Nuorten Luonto

Gmo-vapautta on havahduttava puolustamaan

Kolmisenkymmentä erityyppistä suomalaismaatilaa julistautui viime kesänä gmo-vapaaksi. Mikä saa viljelijät naulaamaan kylttejä peltojensa reunaan?

Labbyn yrteistä tunnettu, Itä-Uudellamaalla sijaitseva osuuskunta Juurakon tila on yksi julistautuneista. Huoli gm-kasvien riskeistä ja omasta toimeentulosta ajoi heidät liikkeelle.

Raivo kuplii puutarhayrittäjä Milka Kalmanlehdon mielessä jo ajatuksesta, että joku alkaisi viljellä vaikkapa gm-maissia heidän biodynaamisen peltonsa vieressä.

– Se olisi epäreilua ja tuhoaisi meidän mahdollisuutemme suunnitella vapaasti tuotantoamme! Rinnakkaisviljely ei onnistu. Siitepöly leviää helposti kymmeniä kilometrejä, niin ettei luomumaissia voisi sen jälkeen kasvattaa koko seudulla.

Espanjalaisten kokemusten mukaan maissiin voi lähipellolta sekoittua jopa 12 % gmo-pitoisuuksia. Jos kiirisi tieto, että luomutilan tuotteista on löydetty siirtogeenejä, menettäisivät asiakkaat luottamuksensa ehkä vuosikausiksi.

Milka huomauttaa, että uhattuja ovat muutkin kuinluomutuottajat. Suomen leveysasteilla on turha lähteä kilpailemaan satomäärillä ranskalaisten kanssa. Tavanomaistenkin viljelijöiden valtteja ovat laatu ja erikoistuminen, esimerkiksi tae gmo-puhtaudesta.

Määräisikö kysynnän laki

Talousargumentteja hyödyntää myös kampanja-aktivisti Elisa Niemi. Maa- ja metsätalousministeriön (MMM) virallinen lausuma, että Suomesta tulisi takapajula ellei gm-kasveja oteta käyttöön, on hänen mukaansa harvinaisen ontto.

– Jos gm-kasvit tulevat, romahtaa suomalaisen maataloustuotannon maine ja vientimarkkinat yhdessä yössä. Ja niiden viljely tietenkin kasvattaa ekologisen hasardin mahdollisuutta, että syntyy jokin hirviöorganismi tai muu eliöstö kärsii kasvien odottamattomista sivuvaikutuksista.

Vaikuttaa siltä, että ministeriö on valjastamassa Suomen maataloustuotannon gmo-puolelle noudattaakseen muutaman alan yrityksen toivetta. Kuluttajien keskuudessa gm-tuotteiden kysyntä on nollan pinnassa. Suoranainen vastustaminen on EU-alueella laajaa: viimeksi Belgian ranskankielinen osa Vallonia teki päätöksen gmo-vapaudesta. EU-juridiikka tekee julistautumisesta hankalaa, mutta tiukoin viljelysäädöksin tuotanto voidaan estää.

Suomalaista tuottajajärjestöistä MTK-Uusimaa on päättänyt pidättäytyä gm-kasveista. Reippaimmat tuulet puhaltavat saaristossa:

– Ahvenanmaalla kerätään suuradressia maakunnan gmo-vapaaksi julistautumisen puolesta. Tavoitteena on saada 10 % saarelaisista mukaan MMM:lle suunnattuun vetoomukseen, Milka sanoo.

Raakaa tiedepeliä

Kotimaan syvä hiljaisuus johtuu varmasti osittain tukahdetusta ilmapiiristä. Elisa nostaa esiin, että rahaa gmo-kriittiseen tutkimukseen ei Suomessa myönnetä ja tutkijoita on jopa potkittu pois työpaikoiltaan mielipiteidensä vuoksi. Näin varmistetaan, että tieteen tulokset kiillottavat gmo-puolustajien peiliä.

– Norjassa on päätetty kieltää gm-tuotteiden viljely ja tuonti. Tähän on merkittävästi vaikuttanut siellä toimiva geeniekologian instituutti.

Meillä sen sijaan äänekäs gmo-puolustaja, MMM:n erikoistutkija Jussi Tammisola on leimannut kyseisen instituutin professorin Traavikin huuhaa-äijäksi. Toista tunnettua tutkijaa hän väittää populistitieteilijäksi.

Elisa pitää sinänsä loogisena, ettei esimerkiksi MTT kritisoi lähtökohtaisesti gmo:ita, koska se on itse tuomassa markkinoille gm-ohran. Riskit, joita universaalin geenikoodin ronkkimiseen liittyy, ovat kuitenkin alati tulleet selvemmiksi. Luulisi, etteivät taloudelliset intressitkään voi peittää niitä näkyvistä.

– Olennaista on esimerkiksi se, että muuntogeeneissä ei ole tyhjiä jaksoja. Ilmeisesti sen vuoksi siirtogeenit hyppäävät muita geenejä helpommin kokonaisina ja toimivina eliöstä toiseen. Tavanomaisesta geenistä saattaa siirtyä ehkä pari tavua, mutta ei koko sanaa, Elisa mainitsee.

Milläs mehiläisiä estät

Mutta palataanpa vielä viljelijöihin. Elisa kertoo, että gm-viljely vahvistaa yritysten valtaa ja tuottaa oikeudenkäyntejä. Gm-kasvien jalostaminen on hidasta ja kallista, joten firmat haluavat varmistaa, että viljelijät maksavat niille patentoitujen siementen käytöstä rojaltia. Pelloilla kiertelevät suuren gm-yhtiö Monsanton gmo-poliisit eivät ole Pohjois-Amerikassa scifi-satua. Viljelijöitä on pantu maksamaan myös tahattomista sekoittumisista.

Vaaralliseen tilanteeseen on päädytty myös Saksassa, missä viljellään maissia, jonka elintarvikekäyttö on kielletty. Jos sen siitepölyä joutuu hunajaan, menee mehiläispesän tuotto roskiin. Sama ongelma olisi Suomeen tyrkyllä olevassa paperiteollisuudelle tarkoitetussa perunassa.

– Baijerin oikeus päätti, että hunajafarmareiden pitää siirtyä tieltä. Tässä syntyy tolkuton kilpa alueista, joilla hunajaa voi tuottaa. Naapurisopu joutuu koetukselle, Elisa miettii.

Milka lisää, että syksyn gmo-mielenosoituksessa Helsingissä maanviljelijöillä oli mukanaan kyltti, jossa luki ”Ei ruoka-aseita”. Viestin voi tulkita monella tavalla

Gmo-vapaat ruokaostokset

Gmo-vapaaksi voivat julistautua myös kaupat, kahvilat ja ravintolat. Yksi näistä on tamperelainen luomu- ja luonnontuotteiden erikoisliike Runsaudensarvi.

