Nuorten Luonto

Sampo Marjomaa – susi lampaiden vaatteissa

Julkaistu: 15.7.2016

Teksti: Sari Latva-Kiskola

Tv-kasvona tunnetun Sampo Marjomaan bändi Dark Country pyrkii herättelemään ajatuksia siitä, mikä sudessa oikein pelottaa ja miksi.

Sampo Marjomaa on monelle tuttu tv-ohjelmasta Hauskat Kotivideot. Sampo on vähän niin kuin susi, hän ei jätä ketään kylmäksi ja jakaa mielipiteitä. Hänen roolinsa Hauskojen Kotivideoiden vetäjänä on surkuhupaisa, mutta se on kuitenkin vain rooli.

Hauskat kotivideot on satiirinen viihdeohjelma, joka on ladattu kaksoismerkityksillä ja mediakriittisyydellä. Osa ihmisistä ymmärtää tämän, mutta toiset eivät edes halua ymmärtää ohjelman monikerroksisuutta ja näkevät ohjelman vain hölmöilynä. Sampo itse kuvailee ohjelmaa eräänlaisena troijan puuhevosena.

– Varmaan ihan samoin tavoin moni asiaan vihkiytymätön pitää kaikkia luonnonsuojelijoita lahjattomina puunhalaajakommunisteina!, Sampo huudahtaa ja naurahtaa.

Kapinahenkeä nuoresta pitäen

Ollessani työkokeilussa Luonto-Liitolla pääsin tutustumaan Sampoon henkilökohtaisesti. Hän oli lähestynyt Luonto-Liittoa sudensuojeluasioissa ja tahtoo antaa suojelutyöhön oman panoksensa.

– Puhun mielelläni kaikenlaisten eläinten puolesta, tähän projektiin susi sopi täydellisesti ja ajoitus oli loistava, sillä kotimaassamme käydään hämmentävää keskustelua jonka taso hipoo välillä klassisia noitavaino-sfäärejä, Sampo perustelee.

– Luonto ja eläimet ovat olleet erittäin tärkeitä asioita minulle jo pienestä pitäen. Tajusin jo lapsena että ihmisenä olemme osa luontoa ja jos tuhoamme sitä, tuhoamme itseämme. En uskonut eräiden kirjojen näkymystä luomakunnan kruununa pönöttämisestä, olin kai kapinahenkinen jo lapsesta lähtien, kertoo Sampo luontosuhteestaan. Sutta hän pitää kiehtovana – onhan se peto, josta on kehittynyt ihmisen paras ystävä, koira.

Hän ihmettelee sitä, että koiria arvostetaan, mutta sudet ollaan valmiita pyyhkimään planeetalta pois. Sampo huokaisee ja sanoo, ettei ihmiskunnan itsekkyydellä ole rajaa.

Dark Country yhdistelee metallia ja countrya

Sampolla on yksi hulvattomimmista nauruista, joita olen kuullut. Tämä fiksu ja touhukas mies on nyt mukana useammassakin Luonto-Liiton projektissa, mutta hänellä on myös monta muuta rautaa tulessa. Hauskoista kotivideoista tehdään parhaillaan uutta kautta ja Sampo mainitsee myös uudesta tv-sarjasta, mutta ei suostu kertomaan siitä vielä sen enempää.

Tämän lisäksi hän on perustanut bändin nimeltä Dark Country. 
Bändi on Sampon ja Jami Pietilän (tunnettu End of You -bändistä) yhteinen projekti. Sampo kuvailee heidän musiikkiaan elokuvamaiseksi sekoitukseksi metallia ja countryä, ja yhtyeen maailma perustuu vahvasti länsimaiseen populäärikulttuuriin. Sampo on ennen bändin perustamista harrastanut kaikenlaista soolokeikoista Orionin singalong-leffojen laulunjohtajana toimimiseen.

– Dark Country on melodioita, joita Dolly Partonin ja HP Lovecraftin lapsi laulaisi Twin Peaksissä Stephen Kingin kasvattamana, hän myhäilee.

