Nuorten Luonto

Satu Mert Otsamosta

Olipa kerran kaukana pohjoisessa nuori mies nimeltä Mert Otsamo. Hän osallistui Muodin huipulla -kilpailuun vuonna 2009 ja alkoi sen jälkeen saada töitä julkkisten vaatesuunnittelijana. Tästä alkaa satu, joka on täynnä säihkyviä kankaita, kultaista jäätelöpaperia – ja ankaraa työtä.

– Ala on raadollista ja vaatii paljon omistautumista, pitkiä työtunteja, jopa uhrautumisia. Hetkeäkään en kuitenkaan vaihtaisi. Suunnittelu on minulle elämäntapa, tapa kanavoida elämää, tunteita, värejä ja pintoja. Se on kuin suuri satu, jolla ei ole loppua. Jos mieleni muuttuu tästä, olen valmis vaihtamaan alaa, Otsamo kertoo.

Suunnittelija antaa ammatista haaveilevalle yksinkertaisen neuvon:

– Ala on täynnä kusipäitä, älä ole yksi niistä.

Kaikki lähtee materiaalista

Kun puhe kääntyy ekologisuuteen, Otsamolla on asiasta selkeä mielipide.

– Ekologisuus syntyy designista, joka säilyy pitkään tyylikkäänä ja laadukkaista materiaaleista. En halua tehdä vaatteita, jotka heitetään sesongin jälkeen roskiin, koska ne ovat menneet pois muodista.

Oikein valitut kankaat ovat tärkeä osa suunnittelijan työtä. Otsamo suosii luonnonmateriaaleja.

– Valitsen kankaan aina vaatteen käyttötarkoituksen mukaan. Materiaalin laatu, tuntu ja väri vaikuttavat pääosin valintaani. Minusta on tärkeää, että vaate myös tuntuu hyvältä kauniin ulkonäön lisäksi.

Suunnittelijan mielikuvitusta kutkuttavat myös mahdottomilta tuntuvat materiaalit ja yhdistelmät.

– Muodin ja teknologian yhdistäminen kiinnostaa minua kovasti, esimerkiksi 3D tulostaminen ja tekstiilin yhdistäminen. Se on tulevaisuutta ja avaa suunnittelulle paljon uusia ulottuvuuksia.

Innovatiivinen suunnittelija onnistui aiheuttamaan pienimuotoisen mediakohun käytettyään Pamela Tolan Linnan juhlien puvussa koristemateriaalina jäätelöpapereita. Otsamon mukaan Tola oli luottavainen puvun suhteen, huolimatta omalaatuisesta materiaalin valinnasta.

– Materiaali oli haastavaa käsitellä ja vaati paljon työtä ennen kuin siitä sai hyvännäköisen. Näkisin materiaalin potentiaalin ennemmin asusteissa.

Tyyliä ei voi ostaa

Asiakkaat eivät aina elä samaa satua muotisuunnittelijan kanssa. Jotkut asiakkaat luottavat suunnittelijaan enemmän ja toiset vähemmän.

– Sitten tietenkin herää kysymys, miksi tulla suunnittelijalle, jos ei luota hänen visioonsa?

Omassa pukeutumisessaan Otsamo kiinnittää paljon huomiota asusteisiin ja asujen muuntautumiskykyyn. Tästä syystä ystävän suunnittelema kollegeprinttipaita on hänen lempipaitansa.

– Pidän siitä, koska se muuntautuu hyvin arjesta juhlaan erillaisilla asusteilla ja stailauksilla. Suosikkiasusteeni ovat korvakorut ja näyttävät sormukset, niillä saan muuten mustaan tai yksinkertaiseen tyyliin särmää. Kokonaisuuden kruunaa oikea hajuvesi.

Kun Otsamolta kysyy, mitä tyylivinkkejä hän antaisi tavalliselle kuluttajille, hän toteaa vaatimattomasti, että on väärä ihminen niitä antamaan.

– Minusta jokaisen pitäisi luottaa itseensä ja omaan makuunsa oman tyylinsä suhteen. Muotia voi ostaa, tyyliä ei. Paras neuvoni on, että pukeudu, näyttäydy ja käyttäydy siten kuin sinusta parhaalta tuntuu.

Teksti:Rimma Erkko

Kuvat:Hanna Heikkilä

Pääkirjoitus

”Älä etuile, anna pojan katsoa ensin”, opasti eräs äiti eteeni tunkevaa lastaan lelukaupassa parikymmentä vuotta sitten. Olin tuolloin päättänyt ruveta pojaksi, joten olin äidin pojittelusta enemmän kuin mielissäni.

Olin aina perinyt vaatteeni vanhemmilta serkuiltani, jotka olivat poikia. Televisiossa sankarini oli Ruusun aika -sarjan Roope. Roope oli poikatyttö, kuten minäkin. Leikin pikkuautoilla, mutta myös barbeilla. Tarhassa ja koulussa jouduin puhutteluihin ja jälki-istuntoihin, koska olin liian vilkas. Pojat olivat poikia, mutta tyttöjen piti olla nätisti.

Teini-iässä värjäsin hiukseni mustaksi, koska Suede-yhtyeen laulajallakin oli musta tukka. Poikaystäväni käytti kajalia ja pelkäsi saavansa turpaansa.

Muotteihin mukautumista vaativassa lähiössä varttuessani sain lähes päivittäin kuulla palautetta ulkonäöstäni, eikä se koskaan ollut järin rakentavaa. Välillä sain kuulla olevani hippi, välillä saatananpalvoja. Kumpaankaan muottiin en kuitenkaan suostunut lokeroitumaan.

Valehtelisin jos väittäisin, etteivät huutelut ja haukut tuntuneet missään. Teini-iässä identiteetti kuitenkin usein kuvastuu myös ulkoisissa ominaisuuksissa, ja halusin näyttää juuri omalta itseltäni.  Halusin ulkonäölläni tuoda esille mieltymyksiäni lempimusiikista ympäristönsuojeluun muun muassa T-paidoilla ja rintamerkeillä. Välillä laitoin ylleni höyhenpuuhkan, koska T. Rexin Marc Bolanillakin oli sellainen.