Liikkeen toimitusjohtaja Ansku Kinnunen kertoo, ettei voisi itse kuvitella käyttävänsä gm-tuotteita, joten miksipä niitä asiakkaillekaan tarjottaisiin. Gmo-vapaaksi julistautuminen ei ole teettänyt lisätöitä vaan on aika helppoa:

– Myymme paljon luomua ja sellaisia tuotemerkkejä, joissa gmo-vapaus on itsestäänselvyys. Valmistajat ja tukkuliikkeet vaativat nykyisin sertifikaatit raaka-aineentuottajiltaan soijan ja maissin gmo-vapauden varmisteeksi. Niihin meidän on luotettava

Lakihan vuotaa kuin seula

MMM:n valmistelema, absurdisti nimetty rinnakkaiselolaki tulee eduskuntakäsittelyyn mahdollisesti joulukuussa. Ministeriö haluaa gm-kasvit pelloille ja tarkoituksena on luoda pelisäännöt sille, miten toimitaan väistämättä aiheutuvissa saastumistapauksissa. Kuinka paljon maksetaan korvauksia ja kuka maksaa?

Lakiehdotusta pidettiin lähtökohtaisesti ongelmallisena. Luonto-Liitto jätti ehdotukseen oman lausuntonsa 60 muun tahon ohella. Huonoa laissa on myös se, että saastumiskorvaukset laskutettaisiin käytännössä valtion eli veronmaksajien pussista. Eikö maksaminen kohtuuden nimissä kuuluisi gm-kasvien viljelijöille ja siementen jalostajille?

Koska gm-lajikkeita on mahdoton kokonaan pitää erillään, on luomussakin jouduttu sallimaan 0,1 % gmo-saastunta.

Pienikin saastuminen on vaaraksi vähintään maatiaisille eli vanhoille paikallislajikkeille, joiden perimä olisi syytä turvata puhtaana näinä ilmastomuutoksen aikoina.

Osallistu itse

Gmo-vapauden puolesta on helpointa kampanjoida nyt, kun kaupallista gmo-tuotantoa ei Suomessa vielä ole. Kampanjointi on välttämätöntä, jos luomua halutaan syödä tulevaisuudessakin. Jokainen voi osallistua urakkaan pienilläkin teoilla.

Jos sinulla on tuttuja viljelijöitä, ota teema puheeksi. Näin talvisaikaan heillä on aikaa miettiä asiaa. Kysy kahvilasta tai jätä sinne palautetta, että se julistautuisi gmo-vapaaksi. Gmo vapaa Suomi –kampanjasta saa kylttejä ja tarroja.

Julkinen keskustelu on tärkeää, joten kirjoita lehtiin, levitä lentolehtisiä ja julisteita. Lähetä gmo-vapaudesta viesti uusille kunnanvaltuutetuille ja kansanedustajille.

Katso lisää vinkkejä www.gmovapaa.fi

Teksti Päivi Mattila

Susiasiallinen sanansaattaja

Sami Lyytinen on antanut kotipaikallaan kasvot susimyönteisyydelle. Siitä saa joskus kiitosta, mutta myös nimettömiä häirintäsoittoja.

Sami Lyytinen muutti Turusta Yläneelle samoihin aikoihin kuin sudet asettuivat seudulle. Linturetkillä ja koiran iltalenkeillä alkoi näkyä  ja kuulua merkkejä harmaaturkeista.

Susien asettuminen Varsinais-Suomeen ei miellyttänyt kaikkia.

– Alueen susi-ilmapiiristä välittyy ulospäin kuva, että sutta vihataan paljon ja syvästi, Lyytinen kertoo.

Biologi otti asiakseen levittää asiallista ja punnittua tietoa susista, koska keskustelua hallitsevat väärät puheet ja tulkinnat. Hän on kirjoittanut paikallislehtiin mielipidekirjoituksia, ollut haastateltavana lehdissä, käynyt puhumassa alueellisissa suurpetopaneeleissa ja pitänyt esitelmiä sudesta.

Vaikka Lyytinen itse katsoo olevansa ”susiasiallinen”, hänet on mielletty voimakkaasti susimyönteiseksi.

– Kyllä tällä seudulla susien puolesta puhuminen henkilöityy minuun. Olen aika yksin siinä, että olen julkisesti puhunut asiasta.

Ihan yksinäinen susi hän ei silti ole.

– Etenkin pari vuotta sitten tietyt petoyhdyshenkilöt pyrkivät leikkaamaan siivet pahimmilta liioitteluilta. Heidät leimattiin saman tien petomyönteisiksi, vaikka he vain pyrkivät puhumaan totta, eivätkä linnoittautuneet millekään puolelle.

– Toinen, joka on jaksanut olla sätittävänä ja viedä susiasiallista sanomaa eteenpäin, on Varsinais-Suomen riistanhoitopiirin päällikkö, Lyytinen toteaa.

Todellisuudessa susi-ilmapiiri on Lyytisen mielestä rauhallisempi kuin miltä näyttää.

– Susialueella on paljonkin ihmisiä, jotka suhtautuvat suteen neutraalisti tai myönteisesti, mutta se ei välity ulospäin. On tärkeämpää säilyttää naapuri- ja kaverisuhteet kuin ottaa kantaa susiasiaan.

Lyytiselle tuleekin paljon yhteydenottoja ihmisiltä, jotka eivät halua riskeerata rooliaan kyläyhteisössä osallistumalla susikeskusteluun.

– Minusta on tullut kanava niille, jotka haluavat olla itse hiljaa.

Palaute kannustaa jatkamaan

Vaikka Lyytinen on antanut kasvot ”susiasiallisuudelle” hän ei koe olevansa alueella toisinajattelija. Hän on saanut kannustusta asiallisen tiedon jakamisesta, mikä rohkaisee jatkamaan.

– Saan kiittävää palautetta tavalliselta väeltä, joka ei ole millään tavalla asian keskiössä. Heidän mielestään on ihan hyvä, että joku on eri mieltä.

Rohkaisevaa on myös se, että ilmapiirissä on nähtävissä pientä muutosta. Oma työ ei tunnu pelkältä pään hakkaamiselta seinään.

– Kun asenteet ovat näin syvällä, ei voi odottaa suuria riemun hetkiä. Mutta toisaalta pienetkin asiat tuntuvat voitoilta. Kun suden on nähty kulkevan jossain, eikä siitä nousekaan hälyä, se osoittaa että suteen on jo totuttu jollakin tavalla. Asiasta ei enää puhuta samoilla termeillä kuin neljä vuotta sitten, Lyytinen arvioi.

