Nuorten Luonto

Julkaistu: 13.5.2014

  

Jarkko Martikainen tutkiskelee elämää moniulotteisesti. Paljonko ihminen voi itse vaikuttaa elämäänsä, vai onko kaikki vain pelkkää sattuman kauppaa?

Riihimäkeläistä kahden islanninhevosen, kahden koiran ja kolmen kissan omistajaa, muusikko Jarkko Martikaista kiinnostavat toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat. Katsottuaan aikakauden dokumenttielokuvia Martikaista alkoi mietityttää Hitlerin ja Hitlerin koiran Blondin välinen suhde.

Oliko sydämettömänä tunnettu hirmuhallitsija oikeasti hyvä koiranomistaja? Pääsikö puhdas ja hyvä Blondi koirien taivaaseen isäntänsä tekemisistä huolimatta? Millainen ylipäätään on koirien taivas?

Martikaisen levyt saavat usein monia työnimiä, mutta Koirien taivas tuntui muusikosta niin hyvältä jo alusta lähtien, ettei muille ehdotuksille tullut tilaa.

Ei me menty Kreikkaan

Kuulijan on helppo myötäelää uuden levyn maanläheisiä sävellyksiä.

– Osaan kyllä edelleen tehdä pitkiä ja moniulotteisia kappaleita, mutta nyt tuntui siltä, että haluan tulla askeleen lähemmäksi todennäköistä kuulijaa tekemällä lyhyempiä ja ytimekkäämpiä biisejä, YUP-yhtyeen solistina tutuksi tullut Martikainen pohtii.

Lauluntekijän mielestä ihmiset vaativat liikaa. Usein he jäävät vain odottamaan sitä, mitä ansaitaan ja saadaan lahjaksi, sen sijaan että ryhtyisivät tutkiskelemaan itseään ja miettimään, mitä oikeasti tarvitaan tai mikä on riittävästi.

– Miksi mennä lomalla Kreikkaan tai toiselle puolelle maapalloa, jos samalla stressaantuu siitä, ettei ole saatavilla niitä samoja lihapullia kuin Suomessa, Jarkko tokaisee viitaten levynsä kolmanteen biisiin Kesäloma kellarissa.

Jarkko itse ei juuri lomaile, mutta osaa kyllä nauttia kotinsa rauhasta, puutarhan omenapuiden sadosta ja rintamamiestalon edellisen omistajan jättämän puutavaran tarjoamista nikkarointimahdollisuuksista. Miehelle sopii tietyllä tapaa omavarainen elämäntapa.

”Kulutan mieluummin aikaa kuin ympäristöä”

Kuluttajana muusikkoa harmittaa muovin kierrättämisen mahdottomuus.

– Muutoksen pitäisi lähteä tuotantoketjussa jo aikaisemmista toimijoista eikä vasta kuluttajista. Nykyisin muovia on mahdotonta olla ostamatta, kuten John Websterin Katastrofin aineksia -dokumentissakin nähtiin, kun Webster ja hänen perheensä yrittivät olla vuoden ostamatta muovia.

Martikainen itse ei ole mikään suuri tuhlari. Silloin tällöin hän hankkii kirjoja ja laadukkaita mustia piirustustusseja, sillä hän kuluttaa mieluummin aikaa kun ympäristöä.

– Tosin pisimmilläänkin elämä on makuuni aivan liian lyhyt, hän kiteyttää virnistäen.

Iloinen harrastelija

Jarkko Martikaisesta tuli lähes sattumalta ammattimuusikko. 15-vuotias nuorukainen soitteli vasta viitossointuja, kun hän muutaman sattuman kautta päätyi kajaanilaisen hardcore-bändin huutajaksi.

Bändin kitaristin kadottua jäljettömiin Jarkosta tuli myös biisintekijä ja kitaristi. Tämä oli hänen ensimmäinen sysäyksensä musiikkiuralle.

Opiskellessaan kymmenisen vuotta myöhemmin Oulussa medianomiksi Martikainen yllättyi verottajan kirjeestä. Nuori mies tajusi, että hän voisi vuosiansioillaan elättää itsensä muusikkona. Tässä vaiheessa elettiin vuotta 1996, jolloin YUP oli jo hyvin suosittu.

– Puolivahingossa löysin siemenen ja istutin sen. Siitä kasvoi tuottava leipäpuu.

Mies kannustaa nuoria rohkeasti musiikin pariin, mikäli se tuntuu omalta jutulta. Hänen mukaansa elämä muusikkona kannattaa, jos työstä nauttii niin paljon kuin hän. Muusikko ei oikeastaan edes miellä tekevänsä työtä sanan varsinaisessa merkityksessä.

– Olen esimerkki iloisesta harrastelijasta. Ei kaikkien tarvitse aloittaa soittotunteja viisivuotiaina ja pyrkiä pekkakuusistoiksi. Elämä on kuitenkin enimmäkseen sattumaa.

Onkohan sekin pelkästään sattumaa, että Jarkko Martikaisella (entisenä medianomiopiskelijana) on nykyään oma radio-ohjelma?

Teksti ja kuvat: Hanna Heikkilä