Pienestä siemenestä kasvoi tuottava leipäpuu
×
Jarkko Martikainen tutkiskelee elämää moniulotteisesti. Paljonko ihminen voi itse vaikuttaa elämäänsä, vai onko kaikki vain pelkkää sattuman kauppaa?
Riihimäkeläistä kahden islanninhevosen, kahden koiran ja kolmen kissan omistajaa, muusikko Jarkko Martikaista kiinnostavat toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat. Katsottuaan aikakauden dokumenttielokuvia Martikaista alkoi mietityttää Hitlerin ja Hitlerin koiran Blondin välinen suhde.
Oliko sydämettömänä tunnettu hirmuhallitsija oikeasti hyvä koiranomistaja? Pääsikö puhdas ja hyvä Blondi koirien taivaaseen isäntänsä tekemisistä huolimatta? Millainen ylipäätään on koirien taivas?
Martikaisen levyt saavat usein monia työnimiä, mutta Koirien taivas tuntui muusikosta niin hyvältä jo alusta lähtien, ettei muille ehdotuksille tullut tilaa.
Ei me menty Kreikkaan
Kuulijan on helppo myötäelää uuden levyn maanläheisiä sävellyksiä.
– Osaan kyllä edelleen tehdä pitkiä ja moniulotteisia kappaleita, mutta nyt tuntui siltä, että haluan tulla askeleen lähemmäksi todennäköistä kuulijaa tekemällä lyhyempiä ja ytimekkäämpiä biisejä, YUP-yhtyeen solistina tutuksi tullut Martikainen pohtii.
Lauluntekijän mielestä ihmiset vaativat liikaa. Usein he jäävät vain odottamaan sitä, mitä ansaitaan ja saadaan lahjaksi, sen sijaan että ryhtyisivät tutkiskelemaan itseään ja miettimään, mitä oikeasti tarvitaan tai mikä on riittävästi.
– Miksi mennä lomalla Kreikkaan tai toiselle puolelle maapalloa, jos samalla stressaantuu siitä, ettei ole saatavilla niitä samoja lihapullia kuin Suomessa, Jarkko tokaisee viitaten levynsä kolmanteen biisiin Kesäloma kellarissa.
Jarkko itse ei juuri lomaile, mutta osaa kyllä nauttia kotinsa rauhasta, puutarhan omenapuiden sadosta ja rintamamiestalon edellisen omistajan jättämän puutavaran tarjoamista nikkarointimahdollisuuksista. Miehelle sopii tietyllä tapaa omavarainen elämäntapa.
”Kulutan mieluummin aikaa kuin ympäristöä”
Kuluttajana muusikkoa harmittaa muovin kierrättämisen mahdottomuus.
– Muutoksen pitäisi lähteä tuotantoketjussa jo aikaisemmista toimijoista eikä vasta kuluttajista. Nykyisin muovia on mahdotonta olla ostamatta, kuten John Websterin Katastrofin aineksia -dokumentissakin nähtiin, kun Webster ja hänen perheensä yrittivät olla vuoden ostamatta muovia.
Martikainen itse ei ole mikään suuri tuhlari. Silloin tällöin hän hankkii kirjoja ja laadukkaita mustia piirustustusseja, sillä hän kuluttaa mieluummin aikaa kun ympäristöä.
– Tosin pisimmilläänkin elämä on makuuni aivan liian lyhyt, hän kiteyttää virnistäen.
Iloinen harrastelija
Jarkko Martikaisesta tuli lähes sattumalta ammattimuusikko. 15-vuotias nuorukainen soitteli vasta viitossointuja, kun hän muutaman sattuman kautta päätyi kajaanilaisen hardcore-bändin huutajaksi.
Bändin kitaristin kadottua jäljettömiin Jarkosta tuli myös biisintekijä ja kitaristi. Tämä oli hänen ensimmäinen sysäyksensä musiikkiuralle.
Opiskellessaan kymmenisen vuotta myöhemmin Oulussa medianomiksi Martikainen yllättyi verottajan kirjeestä. Nuori mies tajusi, että hän voisi vuosiansioillaan elättää itsensä muusikkona. Tässä vaiheessa elettiin vuotta 1996, jolloin YUP oli jo hyvin suosittu.
– Puolivahingossa löysin siemenen ja istutin sen. Siitä kasvoi tuottava leipäpuu.
Mies kannustaa nuoria rohkeasti musiikin pariin, mikäli se tuntuu omalta jutulta. Hänen mukaansa elämä muusikkona kannattaa, jos työstä nauttii niin paljon kuin hän. Muusikko ei oikeastaan edes miellä tekevänsä työtä sanan varsinaisessa merkityksessä.
– Olen esimerkki iloisesta harrastelijasta. Ei kaikkien tarvitse aloittaa soittotunteja viisivuotiaina ja pyrkiä pekkakuusistoiksi. Elämä on kuitenkin enimmäkseen sattumaa.