Jopa metsästäjät ovat soitelleet ja osoittaneet kytevää suden hyväksymistä metsästäjäpiireissä.

– Jotkut metsästäjät pitävät sutta yhtenä hienoimmista eläimistä, mutta he ovat hiljaa, koska eivät halua joutua huonoon valoon.

Nimettömiä uhkauksia

Myös toisenlaista palautetta tulee.

– Kun naama on ollut lehdessä, minulle tulee uhkauksia, viestejä ja mykkiä soittoja. Mutta niitä tulee niin vähän, ettei se ole tuntunut raskaalta, Lyytinen miettii.

Lyytinen on yrittänyt selvittää soittajien nimiä, mutta puhelut ovat aina tulleet prepaid-liittymistä. Kerran hänelle kaupiteltiin suden päätä.

– Suoranaisia tappouhkauksia minulle ei ole tullut. Ne ilmoittaisin kyllä poliisille.

Jonkin verran asia kuitenkin käy mielessä metsässä liikkuessa.

– Ihmiset kysyvät, eikö minua pelota liikkua susialueella. En pelkää sutta, vaan hieman enemmän sitä, että joku mielensä menettänyt, sutta ja sitä kautta minuakin vihaava ihminen tulee vastaan. Mutta ei se minun toimintaani vaikuta.

Lyytinen kannustaakin kaikkia sanomaan ääneen sen, minkä katsoo itse oikeaksi. Todennäköisesti saa monta kertaa näpeilleen, mutta joskus myös kiitosta.

– Ei hirveän paljon kannata suutaan supussa pitää sen takia, että pelkää siitä koituvan jotain huonoa.

Inttävä väittely tai provosointi ei kuitenkaan vie asioita eteenpäin.

– Pitää kunnioittaa myös vastakkaista mieltä olevaa ihmistä, vaikka se olisi kuinka vaikeaa. Ja kannattaa pitää mielessä nöyryys omaan tietämykseen: joskus on itsekin varmasti väärässä, Lyytinen pohtii.

Salakaadot seis

Vaikka Lyytinen itse ei pidä mielipiteitään vakan alla, hän ymmärtää myös vaikenemisen ja on valmis toimimaan muiden sanansaattajana. Hän on mukana myös Luonto-Liiton Salakaadot seis -kampanjassa omalla nimellään ja kasvoillaan.

– Salakaatoihin liittyvää vaikenemisesta en ymmärrä. Niistä pitää laittaa ilman muuta tietoa eteenpäin, hän toteaa.

Yläneen seudulla on jatkuvia huhupuheita salametsästyksestä, mutta ei varmaa tietoa.

Naapurikunnassa Laitilassa tosin varmistui tapaus, jossa loukkaantunut ja verijälkiä jättänyt susi kaadettiin poliisin poikkeusluvalla viime helmikuussa. Riista-ja kalatalouden tutkimuslaitoksen selvityksissä eläimestä löytyi merkkjeä aiemmasta ampumisesta: 11 kappaletta 3 millimetrin läpimittaisia hauleja, jotka on tarkoitettu pienriistan metsästykseen.

– Sutta oli ammuttu laittomasti, ja huhutaan että se olisi tapahtunut Yläneen puolella. Huhupuheisiin salakaadoista en kuitenkaan luota yhtään enempää kuin muihinkaan susihuhuihin, Lyytinen napauttaa.

Lyytiselle soitelleet metsästäjät, jotka haluavat muuten olla hiljaa, ovat vetäneet oman rajansa salametsästykseen:

– Monet ovat sanoneet, että jos heille tulisi selkeää näyttöä salakaadosta, sen he lavertelisivat, vaikka menisi metsästysseuran jäsenyys.

Vaikka ulkopuolinen pitää Lyytistä ja muitakin Salakaadot seis -kampanjan kasvoja rohkeina, hän itse vähättelee toimintaansa ja kokee jopa kiusalliseksi esiintyä sankariteot-teeman yhteydessä.

– Jos joku alkaa seurata jalanjälkiäni, hän ei kyllä tule saamaan mitään sankarin viittaa vaan näpeille tulee ja lokaa niskaan. Mutta ehkä tässä on oman elämänsä sankari -ideaa: voi ajatella sanoneensa niin kuin itse ajattelee. Myöhemmin ei sitten tarvitse ajatella, että olisi pitänyt tehdä jotain ja avata suunsa.

Teksti Laura Manninen

www.salakaadotseis.fi

Maailman harvinaisin lintu

Kanarian saarilta löytyy muutakin kuin hiekkarantoja ja turistien laumoja. Teneriffan saarella toimii vuonna 1972 perustettu Loro parque fundacion, papukaijojen suojelukeskus.

Loro parque fundacion keskittyy uhanalaisten papukaijojen (espanjaksi loro) suojeluun luonnossa ja niiden kasvattamiseen vankeudessa. Keskuksessa asuu 3500 papukaijaa, jotka edustavat 350 eri lajia ja alalajia. Kokoelma on tiettävästi maailman suurin.

Loro parque fundacion eli LPF on voittoa tavoittelematon organisaatio, joka toimii useilla eri tavoilla. Sen pääasiallinen tehtävä on rahoittaa papukaijojen suojeluprojekteja luonnossa ja tukea kenttätutkimuksia. Tällä hetkellä käynnissä on yhdeksäntoista kenttätutkimushanketta maissa, joissa papukaijoja esiintyy, kuten Ecuadorissa, Brasiliassa, Venezuelassa, Boliviassa, Thaimaassa ja Indonesiassa.

Lisäksi LPF järjestää seminaareja, konferensseja, ympäristökasvatusta, toimii tutkimuslaitoksena ja julkaisee jäsenlehteä. Puiston yhteydessä toimii eläintarha Loro parque zoo, jossa on muun muassa delfiinejä, kissaeläimiä, pingviinejä, gorilloja, miekkavalaita ja haita.

Harvat ihmiset tietävät, että eläintarhan kulisseissa tehdään arvokasta papukaijojen suojelutyötä, josta tärkeä osa on papukaijojen kasvatus. Teneriffan saarella on ihanteellinen ilmasto papukaijoille, jotka voivat olla ulkotarhoissa vuoden ympäri.

Papukaijatarha La Vera sijaitsee entisellä banaaniviljelmällä vuoren rinteellä, eikä yleisöllä ole sinne pääsyä. Tarha on tarkkaan vartioitu ja verkolla suojattu, etteivät luonnonvaraiset linnut tai muut eläimet pääse sinne.

Siniara kuollut luonnosta?

