Nuorten Luonto

Julkaistu: 14.5.2014

Malli riisuu vaatteensa ja kävelee luokan keskelle katseiden eteen. Piirtäjien kynät ja paperit ovat valmiina. Aika alkaa nyt! Minuutti, ja asento vaihtuu! Annan kynän seurata katsettani, ennen kuin ehdin edes ajatella näkemääni.

Olen piirtänyt elävää mallia viikoittain muutaman vuoden ajan. Sinä aikana olen nähnyt kymmeniä erikokoisia ja erimuotoisia alastomia ihmisiä. Olen katsonut erikokoisia käsivarsia, eri tavoin laskeutuvia rintoja ja eri levyisiä selkiä. Olen kuvannut lihasten, rasvan tai syntymättömän vauvan pyöristämiä vatsoja. Olen nähnyt arpia, finnejä, tatuointeja. Olen oppinut paitsi piirtämään, myös jotain paljon tärkeämpää.

Olen ymmärtänyt, miten jokainen keho on kaunis ja kiinnostava sellaisena kuin se sillä hetkellä on – juuri oman yksilöllisyytensä takia.

Mitä enemmän olen nähnyt erilaisia vartaloita, sitä enemmän olen alkanut ihmetellä median kuvia. Miksi ihohuokoset eivät koskaan näy naisten kuvissa? Miksi ihokarvat on ajeltu yleensä niin naisilta kuin miehiltäkin? Miksi naisten kurvikkuuttta on korostettu photoshoppaamalla vyötäröä kapeammaksi, eikä lantiota leveämmäksi? Miksi käsivarsia ja hartioitakin on täytynyt kaventaa?

Miksi mediassa toistetaan uudelleen ja uudelleen samanlaista elämän jäljistä puhdistettua ihmisen irvikuvaa, kun voitaisiin ammentaa loputtomasti uutta ja jännittävää ihmiskehojen erilaisuuden kauneudesta? Voisiko mainoskuvia käsitellä vähän vähemmän? Voisiko elokuvien päärooleihin valita muitakin kuin standardikokoisia valkoihoisia ihmisiä?

Voisiko kyky nähdä kauneutta kaikenlaisissa kehoissa kasvaa kulttuurissamme aivan kaikille, eikä vain niille, jotka käyvät alastonmallin piirustustunneilla?

 Teksti ja kuvitus: Miia Vistilä

Kirjoittaja on sarjakuvataitelija ja toimittaja, joka rakastaa varhaisen kesäaamun pehmeää valoa.