Nuorten Luonto

Nuorten Luonto on Luonto-Liiton lehti nuorilta nuorille. Lehden vakioaiheita ovat luonto, retkeily, ympäristönsuojelu, ympäristöystävällinen elämäntapa, kasvisruoka ja kulttuuri. Nuorten Luontoa tekevät nuoret yhdessä lehdenteon ammattilaisten kanssa. Lehti ilmestyy neljästi vuodessa.


Nuorten Luonnossa nyt


Vaelluksella Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Luonto-Liiton vuotuinen, jo perinteeksi muodostunut vaelluskurssi huipentui tänä vuonna viikon mittaiseen vaellukseen Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Turkulainen Helmi osallistui ensimmäistä kertaa pitkälle vaellusretkelle, ja se olisi hänen puolestaan voinut jatkua vielä pidempäänkin.   Mikä oli reissun paras
[Lue lisää]

Vaelluksella Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

×
Luonto-Liiton vuotuinen, jo perinteeksi muodostunut vaelluskurssi huipentui tänä vuonna viikon mittaiseen vaellukseen Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Turkulainen Helmi osallistui ensimmäistä kertaa pitkälle vaellusretkelle, ja se olisi hänen puolestaan voinut jatkua vielä pidempäänkin.

 

Mikä oli reissun paras hetki? Entä huonoin?

Retken viimeinen ilta oli huikea ja ikimuistoinen. Sää oli myrskyinen, ja vietimme aikaa kodassa. Rankkasade ropisi kattoon, mikä teki hetkestä tunnelmallisen. Hyviä hetkiä oli kuitenkin paljon, ja on vaikeaa valita vain yhtä. Esimerkiksi nousut tuntureille olivat upeita. Oli myös hienoa huomata, miten nopeasti vaeltamiseen tottui. Käveleminen jäi lihasmuistiin, ja jo ensimmäisten päivien jälkeen vaeltaminen tuntui aina vain helpommalta.

En ollut aiemmin käynyt edes Oulussa, joten etelän kasvatille retki Lapin erämaahan tuntureiden laelle oli hyvin vaikuttava. Vaellus oli myös ensimmäinen pidempi vaellukseni. Olen aiemmin ollut vain hyvän sään viikonloppuretkeilijä, mutta vaelluskurssilta sain paljon uutta intoa ja inspiraatiota, tietoja ja taitoja itsenäiseen vaeltamiseen.

Huonoa hetkeä on hankalampi keksiä. Mieleen jäivät pienet käytännön asiat, kuten se, miten rinnettä ylös noustessa huomasin pakanneeni rinkan huonosti. Mäessä ei voinut alkaa purkaa rinkkaa ja asetella sitä paremmin. Käytännön ongelmat kuuluvat vaellukseen, ja vastoinkäymisistä oppii aina jotain uutta.

Mikä oli hienoin luontohavainto?

Lapissa näki paljon sellaista, mitä en ole Etelä-Suomessa koskaan nähnyt. Esimerkiksi lakkaa kasvoi luonnossa paljon, ja sitä sai kerätä aamupuuroon mustikoiden kaveriksi. Näin porojakin ensimmäistä kertaa.

Mieleen jäivät myös persoonallisen näköiset käppyräkoivut, jotka kasvoivat tarhamaisesti rykelminä. Harvaan kasvavat männyt olivat myös mielenkiintoisia. Ne toivat mieleen abstraktin maalauksen, johon taiteilija ei ole jaksanut maalata paria puuta enempää.

Mikä oli paras paikka, missä retken aikana kävit?

Retken toisena päivänä pysähdyimme Sioskurussa autiotuvalla. Tuvat eivät olleet mitenkään erikoisia Pallas-Yllästunturissa, mutta tämä oli niistä ensimmäinen. Autiotupa sijaitsi laaksossa, ja sitä kiersi joki. Upea maisema teki todella vaikutuksen.

Myös Montellin maja toiseksi viimeisenä yönä jäi mieleen. Sekin oli autiotupa, mutta miljöö oli tuulisempaa ja karumpaa. Kasvusto oli hyvin matalaa, ja kaikessa karuudessaan paikka oli hyvin omanlaisensa ja upea. Montellin majalla saimme olla rauhassa, sillä suurin osa muista vaeltajista jatkoivat vain suoraan eteenpäin. Paikka oli kaunis ja hiljainen.

Mikä oli tärkein tavara, joka sinulla oli mukana? Entä mikä oli turhin painolasti?

Minulla oli matkassa mukana Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki. Dystooppiseen scifi-romaaniin sai uppoutua oikein kunnolla. Vaellus oli hyvin kokonaisvaltainen kokemus, joten teki hyvää heittäytyä hetkeksi kirjan pariin. Lukeminen antoi voimia tuntureilla olemiseen. Kirjan maailma ja Lapin maisemat olivat hyvin erilaisia, mutta molemmat omalla tavallaan upeita.

Sukkia pakkasin aivan liikaa. Olin saanut etukäteen vinkin, että vaellukselle on turha ottaa uusia sukkia jokaiselle päivälle. Olin ollut hyvin epäileväinen asian suhteen, mutta se osoittautui aivan todeksi: vaelluksella jalat hikoilevat kengissä jo muutamassa tunnissa, ja hikiset sukat kannattaa vain kuivata yön yli. Kun yöksi laittaa toiset, puhtaat sukat jalkaan, voi edellispäivän vaellussukat laittaa taas seuraavan kävelyretken ajaksi päälle. Kolme sukkaparia olisi siis hyvin riittänyt, ja muutama pari jäikin minulta kokonaan käyttämättä.

Mikä oli retken paras ruoka?

Ennen vaellusta järjestetyillä teoriakerroilla sain ohjeita ruoan kuivaamiseen. Päädyin kokeilemaan omien bravuurireseptieni kuivaamista: tofu-ohrattoa ja kasvissosekeittoa. Vedessä turvottamalla ja öljytilkan kera ne osoittautivat ehdottomasti retken parhaiksi ruoiksi. En ollut aiemmin kokeillut ruoan kuivaamista, mutta aion kyllä jatkaa sitä myös tulevia vaelluksiani varten.

Yllätys oli, että kauppojen kalliit vaelluksille suunnatut kuivaruoat olivatkin pettymys. Itse kuivaaminen oli siis hyvin palkitsevaa ja kannattavaa. Se oli myös helppoa, vaikka veikin aikaa.

Sattuiko matkalla kommelluksia?

Ensimmäisenä iltana jätimme telttaparini kanssa rinkat kauas teltan ulkopuolelle. Yöksi oli luvattu sadetta, joten käärimme ne pressun alle. Aamulla heräsimme sateen ropinaan, joka tuntui vain jatkuvan. Rinkoissa olivat myös kaikki sadevarusteemme, joten emme voineet muuta kuin kastella itsemme sateessa saadaksemme rinkkamme teltalle. Rinkat säilyivät onneksi kuivina. Seuraavina öinä jätimme rinkat lähelle telttaa.

Lähtisitkö uudestaan?

Ehdottomasti! Olisin mielellään voinut jatkaa vaeltamista pidempäänkin. Kotiin oli tietenkin mukava tulla, mutta viihdyin vaelluksella ja olisin jaksanut kävellä kauemminkin. Kurssilta opin tärkeitä tietoja ja taitoja, ja uskallan nyt lähteä vaeltamaan yksin tai ystävän kanssa.

Vaelluksella oleminen oli hyvin erilaista kuin arkielämä. Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon palaaminen olisi ihanaa. Retki oli ehdottomasti ikimuistoinen ja haluan palata retken ajatuksiin, hetkiin ja muistoihin vielä moneen otteeseen.

 

Haastattelu: Milla Mykrä

Kuvat: Joacim Kaila

Linkki artikkelin sivulle

Lohkoketju – aikamme merkittävin keksintö vai ilmastotuhon kiihdyttäjä?