Loro parque fundacionin symbolina on siniara. Siniara on maailman harvinaisin papukaija ja samalla myös maailman harvinaisin lintu. Luonnossa siniaraa tavataan vain pienellä alueella Brasiliassa. Vuonna 2000 tunnettiin vain yksi luonnossa elävä siniarayksilö, mutta saman vuoden jälkeen sitä ei enää ole tavattu luonnossa. Luonnonvaraisten siniarojen uskotaankin kuolleen sukupuuttoon.

Niiden häviämiseen on vaikuttanut luontaisen elinympäristön tuhoutuminen ja laiton pyynti. Vankeudessa siniaroja elää tällä hetkellä 73 yksilöä, joista kuusi elää Loro parque fundacionissa. Tähän mennessä keskuksessa on syntynyt neljä siniaraa, joista uusin tulokas kuoriutui tammikuussa 2007.

Näin harvinaisen lajin kohdalla jokainen uusi yksilö on erittäin arvokas. Riskien minimoimiseksi kuoriutuneet linnunpoikaset otetaan ihmisten kasvattamiksi, koska sitä on pidetty turvallisempana kuin sitä, että papukaijapariskunta kasvattaisi itse poikasensa.

Jos lintuvanhemmat ovat itsekin vankeudessa kasvaneet, ne eivät ehkä enää osaa hoitaa poikastaan itse. Myös käytöshäiriöitä voi esiintyä; luonnossa joillakin lajeilla vanhemmat vuorottelevat ravinnonhaussa ja poikasen hoidossa. Vankeudessa molemmat vanhemmat ovat koko ajan läsnä ja haluavat hoitaa poikasta, jolloin muna tai poikanen voi rusentua kiistan jaloissa.

Kun vankeudessa elävää papukaijakantaa pidetään tarpeeksi vahvana, lisääntyville pareille annetaan mahdollisuus kasvattaa itse joitakin poikasiaan. Tavoitteena on, että joskus tulevaisuudessa vankeudessa syntyneitä siniaroja, ja muitakin papukaijoja, voitaisiin vapauttaa takaisin luontoon niiden alkuperäiselle elinalueelle.

Miksi papukaijoja?

Papukaijat ovat niin sanottuja luonnonsuojelun lippulaivalajeja, eli lajeja jotka ulkomuotonsa ja tunnettavuutensa takia herättävät mielenkiintoa ja sympatiaa ihmisissä. Loro parque fundacion on keskittynyt papukaijojen suojeluun, sillä yksittäisenkin lajin suojelutoimenpiteet hyödyttävät aina kokonaisen ekosysteemin suojelua.

Papukaijoja esiintyy yleisesti trooppisilla alueilla, joissa on suuri biodiversiteetti ja samalla näillä alueilla ympäristön tuhoutuminen on voimakkainta maailmassa. Maailman 353 papukaijalajista 94 on uhanalaisia.

Teksti Tuuli Turtola

Kasvisruoka hillitsee ilmastonmuutosta

Jo yksi kasvisruokapäivä viikossa vähentää ekologista jalanjälkeä huomattavasti.

Lihansyönnin vähentäminen on aito ympäristöteko, sillä on esitetty arvioita, joiden mukaan karjatalous aiheuttaisi jopa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin liikenne. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on arvioinut, että maatalouseläinten kasvatus vastaa jopa 18 % maapallon kasvihuonekaasupäästöistä, mikä olisi suurempi osuus kuin moottoriliikenteellä.

Eläintuotannon suuret päästöt johtuvat erityisesti nautakarjan lannan erittämästä metaanista. Metaani on jopa hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu. Surreyn yliopistossa hiljattain tehdyn tutkimuksen mukaan lihan käyttö tulisi ilmastosyistä vähentää kolmannekseen nykyisestä ja lehmänmaidon käyttö neljännekseen. Lihan syönti lisääntyy vuosi vuodelta, joten eläinperäisen ravinnon vähentäminen on jokapäiväinen, konkreettinen valinta ympäristön puolesta.

Miten näin suuret muutokset sitten olisivat mahdollisia? Ensimmäinen ratkaisu on katsoa omia kulutustottumuksiaan. Vaikka ei voisikaan alkaa täysin kasvissyöjäksi tai tiukaksi vegaaniksi, voi valita esimerkiksi koulussa kasvisruokaa. Kotona voi ehdottaa vanhemmille, että yhtenä päivänä viikossa syötäisiin vain kasvisruokaa. Tämä pienentäisi neljän hengen perheen ekologista jalanjälkeä merkittävästi. Myös luomu- ja lähiruuan suosiminen kannattaa.

Haastattelin Matti Luokkasta, joka kertoo omista kokemuksistaan eläinperäisten tuotteiden vähentämisessä. Matti, 26, alkoi kasvissyöjäksi viitisen vuotta sitten. Aluksi hän söi silloin tällöin kalaa sekä maito- ja munatuotteita, nykyisin hän on melkein vegaani.

Mitä syitä sinulla oli vähentää eläinkunnantuotteiden käyttöä?

”Lapsuudesta maatilalla jäi mieleen yleiset olosuhteet, joissa sikoja kasvatettiin. Myös kysymys siitä, mistä liha tulee, konkretisoitui hyvin selkeästi. Silloin pienenä lapsena asiaa ei tullut pohdittua, vaan ajattelin, että ”näin sikojen kuuluu elää”. Lapsuudenkokemuksista jäi kuitenkin mieleen aavistus siitä, että eläimillä ei taida olla hyvä olla.

Lukiossa kuulin biologian tunnilla eläintuotannon negatiivisista ympäristövaikutuksista. Tuotantoeläinten olosuhteista huolestuneena luin Peter Singerin kirjan Oikeutta eläimille ja se oli keskeisin syy vähentää eläinkunnantuotteiden käyttöä.”

Mitä vaikeuksia siirtymisessä oli?

”Siirtymässä meni useita vuosia. Varmaankin pienille paikkakunnille ominainen, vahva sosiaalisen yhdenmukaisuuden paine oli suurin vaikeus: kaveripiirissäni kyllä oli kasvissyöjiä, mutta he kaikki olivat tyttöjä. Lihasta kieltäytyvä poika vaikuttaa herättävän enemmän kysymyksiä ja ehkä siksi myös siirtymiseni kesti aika pitkään.”

Mitkä ovat olleet parhaita puolia ruokavalion muutoksessa?

”Ruokaan tulee kiinnitettyä enemmän huomiota, jolloin siitä yleensä tulee myös paremman makuista! Vaihtoehtoinen tapa suhteessa ruokaan auttaa ajattelemaan myös muissa asioissa uusia vaihtoehtoja, jotka eivät takerru siihen että asiat nyt vain menevät näin.”