Päivittäinen erilaisuudestani johtuva haukkuminen loppui lukioiässä kuin seinään. Kiusaajatkin ilmeisesti varttuivat. Edelleen kuitenkin saan kuulla kommentteja ulkonäöstäni. Nyt kuvioon ovat tulleet työelämän tytöttelyt ja vapaa-ajan blondittelut ja sovinistiset huutelut. Ulkonäköön liittyvästä kommentoinnista ei ilmeisesti pääse millään eroon, vaikkei se aikuisena suoranaista haukkumista olisikaan.

Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse kestää. Kommentoijat kannattaa joko jättää omaan arvoonsa tai vaikka kysäistä, miksi oma pukeutuminen kommentoijaa haittaa. Harvoin hekään osaavat kysymykseen vastata.

Mari Rautio

Kauneutta kaikissa ihmisissä

Malli riisuu vaatteensa ja kävelee luokan keskelle katseiden eteen. Piirtäjien kynät ja paperit ovat valmiina. Aika alkaa nyt! Minuutti, ja asento vaihtuu! Annan kynän seurata katsettani, ennen kuin ehdin edes ajatella näkemääni.

Olen piirtänyt elävää mallia viikoittain muutaman vuoden ajan. Sinä aikana olen nähnyt kymmeniä erikokoisia ja erimuotoisia alastomia ihmisiä. Olen katsonut erikokoisia käsivarsia, eri tavoin laskeutuvia rintoja ja eri levyisiä selkiä. Olen kuvannut lihasten, rasvan tai syntymättömän vauvan pyöristämiä vatsoja. Olen nähnyt arpia, finnejä, tatuointeja. Olen oppinut paitsi piirtämään, myös jotain paljon tärkeämpää.

Olen ymmärtänyt, miten jokainen keho on kaunis ja kiinnostava sellaisena kuin se sillä hetkellä on – juuri oman yksilöllisyytensä takia.

Mitä enemmän olen nähnyt erilaisia vartaloita, sitä enemmän olen alkanut ihmetellä median kuvia. Miksi ihohuokoset eivät koskaan näy naisten kuvissa? Miksi ihokarvat on ajeltu yleensä niin naisilta kuin miehiltäkin? Miksi naisten kurvikkuuttta on korostettu photoshoppaamalla vyötäröä kapeammaksi, eikä lantiota leveämmäksi? Miksi käsivarsia ja hartioitakin on täytynyt kaventaa?

Miksi mediassa toistetaan uudelleen ja uudelleen samanlaista elämän jäljistä puhdistettua ihmisen irvikuvaa, kun voitaisiin ammentaa loputtomasti uutta ja jännittävää ihmiskehojen erilaisuuden kauneudesta? Voisiko mainoskuvia käsitellä vähän vähemmän? Voisiko elokuvien päärooleihin valita muitakin kuin standardikokoisia valkoihoisia ihmisiä?

Voisiko kyky nähdä kauneutta kaikenlaisissa kehoissa kasvaa kulttuurissamme aivan kaikille, eikä vain niille, jotka käyvät alastonmallin piirustustunneilla?

 Teksti ja kuvitus: Miia Vistilä

Kirjoittaja on sarjakuvataitelija ja toimittaja, joka rakastaa varhaisen kesäaamun pehmeää valoa.

Kierrätysputiikkien Berliini

Berliiniläinen second hand -yrittäjä: “Korkeintaan 10 % asiakkaistamme ajattelee vastuullisuutta”.

Lähdin ottamaan selvää ovatko berliiniläiset kuluttajat jälleen kerran askeleen edellä meitä suomalaisia. Kävin parin päivän aikana lähes kymmenessä etukäteen valitsemassani second hand -kaupassa eri puolilla Berliiniä. Kierrokseni sivuhankkeeksi otin uuden kevättakin hankkimisen, jos ”se oikea” sattuisi kohdalle.

Jo ennen kuin pääsin kierrokseni alkuun, kiinnitin yleisesti huomiota katumainontaan. Lyhtypylväiden, U-bahn-asemien ja kauppojen ikkunoiden mainokset komeilivat ympäristöystävällisiä tekstejä ja ekotuotteiden kuvia. Missään en ole aikaisemmin nähnyt yhtä laajaa luomu- ja ekotuotteiden yhtäaikaista mainoskampanjointia!

Berliinissä ei turhaan stressata

Ensimmäisessä vintage-kaupassa itse omistaja oli lomalla, mutta hänen isänsä ja työntekijänsä availivat liikettä kaikessa rauhassa.  Liike oli vielä pimeänä, ja ulos esille kannettavaa tavaraa oli niin valtavasti, että he kehottivat minua palaamaan takaisin 15 minuutin kuluttua – rennossa kaupungissa kun ollaan.

Heidän liikkeensä sisälsi paljon aarteita; vanhoja kenkiä, matkalaukkuja, takkeja ja päähineitä. Palvelu oli mahtavaa, mutta itselleni mieleistä takkia ei heiltä löytynyt, joten tyydyin kuvaamaan liikkeen ulkoista ilmettä ja myyjätärtä.

Berliini on vintagen keskus

Suuntasin kohti suuren second hand -ketjun, Kleidermarktin, eri puolille Berliiniä ripoteltuja liikkeitä. Heidän liikkeensä ovat segmentoituja. Yksi liike saattaa olla järjestelty värien, toinen aikakauden ja kolmas jonkin alakulttuurin mukaan.

Aluksi olin ihmeissäni, että astuinko sittenkin sisään uusien vaatteiden muotiputiikkiin. Liike oli sisustettu ja somistettu aivan viimeisen päälle. Iloisesti juttelevat myyjät olivat pukeutuneet Berliinissä valloillaan olevan ysäribuumin mukaisesti.  Päätin etsiä pitkään liikkeessä työskennelleen myyjän jututettavaksi.

– Vintage-vaatteita ostavat nykyisin kaikki! Jokainen haluaa olla trendikäs luomalla oman tyylinsä. Berliinissä yhdistetään nyt hyvin rohkeasti retroa ja oikeaa vintagea, liikkeen myyjätär ylisti.

Tiedustelin, ovatko myymälän 90-luvun urheiluvaatteetkin vintagea? Suomessa kun ollaan vintage-piireissä tarkkoja siitä, että vain 80-lukua vanhemmat vaatteet ovat vintagea.

– Kyllä, eri urheilujoukkueiden lippikset, pelipaidat ja baseball-takit ovat nyt kuuminta vintagea, ellei lasketa näitä kukallisia löysiä pusakoita, jotka ovat kaikista halutuimpia tuotteita pitkien kukkamekkojen ohella. 90-luvulla tehtiin vielä todella kestäviä käyttövaatteita, myyjätär selvensi.