Mikä on lohkoketju? Moni tietää sillä olevan jotain tekemistä Bitcoinin kanssa ja liittää sen mielikuviin kyseenalaista mainetta niittäneestä NFT-ilmiöstä, kryptolouhinnan valtavasta sähkönkulutuksesta sekä somepöhisijöistä, joilla on käyttäjäkuvanaan ruma apina. Lohkoketjusta puhutaan kuitenkin myös suurimpana teknologian
[Lue lisää]

Lohkoketju – aikamme merkittävin keksintö vai ilmastotuhon kiihdyttäjä?

×
Mikä on lohkoketju? Moni tietää sillä olevan jotain tekemistä Bitcoinin kanssa ja liittää sen mielikuviin kyseenalaista mainetta niittäneestä NFT-ilmiöstä, kryptolouhinnan valtavasta sähkönkulutuksesta sekä somepöhisijöistä, joilla on käyttäjäkuvanaan ruma apina. Lohkoketjusta puhutaan kuitenkin myös suurimpana teknologian keksintönä sitten internetin. Mitä se merkitsee ja voidaanko sillä saavuttaa yhteiskunnallista hyvää?

 

Alussa oli suo, kuokka ja Satoshi Nakamoto.

Kukaan ei tiedä, kuka nimen takana on. Ei tiedetä, onko kyse edes yhdestä henkilöstä vai piilotteleeko nimimerkin takana jokin isompi taho. Joka tapauksessa Nakamoton nimellä julkaistiin 31. lokakuuta 2008 kryptografia-aiheisella sähköpostilistalla artikkeli, joka oli otsikoitu Bitcoin: A Peer-to-Peer Electronic Cash System.

Kirjoitus kuvailee digitaalisen tilikirjamekanismin, jonka avulla sähköisen valuutan vaihto on nopeaa, eikä sen hyväksymiseen tarvita luotettua kolmatta osapuolta. Jokainen lohko koostuu edellisen lohkon synnyn jälkeen lähetetyistä vaihto-operaatiopyynnöistä. Pyynnöistä kirjautuu muistiin vaihdon aikaleima, rahayksikön edellisen omistajan sähköinen allekirjoitus sekä koko lohkoa edeltävän lohkon informaatiosta pakattu tiiviste. Lohko hyväksytään osaksi operaatioiden ketjua vasta silloin, kun algoritmin vaatima määrä laskentatehoa on käytetty.

Laskentatehoa käyttävät yhteistyössä tilikirjaverkkoon kuuluvat käyttäjät, joiden oletetaan antavan laskentatehonsa vain oikeellisten ketjujen kasvattamiseen. Ketjuttuneiden lohkojen sisältöä ei ole mahdollista muuttaa jälkikäteen muokkaamatta yksitellen ketjun jokaista lohkoa aina tavoiteltuun lohkoon asti, mikä vaatii valtavan määrän laskentatehoa.

Kryptografian alalla toteutus on simppeli. Mekanismi kirjaa ylös jokaisen yksittäisen rahan vaihdon, jonka käyttäjien verkosto on hyväksynyt. Hyväksytyn sisällön muuttaminen jälkikäteen on todella vaivalloista, tarpeeksi pitkällä ketjussa olevien lohkojen muokkaaminen jopa melkein mahdotonta, joten järjestelmä on turvattu väärinkäytöltä.

Jokaisen käyttäjän on mahdollista selata ketjujen sisältö läpi, eli kirjaukset ovat julkista tietoa, eikä niiden hyväksyntään tarvita virallista kolmatta osapuolta, kuten perinteisessä pankkitoiminnassa on tapana. Vaihdon osapuolten tiedot eivät kuitenkaan jää verkoston luettaviksi, joten järjestelmä on periaatteessa anonyymi.

Muutamaa kuukautta artikkelinsa julkaisun jälkeen Nakamoto julkaisi Bitcoin-ohjelmiston ensimmäisen version ja louhi ketjun alkulähteen, genesislohkon. Historiankirjoissa kääntyi uusi sivu.

Kryptovaluutan todellinen hinta

Bitcoinin lohkoketjun mullistavuus on siinä, miten sovellus kirjaa lopullisesti ylös yksittäiset vaihtotapahtumat. Aiemmat kryptovaluuttakokeilut olivat kaatuneet siihen, että rahan vaihtaessa omistajaa rahan antajan oli liian helppo huijata järjestelmää uskomaan, ettei vaihtoa ikinä tapahtunutkaan. Antaja saattoi käyttää saman rahan monta kertaa sovelluksen huomaamatta.

Bitcoinin sovelluksessa vähintään puolen verkoston käyttäjäkunnasta täytyy hyväksyttää eli louhia lohko, johon vaihtotapahtuma kirjautuu. Yhden uuden lohkon louhinta edellyttää tietynlaisen kryptografisen pulman ratkaisemista. Pulman vaikeustaso vaihtelee riippuen kulloisestakin kysynnästä ja tarjonnasta, ja Bitcoinin alkuvaiheilla louhinta ei vaatinut tietokoneelta ihmeempiä tehoja.

Tämän vuoden huhtikuussa louhintapulman ratkaisu vaati kuitenkin jo keskimäärin 122 sekstiljoonaa yritystä. Jokainen yritys syö sähköä. 122 tuhatta miljardia miljardia yritystä syö todella paljon sähköä. Pelkästään Bitcoinin louhinta kuluttaa vuodessa suurin piirtein saman verran sähköä kuin koko Norja tai Argentiina.

Kosovon valtio kielsi Bitcoinin louhinnan tammikuussa, kun halvan sähkön houkuttelemat louhijat aiheuttivat maassa sähkökatkoksia. New Yorkin osavaltio on asettanut rajoituksia Bitcoin-louhintaan ja epäsi tänä vuonna uuden toimintaluvan Greenidge Generation -yhtiöltä, joka palautti vanhan energialaitoksen takaisin toimintaan vain käyttääkseen kaiken laitoksen maakaasulla tuottaman sähkön Bitcoinin kultakuumeeseen.

Samaan aikaan Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaistaho ESMA:n varapuheenjohtaja Erik Thedéen ehdotti Financial Times –lehden haastattelussa, että Bitcoinin käyttämä järjestelmä pitäisi kieltää koko Euroopan unionin alueella.

Bitcoinille on vaihtoehtoja

Bitcoinin käyttämää lohkoketjumallia kuvaillaan termillä proof-of-work, työllä takaaminen, sillä verkoston “päätökset” tehdään nimenomaan tietokoneiden laskuteholla. Koska jokainen uusi lohko vaatii suuren määrän työtä, teoriassa ketjua ei kannata sabotoida, sillä tihutöiden vaatiman energiamäärän voisi yhtä hyvin suunnata uusien lohkojen louhimiseen.

Työllä takaaminen pitää verkoston vilpittömänä, sillä vilppi ei kannata. Järjestelmän kantava voima on kaksiteräinen miekka: toisaalta se on koko verkoston kuteen eheyden tae, toisaalta se on yksi aikamme merkittävistä energiantuhlaajista ja ilmastokriisin vauhdittajista.

Kaikki lohkoketjut eivät kuitenkaan ole samasta puusta veistettyjä. Toinen tapa saavuttaa verkoston yhteisymmärrys on proof-of-stake, osakkuudella takaaminen. Sen on todettu kuluttavan huomattavasti vähemmän sähköä.

Tässä mallissa, johon esimerkiksi maailman toiseksi suurin kryptovaluutta Ethereum on siirtymässä kokonaan tänä syksynä, verkoston luotto saavutetaan antamalla osa kryptovaluuttaomaisuudesta pantiksi. Jos käyttäjä jää kiinni vilpistä, menettää hän myös pantiksi laittamansa rahat. Tällä tavoin pyritään saamaan järjestelmän tukeminen palkitsevammaksi kuin huijaaminen, eikä ketjun ylläpitoon osallistuminen ja siinä menestyminen vaadi suurta määrää tietokonetehoa.