Teksti Aura Yliselä

Lähteet:

Guardian 30.10.2008 http://www.guardian.co.uk/environment/2008/sep/30/food.ethicalliving

Steinfeld et al. (FAO) (2006) Livestock’s long shadow. Environmental issues and options, http://www.virtualcentre.org/en/library/key_pub/longshad/A0701E00.htm

Karjalassa humisevat Euroopan suurimmat vanhat metsät

Vaikka lailliset suojeluprosessit Venäjän Karjalassa ovat hitaita, aktiiviset toimijat muilla yhteiskunnan sektoreilla ovat onnistuneet pelastamaan suurimmat vanhan metsän alueet hakkuilta.

Luonnonsuojelujärjestö SPOK:issa Petroskoissa riemuittiin viime heinäkuussa. Tuhansia hehtaareja vanhaa metsää oli rajattu hakkuiden ulkopuolelle juuri allekirjoitetuilla sopimuksilla kahden suuren Karjalassa toimivan metsäyrityksen kanssa. Näiden ja monien muiden pitkien neuvotteluprosessien tuloksena Karjalan viimeiset yli 50 000 hehtaarin vanhan metsän alueet on saatu suojeltua hakkuilta.

Karjalan säästyneistä vanhoista metsistä suurimmat sijaitsevat tasavallan rajoilla: lännessä Paanajärven, Kalevalan ja Kostamuksen alueilla sekä aivan tasavallan itäosassa Voldajärven alueella. Tätä nykyä kaikkien alueiden ytimessä on laillinen suojelualue, mutta paljon ainutlaatuista metsää on jäänyt myös suojelualueiden ulkopuolelle.

Heinäkuussa päättyneet neuvottelut ratkaisivat näiden neljän suurimman alueen viimeisien suojelemattomien nurkkien kohtalon. Sankaritarina ei ole kuitenkaan yhden järjestön tarina, vaan se on alkanut jo ennen kuin SPOK-järjestöä oli perustettukaan.

Työkaluina kartat

Vanhojen metsien kartoitus koko Venäjällä alkoi juuri Karjalan alueelta. 1990-luvun alussa useamman järjestön metsäasiantuntijat löivät viisaat päänsä yhteen ja totesivat, että ilman kunnollisia karttoja arvokkaimmista metsäalueista kampanjointi niiden suojelemiseksi ei pitkälle pötki.

Alkoi pitkään kestänyt urakka; Karjalan metsissä samoili asiantuntijoita ja aktiiveja moskovalaisista, pietarilaisista sekä suomalaisista järjestöistä. Joukossa oli myös SPOK-järjestön perustajajäseniä, kuten järjestön nykyinen johtaja Alexandr Markovsky.

Venäjän Federaatiolla oli 90-luvulla vielä oma luonnonsuojelusta vastaava ministeriö, jonka toimesta näille suurimmille vanhan metsän alueille perustetiin 90-luvun alussa kaksi tärkeää uutta suojelualuetta: Paanajärven ja Voldajärven kansallispuistot.

– Suojelualueiden ulkopuolelle jäi kuitenkin vielä enemmän arvokkaita metsäalueita kuin mitä niiden sisään mahtui, Alexandr Markovsky toteaa.

Ne eivät vielä riittäneet boreaalisen Euroopan alueen suurimpien vanhanmetsän alueiden suojelemiseksi.

Seuraavan kerran kansallispuiston perustamista saatiin juhlia vasta 2006, kun Suomen rajalla sijaitseva Kalevalan kansallispuiston perustaminen vihdoin sinetöitiin.

– Kansallispuiston perustaminen kesti lähes 11 vuotta ja oli varsinainen jännitysnäytelmä. Välillä näytti siltä, että koko alue vuokrataan hakkuukäyttöön, kansallispuistosuunnitelmista ja EU:n rahoituksesta huolimatta, Alexandr Markovsky muistelee.

– Saimme kuitenkin kansainväliset metsäyhtiöt kieltäytymään hakkuista alueella sekä sieltä tulevan puun ostamisesta, mikä varmasti vaikutti lopulliseen päätökseen.

Suojelua ilman suojelualueita

Uusien suojelualueiden perustaminen oli kiven alla metsäteollisuuden kehittyessä Karjalassa kovaa vauhtia. Kattavia karttoja Karjalan alueen niin kuin muunkin Venäjän vanhojen metsien alueista julkaistiin etenkin vuosituhannen vaihteessa, ja ne osoittivat yhä selvemmin Venäjällä vanhojen metsien ainutlaatuisuuden koko Euroopan mittakaavassa.

Paikallisen hallinnon raapiessa päätään järjestöt tiedemiehien avustuksella marssivat suoraan metsäalueita vuokraavien yhtiöiden puheille.

Ensimmäinen, tähän päivään asti kantanut sopimus hakkuumoratoriosta eli tietyn metsäalueen vapaaehtoisesta suojelusta allekirjoitettiin Tulosen alueesta vuonna 2003 Venäjän Greenpeacen ja Lenderski Lespromhoz-yrityksen kesken. Neuvottelut metsäalueista eri yhtiöiden kanssa ovat jatkuneet taukoamatta, ja vähitellen suojelualueiden ympärille ja ulkopuolelle jääneet metsäalueet on saatu sopimusten piiriin. Millä taikasanoilla sopimukset on oikein saatu aikaan?

– Motiiveja on yrityksillä tietysti hyvin erilaisia, tuumii Olga Il’ina, SPOK:n metsävastaava.

– Suuremmilla, maailmanmarkkinoilla toimivilla yrityksillä on jo usein omat ekologista kestävyyttä koskevat kriteerinsä, joita myös alihankkijoiden tulee noudattaa. Heidän kohdallaan täytyy vain sopia, miten kriteerit käytännössä toteutetaan. Toisinaan metsäyhtiöissä on töissä samoin ajattelevia ihmisiä kuin me. Kaikki ymmärtävät, että kyseessä on ainutlaatuisia alueita ja että niiden säästämiseksi täytyy löytää keinot.

SPOK alkoi työstää neuvotteluja virallisesti rekisteröidyttyään vuonna 2001, jolloin myös Olga aloitti työskentelyn järjestössä. SPOK:n toiminnan vahvistuessa Moskovasta ja Pietarista käsin toimivat järjestöt ovat hiljalleen vetäytyneet Karjalasta ja jättäneet areenan paikallisille toimijoille.

– Hakkuumoratiorioita oli jo saatu sovittua monille alueille kun aloitimme. Mutta SPOK:ssa päätimme heti, että työ täytyy aina pyrkiä viemään loppuun asti. Alueille täytyy saada virallinen suojelustatus, Olga jatkaa.