Myyjä kertoi myös, että Berliiniin tullaan second hand -ostoksille kaikkialta Euroopasta, koska täällä on paljon edullisempaa kuin esimerkiksi Lontoossa tai Pariisissa. En epäile väitettä yhtään muistellessani nauttimaani herkullista 4,50 euron lounasta.

– Vintage-vaatteet ovat nykyään in, koska niiden hinnat ovat halpoja, ne kestävät hyvin käytössä jopa 20-30 vuotta. Vanhoista vaatteista asiakkaat saattavat löytää myös upeita merkkivaatteita edullisesti, jos ei ole varaa ostaa sitä Burberryä uutena, myyjätär kertoi.

Arvomaailmoja on monia 

Kysyttyäni millaisia asiakkaita heillä pääasiassa käy ja minkälaisia arvoja asiakkailla on, vastaus sai suuni loksahtamaan auki. Myyjätär kertoi, että arviolta vain noin 10 prosenttia heidän asiakkaistaan ajattelee ympäristöasioita tai vastuullisuutta shoppaillessaan! Käytettyjä vaatteita ei myöskään osteta niinkään halvan hinnan vuoksi, vaan siksi että se on nyt niin trendikästä.

Katsoin ympärilleni ja näin vaatteita sylinsä täyteen hamstranneita tyttöjä.

– Itselleni ekologisuus ei merkkaa oikein mitään. Mitä nyt ajattelen eläinsuojelullisesti, etten ostaisi enää uutta turkista, kun vegaanijutut ovat niin pinnalla, myyjätär jatkoi.

Katsoin peilin päällä riippuvaa kettua ja vaihdoin puheenaihetta. Halusin kysyä miesten kierrätyspukeutumisesta, sillä olin huomannut katukuvassa useita nuoria miehiä eri vuosikymmenten vintage-tyyleihin sonnustautuneina.

– Miehet ovat löytämässä vuosi vuodelta enemmän ostettavaa second hand -putiikeista. Liikkeessämme onkin laajasti esillä myös miesten vaatteita, myyjätär esitteli.

Enää ei mennä aina naiset edellä, kun on kyse muodista ja trendeistä. Sen olen huomannut kotona Suomessakin.

Ahdistusta kaikissa väreissä

Ajatukseni pyörivät villisti koko metromatkan ajan. Mietin, olenko tahallani sulkenut silmäni second hand -kauppojen kaupallistumiselta. Vai eikö meillä Suomessa vielä ole moista ilmiötä? Eivätpä tietenkään kaikki käytettyjä vaatteita ostavat ihmiset ole ympäristön ystäviä. Tunsin itseni tyhmäksi ja tajusin unohtaneeni takinkin etsimisen aivan kokonaan.

Seuraavassa kierrätysliikkeessä en jaksanutkaan keskittyä oikein mihinkään. Kääntelin vaatteiden tuotemerkintälappuja – “made in Bangladesh”, “made in India”. Minua ahdisti koko vaatepaljous ja värien valtameri.

Ensimmäisestä päivästä Berliinin kierrätysputiikeissa kierrellen jäi epätietoinen olo. Onko kierrätetyn vaatteen ostaminen sittenkään niin ekologista kuin uskotaan? Jos käytettyjä vaatteita ostetaan jatkuvasti vain trendien mukaan ja pelkästään shoppailun ilosta, samalla tuetaan vaateteollisuuden huolestuttavaa muutosta kertakäyttöisemmän kulttuurin suuntaan.

Minua mietitytti myös, ovatko suuret liikeketjut valloittaneet Berliinin käytettyjen vaatteiden markkinat aivan kokonaan, sillä ainakin pari etsimistäni pienemmistä vintage-liikkeistä oli suljettu. Muutamassa pikkuliikkeessä puolestaan yritettiin myydä aitona vintagena vain muutaman vuoden vanhoja halpaketjujen vaatteita. Alalle pyrkii suuressa kaupungissa monenlaista yrittäjää hyvää bisnestä tavoittelemaan.

Huomasin kierroksellani myös, että kierrätysliikkeiden valikoimiin oli tullut myös uusia vaatteita, joista oli leikattu alkuperäiset myyntilaput pois. Kaupoissa myymättä jääneitä vaatteita ja hajakokoja ostetaan ilmeisesti halvalla second hand -liikkeisiin myyntiin, mikä on sinänsä hieno asia, koska muutoin myymättömät vaatteet päätyvät mitä todennäköisimmin roskiin.

Pääkalloja ja kaatosadetta

Seuraavana aamupäivänä noustessani U2-linjalta maanpinnalle, sain niskaani kunnon sadekuuron. Juoksin kylmissäni märkää katua pitkin vanhaan autotalliin perustettuun second hand -kauppaan. Sisällä soi 80-luvun rokki ja liikettä somistivat humoristisesti puetut luurangot. En voinut olla naurahtamatta.

Kiertelin ympäriinsä ja kokeilin muutamaa ihan kivaa takkia. Ne eivät istuneet ylleni ollenkaan. Jätin takit rekkiin ja päätin jututtaa kassan takana olevaa myyjää, sillä halusin tietää mistä kaikki tavara on peräisin.

– Myyntiin tulevat vaatteet ovat peräisin suurelta organisaatiolta, joka kerää vaatteita yksityisiltä ihmisiltä ympäri Saksaa. Organisaatio järjestää myös vaatekeräystapahtumia, kertoi vahvasti meikattu purkkaa poksutteleva miesmyyjä.

Kiireinen ja hyväntuulinen miesmyyjä ei ehtinyt vastailemaan muihin kysymyksiini, joten jäin liikkeeseen vielä hetkeksi pitämään sadetta.

Se oikea

Kun olin kierrellyt rekkien ympäri, näin jotain kauniin vihreää pilkottavan nahkatakkien lomasta. Takki oli värikäs, linjakas ja tuntui olevan hyvälaatuista kangasta. Tarkistin tuotemerkinnästä takin olevan konepestävä, ja huomasin sen olevan valmistettu Ranskassa. Puin takin jännittyneenä ylleni. Huokaisin helpotuksesta, sillä se istui täydellisesti. Se oikea!