Onkohan sekin pelkästään sattumaa, että Jarkko Martikaisella (entisenä medianomiopiskelijana) on nykyään oma radio-ohjelma?
Teksti ja kuvat: Hanna Heikkilä
Linkki artikkelin sivulle
Karhofest – luonnon ja musiikin festivaali
×
Kuopion Ranta-Toivalan rannassa näkyy sandaaleihin ja kumppareihin sonnustautuneita iloisia kesäihmisiä. Vastarannalta saapunutta soutuvenettä lastataan rauhassa. Kaikki eivät mahdu kyytiin ja nuoret herrat tarjoutuvat odottamaan seuraavaa. Tänä viikonloppuna ei kiirehditä.
Hovisoutaja potkaisee lastin kimmeltävälle järvelle. Veneessä matkustavat niin ikään matkustajat kuin makuupussit, reput, iso kanisteri lähdevettä, vetopasuuna ja haitari. Pelkästä luontoretkestä ei liene kysymys.
Levollisessa myötätuulessa vene lähenee joka vedolla kahdenkymmenen metrin korkuista jylhää kalliorantaa. Kymmenen minuuttia ja ”kops!” Tervetuloa Karhofesteille!
Vapaaehtoisten voimin
Akustisen musiikin Karhofest järjestettiin elokuun ensimmäisenä viikonloppuna nyt neljättä kertaa. Tämä kolmen päivän luomu, eli luonnon ja musiikin liitosta syntyvä festivaali toteutuu yhteistyössä Luonto-Liiton Savo-Karjalan piirin kanssa. SaKa omistaa saaren satavuotiaat rakennukset: ruokailu- ja majoitustilana käytettävän punaisen huvilan, sisä- ja ulkoareenoiden keltaisen huvilan ja artistien majoitukseen varatun kuivaamon.
Tänä vuonna saareen on kerääntynyt kuutisenkymmentä osallistujaa kuudesta ikävuodesta viiteenkymmeneen. Edellisvuosien tapaan Karhofest toteutuu täysin vapaaehtoisvoimin.
Talkoolaiset ovat saapuneet päivää aiemmin ja jakaneet työtehtäviä. Vedenkantoa, soutamista, saunanlämmitystä, siivoamista ja roskien lajittelua. Tänä vuonna extrana on juomaveden haku mantereelta, sillä lähteen pinta on laskenut odottamattomasti.
Vaativin, mutta arvostetuin talkootehtävä on ruoan loihtiminen koko festivaalikansalle. Päivän ruokavastaavat valmistavat vegaanisen aterian kolme kertaa päivässä. Suuren suuret kattilalliset kasvispataa, linssikeittoa, tomaattisoijarouhepastaa ja hummusta. Aamupalalla kaurapuuroa viinimarjoilla ja pikkurillinpään kokoisilla vatuilla.
Juha Sorsa ei ole saapunut talkoolaiseksi ilmaisen festivaalilipun vuoksi.
– Vapaaehtoishommat kehittävät, koska niitä ei tee rahasta vaan ilosta itselle ja muille. Talkoolaisuus on mahdollisuus luoda festivaaleja sekä tutustua uusiin ihmisiin.
Porukassa on hyvä henki ja hommien hoidettua hypätään festarivieraan meininkiin.
Lähellä tuotettua laulaja-lauluntekijä musiikkia
Korvatulpat ovat taas kerran jääneet kotiin, mutta tällä musiikkifestarilla se ei haittaa. Musiikki on akustista lukuun ottamatta pattereilla toimivaa minivahvistinta. Sen mikkiin karkeita veisujaan hoilaa jokaisella Karhofestillä esiintynyt Faarao Pirttikangas.
Artistikaarti koostuu Savo-Karjalaan tavalla tai toisella kytkeytyneistä muusikoista. Levyttäneistä ammattilaisista, aloittelevista muusikoista ja harrastajista koottu ohjelmakirjo on laadukas ja mielenkiintoinen.
Useimmat esiintyjät pohjautuvat laulaja-lauluntekijä-perinteeseen. Otto Poton omat kantrivaikutteiset popballadit vievät mielen Amerikan roadtripille ja J!Kumpulaisen rakkauslaulut herkistävät kynttilöiden valaisemassa kesäillassa.
Kansanmuusikko Anna Fält saapui mielellään esiintymään toista kertaa Karhofesteille.
– Täällä on erityisen keskittynyt ja arvostava yleisö. He todella tulevat kuuntelemaan ja vastaanottamaan musiikkia, Fält ylistää.
Annan ja hänen siskonsa, kuvataiteilija Emma Fältin, näyttämöllistä laulukonserttia Vallpiga – Paimentyttö aistitaan kukkapeltojen ympäröimällä metsätiellä. Kun festivaalikansa kerääntyy tammien ja lehmusten alle, lämmittelymusiikkia soittavat heinäsirkat. Kun metsästä kajahtaa ruotsalainen paimenkutsu, alkaa kuvataiteilija loihtia improvisoitua viivaa intialaiselle silkille. Tällaista aitoutta ja levollisuutta ei voi nauttia monella festarilla.