Metsiensuojelun ammattilaiset

Nykyään SPOK on jo tunnettu melkein kaikkien alueella toimivien yritysten parissa, mutta alussa oli enemmän selittelemistä. Vuosien työn jälkeen yhä useampi kuitenkin jo tietää, mitä ”vanhalla metsällä ” tarkoitetaan, eikä neuvotteluja tarvitse aina aloittaa metsäekologian perusteista.

Edelleen yrityksissä jaksetaan toisinaan ihmetellä, mikä näiden ihmisten motiivi on ja kuka heille mahtaa kaikesta tästä maksaa.

– Me tietysti vastaamme selittämällä ihan puhtaasti ideologisen taustan työllemme ja näyttämällä, että toimintamme on täysin avointa. Nettisivuiltamme voi esimerkiksi lukea työsuunnitelmamme, tulokset ja kenen kanssa teemme yhteistyötä, Olga selittää rutinoituneesti.

Nykyään yritykset jo saattavat pyytä SPOK:lta konsultointiapua. SPOK, niin kuin monet muutkin järjestöt Venäjällä, ei perustu niinkään vapaaehtoisten jäsenten toimintaan, vaan vaikuttamistyötä yritysten ja hallinnon parissa tehdään varsin ammattimaisesti. Suuri yleisö ei välttämättä ole aina kohderyhmänä.

Kansalaistoiminnan kentällä riittää vielä tilaa

Kun tärkeimmät kartat on jo laadittu ja suurimmat vanhanmetsän alueet saatu rajattua hakkuiden ulkopuolelle, suojelualueiden virallinen sinetöiminen työllistää SPOK:a eniten. Karjalan alueen viime vuonna julkaistuun yleiseen maankäyttösuunnitelmaan saatiin SPOK:in ja Karjalan tiedekeskuksen myötävaikutuksella listattua melkoisesti suunnitelmia uusista suojelualueista, mukaan lukien moratorioalueiden vanhat metsät.

Kansalaisjärjestöjä ei toistaiseksi ole Karjalassa jonoksi asti kommentoimassa hallinnon metsänkäyttösuunnitelmia, joten asiallisesti oikeaan aikaan esitetyt argumentit voivat viedä yllättävän pitkälle. Joskus voi olla jopa etu, ettei yhteiskunta ole vielä rutinoitunut aktiiviseen kansalaisvaikuttamiseen. Entä metsäyritysten lobbauskoneisto?

– Toisinaan myös yritykset saattavat kommentoida vaikka maankäyttösuunnitelmaa. Heillä taitaa kuitenkin olla paljon muutakin murehdittavaa, hymähtää Olga.

Konkurssit, fuusiot ja jatkuvasti muuttuva lainsäädäntö pitävät SPOK:laisetkin valppaina. Saavutetuista voitoista huolimatta laakereille ei auta jäädä lepäämään.

Teksti Sini Eräjää

Kirjoittaja on työskennellyt SPOK-järjestössä yhdeksän kuukautta European Voluntary Service –vapaaehtoisena.

Pieni on kaunista

Kirjakahvila tarjoaa vaihtoehtokulttuuria ja vegaaniherkkuja vapaaehtoisvoimin.

Kun sateisena lokakuun iltana sukeltaa turkulaisen Kirjakahvilan lämpöön, ei voi kuin hymyillä. Muutama vapaaehtoinen on syventynyt kirjan lukemiseen ja nuorimies hörppii sitruunasoodaa. Vihreällä sohvalla istuskeleva toiminnanjohtaja Sini Keränen toivottaa minut tervetulleeksi kupposella reilua kahvia.

Osuuskunta Kirjakahvila on toiminut vuodesta 1981 Turun historiallisessa keskustassa Brinkkalan talossa. Taloudellista voittoa tavoittelematon kahvila järjestää monenlaista kulttuuritoimintaa vapaaehtoisvoimin. Vain kolme henkilökunnasta saa palkkaa.

– Kirjakahvilassa on hienoa huomata se, kuinka pienellä rahalla voi saada suuria tapahtumia aikaan. Se on tosi inspiroivaa. Täällä tehdään arvokasta työtä, kertoo itsekin vapaaehtoisena aloittanut Sini.

Kuka tahansa vastuuntuntoinen kulttuurin ystävä voi lähteä mukaan Kirjakahvilan toimintaan.

– Aiempaa kokemusta kahvilatyöstä tai järjestötoiminnasta ei tarvitse olla. Tänne voi tulla opettelemaan. Itse opiskelen kulttuurituotantoa, joten Kirjakahvilan toimintaan tuleminen oli jotenkin luonnollinen valinta, Sini kertoo.

Aura Nurmi on viihtynyt Kirjakahvilan vapaaehtoisena jo kaksi vuotta.

– Toimintaan oli helppo tulla mukaan. Muut vapaaehtoiset ja asiakkaat ovat mukavia, hän kertoo.

Aura osallistuu kahvilavuorojen lisäksi kulttuuritoiminnan suunnitteluun. Näin tekee suurin osa vapaaehtoisista.

– On ihana nähdä omat ideat toteutuneena, hän toteaa hymyillen.

Uuni lämpimänä

Pienillä valinnoilla vaikutetaan myös ympäristöön. Kirjakahvila on aina ollut kasvisruokaan painottuva, mutta tästä syksystä lähtien kahvila on täysin vegaaninen. Kahvila käyttää myös mahdollisimman paljon luomua. Juomat tarjoillaan reilun kaupan versioina.

Kaikki leivonnaiset leivotaan itse. Myynnissä on sekä suolaisia että makeita piirakoita, täytettyjä leipiä ja muita kasvisherkkuja. Jätteet kierrätetään niin hyvin kuin se on kiinteistössä mahdollista. Tilauskahvitusten yhteydessä käytetään oikeita astioita kertakäyttöisten sijasta. Keskustelun aikana Aura herättelee ideaa energiansäästölamppujen hankinnasta.

Kirjakahvilassa viihtyvät niin nuoret kuin vanhatkin. Eino Väärä ja Pirkko Salminen ovat saapuneet kahvittelemaan Raisiosta saakka. Heidät houkutteli kahvilaan aiemmin sattumalta bongattu kirjaharvinaisuus Ihmelapsi Eino.

– Viime viikolla poikkesimme täällä ja näimme tämän hienon kirjan, Eino virnistää. Mistään muualta kirjaa ei löytynyt, joten aarre palattiin noutamaan ja samalla nauttimaan kahvilassa pientä makeaa.

