Voiko festari olla ekologinen?

Julkaistu: 20.8.2015

Monta kymmentä tuhatta osallistujaa imevä tapahtuma kuluttaa ympäristöä, se on varma. Sähkönkulutuksen ja roskan lisäksi on keskusteltu myös festivaalien lähiympäristön säilymisestä ja rasituksesta. Euroopassa jo monet sertifikaatit ja palkintojärjestelmät ovat pyrkineet palkitsemaan festivaaleja, jotka ottavat ympäristön huomioon järjestelyissään.

Ilosaarirock on Suomessa näiden ansioiden suhteen veteraani alallaan. Kierrätys on maksimoitu ja toteutetaan loppuun saakka, tarjoilut toteutetaan mahdollisuuksien mukaan reilun kaupan tuotteilla, hiilipäästöjä tarkkaillaan ja minimoidaan ja sähkönkulutusta seurataan. Lisäksi joka vuosi tuotoista lahjoitetaan osa luonnonsuojeluun.

Miksi juuri Ilosaarirock? Ehkä siksi, että se järjestetään vapaaehtoisvoimin ja järjestötoiminnalla, jolloin toiminta pohjaa järjestäjien arvomaailmaan. Tuottaja Katri Kilpiän mukaan Ilosaaren lähtökohta onkin olla omantunnon festivaali.

Sitä se on paitsi järjestäjille, myös kävijöille. Festivaalivieraana kun pääsee itse lajittelemaan roskansa vapaaehtoisten avustamana.

Hiilipäästöjen vähentämiseksi kokeiltiin tänä kesänä myös Ilosaaren omia bussikuljetuksia, joita järjestettiin eri puolilta Suomea. Toiminnan kehittäminen koko ajan ympäristöystävällisempään suuntaan on järjestäjille selkeä tavoite. Yhteistyötä ja tutkimusta esimerkiksi paikallisten oppilaitosten kanssa tehdään koko ajan.

Koska päästöiltä ei voida kuitenkaan välttyä, järjestäjät pyrkivät hyvittämään ne lahjoittamalla luonnonsuojeluun EU:n päästökaupan hintojen mukaisen korvaavan summan. Vuonna 2014 summa oli 1 487 euroa, ja se käytettiin järvilohen suojelemiseen. Tänä kesänä suojelukohteena oli uhanalainen maakotka.

Tuottaja Petri Variksen mukaan suojelukohteet valitaan läheltä, jotta voidaan varmistaa, että vaikutukset näkyvät.

– Esimerkiksi ensimmäisen suojelukohteen kaivurilaskut tulivat meille maksettavaksi, ja pääsimme katsomaan rupiliskoja. On hienoa nähdä, että olemme oikeasti vaikuttaneet kantojen nousuun, Varis kertoo.

Yleisö- ja artistipalaute festivaalin ympäristöystävällisyydestä on positiivista. Monet artistit itse toivovat festivaaleilta kierrätysintoa. Kilpiä tietää ainakin yhden bändin, joka on myös Ilosaarirockin jälkeen lisännyt toivelistaansa kierrätystavoitteet.

Ja jos 50 000 ihmistä lajittelee itse roskansa, ehkä joku oppii tekemään niin jatkossa kotonakin.

Sarjakuvataiteilija Milla Paloniemelle ekoarvot merkkaavat 

Kiroileva siili -sarjakuvistaan tuttu Milla Paloniemi on ympäristöasioiden suhteen miltei konkari. Siilikin on kommentoinut muun muassa ilmastomuutosta, mutta sen lisäksi Paloniemi on toimittanut kasviskeittokirjoja ja maalannut kierrätysohjeita. Omalta takapihalta löytyvät huussi ja komposti.

Ilosaarirockissa Paloniemi vieraili piirtämässä henkilökohtaista sarjakuvaansa, Norpatti-blogia.

Hirveästi kritisoitavaa Paloniemikään ei Ilosaaren järjestelyistä löydä. Tupakantumpit huolestuttavat, mutta kun hän saa tietää, että kannettavia tuhkiksia löytyy, ilme kirkastuu.

– Jaah, no mutta sehän on hyvä! Mahtavaa muutenkin, että kierrätys hoidetaan ihan loppuun saakka, siitä pisteet kotiin, Paloniemi sanoo.

Hän on itse intohimoinen kierrättäjä. Tarkempi tietämys lajittelusta hioutui loppukeväällä 2013 Leppävaarassa Paloniemen maalatessa seinämaalausta aiheesta.

– Tarkoitus oli näyttää, mikä jäte lajitellaan minnekin. Tein siitä blogipäivityksiäkin. Seinämaalaus tuli työmaa-aitaan, mikä oli myös hienoa kaupunkitilan käyttöä.