Viiden biisin EP-levy Sign of the Dog julkaistiin juhannuksen alla ja se ammentaa tarinoita mm. kummituksista, ihmissusista ja rakkaudesta. Sampo ja Jami ovat molemmat kotoisin Oulusta, mutta he tutustuivat toisiinsa vasta viime aikoina erään lyhytelokuvan kuvauksissa, mistä idea bändin perustamiseksi lähti. Sampo tekee sanoitukset ja Jami musiikin.

Musiikkivideo kertoo vieraanpelosta

Dark Country on julkaissut myös musiikkivideon nimikkobiisistään Sign of the Dog. Video on surullinen rakkaustarina, jonka elementteinä on vaudevilleä, kauhua ja 50- ja 80 -lukuja. Video pyrkii herättelemään ajatuksia vieraanpelosta.

– Musiikkivideossa on elementteinä vaudevilleä, kauhua, sekä 50- ja 80-lukua. Omassa päässäni videossa on kyse suden edustamista teemoista, jotka saavat jotkut ihmiset hysteerisesti pelkäämään tai vihaamaan sutta. Asioiden symboliikka ja kulttuurisidonnaisuus on kiehtovaa. Videolla Sergei Vartiaisen esittämä mies edustaa, kuten susikin, alfaurosta, tunkeilijaa ja tuntematonta elementtiä, joka tulee poistaa vauhkojen kyläläisten elämää monimutkaistamasta.

Videolla vilahtaa muutamaan otteeseen myös oikea susi. Sampo kehuu päätähteä erittäin kiinnostavaksi ja taitavaksi kaveriksi, joka on esiintynyt myös monissa muissa elokuvissa ja mainoksissa. Sampo sanoo, että parasta musiikkivideon kuvauksissa oli loistava, ammattitaitoinen kuvaustiimi. Hän mainitsee erikseen vielä Takauman tiimin ja kuvankauniit päätähdet Sergein ja hänen vastanäyttelijänsä Ulrika Bachérin.

– Oli etuoikeus kuvata Teatterimuseossa sekä saada videoon Weird Antiquesin Miken Hudson Rambler -auto sekä Otto Lambergin suunnittelema, spesifisti tätä varten tehty hopeinen amuletti, Sampo kiittelee.

Olin myös mukana kuvauksissa yhtenä päivänä ja haluan nostaa hattua kuvaustiimille, joka kärsivällisesti piti yllä positiivista tunnelmaa lähes kellon ympäri. Vesisateessa, muutamassa lämpöasteessa.

Lopuksi Sampo haluaa lähettää Luonto-Liiton jäsenille ja sudensuojelijoille terveisiä: – Jatkakaa työtänne, sillä luonnon puolustaminen on äärimmäisen tärkeä työ, joka ei koskaan lopu. Aina löytyy uusia urpoja jotka keksivät tehdä bisnestä jonkun toisen kustannuksella.

Erityisesti Sampo haluaa kannustaa luomaan kontakteja yritysmaailmaan ja löytämään uusia yhteistyötapoja tuoda luontoasiaa esiin uusin, ammattimaisin ja innostavin keinoin.

Katso Dark Countryn Sign of the Dog -musiikkivideo täältä

Dark Countryn kotisivut

Trofeemetsästyksen loputtava

Julkaistu: 19.5.2016

Moni muistaa viime vuonna maailmaa kohauttaneen Cecil-leijonan surullisen kohtalon joutua salakaadetuksi Zimbabwessa. Harvempi kuitenkaan tietää, että monen muun leijonan kohtalo on sitäkin karumpi.

Lukuisat villieläimet joutuvat osaksi Etelä-Afrikan miljoonien arvoista trofeemetsästysliiketoimintaa. Villieläimiä kasvatetaan ja myydään metsästettäviksi: metsästäjä voi valita haluamansa leijonan luettelosta ja saa sen ammuttuaan mukaansa trofeen eli metsästysmuiston, esimerkiksi eläimen taljan, pään tai muita osia. Metsästys tapahtuu usein aidatulla alueella, josta eläin ei pääse pakenemaan.