Kirjakahvila esittelee vaihtoehtokulttuuria suurelle yleisölle. Näin se myös auttaa nuoria taiteilijoita eteenpäin urallaan. Kiinnostusta Kirjakahvilan näyttelytilaan on suunnattomasti. Kuka tahansa voi tarjota töitään, mutta kaikkien töitä ei voida näytteille valitettavasti ottaa.

Vapaaehtoiset galleristit valitsevat mielenkiintoiset näyttelyt. Mukana on ollut hyvinkin nuorten taiteilijoiden teoksia, ja tilaan pyritään valitsemaan uusia ja tuoreita töitä.

Laulaja Markus Perttula on esiintynyt Kirjakahvilassa kahteen otteeseen akustisen kitaransa kanssa.

– Kirjakahvilassa oli tosi leppoisaa, semmoinen olohuonetunnelma. Ihmiset oikeesti kuuntelevat, mikä on hienoa, mutta henkilökohtaisesti myös stressaavaa. Oon tottunut olemaan taustamölynä, Markus naurahtaa.

– Porukka keskittyy musiikkiin, mikä on tietysti pelkästään arvostettavaa. Tällaiselle muusikonalulle Kirjakahvila on todella tärkeä ja ainutlaatuinen esiintymisalusta.

Markuksen mielestä kahvila on todella arvokas sekä yksittäisille ihmisille että Turun kulttuurille ylipäätään. Eino kehuu kahvilaa poikkeavaksi ja lämminhenkiseksi.

– Poiketaan varmasti toistekin, toteaa Eino, ja Pirkko nyökyttää vieressä.

Annan heidän nauttia vegaanisesta kääretortustaan ja poistun koleaan syysilmaan. Mukaan kahvilasta kuitenkin tarttui iloinen mieli ja lämpö.

Teksti Ella Gustafsson

www.kirjakahvila.org

Ympäristö muuttuu mediassa

Ympäristöjournalismin konkari Ismo Tuormaa uskoo arkielämän esimerkkien, hyvien perusteluiden, huumorin ja joskus myös syyllistämisen voimaan.

Ismo Tuormaa on Suomen ensimmäisiä ympäristötoimittaja-nimikkeellä palkattuja toimittajia. Tuormaan toimittajaura alkoi 35 vuotta sitten – sen jälkeen hän on ehtinyt työskennellä pääasiassa ympäristötoimittajana eri sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa tv-dokumenttien ja yritysohjelmien tekijänä sekä tiedottajana ja yrittäjänä.

Tuormaan kiinnostus ympäristöön heräsi jo nuorena.

– Kun muut hurahtivat taistolaisuuteen tai kokoomuslaisuuteen, minä pidin koulussa ympäristöaiheisia esitelmiä. Kiinnostukseni on aina ollut nimenomaan yhteiskunnallisessa näkökulmassa. Nuorena menin kerran mukaan Herttoniemen yhteiskoulun luontokerhoon, mutta siellä preparoitiin myyriä. Tieteellinen luontoharrastus ei ollut minun juttuni, Tuormaa kertoo.

Työkokemusta karttui ensin kesätöissä Uudessa Suomessa ja Hyvinkään sanomissa, sitten yövuorossa STT:llä. Pian hän jo kirjoitti viikoittain seitsemään eri aikakauslehteen säännöllisesti. 25-vuotiaana Tuormaa aloitti Suomen luonnonsuojeluliiton tiedottajana ja toimi järjestössä seitsemän vuoden ajan.

– Ympäristöasiat tulivat siinä työssä entistä tutummiksi ja syventyivät, hän tuumaa.

Median ympäristöremontti

Pitkän uransa aikana Tuormaa on ehtinyt nähdä muutoksen tavassa, jolla ympäristöasioita käsitellään mediassa.

– Ennen jopa päästöjen vaarallisuus asetettiin kyseenalaiseksi, mutta nyt se aika on ohi ja päästöjen haitat myönnetään. Nykyään myös viha alkuperäisluontoa kohtaan on osin haihtunut. Vielä kymmenisen vuotta sitten siihen törmäsi usein lehdistössä ja televisiossa, Tuormaa kertoo.

Hänen mukaansa seuraavaan suureen muutokseen tarvitaan ympäristöliikkeiden apua.

– Ympäristöliikkeiden on päästävä eroon nysväpetterin imagostaan ja oltava laaja-alaisia ja uskottavia. Ympäristötoimittajien puolestaan on osoitettava, että he osaavat ideoinnin ja ymmärtävät myös politiikan, talouden ja tekniikan päälle osana ympäristöasioita. Uusia tapoja käsitellä asioita kaivataan, jotta kuva ympäristönsuojelusta monipuolistuisi ja tulisi konkreettisemmaksi ja osaksi arkielämää, Tuormaa kuvailee.

– Ympäristöasiat eivät ole mikään ”normaalien” uutisten päälle liimattava liite, vaan ne ovat itse se merkittävä uutinen.

Valtamedian tapa käsitellä ympäristöasioita kaipaa Tuormaan mukaan remonttia.

– Ympäristöasiat vaativat syiden ja seurausten lisäksi monen eri alan todellista ymmärtämistä. Toimittajat ovat usein saman uutisformaatin orjia, ja ympäristöasioista kertomiseen tarvitaan uudenlaista näkökulmaa.

Tällä hetkellä Tuormaata huolestuttaa erityisesti se, että kaikki television säännölliset ympäristöohjelmat on lopetettu. Hän ehti itse työskennellä TV2:n ympäristöuutisten toimittajana kymmenen vuotta.

– Mitä se kertoo tästä yhteiskunnasta? Ympäristöasioita pidetään tärkeinä ja suojelun tarve on tunnustettu, mutta jäljelle jätetään Yleisradiossa vain MOT:n kaltainen ohjelma, Tuormaa tuhahtaa.

Piupaut hörhöttelylle

Ympäristöasioista kiinnostuneet ihmiset leimataan helposti aktivisteiksi ja kettutytöiksi. Tuormaan mukaan tämäkin asenne on vähitellen muuttumassa.

– Nämä vanhoilliset asenteet on kuitenkin sisäistetty niin hyvin, että ne tulevat helposti esiin, kun pintaa hieman rapsuttaa.

– Tietyllä tapaa alkuperäisen luonnon arvostaminen on jopa laskenut, kun yhä useammilta nuorilta – ja toimittajilta – puuttuvat omat, jo lapsuudessa saadut luontokokemukset. Tekninen luonnonsuojelu valtaa alaa, mikä sekin on tietysti hyvä asia. Kuitenkin luonnonvarainen luonto on se, josta olemme riippuvaisia ja myös sitä pitäisi osata arvostaa. Toimittajat kirjoittavat luontoa arvostavien juttujen sijaan usein vain uusista ympäristökeksinnöistä, jotta eivät leimautuisi hörhöiksi, Tuormaa arvelee.