Omalla ajallaan Paloniemi viihtyy puutarhassaan, ui mielellään luonnonvesissä ja vierailee erilaisissa tapahtumissa. Ilosaarirock on hänelle kokonaan uusi, mutta mieleinen kokemus.

– Rentolavalla kannatti käydä uimassa! Ja ihan mahtavaa, että oli näin paljon vegaanisia vaihtoehtoja ruokakojuilla, Paloniemi riemuitsee.

Ruokaa ei rakettitiedettä: Sadonkorjuun kesäkurpitsasalaatti

Julkaistu: 7.8.2015

Kesäkurpitsasatoa on saanut niittää jo kuukauden päivät. Toisinaan tekee mieli raikasta ja kevyempää ruokaa. Tämä salaatti on nopea ja mutkaton herkku. Se on helppo pakata myös evääksi, koska se soveltuu kylmänä nautittavaksi.

Kesäkurpitsasalaatti

(2 henkilölle)

• 1 kesäkurpitsa
• 200 g kiinteää tofua
• 2 rkl aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna + öljyä 2 rkl
• 2 rkl sitruunamehua
• 1 rkl omenaviinietikkaa
• oksa varsiselleriä, kourallinen tuoretta basillikaa tai korianteria
• ripaus suolaa ja chiliä.

Suikaloi kulhoon juustohöylällä kesäkurpitsasta pituussuunnassa ohuita pastamaisia suikaleita. Lisää joukkoon sitruunamehu, omenaviinietikka ja aurinkokuivatut tomaatit sekä yrtit ja sekoita. Paista mausteet ja tofu rapeaksi öljyssä. Asettele kesäkurpitsat lautasille ja asettele tofupaistos päälle.

Kirjavinkki: Kimalaispäivä

Julkaistu: 5.8.2015

Valoisa keskikesä, kukkivat niityt ja suolaisen meren pärskeet. Näihin tunnelmiin on autuasta heittäytyä Mathuran helposti lähestyttävän runokokoelman myötä, vaikkei kulunut kesä olekaan ollut ihan ”kuumin kahteenkymmeneen vuoteen”. Toisin on Viron saaristossa, jonne runot kuljettavat lukijansa pohtimaan muun muassa elämän merkityksellisyyttä ja rajallisuutta, ihmisen ja luonnon välistä suhdetta sekä runouden asemaa maailmassa.

Mathura on kokenut virolainen kirjoittaja ja taiteilija, mutta Kimalaispäivä on vasta ensimmäinen häneltä suomennettu runokokoelma. Teos on monipuolinen ja sisällöltään rikastuttava. Se pureutuu laajasti pohdiskellen iäti askarruttaviin aiheisiin.

Vuodenaikojen vertauskuvien avulla käsitellään muun muassa ajan ja ajallisuuden muotoja sekä ihmisen elämänkaarta ja ikääntymistä, joita runojen puhuja vertaa usein sanoihin ja runouteen:

”(Ennen kuin kirjoitan seuraavan rivin,
mietin, että runoja voi toistaa,
mutta elämät ovat kaikki ainutkertaisia.)”

Runojen sanoman voisi tiivistetysti tulkita niin, että runous on ikuista ja elämä katoavaista, mutta elämä on ainutkertaista siinä missä runous voi olla vain ainutlaatuista.

Paikoitellen runoista tulee mieleen kotimainen 1970-luvun ”linturunoilija” Risto Rasa, jonka runoudessa voi havaita vastaavanlaista luonnon kauneuden edessä nöyrtymistä kuin Mathuran keskikesän kuvauksissa. Runot ikään kuin myöntävät, että luonnon ihmeellistä kauneutta on mahdotonta kuvailla sanoin. Eihän luonto itsekään tarvitse sanojen kieltä! Luonto on itse selkeys, eikä sen tulkitsemiseen tarvita muuta kuin aisteja. Luontoa ei siis tarvitse ajatella, sen voi vain kokea.

Mathura kutoo sanoilla kerrostuneita vertauskuvien verkostoja, jotka muodostavat lopulta yhtenäisen ja tiiviin runokokoelman. Sana-aines, samat motiivit ja aiheet toistuvat, proosarunomainen tyylikin jatkuu vaihtelevasti mutta loppuun saakka. Proosamaisuudesta huolimatta runojen läpi kuultaa vahva rytmin taju. Keskenkatkaistut lauseet, säkeenylitykset ja toisto houkuttelevat jopa lukemaan runoja ääneen.