Osakkuudella takaamista käyttäviä kryptovaluuttoja vertailtaessa on todettu, että vaikka eri valuuttojen järjestelmien sähkönkulutuksessa on yhä keskinäisiä eroja, on energiannälkäisimmänkin valuutan sähkönkulutus vähintään tuhat kertaa pienempi kuin Bitcoinin.

Lohkoketjun hyödyt on siis mahdollista saada ilman sen pahimpia haittoja.

Tilikirja, mutta parempi

Perimmiltään lohkoketju on hajautettu tilikirja. Sen sisältö on jokaisen verkoston jäsenen luettavissa melkein reaaliaikaisesti, eikä sillä ei ole tarvetta perinteisen päätöksenteon jahkaavuuteen ja luotettuihin kolmansiin osapuoliin. Se on nopea ja kustannustehokas, eikä se voi tehdä inhimillisiä virheitä.

Lohkoketjuteknologiaa on jo alettu ottaa käyttöön pankkimaailmassa sekä erilaisilla teollisuuden aloilla. Esimerkiksi tuotantoketjujen valvomisessa on alettu hyödyntää lohkoketjua: ideaalitilanteessa esimerkiksi vaateteollisuudessa voisi lohkoketjuun olla tallennettuna tuotteen koko matka raakamateriaaleista vaatekauppaan, jokainen askel ja tuotantovaihe selkeästi kirjattuna, kaikkien välikäsien kirjanpito yhdessä paikassa.

Teknologiajätti IBM:n Blockchain Platform on monen tällaisen lohkoketjujärjestelmän pohjana. Biohajoavaa muovia valmistava Newlight-yritys käyttää siihen perustuvaa järjestelmää merkitäkseen tuotantoprosessin jokaisen kohdan hiilenkulutuksen, kun taas Plastic Bank maksaa sen avulla palkkaa merimuovin kerääjille.

Samalla teknologialla voidaan valvoa esimerkiksi louhittavien mineraalien alkuperää ja torjua epäinhimmillisistä työolosuhteista peräisin olevan raaka-aineen myyntiä. IBM Food Trust -lohkoketjuversio on suunnattu elintarviketeollisuuden käyttöön, ja sitä hyödyntää esimerkiksi Farmer Connect -yritys, joka pyrkii parantamaan kahvin tuotantoketjun läpinäkyvyyttä ja kahvinviljelijöiden oloja.

Sähkön vertaismyynnissä lohkoketju on suosittu valinta. Niissä maissa missä sähköverkon rakenne sen sallii, voivat esimerkiksi aurinkovoimalla sähköä tuottavat yksityistaloudet myydä ylimääräenergiansa toisille talouksille. Powerledger-yritys käyttää Ethereumin lohkoketjuun pohjautuvaa sähkönmyyntijärjestelmää.

Eteläafrikkalainen SunExchange, joka joukkorahoittaa aurinkopaneeleja erilaisille tahoille ympäri Afrikkaa, on myös perustanut Ethereumin päälle oman “rahansa” Sunexin, joka edustaa rahoittajien ostamia aurinkokennoja. Itse kennojen ostaminen tehdään kuitenkin Bitcoineilla. Lohkoketjulla on yritetty myös tehdä päästökauppaa.

Lohkoketjua on valjastettu myös yhteiskunnalliseen toimintaan. Byrokratian koneiston hitaita rattaita on kokeiltu vauhdittaa lohkoketjuun perustuvilla järjestelmillä, joissa kansalaiset voivat suoraan päästä käsiksi erilaisiin hallinnollisiin tietoihin liittymällä lohkoketjuverkostoon. Virossa tehtiin vuonna 2017 kokeilu, jossa kansalaisille annettiin tällainen mahdollisuus henkilöllisyyspapereilla tunnistautuen. Tanskassa on testattu pienpuolueen sisäisessä äänestyksessä lohkoketjun toimivuutta.

Perinteisen päätöksenteon vaatima välikädet ja inhimillinen hidastelu kuluttavat resursseja, joita lohkoketjujen käyttö säästäisi. Teknologian avulla voisi saavuttaa läpinäkyvämpää yhteiskunnallista päättämistä ja hajautetumpaa vallankäyttöä, kun päätösten notarointi ei olisi enää pelkästään ennalta valitun viranomaisen käsissä.

Vain niin täydellinen kuin tekijänsä

Lohkoketjusta puhutaan kuin se olisi merkki taivaista. Kaikki mainitut käyttötarkoitukset kuulostavat toki hyviltä: rajattujen alueiden ongelmien rahoitus saadaan globaaliksi, kaupalliset toimijat saavat tuotantoketjunsa eheämmiksi ja tehokkaammiksi, kuluttajat saavat nähtäväkseen läpinäkyvän dokumentaation hyödykkeiden matkasta kauppoihin, hallitusten työtaakka suoraviivaistuu ja kansalaiset pääsevät tehokkaammin käsiksi tarvitsemaansa tietoon.

Periaatteessa tämä on mahdollista.

Monien kaupallisten lohkoketjuratkaisujen pohjana on IBM:n Blockchain Platform, joka on yksityinen verkosto. Näin ollen lohkoketjun muodostumiseen pääsevät vaikuttamaan vain ne, joilla on oikeus siihen. Kaupallisissa lohkoketjuissa kaikki kirjattu tieto ei ole myöskään yhtäläisesti saavutettavissa, vaan eri käyttäjillä on pääsy eri sisältöön.

Tällaiset verkostot eivät voi luottaa joukkovoiman luomaan kuriin ja nuhteeseen, vaan sama lopputulos on saavutettava valamiehistöä muistuttavalla järjestelmällä. Ei voida siis sanoa, että lohkoketju on automaattisesti läpinäkyvä ja demokraattinen.

Kuten kaikessa ohjelmoinnissa, testaamisen puute on valtava kompastuskivi lohkoketjuteknologiassakin. Jos järjestelmää ei testata ja tilkitä läpikotaisesti, lohkoketjun tietoturvallisuuteen ei voida luottaa. Suurimmat tietoturvariskit lohkoketjussa ovat käyttäjien sähköiset allekirjoitukset, jotka muodostuvat sähköisistä avainkoodeista. Jos hyökkääjä pääsee käsiksi avainkoodeihin, yksityisen verkon turvallisuus on vaakalaudalla.

Toisaalta kaupallisissa lohkoketjuissa verkoston osapuolet voivat sopia vehkeilystä lohkoketjun ulkopuolella: Yhdysvaltain kirjanpitäjäyhdistyksen lehdessä julkaistussa artikkelissa lohkoketjun vaikutuksesta tilintarkastukseen varoitetaan, etteivät lohkoketjuun tallennetut tilitiedot välttämättä ole yhtään sen oikeampia. Jos käyttäjillä on mahdollisuus kirjata lohkoon väärää tietoa, on koko ketjun paikkansapitävyys vaarassa.

Lohkoketju voi hyvinkin mullistaa perinteisen kirjanpidon, pankkitoiminnan ja byrokratian. Sen avulla voidaan tehostaa ympäristön käytön valvontaa ja suojelua, parantaa raaka-aineita käsittelevien työntekijöiden olosuhteita ja tehdä tuoteketjuista läpinäkyvämpiä sekä valmistajille että kuluttajille.

Teknologia on kuitenkin todella nuorta, ja sen kykyjä vasta koetellaan. Sen käyttöönotto on myös hyvin kallista. Vielä on liian aikaista sanoa, onko lohkoketju se tekniikan kulmakivi ja yhteiskunnallinen pelastaja, joksi sitä pedataan.

