Nuorten Luonto

Julkaistu: 27.2.2014

Rehvastelevaa viheltelyä, varoittelevaa piipitystä, uhoavaa suhahtelua. Tyytyväistä yninää, säikäyttävää mörinää, vahingoniloista kääkätystä. Eläinten äänten levylautasella pyörii jos jonkinlaista murretta. Luontomme piilottelijoiden tarjoamaan kielikylpyyn uppoutuvalle sanakirja olisi tarpeen. Mitä ne oikein sanovat? Osaisinko sanoa saman?

Kun korvansa avaa luonnon asukkien äänille, huomaa ääntelyssä tarkemmin kuunneltuaan monenlaisia sävyjä. Maailmansa saa avartumaan, kun hyppää äidinkielestään vieraalle alueelle, ja kokeilee jotain uutta kieltä. Myös eläinten puheen taitavan maailma muuttuu. Vaikka kieli on eri, voi luonnon asukkien keskusteluun silti yhtyä.

Metsästysseurojen rivistöissä ympäri Suomea on yllättävän paljon matkimisen osaajia. Vaikka taitajia tuntuu löytyvän, oppi matkimiseen ei niin vain olekaan kaikkien saatavilla. Mestarillisen kutsumisen salatiedettä varjellaan, mutta taitoa myös siirretään varttuneilta osaajilta nuorelle polvelle.

Perusteet voi jokainen harjoitella itsekseen, mutta suvereeniin imitoimiseen tarvitsee osaavan neuvojan. Opastaja tosin voi olla joko ihminen tai eläin.

Tuleeko sieltä hirvi vai karhu?

Ranualainen Mika Väärälä on kutsunut hirviä jo noin kymmenen vuoden ajan. Metsästystä harrastavalla Väärälällä on kutsumalla tehtyjä kaatojakin kertynyt jo toistakymmentä.

– Innostuin matkimisesta, kun näin kaverin saavan hirven kutsumalla aivan muutaman metrin päähän. Sen jälkeen olen itse kokeilemalla opetellut naaraan äänellä kutsumista, kertoo Väärälä.

Matkiminen voi olla sekä kutsumista että eläimen puheeseen vastaamista. Kutsuminen on useimmiten helpoin tapa saada utelias metsän eläjä höynäytetyksi. Lahjakas, liikkumaton ja rauhallinen imitaattori voi saada hirven, ketun tai jopa karhun tulemaan ihan kosketusetäisyydelle. Malttia sekä etenkin harjoittelua ääntelyn taitaminen kuitenkin vaatii:

– Yleensä riittää, kun kuuntelee, miten eläimet ääntelevät, ja matkii sitten ääntelyä. Matkimisessa tietää onnistuneensa, kun eläimen saa näköetäisyydelle. Eikä eläintä tarvitse tietenkään kutsua vain metsästyksen vuoksi, vaan taidollaan voi myös huvitella.

– Aina homma ei tietenkään onnistu. Hirveä jos kutsuu, niin sieltä voi tulla karhukin. Eläimet myös keskustelevat. Jos sellaista sattuu kuulemaan, niin voi kokeilla päästä väliin, Väärälä vinkkaa.

Miten sitten päästä alkuun? Väärälän mukaan on hyvä mennä ensin nettiin, sitten metsään. Internetissä on tarjolla eri eläinten ääninäytteitä ja ohjeita matkimiseen, joista on hyvä ottaa perusteet haltuun. Helpoimmin puhe lähtee kuitenkin luonnistumaan, kun kielioppia harjoittelee luonnossa parityönä.

 

Metsissäkin jutellaan

Homma toimii myös toisin päin. Suomalaisistakin metsistä löytyy meidän omia papukaijojamme,ihmisiä matkivia eläimiä.

Varislinnut ovat järkisakkia, ja esimerkiksi kesylle korpille voi opettaa sanoja. Suuria tunteita opetetuissa sanoissa ei kuitenkaan ole, sillä kielen ymmärrys puuttuu. Jos ihminen neuvoo korpille jonkin sanan tai korppi saa ihmisen sanomaan klonk, sanat jäävät sanoiksi. Eleet kertovat enemmän.

Taitava houkuttelija ei siis vain matki, vaan myös kommunikoi eläinten kanssa. Isoista metsiemme asukeista etenkin karhulla ja sudella on melkoinen sanavarasto.

Karhun puheesta voi löytää sen kaikki tunteet: karhuemo jutustelee pentueensa kanssa, ärjähtää jos joku ärsyttää, viheltää jos jossain tuoksuu kummalle ja murahtelee kun on mukavaa.

Karhua tuskin kannattaa lähteä kyselemään kaverikseen ensimmäisenä, mutta sopivassa paikassa voi kokeilla vihellellä vierelleen pikkulinnun tai ketun.

Oikea paikka, oikeat välineet

Eläinten imitoimiseen voi hankkia myös apuvälineitä, joten aloittelijankaan ei tarvitse olla pelkästään oman äänensä varassa. Erilaisilla pilleillä voi saada kaverikseen sorsia, pyyn tai ketun.

Pillityskin vaatii kuitenkin osaamista, sillä eläimelle ominainen kommunikointi on osattava ennen kuin töräyttimeen tai piipittimeen lähtee puhaltelemaan. Myös ympäröivän luonnon on oltava oikeanlaista – pyytä ruovikossa houkutteleva tai sinisorsaa sekametsässä viekotteleva joutunee tyytymään yksinpuheluun.

Ääntelyn taitajat tuntuvat varjelevan osaamistaan, mutta jakavat myös sopivasti neuvoja alkuun pääsemiseen. Jokaisen on kuitenkin tehtävä omat harjoituksensa, omassa rauhassa ja oikeassa metsässä. Miten sitten oppia uusi kieli?

– Ääniä on hyvä harjoitella ensin itsekseen, mutta vasta luonnossa taidon todella oppii, Väärälä neuvoo.

Saisinkohan itse villieläimestä kaverin?

Teksti: Risto Ukkonen

Kuvitus: Rakel Halmesvaara