Mathuran runoissa asiat kerrotaan suoraan muttei kuitenkaan niin suoraan, etteikö lukijalle jäisi ajattelemisen aihetta. Suoruus tulee ilmi runojen aiheiden ja teemojen yhtenevyydestä, joka helposti huijaa lukijaa pitämään runoja liian helppotajuisina. Tämän kokoelman äärellä kannattaakin viivytellä, sukeltaa sanojen syvyyksiin ja tuntea kesäisen tyyneyden raukeuttavan mieltä.

Mathura: Kimalaispäivä (Kumalasepäev)
suom. Katja Meriluoto
Basam Books 2015
Runoja, 70 s.

Onnellisin jaloin huhtikuusta lokakuuhun

Julkaistu: 18.6.2015

Ensin pistää. Siten jomottaa. Välillä tuntuu pehmeältäkin, kuumalta tai viileältä. Mutta kohta jo mukavalta! Jokainen askel tuntuu erilaiselta, riippuen siitä, onko jalan alla kiveä vai nurmea, kosteaa vai kuivaa maata. Näen, kuulen ja haistankin tarkemmin? Olen läsnä ympäristölleni tässä ja nyt.

Pitkään paljain jaloin kävelyyn täytyi tottua joka kesä uudelleen.

Opettelin paljain jaloin kävelyn hyvin hoidetulla soratiellä. Keväällä siihen oli ajettu uutta soraa, joka oli kulunut keskikesään mennessä ajourien kohdalta sileämmäksi. Suurin osa tiestä oli kuitenkin teräväreunaisia pikkukiviä. Mutta kun halusin mennä kävelylle paljain jaloin, niin siinähän sitten kävelin. Kuinka ihanan pehmeältä märkä ruoho sen jälkeen tuntuikaan!

Alkuun otin kengät mukaan. Kävelin paljain jaloin ensin kymmenen metriä, sitten sata ja kohta jo puoli kilometriä. Laitoin kengät hetkeksi jalkaan ja annoin pistelyn tasaantua. Kauaa en malttanut kengillä kävellä, kun ilman niitä pää nousi taaemmas kuin itsestään ja selkä- ja vatsalihakset tukivat toisiaan joka askeleella. Tätä silloin tanssin alkeistunnilla oli yritetty selittää. Liike tuntui helpolta, vahvalta ja luonnolliselta, yhdeltä kokonaisuudelta. Näinkö eläimet liikkuvat: hiipivät, juoksevat ja saalistavat?

Pitkään kävelin paljain jaloin vain tutuilla reiteillä maalla, paikoissa joissa luotin, että ei ole lasinsiruja tai muita teräviä esineitä maassa. Toki katselin eteeni maahan minne olin menossa, mutta paljon myös ylös ja ympärilleni, olihan kävelyn yhtenä tarkoituksena nimenomaan luonnosta nauttiminen.

Pääsin nauttimaan kengittä myös kaupunkiluonnosta, kun sandaalini hajosivat keskellä Suomenlinnan turistialuetta. Voi kaupunkilaiskaverieni ilmeitä, kun jatkoin rantapolulla yhtä reippaasti paljain jaloin. Silloin kyllä katsoin mihin astun tarkemmin kuin ikinä aiemmin. Varsinkin kävellessä Kauppatorilta linja-autoasemalle piti olla tarkkana, kun täytyi katsoa tarkkaan sekä mihin astui että varoa kävelemästä päin vastaantulijoita. Mutta en astunut mihinkään ikävään enkä törmännyt kehenkään – ja näin kokeilemalla totesin paljain jaloin kävelyn kaupungillakin mahdolliseksi, niin miksipä sitä enää rajoittamaan.

Myöhäisimmilläni olen kävellyt paljain jaloin lokakuun lopulla. Kyllä, maa oli märkää ja kylmäkin oli, kävin vain lyhyesti hakemassa postit pihatien päästä. Tänä vuonna taas aloitin paljainjaloinkävelykauden ennen kuin luovuin talvitakistani. Halusin kokeilla luontopolulla joko aurinko on lämmittänyt hetki sitten sulanutta maata. Olihan se vähäsen, mutta oli hyvä että oli talvitakki päällä, koska muuten olisi tullut kylmä. Mutta mikä parasta, jalkapohjissa ei pistellyt juuri ollenkaan. Kun on kävellyt paljon paljain jaloin, ei siihen tarvitse tauonkaan jälkeen kauaa totutella ja entistä viileämpikin maa tuntuu aivan lämpöiseltä.

Jos et ole kävellyt ennen ilman kenkiä, nyt on paras aika vuodesta aloittaa.

Tilaa Nuorten Luonto itsellesi tai lahjaksi täältä!