Hetken peilailtuani palasin kassalle leveästi hymyillen. Hinnasta vähennettiin vielä 30 %, koska oli puolipäivä ja liikkeessä oli kuulemma meneillään happy hour. Kaikkea ne saksalaiset keksivätkin myynnin edistämiseksi, tosin onhan meillä Suomessakin UFF:in viikonpäivätarjoukset.

Sateen laannuttua kävelin Kreutzbergissä graffitien koristamaa katua vesilätäköitä väistellen, kun tajusin jääneeni kiinni – itselleni. Shoppailusta oli hetkellisesti tullut se paljon puhuttu mielihyvän tunne. Vai oliko se sittenkin vain helpotusta, että takki oli vihdoin löytynyt ja minun ei tarvitsisi kiertää enää yhtä ainutta vaatekauppaa?

Teksti ja kuvat: Hanna Heikkilä

Makumatka maailman ympäri

Venäjä

Borssikeitosta venäläinen keittiö tunnetaan! Sanonnan mukaan ruoanvalmistustaidot ja kelpoisuus emännäksi todistetaan hyvällä borssilla. Punajuuri antaa keitolle syvän punaisen värin ja sadonkorjuuaikaan joukkoon raastetaan tuoretta kaalia. Laita keitto liedelle ja kata alkupalaksi venäläisiä pikkusuolaisia. Aterian kruunaa puolukkapiirakka, joka tarjoillaan venäläiseen tapaan mustan teen kera.

Tattarikakkarat

4 dl tattaria

4 dl kaurahiutaleita

2 dl siemensekoitusta (auringonkukkaa, hampunsiementä, seesaminsiementä)

6 dl vettä

2 tl suolaa

Liota tattarinjyviä yön yli. Kaada liotusvesi pois ja soseuta sauvasekottimella. Lisää muut aineet ja asettele leivinpaperille pieniä kakkusia. Paista 200° n. 20 min. Lisää rapeutta kakkaroihin saat, kun paahdat ne leivinpaahtimella ennen tarjoilua.

Sienisalaatti

2 dl suolasieniä

1 punasipuli silputtuna

ripaus mustapippuria

1 dl soija- tai muuta jogurttia

Liota suolasieniä yön yli, jotta suolaisuus vähenee, ja purista vesi pois. Kuutioi sienet pieneksi silpuksi. Sekoita kaikki ainekset ja tarjoa suolakurkkujen ja tattarikakkaroiden kanssa.

Borssikeitto

1 l vettä

1 porkkana

2 punajuurta

100 g kirsikkatomaatteja

100 g hapankaalta

Kourallinen mustia kivettämiä oliiveja

2 rkl balsamiviinietikkaa

mustapippuria

suolaa

Kuori ja kuutioi porkkanat ja punajuuret. Kiehauta 1 dl vettä ja balsamiviinietikka ja pehmennä porkkanat ja punajuuret nesteessä. Lisää hapankaali, tomaatit ja oliivit, loput vedestä sekä mustapippuria ja suolaa maun mukaan. Anna hautua 15 min keskilämmöllä.

Moderni raakapuolukkapiirakka

Pohjataikina

2 dl pähkinäsekoitusta (esim manteleita, saksanpähkinöitä, pekaaninpähkinöitä)

10 pehmeää taatelia (poista kivet)

2 tl kanelia ja ripaus suolaa

Täyte

1 dl neitsytkookosöljyä

kypsä banaani

1 dl cashewpähkinöitä

2 dl puolukoita

2 tl hunajaa

Liota pähkinöitä yön yli runsaassa vedessä. Kaada liotusvesi pois ja lisää taatelit, kaneli ja suola. Soseuta sauvasekoittimella ja levitä piirakkapohjaksi lautaselle.

Liota myös cashewpähkinöitä yön yli ja kaada liotusvesi pois. Sulata kookosöljy vesihauteessa. Soseuta banaani, puolukat ja cashewpähkinät kuohkeaksi täytteeksi ja kaada joukkoon juokseva kookosöljy. Lisää hunaja ja kaada pohjan päälle. Voit koristella piirakan marjoilla ja suklaalla. Laita kovettumaan pakastimeen.

 Teksti ja kuvat: Emilia Raunio

Minimalistin vaatekaappi

Yksinkertainen mekko soveltuu niin arkeen kuin juhlaankin.

Elämä ja tyyli selkiytyvät vaatekaapin kriittisen tarkastelun – ja siivouksen – jälkeen.

Tuntuuko siltä, ettei ole mitään päällepantavaa? Ehkä sinulla onkin vaatteita liikaa. Epämääräisestä, kaapista tursuilevasta kasasta vaatteita on hankala löytää suosikkeja. Voi olla vaikea edes hahmottaa, mitä vaatekaapissa itse asiassa edes on, tai miten vaatekappaleet voisivat sopia yhteen.

Muutamallakin vaatteella voi pärjätä. Viidestä yksinkertaisesta vaatekappaleesta saa jo yli kymmenen yhdistelmää, ja samoja vaatteita voi asustaa hyvin eri tavoin eri tilanteisiin. Helpoimmin ovat yhdisteltävissä melko yksinkertaiset vaatteet. Yksinkertaisen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa tylsää, eikä kaikkien vaatteiden tarvitse olla mustia tai muuten vain samanvärisiä.

Helpointa on valita jokin neutraali väri (mustan lisäksi sellaiseksi käy vaikkapa armeijanvihreä tai tummansininen) vaatekaapin peruspilariksi, johon on helppo yhdistellä yksittäisiä väripilkkuja. Rohkeampi voi yhdistellä useita voimakkaitakin värejä samaan asuun, kunhan ne ovat samasta paletista.

Kylmä/lämmin-akselin lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota siihen, ovatko värit kirkkaita, maanläheisiä vai pastellinsävyisiä. Neutraalien sävyjen kanssa toimii (melkein) kaikki. Itsellesi parhaat sävyt löydät vertailemalla erivärisiä vaatteita vuorotellen kasvojesi vieressä. Myös kuviolliset kankaat sopivat minimalistin vaatekaappiin: jos kuvioista löytyy värejä, jotka toistavat muiden vaatteiden sävyjä, ei lopputuloksesta tule kirjavaa.

Erilaisia materiaaleja yhdistelemällä yksivärinenkään asu ei tunnu tylsältä. Viimeisen silauksen (ja hyvän mielen) tuo vaikkapa matkalta tuotu huivi tai tärkeältä ihmiseltä saatu rannekoru. Asusteita vaihtelemalla sama yksinkertainen asu soveltuu niin arkeen kuin juhlaankin.