 

Teksti: E. H. Engblom

Kuvitus: Andrea Puscasu

Linkki artikkelin sivulle

Sähköpyörällä lähiluontoon

Elina Sievänen polkee päivittäin töihin Helsingistä Espooseen ja seikkailee vapaa-ajallaan pääkaupunkiseudun lähiluonnossa. Sähköpyörä on tuonut varmuutta arkiliikuntaan.   – Sähköpyörä on kuin olisi toinen pyöräilijä takana polkemassa ja avustamassa. Sillä tulee pyöräiltyä enemmän kuin tavallisella
[Lue lisää]

Sähköpyörällä lähiluontoon

×

Elina Sievänen polkee päivittäin töihin Helsingistä Espooseen ja seikkailee vapaa-ajallaan pääkaupunkiseudun lähiluonnossa. Sähköpyörä on tuonut varmuutta arkiliikuntaan.

 

– Sähköpyörä on kuin olisi toinen pyöräilijä takana polkemassa ja avustamassa. Sillä tulee pyöräiltyä enemmän kuin tavallisella pyörällä. Voi lähteä pidemmälle seikkailemaan eikä tarvitse pelätä, että kunto loppuu kesken, kertoo 27-vuotias Elina Sievänen, joka on omistanut sähköpyörän vähän yli vuoden.

Sähköpyörä on pidentänyt Sieväsen pyöräilykautta ja pyörämatkojen pituutta. Päivittäinen 11 kilometrin työmatka sujuu pyörällä “muutaman minuutin julkista liikennettä nopeammin”.

– Aamulla töihin mennessä käytän yleensä enemmän avustusta, kotiintulomatkalla haastan itseäni ja ajan omalla voimalla. Välillä saatan seurata uteliaisuuttani ja käydä tutkimassa lähiympäristöä.

Sieväsen pyörä on taittuvaa mallia, joka sopii tarvittaessa myös lähiliikenteen bussiin, johon muita aikuisten pyöriä ei oteta. Metrossa ja lähijunissa pyörille on omat kuljetusalueensa, ja pyörän saa tuoda kyytiin ilman erillistä maksua.

Oman pyöränsä lisäksi Sievänen käyttää kadulta vuokrattavia kaupunkipyöriä esimerkiksi yksisuuntaisiin matkoihin, kun tietää, että palaa takaisin muulla kyydillä.

Vaikka Helsingissä on jo sähköisiäkin kaupunkipyöriä, Sievänen on käyttänyt vain tavallisia “Alepa-fillareita”, kuten pyöriä mainostajansa mukaan puhekielessä kutsutaan.

Vauhti vahvistaa vastuullisuutta

Sähköpyörällä Sievänen polkee noin 20 kilometrin tuntivauhtia, Alepa-fillarilla noin 14 kilometriä tunnissa. Jos sähköpyörällä pääsee yli 25 kilometrin tuntivauhtia, se lasketaan mopoksi ja ajaminen vaatii mopokortin.

– Kovempi vauhti kannustaa vastuullisempaan ja ennakoivampaan ajotapaan. Kaupunkiajossa tapahtuu paljon toistuvia pysähdyksiä, jotka voivat turhauttaa tavallisella pyörällä, kun keskinopeuden ylläpito vaatii enemmän vaivaa ja maastolla on suurempi merkitys. Sähköpyörällä on helppo päästä takaisin vauhtiin kaikista tilanteista, jolloin kiireen tuntu vähenee, Sievänen on huomannut omalla kohdallaan.

– Yritän aina ottaa huomioon, että mitä jos jotain yllättävää tapahtuu, esimerkiksi edessä kulkija kääntyy pyörän eteen. Kelloa soitan, jos tarvitsen tilaa edellä kulkevilta, mutta en yleiseksi ilmoitukseksi tulostani, jos on hyvin tilaa.

Sieväsellä on pyörässään kaksi soittokelloa, toinen lempeämmällä ja toinen terävämmällä äänellä.

Kaupungissa pyörätiet on yleensä erotettu jalkakäytävistä ja pyöräilijöitä ohjataan esimerkiksi omilla liikennevaloillaan. Jos pyörätietä ei ole, yli 12-vuotiaan pyöräilijän kuuluu ajaa kadulla. Jalkakäytävällä ei saa ajaa. Yleisiä kevyen liikenteen väyliä löytyy pääkaupunkiseudulla lähiöistä ja laitakaupungilta, ja niilläkin on usein omat kaistat pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Joskus pyörätie menee vain yhteen suuntaan ja oikeaan suuntaan päästäkseen pitää kulkea usein liikennevalojen ohjaamana monikaistaisen kadun yli.

– Todella harvoin olen joutunut ajamaan kadulla, yleensä kaikkialle pääsee pyörätietä pitkin ainakin lähes perille asti, ja katu, jolla pitää ajaa, on hiljainen katu lähiössä, Sievänen kertoo.

Kevyt liikenne sähköistyy

Helsingissä pyöräteillä on välillä ruuhkaa. Pyöräteitä käyttävät myös sähköpotkulaudoilla eli -skuuteilla ajavat, ja heitä koskevat samat säännöt kuin polkupyöräilijöitäkin. Sähköskuuttien määrä on kasvanut nopeasti, niitä Helsingissä vuokraavien yritysten määrä kaksinkertaistui viime vuodesta.

– Mielestäni pyöräkaista tai kevyen liikenteen väylä on skuuteille juuri oikea paikka, kunhan pysytään oikealla kaistalla ja vältetään pyöräkaistalle parkkeerausta. Monihan myös ostaa itselleen skuutin ja tällöin näkee myös useammin kypärää ja ajohanskoja.

Sievänen muistuttaa, etteivät ensimmäiset kaupunkipyörätkään olleet yhtä toimiva kokonaisuus kuin ne nyt ovat.

– Odotan että skuuttien uutuuden viehätys hieman hiipuu ja niistä tulee normaali osa julkista liikennettä.

Sievänen pitää kevyen liikenteen lisääntymistä hyvänä asiana.

– Mitä enemmän kevyttä liikennettä, sitä enemmän kaupunki ja yritykset tukevat tai muuten palvelevat tienkäyttäjiä, joten myös pyöräilijä hyötyy lisäliikenteestä. Hyvä että esimerkiksi Eduskuntatalon vierestä kulkevalla Baanalla on laskuri, jolloin liikenteen kasvusta jää selvää dataa. Syntyy painetta ottaa kevyttä liikennettä paremmin huomioon ja suunnitella lisää hyvin toimivia reittejä.

Sievänen on osallistunut myös kevyen liikenteen asemaa parantaviin mielenilmauksiin.

– Pyöräparaati-tempauksessa poljimme lenkin keskustan lähellä katuja pitkin. Poliisi turvasi paraatin kulkua ja samalla soitettiin musiikkia.

Sievänen inhoaa vastakkainasettelua pyöräilijöiden ja muiden tienkäyttäjien välillä.

– Moni pyöräilijä kulkee välillä myös autolla ja vielä useampi jalkaisin! Lisääntynyt pyöräily on kaikkien etu. Pyörille sopiva arkkitehtuuri palvelee myös pyörätuolin, lastenvaunujen tai rollaattorin kanssa liikkuvia. Ja mitä enemmän ihmiset liikkuvat pyörällä, sitä enemmän autoilijoille jää myös tilaa omille väylilleen.

Talvipyöräilyn niksit

Pääkaupunkiseudulla talvet ovat leutoja. Sievänen pyöräilee lähes ympäri vuoden. Teillä on usein loskaa. Talvella hänellä on nastarenkaat. Myös lakisääteiset lamput, valkoinen edessä ja punainen takana, kuuluvat tietysti varusteisiin. Matka- ja nopeusmittarikin kuuluu valmiiksi sähköpyörään.

Lisävarusteina Sieväsellä on peili vasemmalla puolella ja laukut tarakan molemmin puolin.

– Otan toisen pyörälaukun mukaan kauppaan ja kannan siinä ostokset pyörälle. Jaan sitten ostokset kahteen laukkuun, niin pyörä pysyy tasapainoisempana, hän kertoo arjestaan. Laukuissa kulkevat myös pyörän lukot sekä monitoimihuoltotyökalu.