Trofeemetsästykseen kytkeytyy monia muitakin epäkohtia, kuten villieläin- ja luukauppaa sekä luonnonsuojeluksi naamioitua hoivamatkailua. Tilat järjestävät vapaaehtoisohjelmia, joiden väitetään olevan osa luonnonsuojelua ja leijonan säilyttämistä Etelä-Afrikassa. Todellisuudessa orvoiksi väitetyt pennut, joita vapaaehtoiset ja turistit pääsevät silittelemään ja hoivaamaan, ovat usein syntyneet vankeudessa eikä ihmisen kanssa vuorovaikutuksessa olleita eläimiä voi enää palauttaa luontoon. Nuorten leijonien kanssa järjestetään myös kävelyretkiä, jotka ovat eläimille luonnotonta ja stressaavaa toimintaa.

– On tärkeä levittää tietoa Afrikan trofeebisneksestä, sillä se ei ole monellekaan tuttua. Myös Suomesta järjestetään metsästys- ja hoivamatkoja Afrikkaan, ja tähän on saatava muutos. Jos eläimiä käsitellään ihmisen toimesta tai pentueita tuotetaan, kyse ei ole luonnonsuojelusta, Luonto-Liiton järjestöpäällikkö Sami Säynevirta muistuttaa.

Arvioiden mukaan Etelä-Afrikassa on ainakin 150 tilaa, joissa kasvatetaan noin 6000–8000 petoeläintä ja lisäksi tuhansia muita toimijoita, jotka ovat tavalla tai toisella mukana metsästysliiketoiminnassa. Suurin osa kasvatettavista petoeläimistä on leijonia, mutta myös esimerkiksi tiikereitä, gepardeja ja leopardeja pidetään tiloilla. Metsästettäväksi kasvatetaan myös muita luonnoneläimiä, kuten antilooppeja, puhveleita ja kirahveja.

Trofeemetsästystä perustellaan usein paikallista kansantaloutta parantavana tekijänä, mutta todellisuudessa se tuo vain pienen osan kaikista turismin tuomista tuloista ja pääosa rahasta jää lopulta tilallisille ja liikemiehille paikallisen köyhän väestön sijaan.

Metsästysmuistojen maahantuonti kiellettävä

Trofeemetsästys uhkaa levitä Etelä-Afrikasta muihinkin Afrikan maihin, joten toiminta on pysäytettävä pian. Afrikassa toiminta on laillista, joten muutos on saatava aikaan vaikuttamalla trofeemetsästyksen kysyntään, jonka luovat pääasiassa ulkomailta, erityisesti Yhdysvalloista, Euroopasta ja Venäjältä, Etelä-Afrikkaan tulevat metsästäjät.

Luonto-Liiton, Animalian ja SEYn yhteisen Trofeeton EU -työryhmän tavoitteena on saada aikaan Euroopan laajuinen trofeiden tuontikielto.

– Jotta tavoitteeseen päästään ja trofeemetsästysbisnes saadaan loppumaan, valtioiden on ensin säädettävä kansallisella tasolla lait, jotka kieltävät eläinten osien tuomisen maahan, Säynevirta sanoo.

Länsimaista Australia, Ranska ja Hollanti ovat kieltäneet leijonatrofeiden maahantuonnin, ja lisäksi Sveitsissä ja Iso-Britanniassa asiaa käsitellään. Myös monet lentoyhtiöt, muun muassa Finnair, ovat jo kieltäneet matkustajiaan kuljettamasta trofeita koneissaan. Kieltoihin mukaan tarvittaisiin vielä lentorahtia tarjoavat yhtiöt.

Trofeeton EU -työryhmä järjesti yhdessä eduskunnan eläinsuojeluryhmän kanssa 11.5. eduskunnan kansalaisinfossa elokuvanäytöksen, jossa nähtiin trofeemetsästystä käsittelevä dokumenttielokuva Blood Lions. Tilaisuudessa keskustelemassa olivat Trofeeton EU -työryhmän puheenjohtaja Birgitta Wahlberg, eduskunnan eläinsuojelukerhon puheenjohtaja Ritva Elomaa, eduskunnan ympäristö- ja luontoryhmän puheenjohtaja Pertti Salolainen sekä molempien ryhmien varapuheenjohtaja Emma Kari. Blood Lions -elokuva on esitetty myös Euroopan parlamentissa.