Minustako minimalisti?

Käy vaatekaappisi kriittisesti läpi. Mitkä vaatteet ovat jatkuvasti käytössä – ja mitkä jäävät kaapin pohjalle? Onko suosikeissasi erityisen kiva väri, materiaali, leikkaus tai joku muu juju?

Entäpä vaatteet, jotka ovat jääneet vähälle käytölle: ehkä ne eivät sovi tyyliisi, persoonallisuuteesi tai elämäntapaasi? Esimerkiksi kääpien perässä konttaavalle puvuston peruspilarina voivat toimia armeijan ylijäämävarastosta hankitut, rennot ja kestävät reisitaskuhousut, kun taas järjestöaktivisti voi kokea saavansa siististä ja särmästä asusta uskottavuutta kokouksiin ja päättäjien lobbaamiseen.

Perusta uusi vaatekaappisi suosikkiesi ympärille (ja anna muut surutta pois – niistä voi muodostua jonkun muun lemppareita). Pääsääntönä voi pitää, että jos et muista, mitä vaatekaappisi sisältää, siellä on jotain liikaa.

Mieti jokaisen uuden vaatekappaleen kohdalla, toimisiko se lempivaatteidesi kanssa, vaatekaappiasi täydentäen. Älä kotiuta ”ihan kivoja” vaatteita – kirppareiltakaan!

Panosta laatuun: myös ympäristö kiittää, kun käytät vaatteita, jotka kestävät pesua ja kulutusta.

teksti:Hemi Malkki 

kuvitus: Emmi Malkki

11 082 167 kiloa apua

Kukkuroillaan olevia vaaterullakoita virtaa lajitteluhalliin, jossa todella tajuaa, että suomalaisilla riittää kierrätettäviä vaatteita. Kuljettimelta lajiteltavaksi putoavat vaatepussit saavat rivakasti kyytiä, kun kymmenien lajittelijoiden ja trukinkuljettajien joukko tekee työtään. UFF:in lajittelukeskuksessa Klaukkalassa päätetään kierrätyskontteihin kiikutettujen vaatteiden uusi asuinpaikka.

UFF, eli U-landshjälp från Folk till Folk i Finland rf, on suomalainen yhdistys, jonka toimintaa ovat vaatteiden kierrätys ja kehitysyhteistyö sekä siitä kotimaassa tiedottaminen. Yhdistyksen kehitysyhteistyön perustana ovat vaatekeräys, ulkoministeriön jakamat kehitysyhteistyövarat sekä kuukausilahjoitukset. Vuonna 2013 yhdistys kierrätti tekstiilejä yli 11 miljoonaa kiloa, yli kolmasosan kaikista suomalaisten kierrätykseen toimittamista vaatteista. Keräyslaatikoita UFF:illa on yli 200 paikkakunnalla.

Turhasta tarpeelliseksi

Pussillinen vaatteita, joka viedään UFF:in konttiin, voi olla jo seuraavana päivänä lajiteltavana. Jokainen vaate eritellään ansaitsemaansa paikkaan. Pukineet, jotka sopivat suomalaiseen makuun parhaiten, kaupataan UFF:in verkkokaupassa tai myymälöissä. Maailmalle myytävät vaatteet saattavat löytää itsensä esimerkiksi Liettuasta tai vaikka mosambikilaisen tienvarsikojun henkarista.

– Suomalaiset kierrättävät todella hyvälaatuisia vaatteita. Afrikassa oikein odotetaan, että saadaan vaatekuorma Suomesta, kertoo UFF:in viestinnän ja varainhankinnan koordinaattori Heidi Heinonen.

Takavuosina paljastui, että suuria määriä UFF:in tanskalaisen sisarjärjestön Tvindin keräysrahoja päätyi järjestön johtohenkilöille. Skandaali muun muassa romahdutti vastaavan järjestön toiminnan Ruotsissa. Suomeen asti romahdus ei kuitenkaan yltänyt.

– Väärinkäytökset ovat koskeneet ainoastaan UFF:in sisarjärjestöjä muissa maissa. Suomessa kerättävien varojen käyttöä valvovat itsemme lisäksi niin EU kuin ulkoministeriökin, joten lahjoitukset kyllä menevät apua tarvitseville, Heinonen selventää.

Kaikenkirjavaa kehitysyhteistyötä

UFF myy vaatteita kerätäkseen rahaa hankkeisiin, joilla autetaan kehittyvien maiden asukkaita. Suoria vaatelahjoituksia tehdään hyvin vähän, koska vaatteiden myynnillä kerätyillä varoilla saa oikein käytettynä aikaan enemmän hyvää. Toiminnalla ei siis vain vaateteta köyhyydessä eläviä, vaan hankkeilla edistetään etenkin koulutusta, helpotetaan kokonaisten kylien arkea ja lisätään työllisyyttä.

– Yksi lahjoitettu vaatepussillinen voi esimerkiksi tehdä intialaisen slummissa elävän lapsen koulupäivän mahdolliseksi. Melko konkreettista kehitysapua.

Minna Nurminen pitää lajittelijan työstään. Vaatetusalalla 12 vuotta työskennellyt Nurminen vaihtoi UFF:ille pari vuotta sitten: ”Tämä on juuri minulle sopivaa itsenäistä vaatteiden parissa työskentelyä. On hienoa, että kierrätys ja ekologisuus ovat osa työtä.”

 Teksti ja kuvat: Risto Ukkonen

Katso myös juttu Vaatteiden elinkaaresta

Tee oma luonnonmukainen ihovoiteesi

Oman kotitekoisen ihovoiteen valmistaminen käy käden käänteessä! Suurin osa tarvikkeista löytyy jo keittiöstäsi – lisäksi tarvitset vain emulgointiainetta, sopivia purkkeja ja mittausvälineet. Kotitekoisen ihovoiteen selkeästi hintavin materiaali on voidepurkki, joka maksaa uutena pari euroa. Voit myös kierrättää vanhoja voidepurkkejasi.