Ennen ajamaan lähtemistään hän myös tarkistaa muutaman perusasian pyörän kunnosta, nostaa sarvista ja pudottaa renkaan kevyesti maahan. Siitä huomaa, että mikään ei lonksu.

Sähköpyörä pidentää Sieväsen pyöräilykautta.

– Monessa kelissä ei minun kunnollani poljettaisi, hän tunnustaa.

Pyöräily viileämmällä ilmalla vaatii omat varusteensa.

– Hyvät hanskat ovat aivan välttämättömät. Pyörästä riippuu, tarvitseeko sormikkaita esim. jarrujen käyttöön tai vaihteiden vaihtamiseen. Takin on hyvä pitää tuulta ja olla niin lyhyt, ettei voi jäädä pinnojen väliin.

– Töihin tullessa vaihdan usein paidan tai kevyemmät työhousut, Sievänen kertoo. Talvella hänellä on pyöräillessä paksummat housut, syksyllä usein sadehousut.

– Sadehousuissani on kenkien päälle vedettävä kuomu, ja reppua varten on oma sadesuojansa, hän kertoo.

Pimeällä hän käyttää käsivarsissaan ylimääräisiä heijastimia.

– Etuvalo on hyvä olla suunnattu riittävän alas, jotta se ei häikäise vastaantulijaa. Samasta syystä valo on parempi pitää pyörässä kuin kypärässä, hän opastaa.

Viittä pakkasastetta kylmemmässä Sievänen jättää sähköpyöränsä kotiin.

– Silloin akku kuluu nopeammin ja sen kestoa on vaikeampi arvioida.

Kesällä Sievänen lataa akun vähintään joka toinen päivä, muina aikoina joka päivä.

– Lataamiseen menee noin tunti tai puolitoista, en ole ottanut tarkkaa aikaa. Yhteen lataukseen kulunut sähkö maksaa muutamia senttejä, hän arvelee.

Sähköpyörän valinta ja huolto

Sähköpyörän moottori voi sijaita joko poljinten välissä poljinkeskiössä, jolloin sitä kutsutaan keskimottoriksi, tai renkaassa, jolloin sitä kutsutaan napamoottoriksi. Sievänen valitsi itselleen keskimoottorillisen.

– Keskimoottori tekee pyörästä vakaamman, kun taas napamoottori lisää painoa renkaalle ja tekee pyörästä taka- tai etuvetoisen.

Sievästä viehätti myös pyörän taitettavuus ja siten mahdollisuus kuljettaa sitä helpommin. Hän valitsi pyöränsä lopulta fiiliksellä.

– Kävin kaupassa kokeilemassa ja tämän pyörän kohdalla nousi sellainen lapsenomainen ilo, että tämä se on.

Sähköpyörät ovat kalliimpia kuin tavalliset. Halvimmillaan sähköpyörän saa noin 800 eurolla, mutta esimerkiksi pyöriä myyvä Sähköpyöräkeskus varoittaa, ettei edullisin pyörä ole usein kovin kestävä eikä sellaiseen ole helppo saada osia.

Kalliimmassa pyörässä on valmiiksi laadukkaammat osat ja varaosia saatavilla kuten autojen merkkihuolloissa, mutta samalla niitä ei ole helppo korjata itse.

Sähköpyörän voi myös tehdä itse tavallisesta polkupyörästä. Jos osaa huoltaa tavallisia pyöriä, pyörän sähköpyöräksi muuttavan muuntosarjan asentaminen sujuu todennäköisesti myös. Apua omatoimiseen pyörähuoltoon saa esimerkiksi avoimista tee-se-itse-pyöräpajoista, joista löytyy asiantuntevia vapaaehtoisia ja huoltovälineitä.

Koska tavallista pyörää kalliimmat sähköpyörät ovat pyörävarkaiden lempisaaliita, kannattaa panostaa hyvään lukkoon ja pyörän säilytykseen. Sievänen säilyttää pyöräänsä kotona sisällä. Taitettavan pyörän saa helposti hissiin. Kaupungilla hän lukitsee pyöränsä aina sekä rungosta että renkaista.

Hyvä pyöräteline on sellainen, johon pyörän saa lukittua kiinni rungosta.

– Jos on tarjolla vain eturenkaasta kiinnitettviä telineitä, lukitsen pyöräni johonkin muuhun. Lukitsen pyörän niin, että lukko on mahdollisimman korkealla, jolloin se on vaikeampi rikkoa. Olen ehkä vähän turhankin tarkka, mutta matalalla olevan lukon murtamiseen saa lisävoimaa murtajan painosta.

Usein hän myös ottaa kuvan pyörästä lukitsemisen jälkeen todisteeksi vakuutusyhtiölle mahdollisen varkauden varalta. Varkauden varalta on hyvä myös pitää pyörän tunnistenumero tallessa. Jos pyörän ulkonäköä on tuunannut persoonallisemmaksi, se on helppo tunnistaa jälleenmyyjien kuvista.

Pyöriä voi suojata vahvemminkin.

– Harkitsin myös paikanninta, mutta korkea hinta, gps-maksut, ylimääräinen lataaminen ja se ettei poliisi välttämättä tutki pelkän katuosoitteen perusteella johtivat siihen että en lähtenyt tähän. Ymmärtääkseni markkinoille on myös tulossa pyöriä, joissa oli myös sähköinen moottorilukitus varkauden varalta.

Joissain kauppakeskuksissa ja asemilla on pyörille omia parkkihuoneita kuten autoille parkkihalleja. Sievänen toivoo niitä lisää.

Lähiluontoa ja reissu-unelmia

Vapaa-aikanaan Sievänen retkeilee pääkaupunkiseudulla lähiluonnossa.

Kun ei ole vain oman voiman varassa, uskaltaa helpommin lähteä seikkailemaan pyörällä. Voi mennä sinne, minne uteliaisuus vie, ja löytää uusia maisemia. Tietää, että aina jaksaa ajaa takaisin.

Pääkaupunkiseudulla on paljon luontokohteita, joihin pääsee helposti pyörällä. Sieväsen suosikkeja ovat Keskuspuisto, jossa on paljon pyöräreittejä, Keskuspuiston pohjoispäässä sijaitseva Haltialan puulajipuisto sekä Helsingin moninaiset saaret.

Meilahdessa asuvan Sieväsen lähimailla on paljon saaria, ja Helsingin rannoilla kulkee paljon pyöräteitä. Seurasaarenselän ympäri pääsee noin 15 kilometrin lenkin Kuusisaaren, Lehtisaaren, Kaskisaaren ja Lauttasaaren läpi. Samalla reissulla näkee Lauttasaaren historiallista miljöötä ja Meilahden rannan luontoa. Seurasaari on ulkomuseo, missä pyöräily on kiellettyä.

– Mutta sillalle asti pääsee pyörällä, Sievänen huomauttaa.

Vaikka Sievänen tykkää retkeillä “vähän ja usein”, pari pidempääkin reissua on suunnitteilla. Haaveita siivittää Suomen pyöräreittejä esittelevä ja pyöräretkeilyssä neuvova bikeland.fi-sivusto.

– Olen ajanut Espoon rantaraitilta muutamia pätkiä, mutta haaveena on vielä ajaa kerralla koko matka.

Suomenlahden rantaa mutkittelevan reitin pituus on neljäkymmentä kilometriä.

Toinen haave on pyöräretki Helsingistä Porvooseen.

– Sinne voisi mennä vuokrapyörällä ja tulla laivalla takaisin, Sievänen suunnittelee.