Villi luonto lautasella: Mesiangervo

Julkaistu: 16.6.2015

Mesiangervon (Filipendula ulmaria) ohi on vaikea kävellä huomaamattaan. Niittyjen kuningatar (reine des prés) huumaa voimakkaalla tuoksullaan ja komealla ulkomuodollaan keskikesällä. Mesiangervo kasvaa yleisenä tuoreilla paikoilla, kuten rannoilla, joenvarsilla ja tuoreissa metsissä. Korkeus vaihtelee 50–150 cm välillä. Varsi on tanakka ja pysty sekä yläosastaan haaroittunut. Lehdet ovat 3–5-pariset ja toistamiseen sahalaitaiset. Kesä-elokuussa hunajantuoksuiset kellanvalkeat kukat ihastuttavat tuoksullaan.

Mesiangervoa ei tule käyttää suuria määriä, vain silloin tällöin mausteena. Samoin kuin viljellyissä lehtivihanneksissa, on luonnonvaraisissa kasveissa aineita, jotka voivat suurina annoksina olla haitaksi. Tämän vuoksi on tärkeää muistaa monipuolisuus ja vaihdella luonnonvaraisten kasvien käyttöä.  Kannattaa pitää kasvio keruumatkalla ja luonnossa liikkuessa mukana tai pyytää kasvientuntija retkelle mukaan.  Poimi ja syö vain kasveja, jotka tiedät myrkyttömiksi.

Villivihannesten poimija kerää mesiangervosta talteen lehtiä ennen kukintaa. Kukkia poimitaan talteen heti, kun ne avautuvat. Perinteisesti kukilla on maustettu juomia. Lehdet sopivat teeaineeksi. Jotta kasvin sisältämät aromiaineet pääsisivät vapautumaan, kannattaa lehdet hiostaa ennen käyttöä. Teeaineksena mesiangervo sopii hyvin myös sekoitettavaksi koivun, mansikan, horsman ja vatun lehtien kanssa.  Mesiangervoteetä voidaan käyttää myös hiushuuhteena. Onpa huumaavan tuoksuista kukkaa Carl von Linnen mukaan käytetty kaunistamaan häähuoneen lattiaakin Länsipohjassa.

Mesiangervotee ja jääkuutiot

Perinteisesti mesiangervonkukilla on maustettu juomia. Nykyaikaan sopii käyttö jääkuutioiden sisällä koristeena tai hiostettujen lehtien käyttö teenä. Aseta kukkia jääkuutiolaatikkoon ja kaada päälle vettä. Pakasta. Lisää booliin tai suoraan lasiin muutama kaunis jääpala koristamaan kesäjuomaa.

Ruokaa, ei rakettitiedettä: Uuden sadon herkkuja

Julkaistu: 11.6.2015

Uuden sadon kesäkeitto

(neljälle)

• 2 porkkanaa
• 6 perunaa
• 2 dl herneitä
• pieni kukkakaali
• 10 palkoa vihreitä papuja
• 8 dl vettä
• 2 dl kaura-­ tai kookoskermaa
• ripaus suolaa ja valkopippuria
• tuoretta persiljaa koristeluun.

Pese vihannekset ja kuutioi ne suupaloiksi. Kiehauta vesi ja lisää vihannekset joukkoon.

Keitä kasvikset pehmeiksi ja lisää kaura­ tai kookoskerma sekä mausteet. Anna hautua vielä hetki ja tarjoile kesäpäivän kunniaksi.

Raikas vadelmasorbetti

• 2 kypsää banaania
• 200 g vadelmia.

Kuori banaanit ja pilko pakasterasiaan pieniksi paloiksi. Laita pakastimeen jäätymään yön yli.

Valmista sorbetti juuri ennen tarjoilua. Ota banaani sulamaan ja lisää vadelmat joukkoon, kun banaanit ovat hieman pehmenneet. Soseuta kuohkeaksi sorbetiksi sauvasekoittimella.

Raparperipiirakka

Pohja

• 3 dl kaurahiutaleita
• 2 dl täysjyvävehnä­- tai tattarijauhoja
• 2­–3 dl makeuttamatonta kaurajuomaa
• 1,5 tl leivinjauhetta
• 0,5 dl öljyä
• 0,5 tl kardemummaa.

Täyte

• 4 dl raparperikuutioita
• 1 tl kanelia
• 2 rkl sokeria.

Sekoita piirakkapohjan ainekset tasaiseksi massaksi ja levitä öljyttyyn piirakkavuokaan.

Asettele raparperikuutiot, kaneli ja sokeri pohjan päälle. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 25 minuuttia.