Tarvitset:

Öljyä

Keitettyä vettä

Emulgointiainetta

Lisäksi:

Kattila

Vaaka

Mitta

2 pientä kattilaan mahtuvaa astiaa, jotka kestävät kuumentamisen

Voidepurkkeja

2 lusikkaa

Vettä

Emulgointiaineeksi sopii esimerkiksi BTMS, jota myy Suomessa ainakin Pieni tuoksukauppa 

Periaatteessa mikä tahansa öljy soveltuu. Halutessasi voit yhdistää eri öljyjä, joilla on erilaisia ominaisuuksia. Voit myös käyttää öljyä, johon olet uuttanut jotakin yrttiä, esimerkiksi kehäkukkaa, nokkosta tai kamomillaa.

Metalliset ja lasiset välineet ovat hyviä, sillä ne voi desinfioida esimerkiksi 100-asteisessa uunissa tai kiehuvassa vedessä ennen käyttöä.

Ohjeet:

1. Mieti, paljonko tarvitset voidetta. Öljyä tarvitset korkeintaan 30 % veden määrästä. Jos siis haluat yhden pienen purkillisen voidetta, tarvitset 50 ml keitettyä vettä ja 10-15 ml öljyä. Emulgointiainetta käytetään mukana tulevan ohjeen mukaan. BTMS:ää tarvitaan 1-10 % öljyn ja veden kokonaispainosta. 60 ml voiteeseen kannattaa siis laittaa BTMS:ää noin 6 g. Huomaa, että voit myös valmistaa useamman purkillisen kerralla.

2. Laske kattilaan vettä hanasta. Kuumenna vesi kattilassa liedellä.

3. Valmista öljyfaasi, eli mittaa pieneen astiaan tarvitsemasi määrä öljyä ja emulgointiainetta. Käsittele emulgointiainetta puhtailla välineillä, esimerkiksi desinfioidulla lusikalla. Kuumenna seos vesihauteessa sekoittaen pienellä lusikalla niin, että emulgointiaine sulaa öljyyn. Nosta astia vesihauteesta.

4. Valmista vesifaasi, eli mittaa toiseen pieneen astiaan tarvitsemasi määrä keitettyä vettä. Kuumenna vettä vesihauteessa suurin piirtein samanlämpöiseksi kuin öljy-emulgointiaineseosta. Nosta astia vesihauteesta.

5. Seuraavaksi sekoita vesifaasi öljyfaasiin. Huomioi, että teet tämän oikein päin! Jos faasit sekoittaa väärin päin, seos ei emulgoidu. Eli nosta eteesi astia, jossa sinulla on öljy-emulgointiaine. Sekoita seosta hiljalleen esimerkiksi pienellä lusikalla, samalla kun kaadat seokseen kuumentamasi veden varovasti, esimerkiksi muutamassa erässä.

6. Kun olet sekoittanut faasit keskenään, sinun pitää sekoittaa seosta voimakkaasti, kunnes se sakenee. Jos seos ei sakene voimakkaan sekoittamisen jälkeen, olet käyttänyt liian vähän emulgointiainetta.

7. Kaada seos voidepurkkiin. Anna purkin jäähtyä ennen kuin laitat korkin kiinni.

8. Säilytä voide jääkaapissa, jossa se säilyy ainakin kuukauden. Jos haluat lisätä voiteesi säilyvyyttä, voit lisätä siihen E-vitamiiniöljyä ja säilöntäainetta ennen purkittamista.

Tiesitkö?

Tavallisen kaupankosmetiikan haittoja voivat olla muun muassa allergiset reaktiot ja hormonihaitat. Lisäksi kosmetiikkateollisuus tuottaa valtavat määrät jätettä, ja tuotannossa käytettävät kemikaalit voivat olla myrkyllisiä ja huonosti biohajoavia. Joissakin maissa käytetään edelleen myös eläinkokeita. Vuodesta 2004 lähtien EU:n alueella on ollut kiellettyä käyttää kosmetiikan tuotannossa eläinkokeita, eikä eläimillä testattuja tuotteita saa periaatteessa myydä.

Teksti: Jonna Niiniaho

Kuvitus: Linda Mäki-Sulkava

Kahdeksan T-paidan tarina

T-paidan elinkaaren luulisi olevan yksinkertainen. Joku ompelee paidan, joku toinen kuljettaa sen kauppaan, myyjä myy sen ja käyttäjä vetää sen päälleen. Kun vaatevuoreen sukeltaa syvemmälle, T-paidan elämästä paljastuu paljon muutakin.

Vaatteen elinkaari on hämmästyttävän monivaiheinen kudelma. Yhteen T-paitaan on kätketty lukuisten ihmisten raskasta työtä. Paidan myyntiin saamiseksi on tarvittu vettä, peltomaata, kasvinosia, raakaöljyä, lannoitesäkkejä, kutomakoneita ja rahtilaivoja.

Kutomoista kontteihin

T-paitoja valmistuu kambodzalaisella tehtaalla viisikymmentä kappaletta minuutissa. Paikallinen tekstiilityöntekijä ompelee tottuneesti paitoja kasaan. Väsymykseen hän ei ole vielä tottunut. Yli jäävä kangas käytetään, jos pystytään – jokaista paitaa valmistettaessa kangasta menee kuitenkin myös jätteeksi. Pakkaustyöntekijä pussittaa paitoja ja nostelee niitä laatikoihin. Vaikka pakkaaja ei sitä tiedä, nämä kahdeksan paitaa lähtevät Suomeen.

Tekstiiliteollisuuden epäkohdat ovat monille tuttu aihe. Turhauttavan usein voi kuulla uutisia siitä, kuinka vaateteollisuudessa työntekijöiden palkkoja poljetaan, työolot ovat ankeat ja ulkomaiset yritykset keräävät voitot päältä.

Etenkin pienet ja paikalliset vaateyritykset ovat kuitenkin tuotannoltaan eettisiä: työntekijöitä kohdellaan ihmisinä, ja vaatteen valmistaminen on ympäristölle vähemmän haitallista. Myös suuret yritykset ovat vähitellen heräämässä parempiin tuotantotapoihin, ja osa vaatefirmoista tekee yhteistyötä esimerkiksi Unicefin kanssa.

Vaikka muutamat yhtiöt jakavatkin tietoa tuotannostaan, suuryhtiöt ovat haluttomia kertomaan vaatteiden valmistamisesta avoimesti.

Konteista kauppoihin

T-paitanippu on matkalla kuljetettavaksi. Kontti lastataan työnjohtajan vaatimuksesta kiireessä, ja paketin kulma tarttuu lastauslaiturin kulmaan. Pino jatkaa hupenemistaan, kun nipusta heitetään yksi paita roskiin. Jäljellä on seitsemän paitaa, jotka lähtevät rahtilaivassa kellumaan kohti päämääräänsä.