 

Teksti Miia Vistilä

Kuvitus Maria Leskinen

Linkki artikkelin sivulle

Jälleennäkemisiä ja uusia ystäviä

Huhtikuussa päästiin viettämään Luonto-Liiton Kevätpäiviä kahden vuoden tauon jälkeen. Järjestön väentapaamiseen saapui yli 60 osallistujaa eri puolilta Suomea. Vastuu Kevätpäivien järjestämisestä oli Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piirillä, joka kutsui väen koolle Taivassaloon Tippsundin leirialueelle.   Vaikka Kevätpäivien
[Lue lisää]

Jälleennäkemisiä ja uusia ystäviä

kevätpäivien ryhmäkuva
×
Huhtikuussa päästiin viettämään Luonto-Liiton Kevätpäiviä kahden vuoden tauon jälkeen. Järjestön väentapaamiseen saapui yli 60 osallistujaa eri puolilta Suomea. Vastuu Kevätpäivien järjestämisestä oli Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piirillä, joka kutsui väen koolle Taivassaloon Tippsundin leirialueelle.

 

Vaikka Kevätpäivien sää ei ollut erityisen keväinen, oli tapahtuman tunnelma silti aurinkoinen. Kevätpäivillä uudet ja vanhat luontoliittolaiset kohtasivat monipuolisen ohjelman merkeissä. Viikonlopun aikana järjestettiin kymmenen erilaista toiminnallista työpajaa, joista jokainen osallistuja löysi varmasti mieleisensä.

Retkeilystä kiinnostuneille oli tarjolla työpajat retkiruoanlaitosta ja oman retkipäiväkirjan tekemisestä. Retkiruokatyöpajassa päästiin valmistamaan retkikeittimellä omena-kaurapaistosta ja kinuskikastiketta. Lisäksi Tippsundin lähimaastoossa ulkoiltiin käärmeretken, Kevätseuranta-retkien ja varhaisaamun linturetken merkeissä. Pöllöretki valitettavasti peruuntui huonon sään vuoksi.

Kevätpäivillä päästiin myös askartelemaan ja tekemään käsitöitä. Neulakintailutyöpajassa opeteltiin perinteistä neulontamenetelmää, jolla valmistettiin vaatteita Suomessa jo rautakaudella. Lasten luontokerhossa muovailtiin eläimiä taikasavesta ja tutkittiin mikroskoopilla meren pieneliöitä. Luonnonkosmetiikan työpajassa valmistettiin kasvonaamiot savesta.

Myös Nuorten Luonto oli mukana Kevätpäivillä. Päätoimittaja Milla Aallon vetämässä työpajassa mietittiin yhdessä, miten lehteä voitaisiin kehittää. Työpajassa todettiin, että Luonto-Liiton ihmiset ja tapahtumat saisivat näkyä lehdessä entistä enemmän. Kaikki osallistujat olivat sitä mieltä, ettei paperilehteä pidä korvata kokonaan verkkolehdellä. Lehden sisältöön ideoitiin lisää lyhyitä ja helposti silmäiltäviä juttuja pidempien artikkelien oheen.

Ympäristövaikuttamisen linjat

Kevyemmän sisällön lisäksi ohjelmaa järjestettiin myös ympäristövaikuttamisen painavammista teemoista. Ympäristövaikuttamisen työpajassa suunniteltiin yhdessä Luonto-Liiton uutta ympäristöohjelmaa seuraavalle viidelle vuodelle. Ympäristöohjelman avulla määritellään Luonto-Liiton ympäristöpoliittisen vaikuttamistoiminnan tavoitteet ja keinot.

Työpajassa kiinnostavimmiksi aiheiksi nousivat metsät, ennallistaminen ja ympäristökasvatus. Näiden lisäksi käsiteltiin energiaa, vesistöjä ja kulutusta. Metsien osalta tärkeimmiksi vaikuttamisen keinoiksi nousivat muun muassa suojeltavien metsien kartoitus, hakkuiden pysäyttäminen sekä kaupunki- ja lähimetsien tärkeyden korostaminen.

Ennallistamisen avulla pyritään elvyttämään taantuneiden tai uhanalaisten lajien kantoja. Ennallistamistoimet tukevat EU:n biodiversiteettistrategiaa ja sen tavoitteisiin pääsemistä. Vieraslajien torjunta on tärkeä osa ennallistamista, sillä vieraslajit vievät elintilaa alkuperäislajeilta.

Luonto-Liitolla on tärkeä rooli myös ympäristökasvatuksessa. Järjestö edistää lasten ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksia sekä opettaa kansalaisvaikuttamisen taitoja. Yksi kansalaisvaikuttamisen keino ovat mielenosoitukset, mihin tarjottiin koulutusta myös Kevätpäivillä. Työpajassa käytiin läpi mielenosoituksiin liittyviä turvallisuusasioita ja tehtiin yhdessä käytännön harjoitus mielenosoituksessa toimimisesta.

Yhdessäoloa ja tutustumista

Työpajojen lisäksi Kevätpäivillä järjestettiin myös monenlaista vapaamuotoista ohjelmaa ja tekemistä. Tapahtumassa pääsi tutustumaan matalalla kynnyksellä muihin luontoliittolaisiin ympäri Suomen muun muassa saunailtojen, historiallisten tanssien ja mystisten metsäbileiden merkeissä. Lauantai-illan kruunasi artistivieras Barbora Xun musiikkiesitys. Iltapala-aikaan ohjelmassa oli nakkimukityöpaja, jossa äänestettiin parasta vegaanista nakkia.

Kevätpäiville osallistuneet Anni, 17, ja Asseri, 33, lähtivät tapahtumaan tavatakseen muita luontoliittolaisia. Annille tämä oli ensimmäinen kerta Luonto-Liiton Kevätpäivillä.

– Minulla ei ole aiempaa kokemusta Luonto-Liiton toiminnasta, mutta olen kiinnostunut retkeilystä, luonnosta ja luonnontieteistä, Anni kertoo.

Luonto-Liiton valtuuston toiminnassa mukana olleelle Asserille tapahtuma oli jo neljäs laatuaan.

– Osittain pakotin itseni näille Kevätpäiville tapaamaan muita luontoliittolaisia pitkän tauon jälkeen, Asseri naurahtaa.

Sekä Annin että Asserin mielestä Kevätpäivien parasta antia olivat muut osallistujat sekä monipuolinen ohjelma. Molemmat uskovat osallistuvansa tapahtumaan myös seuraavana vuonna.

– Kivointa Kevätpäivillä ovat olleet työpajat ja uusiin ihmisiin tutustuminen. Osallistuin retkiruokatyöpajaan ja käärmeretkelle. On ollut tosi kivaa! Anni kertoo.

– Parasta näillä Kevätpäivillä oli kokonaisuus. Kevätpäivät ovat aina voimaantumisen juhla. Siellä näkee, mitä muut tekevät Luonto-Liitossa, ja saa innostusta omaan toimintaan, Asseri sanoo.

Ensi vuonna Kevätpäivät järjestää Luonto-Liiton Pohjois-Suomen piiri, joten keväällä 2023 tavataan Oulun seudulla.

 

Teksti: Helmi Suvisaari

Kuvat: Jesse Kiviniitty

Kirjoittaja on Luonto-Liiton viestintäharjoittelija.

Linkki artikkelin sivulle

Perinnemaisemien hiipuva perintö ja villiinnytyksen voima

Perinnemaisemien lajisto on muovautunut vuosituhansien saatossa. Nyt se on vaarassa hävitä metsittyvien ja katoavien perinnemaisemien mukana. Villiinnytys voisi auttaa näiden monimuotoisten elinympäristöjen säilyttämisessä.   Mammuttiaron rippeet Perinnemaisemien juuret ulottuvat pitkälle esihistoriaan, mammuttiaron aikaan, jolloin jääkauden
[Lue lisää]

Perinnemaisemien hiipuva perintö ja villiinnytyksen voima

×
Perinnemaisemien lajisto on muovautunut vuosituhansien saatossa. Nyt se on vaarassa hävitä metsittyvien ja katoavien perinnemaisemien mukana. Villiinnytys voisi auttaa näiden monimuotoisten elinympäristöjen säilyttämisessä.