Kansanlauluperinteestä ammentava Fält tarjoaa myös sooloesiintymisen ja kuvailee Karhofestin keikkojen ilmapiiriä käsin kosketeltavaksi. Banjopunkkia soittava Slack Bird jutustelee yleisölle kahden metrin päässä, Amrein karjalaislauluja kuunnellaan keskittyneesti. Ja kun toinen festivaaliveteraani Klezmersu soittaa, väki innostuu hyppimään ja tanssimaan letkassa. Kartano tömisee, ikkunat helisevät. Eläimellistä menoa luo myös anarkiafolkkia pilke silmäkulmassa jammaava duo Eläin.
Ihmistä ja luontoa kunnioittaen
Tämän festivaalin tekevät ihmiset ja luonto, eivät raha ja pröystäily. Väki pesee itse astiansa ja kierrättää roskat. Festivaalin lopussa pahvit ja paperi poltetaan, pantilliset ja sekalaiset jätteet soudetaan jatkokäsittelyyn mantereelle.
Ohjelmarunkoa ei noudateta orjallisesti, vaan esiintymisvalmiutta, säätä ja näläntunnetta kuunnellen. Pari tuntia myöhässä saapuva bändi soittaa päivällismusiikkia, ja ohjelmaan kirjatut työpajat vaihtuvat saunomiseksi, joka on lähes non-stop lämmin.
Jotkut osallistuvat irrottelemaan improvisaatiotyöpajassa, kun joku hakee omaa rauhaa Karhon kierrolla. Vaellusta läpi mustikkapeltoisten mäntymetsien, kuusikkojen ja koivikkojen. Tasapainoilua kallioiden reunoilla ja pitkospuilla saniaisten yllä. Orava kurkkii puun takaa. Siilipallo sähisee polulla.
Laavun huussista voi yllättää Juha Sorsan asioiltaan ovi sepposen selällään.
– Siinä sielu lepää Kallaveen aaltoja seuraillessa, omien aaltojen jyllätessä, Sorsa romantisoi.
Samalla padalla ilman raja-aitoja
Ensi kertaa vierailevan jyväskyläläisen Mikko Kristian Kojolan korvaan tapahtuma kuulosti täydelliseltä vastakohdalta roskia, örvellystä ja kaupallisuutta pursuaviin megafestareihin. Silti avoimuus ja välittömyys yllättivät. Jo kahden ensimmäisen keikan jälkeen hän on myyty.
– Tämä on jo nyt ihan järjettömän hyvä festivaali!
Kojola sekä Fält nostavat Karhofestien erityisyydeksi raja-aidattomuuden. Samassa ruoka- ja huussijonossa seisovat artistit, talkoolaiset kuin vieraatkin. Laulajatar Fält pitää, ettei hän ole muille ”se, joka esiintyi, vaan se, jonka kanssa saunottiin.” Kojolan mukaan täällä kaikki luovat yhteistä kokemusta, jakavat luovuuttaan ja inspiroituvat toisistaan.
Festareiden lopussa Kojola on ikionnellinen kohtaamisistaan samanhenkisistä ihmisistä ja lähes varma, että hän pystyttää telttansa Karhofesteille myös ensi vuonna. Mutta talkoolaisten mukaan parhaat hetket ovat vasta edessä. He jäävät omalla porukalla vielä yhdeksi päiväksi. Kuinkas sitten kävikään…
Karhonsaari
Kuopion kaupungin 53 hehtaarin Karhonsaari sijatsee Pohjois-Kallavedellä. Kuopion satamasta saareen on linnunteitse viisi kilometriä, maanteitse Ranta-Toivalan rantaan noin 20 kilometriä. Talvella saareen pääsee hiihtämällä Kelloniemestä.
Saari pitää sisällään lähes sadan erilaisen puun ja pensaslajin puulajikasvuston, kaksi luonnonsuojelualuetta, opastettuja kävelyreittejä sekä laavun jätepisteineen ja käymälöineen. Tämä retkeilijöiden unelmakohde on kaikkien jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet tuntevien käytössä. Itärannalla komeilee SaKan omistamat ja talkoovoimin ylläpidetyt huvilat, joissa järjestetään lasten- ja nuortenleirejä sekä talkooleirejä, retkiä, seminaareja ja muita tapahtumia.
Lisää Karhonsaaresta ja sen tapahtumista:
www.karhonsaari.fi
www.kuopio.fi/web/liikunta-ja-ulkoilu/karhonsaari
www.luontoliitto.fi/saka/
Teksti: Anni Marin, Kuvat: Janne Erkkilä
Linkki artikkelin sivulle
