Nuorten Luonto

Julkaistu: 7.12.2012

Teksti ja kuva: Sami Säynevirta

Ralli oli löytökoira. Kävin hakemassa sen kotiini Helsingin pieneläinklinikalta Sörnäisistä vuosia sitten. Luonteeltaan Ralli oli vilkas, iloinen ja ystävällinen. Ulkonäöltään se oli hyvin tavallinen, pystykorvainen, kippurahäntäinen ja tummanharmaa monirotuinen koira.

Ralli oli mukanani melkein kaikkialla, mutta erityisen hyvin se viihtyi mökillä järven rannalla. Se tykkäsi olla mukana veneessä ja uida lämpimällä säällä. Ralli oli aina ensimmäisenä menossa, kun teimme asioita yhdessä.

Ralli oli terve koira, mutta viimeisenä vuotena siitä tuli nopeasti hyvin heikko. Rappuset olivat vaivalloisia nousta, ja sen kuulo hävisi olemattomiin. Tuntui kuin dementia olisi hyökännyt koiran päälle.

Saimme elää yhdessä yli 14 vuotta. Ralli oli arviolta 15,5-vuotias, kun se kuoli syksyisenä sunnuntai-iltana.

Muistan monia yhteisiä hetkiä, ja viimeisen yhteisen iltamme muistan erityisen hyvin. Varatessani aikaa klinikalle en saanut sanaa suustani – sopersin vain. Talomme takapihalla Ralli teki vielä merkkipissat ja sitten lähdimme.

Kaikki tapahtui kovin äkkiä. Rallille annettiin ensin nukuttava piikki ja se painautui syliini. Halasin koiraa koko ajan kevyesti, ja se nuolaisi kasvojani viimeistä kertaa. Tiesin, että ne olivat jäähyväiset.

Kun Ralli oli nukahtanut, se sai vielä toisen piikin, kuolettavan sydämen pysäyttävän aineen. Olimme huoneessa tämän jälkeen kahden, mutta hetken päästä olin yksin. Ralli makasi vielä sylissäni, mutta sen sydän ei lyönyt enää.

Ralli oli minulle perheenjäsen ja rakas – kuten kaikki eläimet ovat. Rallilla on muistolaatta Savossa, ja sydämessäni se elää aina.

Olin päättänyt Rallin kuoleman jälkeen, että en enää ota uutta koiraa. Toisin kävi.

Minulle tuli löytökoira Viipurista. Koira nimeltään Kolja.

Kirjoittaja on eläinrakas Luonto-Liiton järjestöpäällikkö ja Animalian puheenjohtaja.