Tilaisuudessa puhuneet kansanedustajat lupasivat viedä metsästysmuistojen maahantuontikieltoa koskevan lakialoitteen eteenpäin eduskunnassa.

Lisätietoa trofeemetsästyksestä Trofeeton EU -ryhmän nettisivuilta. Voit myös seurata toimintaa Facebookissa.

Petolähettiläillä ennakkoluuloja vastaan

Julkaistu: 16.5.2016

Suden kellertävät silmät tuijottavat valkokankaalta iloisesti pulputtavaa luokkahuonetta. On alkamassa Luonto-Liiton petolähettilään Nina Harjun pitämä susiaiheinen oppitunti Kytöpuiston koulun kuudesluokkalaisille Vantaalla. Petolähettiläsvierailulla kerrotaan sudesta ja sen suojelusta, opitaan muun muassa ymmärtämään suden eleitä ja käyttäytymistä sekä kumotaan susiin liittyviä myyttejä.

Tunnin aluksi Harju kysyy oppilailta, kuinka paljon he arvelevat susia Suomessa olevan. Moni käsi nousee salamana pystyyn, arvioita heitellään aina sadoista tuhansiin. Kun Harju paljastaa Luonnonvarakeskuksen arvion helmikuulta 2016 olevan 200–235 yksilöä, moni yllättyy. Susien määrää hahmotetaan vertaamalla sitä esimerkiksi toisten petojen ja oman koulun oppilaiden määrään.

Yksi petolähettiläsvierailun tavoitteista on kertoa luotettavaa tietoa sudesta ja sen käyttäytymisestä. Harju lähestyy aihetta vertaamalla susia monelle tutumpaan kotikoiraan. Geneettisesti susi ja koira ovat hyvin samanlaisia ja osa koirista näyttääkin sudelta. Mistä ne sitten erottaa toisistaan? Hännästä, tietää yksi oppilas.

– Olen ollut koko ikäni koiraihminen ja sitä kautta kiinnostuin myös sudesta. Olen tarkkaillut koirien arvojärjestystä ja käyttäytymistä laumassa ja sama kiehtoo myös susilaumoissa, Harju kertoo.

Susien koiramaisuus tulee hyvin esille susilauman elämästä kertovalla videolla. Kun pienet pörröiset sudenpennut temmeltävät ja leikkivät kuvassa, moni oppilas huokaa ihastuksissaan – aivan kuin koiranpentuja!

Turhasta susipelosta eroon

Kun Harju kertoo susista, hän puhuu paljon käsillään. Into tarttuu myös oppilaisiin, jotka viittaavat ja kysyvät paljon, muun muassa susien jäljet ja vaarallisuus askarruttavat. Harju kertoo, ettei sutta kannata turhaan pelätä. Vaikka hän on yli kymmenen vuotta kiertänyt metsiä ja koettanut nähdä suden, on hän nähnyt vain yhden vilaukselta.

Harju kertoo susista faktapohjaisesti ja purkaa ennakkoluuloja ja myyttejä, joita suden vaarallisuuteen liittyy. Oppitunnilla myös pohditaan, mistä susiviha oikein kumpuaa.

Erityisesti susien salametsästys herättää keskustelua oppilaiden joukossa. Harju kertoo esimerkkitapauksena Auli-tutkimussudesta, joka ehti lyhyen elämänsä aikana nousta Luonto-Liiton susiryhmän Salakaadot seis -kampanjan keulakuvaksi.

– Auli oli kaunis ja kuvauksellinen susi. Se ammuttiin tammikuussa 2012 susijahdin yhteydessä, vaikka juuri tutkimussusia on ankarasti kielletty tappamasta ja sillä oli leveä, kirkkaankeltainen panta merkkinä kaulassa. Tapahtuman jälkeen Aulin lauma, jossa oli myös pentuja, hajosi.