Kuljetuksen aikainen hävikki on niin pientä, ettei sitä usein edes tilastoida. Kokonaisia kontteja katoaa hyvin harvoin.

Jos rahtilaivalla ymmärretään vesien saastuttamisen välttämisestä edes jotain, niin kuljettaminen meritse on itse asiassa suhteellisen ympäristöystävällistä. Vaikka kuljettaminen vaatisi rahtilaivojen lisäksi rekkaliikennettä, on rahtifirmojen osuus vaatteen koko elinkaaren ekologisesta jalanjäljestä jopa vain alle prosentin.

T-paidat rantautuvat suomalaiseen satamaan. Kontti rahdataan sinetöitynä vaateliikkeen keskusvarastolle. Varastotyöntekijä huomaa lastia purkaessaan, että yksi paketti on teipattu huonosti, ja paita on päässyt likaantumaan. Sekajäteastian kansi avautuu, T-paitanippu jatkaa kutistumistaan ja jäljelle jää kuusi paitaa. Paidat lähtevät varastolta suoraan myymälään, jossa ne hinnoitellaan ja nostetaan näytteille.

Suuri osa Suomen vaateliikkeistä on suurten yritysten myymälöitä, joissa kaupataan valtavasti vaatteita edulliseen hintaan. Vaatteen halpa hinta sisältää kuitenkin muutakin kuin tarjousprosentista punastuneen hintalapun. Puuvilla voi olla geenimuunneltua – USA:ssa tuotetusta 90% on sitä varmasti – ja väriaineet voivat sisältää karsinogeenisiä eli syöpää aiheuttavia aineita. Nämä aiheet ovat nousseet esiin tiuhaan, mutta edelleen pyykkinaruillamme roikkuu vaatteita, joiden tuoksussa on muutakin kuin raikasta kevätaurinkoa.

Kemikaaleja voi välttää etenkin ostamalla vaatteet käytettyinä ja useaan kertaan pestyinä. Myös suoraan pienyrittäjältä ostettaessa vaatteiden valmistuksessa käytettyjen kemikaalien osuus on helpompi varmistaa.

Kaupoista koteihin

T-paitalähetys on ripustettu myymälän uutuustankoon. Nipun kuudesta paidasta puolet käy kaupaksi täyteen hintaan. Uusi mallisto vaatii pian hyllytilaa, joten myymättä jäänyt kolmikko joutaa alennuskoriin. Ehdin juuri ostaa alennusmyynnistä kaksi paitaa, kun myyjä vie yli jääneen takahuoneeseen. Se paita, joka ei mahdu esille tai käy riittävän nopeasti kaupaksi, lahjoitetaan eteenpäin.

Vaikka tuotteet pyritään myymään tarkoin, syntyy myymälöissä myös vaatehävikkiä. Osa vaateketjuista myy kaikki tuotteensa joko outlet-liikkeissä tai erilaisissa tempauksissa, osa taas lahjoittaa yli jääviä vaatteita muun muassa kehitysyhteistyöyhdistyksille Fidalle sekä UFF:lle tai suoraan vaatteita tarvitseville. Näin vaateliikkeet tulevat tukeneeksi muun muassa lähetystyötä ja kehitysapua.

Myymättä jääneiden vaatteiden osuus on muutamia prosentteja. Hävikkiä sallitaan usein sen vuoksi, että vaatteita valmistetaan niin suuria määriä tai niin huonoista materiaaleista, että on varaa antaa osa eteenpäin.

Kodeista kierrätykseen

T-paitoja käyttäessäni huomaan, että toisessa on jo valmiiksi reikä. Paikkaan reiän ja jatkan paidan käyttöä, mutta huonon laadun vuoksi vien toisen paidan vaatekeräyslaatikkoon nyt kun se vielä on ehjä. Täpötäysi vaatekeräyslaatikko saa miettimään, kuinka suurta ympäristön kuormitusta ylijäämävaatteet aiheuttavat.

Vaatteen elinkaarella päästöjä syntyy valmistamisen ja kuljettamisen lisäksi myös käytöstä. Itsensä vaatettamisen ympäristövaikutuksista ekotuskaa poteva ei täysin voi kääntää syyttävää sormeansa osoittamaan kohti vaatteen valmistajia tai kuljettajia. Kaksi kolmasosaa vaatteen todellisista ympäristövaikutuksista tulee nimittäin käytöstä. Etenkin peseminen kuluttaa energiaa. Myös vaatehuoltoon voidaan käyttää kemikaaleja ja kulumisesta voi aiheutua päästöjä, kuten mikromuoveja vesistöihin.

Kierrättäjän auto kerää pussin talteen jo samana päivänä, ja kuorman ollessa täynnä on suuntana lajittelukeskus. Jos olisin vienyt vaatteen keräyksen sijaan roskiin, se päätyisi polttoon tai kaatopaikalle. Miksei lasinkeräysastian vieressä voisi olla laatikkoa myös keräykseen kelpaamattomille, rikkinäisille tai likaisille vaatteille?

Suomessa vaatejätettä syntyy joka vuosi 14 kiloa asukasta kohden. Tästä säkillisestä vain viisi kiloa menee kierrätykseen ja jopa yhdeksän kiloa jätteeksi. Jätteeksi luokitellut tekstiilit joko poltetaan tai ne käytetään erilaisten teollisuuden materiaalien valmistamiseen.

Uusiotuotanto ei kuitenkaan ole paras keino vaatteiden ekologisen jalanjäljen pienentämiseen. Suomen ympäristökeskuksen tutkijan Helena Dahlbon mukaan Suomessa ollaan kehittämässä erilaisia tapoja käyttää tekstiilijätettä hyödyksi. Tärkeintä olisi kuitenkin kuluttamisen kohtuullistaminen, Dahlbo neuvoo. Vaatteiden osalta suurin vaikutuskeino on siis puettu jokaisen pukineita tarvitsevan omalle iholle. Se mitä halutaan ostaa, sitä myös myydään.