 

Mammuttiaron rippeet

Perinnemaisemien juuret ulottuvat pitkälle esihistoriaan, mammuttiaron aikaan, jolloin jääkauden laiduntava megafauna, kuten mammutit ja visentit, pitivät yllä omaleimaista ekosysteemiä. Megafauna katosi lopulta 9000 vuotta sitten, jolloin myös ilmasto muuttui. Nykyään perinnebiotooppeina tunnetut elinympäristöt ovat lajistoltaan eräänlaisia mammuttiaron perillisiä, joita ihminen kotieläimineen ylläpitää.

Maatalouden leviämisestä pohjoiseen on merkkejä yli 7000 vuoden takaa. Koneistumista edeltäneessä maatalousyhteiskunnassa maata viljeltiin, laidunnettiin, niitettiin ja kaskettiin. Lajisto muovautui muutosten mukana, mutta maasto pysyi avoimena ja olosuhteet suotuisina monimuotoisuuden kukoistukselle.

Perinnemaisemiin lukeutuvat niityt, kedot, hakamaat, kaskimetsät, nummet, perinnetilat sekä vanhat rakennetut ympäristöt ovat arvokkaita monesta syystä, joista yksi on niiden lajisto ja siihen heijastuva historia.

Runsaan vuosisadan kuluessa maatalous on koneellistunut ja tehostunut valtavasti, eikä perinnemaisemille tyypillinen lajisto ole ehtinyt sopeutua muutokseen. Evoluution näkökulmasta kyse on ollut silmänräpäyksestä. Hiljalleen osa lajeista sopeutunee taas uusiin elinympäristöihin, mutta muutosnopeuden takia valtaosa lajeista on uhanalaistunut merkittävästi. Niitä uhkaavat myös muut tekijät, kuten vieraslajit ja ilmastonmuutos.

Suurin osa entisistä perinneympäristöistä on nykyisin peltoina, metsätalousmaina ja rakennettuina alueina. Perinnemaisemien suojelu perustuu ihmisen ylläpitäviin toimiin jäljellä olevilla alueilla, esimeriksi kasvillisuuden niittoon ja perinteiseen kotieläinlaidunnukseen. Hoitotoimet suunnitellaan aina alueen historia ja tarpeet huomioiden. Keskeisintä on metsittymisen ja umpeen kasvamisen estäminen sekä vähäravinteisuuden ylläpito, jotta lajiston vaatimat olosuhteet säilyisivät.

Megafaunan paluu Eurooppaan

Kiinnostava uusi menetelmä perinnemaisemien suojeluun on rewilding eli villiinnytys. Sen tavoitteena on korjata luonnon prosesseja ja palauttaa ympäristön luonnontilaisuutta niin, ettei ihmisen tarvitsisi enää aktiivisesti hoitaa sitä. Käytännössä villiinnytystä voidaan toteuttaa alueen ehdoilla esimerkiksi laiduntamalla ympärivuotisesti tai palauttamalla luontoon ekosysteemille tärkeitä avainlajeja, kuten isoja eläimiä.

Villiinnyttämisellä voidaan tukea ja lisätä paitsi luonnon monimuotoisuutta myös ihmisten hyvinvointia ja köyhtyvien alueiden liiketoimintaa. Lisäksi sen avulla voidaan torjua ilmastonmuutoksen haittoja. Suomessa villiinnytystä edistää vuonna 2017 perustettu Suomen Luonnon Villiinnytysyhdistys, jonka kattojärjestö on Euroopassa toimiva Rewilding Europe.

Yhdistyksen puheenjohtaja Aino Tuominen on optimistinen villiinnyttämisen tulevaisuuden suhteen.

– Rewilding Europen alla on toteutettu monipuolisesti erilaisia villiinnytyshankkeita, niin pieniä kuin suuria. Monet isoista hankkeista saavat EU-rahoitusta, ja EU:n lainsäädäntöä on muokattu yhä paremmin tukemaan villiinnytyksen periaatteita, Tuominen intoilee.

Hän kertoo, että Euroopassa on muun muassa palautettu luontoon jo kertaalleen luonnosta kadonnnutta megafaunaa: visenttejä, alkukantaisia nautoja sekä villihevosia. Hollannissa villiinnyttämisellä on Tuomisen mukaan pitkä historia, ja villiinnytetyt kohteet ovat siellä matkailijoidenkin suosiossa.  Suurten eläinten luonnonvaraiseen laiduntamiseen perustuvia alueita löytyy myös Baltiasta.

Villimpi ja kiehtovampi luonto

Tuomisen mukaan Etelä-Suomen talouskäytössä olevilla mailla villiinnytyksen menetelmät voisivat auttaa EU:n asettaman 30 prosentin suojelutavoitteen saavuttamisessa.

– Haluamme lisää tilaa luonnolle ja monipuolisempia suurikokoisia suojeltuja alueita. Ei ainoastaan suota ja vanhaa havumetsää, vaan lisää myös hyvin harvinaisiksi käynyttä niittyluontoa ja lehtimetsää. Haluamme tehdä Suomen luonnosta vahvasti monimuotoisen, villimmän ja kiehtovamman, Tuominen luonnehtii yhdistyksen tavoitteita.

Tuomisen mukaan perinnemaisemien villiinnytyksen etuna on mahdollisuus lisätä luonnontilaisten alueiden määrää ilman, että nykyisiä suojelualueita tarvitsee muokata. Toiminnassa pitää ottaa kuitenkin huomioon monia tekijöitä, kuten sen sosiaalinen hyväksyttävyys, maanomistajien ja metsästäjien tarpeet sekä herkkien luontoalueiden suojelu. Ristipaineista Tuominen ei ole kuitenkaan huolissaan, sillä kattojärjestö Rewilding Europe on toteuttanut hankkeita onnistuneesti monissa maissa.

Tuominen näkee, että luonnonvarainen ympärivuotinen laiduntaminen voisi Suomessakin tukea perinnemaisemien lajiston säilymistä. Hyvän lajiyhdistelmän muodostaisivat esimerkiksi hevoset, naudat ja visentit, sillä niiden laidunnustavat eroavat toisistaan ja ne pärjäävät todennäköisesti myös villien petoeläinten kanssa.

Ensiksi alueita pitäisi kuitenkin laajentaa yhdistämällä laiduntamiselle liian pieniä perinnemaisemia toisiinsa. Lopullisena tavoitteena ovat luonnonvaraisiksi vapautettujen eläinten laiduntamat kymmenien neliökilometrien niityt Hollannin malliin, mutta kokeilut täytyisi aloittaa pienemmistä alueista ja etsiä Suomeen soveltuvia käytäntöjä ennen laajempia hankkeita.

 

Teksti: Juuli Lehtinen

Kuvitus: Saini Launonen

Linkki artikkelin sivulle

Virtavedet uhattuna

Pieni soliseva puro voi olla täynnä elämää tai pelkkä likaoja.   Virtavesiksi luokitellaan kaikki sisävedet, joissa virtaa vesi. Niihin kuuluvat siis joet, purot, norot, kanavat ja keinotekoiset uomat. Virtavedet laskevat aina isompaan vesistöön, kuten mereen,
[Lue lisää]

Virtavedet uhattuna

×
Pieni soliseva puro voi olla täynnä elämää tai pelkkä likaoja.

 

Virtavesiksi luokitellaan kaikki sisävedet, joissa virtaa vesi. Niihin kuuluvat siis joet, purot, norot, kanavat ja keinotekoiset uomat. Virtavedet laskevat aina isompaan vesistöön, kuten mereen, järveen tai isompaan uomaan. Virtavedet ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta, koska ne ovat sekä osa muita ekosysteemejä että muodostavat täysin oman ainutlaatuisen ekosysteeminsä.

Virtavedet kasvavat suuremmiksi lähestyessään vesistöä, johon ne laskevat. Puroja pienemmät virtaavat vedet eli norot saavat alkunsa lähteistä, joten noroissa ei välttämättä edes virtaa vesi läpi vuoden. Silti nekin ovat merkityksellisiä.