Myös häneen itseensä on pitkän työuran aikana suhtauduttu kaikenlaisilla tavoilla. Tuormaa ei ole sellaisesta kuitenkaan piitannut.

– Ympäristötoimittajan pitää uskoa asiaansa, pitää pintansa ja olla tarkka, että kirjoitetut asiat ovat totta. Olen ollut pitkään myös politiikassa, esimerkiksi jäsenenä ympäristölautakunnassa ja huomannut, että kun asian osaa perustella hyvin, ei juuri kukaan vastusta ainakaan ääneen.

Joskus on syyllistettävä

Entä miten ympäristöasioista kannattaa kirjoittaa, jotta ihmiset eivät parin ensimmäisen lauseen jälkeen menetä mielenkiintoaan?

– Koskaan ei voi saada kaikkia puolelleen, mutta esimerkiksi suojeluasioissa on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten asian esittää. Vaikka itse haluaisit säilyttää vanhan metsän luontoarvot, on taloudellisiin hyötyihin vetoaminen joskus kannattavampaa.

Todellisuudessahan ympäristön huomioon ottaminen onkin taloudellisesti järkevää pitkällä ja lyhyellä aikavälillä. Perustelun aloittaminen kohderyhmän mukaan auttaa saamaan asian läpi. Huumorikaan ei ole harkiten käytettynä pahasta.

– Joskus pitää myös syyllistää, jotta asiat menevät perille: esimerkiksi, että lajittelet jätteesi, tai itket ja lajittelet! Ei liikennesäännöissäkään sanota, että jos sua ei huvita niin ei sun oo pakko pysähtyä punaisiin valoihin. Ei osa ihmisistä voi olla vapaamatkustajia itsekkäistä syistä, Tuormaa laukoo.

Hänen mukaansa ympäristöasiat pitäisi tuoda arkielämän tasolle ja esittää esimerkein ja mittakaavoin vaikkapa kuinka paljon energiaa tarvitsee säästää, jotta säästät rahaa ja jotta uutta vesivoimalaa ei tarvitse rakentaa.

– Ympäristöasiat on hyvä linkittää arkipäivään, talouteen ja politiikkaan, koska silloin saa asiansa paremmin läpi. Ennen kaikkea kannattaa olla rohkeasti ja perustellusti asiansa takana. Ellei edes itse usko sanomaansa, miksi muidenkaan pitäisi, Tuormaa neuvoo.

Kuukautissiteestä se alkoi

Kemikaalicocktail-blogin pitäjä Noora Vanhanen mainostaa YLEssä hauskoja ympäristötekoja, esimerkiksi nettikokouksia villasukat jalassa.

Noora Vanhanen sai Kuningaskuluttajan toimittajana työskennellessään ensimmäiseksi juttuaiheekseen kuukautissiteen anatomian. Jutusta tuli hyvä, ja Vanhanen huomasi alan omakseen; hän kiinnostui ympäristöasioista erityisesti kemikaalien näkökulmasta. Tällä hetkellä hän pitää suosittua Kemikaalicocktail-blogia ja toimii Yleisradion ympäristövastaavana.

Vanhanen, 27, on valmistunut ammattikorkeakoulusta mediatuottajaksi, mutta opiskellut myös tv- ja radioalaa. Varsinaisen toimittajan homman hän oppi ollessaan töissä YLEn Kuningaskuluttajassa. Kyseinen ajankohtaisohjelma käsittelee kuluttajien asemaa sekä tarkastelee ja vertailee kriittisesti kulutushyödykkeitä.

– Järkytyin sidejuttua tehdessäni kun tajusin, kuinka paljon siteet ja tamponit sisältävät erilaisia kemikaaleja, jotka käytössä joutuvat limakalvoillemme. Kemikaaleja on myös kaikkialla ympärillämme, ruoassa ja tavaroissa, Vanhanen kertoo.

Hän myös huomauttaa, että suomalaista ruokaa pidetään kemikaalivapaana, vaikka oikeasti vain luomu on sitä.

Vanhanen käsittelee päivittäin kemikaaleja, luomua ja eettistä kuluttamista blogissaan, jolla onkin viikoittain tuhansia lukijoita. Blogilista.fi-palvelun listauksissa sen suosio näkyy luetuimpien blogien joukossa, jossa se pistää silmään muotiblogien seasta. Kemikaalien löytyminen jokapäiväisistä käyttötavaroista ja -aineista selvästi kiinnostaa ja huolestuttaa ihmisiä.

Lähituotannon puolesta

Mihin asioihin median pitäisi kiinnittää enemmän huomiota?

– Liikenteen ympäristövaikutuksista puhutaan jo paljon. Lähituotteiden merkitystä pitäisi korostaa. Tuotannon valuminen Suomesta muualle on huolestuttavaa, koska lähituotteiden suosiminen olisi kannattavaa niin ympäristön kuin taloudenkin kannalta, Vanhanen sanoo.

Hänen mukaansa ostopäätöksiä aina teipistä henkilöautoon pitäisi harkita tuotteen elinkaaren perusteella. Yksittäisen tuotteen ympäristövaikutukset saattavat saada uskomattomia mittasuhteita, kun huomioon otetaan koko elinkaari raaka-aineista jätteeksi. Hänen mielestään myös selviä lakeja, vaikkapa tietulleja, tarvittaisiin pelkän puhumisen sijaan.

Hauskaa ja hyödyllistä

Muutoksen aikaansaamisesta Vanhasella on kolmen kohdan teoria:

– Ympäristöasiat on voitava tehdä hauskasti, ihmisten on saatava niistä itselleen jotain taloudellista hyötyä tai niistä on säädettävä lailla. On hienoa, jos ihmiset ymmärtävät, että hei, tämä on hyvä juttu minulle, ja että tämähän on hyvä juttu myös luonnolle! Ehkä ympäristöjärjestöjen pitäisi tehostaa erilaisten ympäristökokemusten järjestämistä ja vaikka lasten ja nuorten ympäristökasvatusta. Syyllistämisellä samaa lopputulosta ei saavuteta, Vanhanen sanoo.

– Ylessä olemme mainostaneet nettipalavereja kertomalla mahdollisuudesta kokoustaa omassa työhuoneessa villasukat jalassa teekupin kanssa ilman, että täytyy lentää palaveriin. Olemme korostaneet sitä, että juuri sinä hyödyt säästämällä aikaa. Käytännössähän sillä on myös suuria ekologisia vaikutuksia, kun matkustaminen vähenee. Positiivinen ajattelu ja lait ovat keinoja, joilla ihmiset saa toimimaan, Vanhanen summaa.

Teksti Annika Kettunen