Kierrätyksestä käyttöön

T-paidoista ehjänä elinkaarensa loppusuoralle sinnitellyt viisikko jatkaa elämäänsä uusien omistajiensa hellässä huomassa. Keräykseen viety paita lähtee apua tarvitsevalle Afrikkaan. Omaa paitaani käytän niin kauan kuin se pysyy ehjänä. Lopuksi leikkaan paidan räteiksi ja käytän polkupyörän huoltamiseen. Viiden ehjän paidan myymiseksi jouduttiin siis valmistamaan kahdeksan paitaa. Näistä osa päätyi onneksi oikeaan käyttöön, mutta turhaa hävikkiä tuli silti paljon.

Vaikka T-paita tuntuu arkiselta ja itsestäänselvältä asialta, sen elinkaaren sisälle mahtuu monien ihmisten työtä ja tarinoita. Parhaiten näihin tarinoihin pystyy vaikuttamaan valitsemalla vaatteensa tarkoin, kohtelemalla niitä hyvin ja arvostamalla asusteitaan niiden käyttöiän loppuun saakka.

Jos on onnistunut saamaan vaatekaappinsa ja shoppailuintonsa kuriin, voi keskittyä luomaan ylimääräisistä pukineistaan jotain uutta. Tietäisitkö sinä, kuinka vaatteen elinkaaren saisi alkamaan uudelleen? 

Vaikuta vaatteen loppuelämään

–Ehjät ja puhtaat vaatteet ja kengät voi myydä kirpputoreilla, vaihtaa kavereiden kanssa tai viedä vaatekeräyspisteisiin tai kierrätyskeskuksiin.

–Rikkinäiset ja likaiset vaatteet voi uusiokäyttää itse tai lahjoittaa esimerkiksi kierrätysvaatteita hyödyntäville ompelijoille. Viimeinen keino on toimittaa huonokuntoinen vaate sekajätteeseen.

–Lumppu eli puuvillajäte käy vaikkapa räteiksi tai matonkuteiksi. Myös jotkin vaateliikkeet vastaanottavat lumppua. Lisätietoa antavat kierrätyskeskukset ja paikallinen jätehuolto.

Teksti ja kuva: Risto Ukkonen

Kuvitus: Miia Vistilä

Katso T-paidan tarina videona:

apps.npr.org/tshirt/

Osta harkiten, hoida oikein

Luontoa kunnioittava pukeutuminen ei vaadi suuria tekoja. Ensimmäisenä tarkasteluun kannattaa ottaa omat kulutustottumukset. Oikea hoito lisää vaatteiden käyttöikää.

Ympäristöystävällisessä ja eettisessä pukeutumisessa vaikeinta on pitää pää kylmänä. Ketjuliikkeissä vaatteet ovat halpoja ja valikoima valtava. Kirpputoreilla ostokset on vielä helpompi perustella itselleen. Eettisessä kuluttamisessa kuitenkin tärkeintä on turhan shoppailun välttäminen. Materiaalivalinnoilla voi toki koittaa vaikuttaa, mutta silloin on perehdyttävä tarkasti vaatteiden tuotannon eri vaiheisiin.

Vaatteiden kuidut voi jakaa kahteen ryhmään, luonnonkuituihin ja tekokuituihin. Luonnonkuidut ovat elinkaarensa loppupäässä ekologisia, sillä ne eivät jää rasittamaan ympäristöä. Esimerkiksi puuvillan tuotannossa on silti monia eettisiä ongelmia. Puuvillan viljelyssä käytetään yleisesti lapsityövoimaa. Kasvattamiseen ja käsittelyyn kuluu paljon vettä, eikä värjäyskään ole ympäristöystävällistä puuhaa.

– Puuvillaa viljellään sellaisilla alueilla, joilla on pulaa viljelymaasta. Samalla alueella voisi viljellä ruokaa ihmisille, Pirkanmaan Marttojen toiminnanjohtaja Marja Kuuteri-Kallio muistuttaa.

Tekokuiduissa, kuten polyesterissä, raaka-aineena on useimmiten öljy. Uusiutumattomiin luonnonvaroihin pukeutuminen ei kuulosta viisaalta valinnalta. Polyesteri lisää kuitenkin vaatteen kestävyyttä esimerkiksi villaan sekoitettuna.

Liikaa pesua, liikaa pesuainetta

Oli materiaali mikä tahansa, oikea hoito pidentää vaatteen elinikää.

– Vaatteita pestään nykyisin aivan liian usein, Kuuteri-Kallio sanoo.

Lähinnä ihoa oleva vaatekerros vaatii eniten pesua, mutta muille vaatteille riittää usein pelkkä tahranpoisto. Villapaita raikastuu tuulettamalla, mieluiten jokaisen käyttökerran jälkeen. Vaatteiden pesemisessä Kuuteri-Kallio suosittelee käyttämään pesukoneen pikaohjelmia ja matalia lämpötiloja.

Tärkeintä pesemisessä on pesuaineen annostelu. Annosteluohjeet ovat aina pikemminkin reiluja kuin niukkoja, sillä valmistajat haluavat, että pyykistä tulee varmasti puhdasta. Uudet pesukoneet käyttävät huuhteluun niukasti vettä, jolloin liika pesuaine ei välttämättä huuhtoudu pois. Vaatteisiin jäänyt pesuaine saa herkän ihon ärtymään. Huuhteluaineen Kuuteri-Kallion kannustaa jättämään kokonaan pois. Kuivausrumpu tai raikas ulkoilma tekevät pyykistä yhtä pehmeää.

Näin hoidat vaatteita oikein

-Muista sulkea vetoketjut ennen pesua. Vetoketjut kuluvat pesussa, ja ne voivat repiä muita vaatteita.

-Painavat vaatteet venyvät helposti. Raskaita villapaitoja ei kannata säilyttää henkarissa. Kuivaa neuleet vaakatasossa.

-Jos peset pyykkiä harvoin, poista tahrat heti, jottei lika pinty vaatteeseen.

-Poista tahrat nurjalta puolelta. Painele, älä hankaa.

-Farkkujen rypyt ja polvipussit saa helposti pois prässäämällä eli kostean liinan läpi silittäen. Näin myöskään lika ei tartu vaatteeseen. Prässääminen raikastaa myös villavaatteita.

-Myös kangaskengät voi pestä pesukoneessa. Ennen koneeseen laittamista kengät on kuitenkin hyvä liottaa, samalla kannattaa poistaa tahrat.

teksti: Aino Saarenmaa

kuvitus: Linda Mäki-Sulkava

Katso myös juttu Vaatteiden elinkaaresta.