Jokien ja purojen äärellä on aina ollut paljon elämää. Niiden tärkeys muodostuu niiden tarjoamasta makeasta vedestä, elintilasta sekä ravinteista eliöille, kuten kaloille, ravuille, simpukoille ja meille ihmisille. Virtaavista vesistä riippuvaiset vaelluskalat kuten taimen, lohi ja vaellussiika tarvitsevat virtaavia vesiä lisääntyäkseen.

Este elämän jatkumiselle

Suomessa virtavesistöjä on laiminlyöty jo pitkään. Jokien luonnollista virtaa on hyödynnetty jo yli sadan vuoden ajan energiantuotantoon vesivoimalaitoksilla ja niiden padoilla. Jokien kuohuvista koskista on siirretty kaloille suojapaikkoina olleita kiviä jokien reunoille, jotta tukkeja on voitu uittaa teollisuuden käyttöön.

Suomessa on tuhansia virtavesiä tukkivia patoja. Suurin osa padoista on hyvin pieniä, joilla ei ole enää merkitystä energiantuotannon tai maatalouden kannalta. Suuria patoja on noin 500, joista hyvin pieni osa on merkittäviä energiantuotannolle.

Suurin osa Suomen isoista joista on padottu, kuten maamme pisin joki Kemijoki. Kemijokeen rakennettiin ensimmäinen pato vuona 1948. Se esti Suomen mahtavimman lohikannan nousun Euroopan suurimmille poikastuotantoalueille. Kemijoen lohen tuho on yksi monista surullisista esimerkeistä.

Suurien ja pienien patojen lisäksi nousuesteenä puroissa on usein huonosti suunniteltu ja toteutettu tierumpu, jota pitkin vaelluskalat eivät pääse nousemaan. Nousuesteen purkaminen mahdollistaa kaloille nousemisen ylemmäs puroa tai jokea uusille lisääntymisalueille.

Näitä vaelluskalojen lisääntymistä estäviä patoja halutaan purkaa ja virtavesiä ennallistaa luonnon monimuotoisuuden kohentamiseksi, koska lähes kaikki vaelluskalamme ovat uhanalaisia.

Suojelutyön ahkeruus palkitaan

Kari Stenholm on Vantaanjoki-vastaava Virtavesien hoitoyhdistyksessä. Hän on tehnyt työtä Vantaanjoen puolesta kaikkiaan yli kaksikymmentä vuotta, ensin sivutoimisesti töiden ohella ja nyt päätoimisesti.

Stenholm kertoo virtavesien kiinnostaneen häntä jo pienestä pojasta lähtien samasta syystä kuin nykyään: virtaava vesi, sen salaperäisyys ja äänet, sekä kiinnostus tietää, kuinka paljon elämää pinnan alla piileksii. Stenholmia ovat kiinnostaneet erityisesti kalat, sillä hän teki nuorempana usein vaellus- ja kalastusreissuja Lapin virtaaville vesille.

– Jopa vielä 2010-luvun alussa virtavesitietoisuus oli Suomessa paljon vähäisempää. Vasta hiljattain on ymmärretty laajemmin virtavesien mahdollistavan monen lajin elämän, vesivoimalan näennäisesti vihreän energian haittapuoli ja kalojen vapaan kulun merkitys virtavettä ylävirtaan ja turvallisesti alavirtaan, sanoo Stenholm.

Tietoisuus on lisääntynyt, ja sen hyödyt näkyvät jo. Stenholm kertoo syitä miksi itse ryhtyi virtavesiaktiiviksi:

– Vantaanjoen vesistön elvyttämisen aloitin, kun huomasin kuinka paljon vesistöön tuli puhdistamattoman jäteveden päästöjä, joista julkisuudessa vaiettiin. Ryhdyin kaivelemaan esiin päästötietoja, julkaisemaan niitä ja vaatimaan päästöjen lopettamista. Sen seurauksena jätevesipäästöt ovat merkittävästi vähentyneet, mutta edelleen niitä on.

– Suomessa mikään vesistö ei ole niin hyvässä kunnossa, että vesistön tilaa ei voisi auttaa. Jopa Lapin puhtailta näyttävissä vesissä saattaa olla hyvinkin huono vaelluskalakanta.

Virtavesiluonnossa oppii

Virtavesistä voi saada paljon tietoa netistä ja kirjoista, mutta kuten Stenholm toteaa, tärkeintä on mennä virtaveden ääreen viettämään aikaa, katselemaan ja kuuntelemaan veden virtausta.

Silloin herää monia kysymyksiä, ja tiedonhaun jälkeen tieto jää paremmin mieleen. Yhdistelmä teorian opiskelua sekä virtavesiluonnossa olemista on Stenholmin mukaan paras tapa oppia tuntemaan virtavesiä.

Virtaveisen suojelussa tarvitaan tiettyjä taitoja. Stenholm sanoo, että yleisesti tärkein taito on olla aidosti kiinnostunut virtavesistä.

– Tärkeää on osata kohdistaa työ sinne, missä se tuottaa hedelmää.

Luonnon elvyttäminen

Laiminlyötyjä virtavesiä ennallistetaan eri keinoin. Ennallistamiseen kuuluu nousuesteiden poisto, koskialueiden kunnostaminen ja tarvittaessa lajien palauttaminen vesistöön istutuksilla.

Koskialueita kunnostetaan luomalla koskiin lohikaloille kutusoraikkoja, asettamalla kiviä sopivan virtaaman luomiseksi sekä vesieliöiden suojapaikoiksi ja mahdollistamalla syvyysvaihtelu koskissa. Lohi ja taimen tarvitsevat kuteakseen pyöreäkulmaista soraa, joka on asetettu riittävän nopeaan virtaan paksuksi matoksi.  Syvyysvaihtelu tarjoaa isoimmille kaloille paikkoja jossa ne voivat levätä ja olla suojassa.

Jos paikallista taimenkantaa ei enää ole, voidaan vesistöön istuttaa lajia joko poikaisistutuksilla tai mätirasiaistutuksilla. Tätä kuitenkaan ei saa tehdä ilman Ely-keskuksen lupaa.

Luonto-Liittoon perustettiin viime vuoden lopulla virtavesiryhmä. Ryhmään kuuluu innokkaita virtavesistä ja niiden suojelusta kiinnostuneita nuoria. Sen tavoitteena on parantaa virtavesiluonnon ja vaelluskalojen suojelun tilaa.

Virtavesiryhmän toiminta on vasta aluillaan ja lisää jäseniä etsitään. Ryhmä tulee tekemään suojelua eri tavoin: tiedonjakoa virtavesistä ja vaelluskaloista, poliittista vaikuttamista, virtavesikartoituksia, kunnostusta sekä muuta virtavesien suojeluun liittyvää toimintaa.

 

Virtavesiaktiiveja tarvitaan! Miten nuori voi osallistua toimintaan?

1. Opiskele aihetta ja levitä oikeaa tietoa. Voit kertoa tutuille ja tuntemattomille Suomen virtavesien tilasta esimerkiksi sosiaalisen median kautta.

2. Puutu epäkohtiin. Virtavesiin kohdistuu haitallisia hankkeita. Tätä vastaan voi toimia ottamalla yhteyttä hankkeesta vastuussa oleviin viranomaisiin, haitan aiheuttajiin ja virtavesijärjestöihin.

3. Osallistu kunnostuksiin. Virtavesien kunnostus on tärkeää käytännön työtä vaelluskalojen hyväksi. Kunnostuksiin voi osallistua paikallisjärjestöjen kautta. Virtavesikunnostamisen on luvanvaraista toimintaa, joten sitä kannattaa tehdä vain asiantuntijoiden kanssa.

 

Teksti: Veikko Piiroinen

Kuva: Roni Rekomaa

Linkki artikkelin sivulle

KATSO MYÖS