Kun Harju muistelee, ettei tekijälle tullut mitään tuomiota teosta, eturivien oppilaat ihmettelevät ääneen. Epäusko nousee päällimmäiseksi tunteeksi kommenteissa, ja eräs poika tiivistää varmasti monen ajatukset: kuinka tyhmiä me ihmiset oikein olemme? Sitä saa ihmetellä.

Lapsissa tulevaisuuden toivo

Harju on toiminut pitkään Luonto-Liiton susiryhmässä ja on ollut paljon tekemisissä eri asiantuntijoiden, tutkijoiden ja päättäjien kanssa. Hän on ollut puhumassa sudesta eri tapahtumissa ja häntä on haastateltu lehtiin, televisioon ja radioon. Susikeskustelu on siis tullut monelta kantilta tutuksi.

Myös kouluvierailuja Harju on tehnyt jo kuusi vuotta eri puolilla Uuttamaata ja Varsinais-Suomea. Alun perin häntä pyydettiin muuten vain kouluun puhumaan, mutta toiminta vei mennessään, ja pian Harju kouluttautui virallisesti Luonto-Liiton petolähettilääksi.

– Viihdyn hyvin lasten ja nuorten kanssa. Heidän kanssaan on ilo keskustella, koska heillä on mielenkiintoisia, ennakkoluulottomia ajatuksia. Aikuisten ja samojen vanhojen naamojen kanssa keskustelu sen sijaan kiertää kehää, Harju sanoo ja myöntää itsekin jumiutuneensa tiettyihin uriin.

Harjun mielestä on surullista, että vaikka kuinka työtä susien suojelemiseksi tehdään, tuntuu susien asema muuttuvan vain yhä tukalammaksi. Susivihan ja huonon susipolitiikan myötä susien tilanne Suomessa on aivan EU:n alueen häntäpäätä.

Työskentely lasten ja nuorten parissa on kuitenkin valanut uskoa tulevaan. Harju näkee, että juuri lapsissa on se vaikuttamisen mahdollisuus, jolla muutos saadaan lopulta aikaan.

– Jaksan uskoa tulevaan. Kun nämä lapset ovat tulevaisuudessa päättämässä, ovat asiat paremmin.

Kouluvierailulla vaihtelua oppitunteihin

Ennen välituntikellojen soittoa oppilaille jaetaan vielä susitarroja. Moni tulee hakemaan niitä useamman kerran lisää kavereillekin vietäväksi. Oppilaat myös jäävät keskustelemaan: yksi kertoo tykkäävänsä piirtää susia ja olevansa muutenkin eläinrakas, toinen piti oppituntia mielenkiintoisena ja opettavaisena. Osa pohtii, että biologian oppikirjassa oli väitetty susia olevan enemmän Suomessa, vähäinen määrä tuli yllätyksenä.

Kytöpuiston koulun opettaja Marika Rodgerson löysi kouluvierailun mahdollisuuden sähköpostiin tulleen mainoksen kautta.

– Kiva saada ulkopuolinen välillä pitämään tuntia. Olen itsekin kiinnostunut luonnosta ja haluan hälventää ennakkoluuloja susia kohtaan. Tilasin kouluvierailun, koska uskoin aiheen kiinnostavan monia oppilaita. Samalla oli kiva tutustua myös Luonto-Liiton toimintaan, Rodgerson kertoo.

Luonto-Liitto järjestää petoaiheisten kouluvierailujen lisäksi metsä- ja Itämeri-aiheisia vierailuja, jotka tukevat koulujen kestävän kehityksen kasvatusta lisäämällä lasten ja nuorten tietämystä ympäristöasioista, haastamalla ajattelemaan ja kannustamalla toimimaan luonnon puolesta omassa arjessa. Lapset ja nuoret saavat pohtia ympäristökysymyksiä ja muodostaa niistä omat perustellut näkemyksensä. Vierailijoina toimivat Luonto-Liiton kouluttamat lähettiläät.

Syksyn 2016 vierailut ovat nyt tilattavissa! Vierailut ovat kouluille maksuttomia. Tutustu aiheisiin ja tilaa vierailu: www.luontoliitto.fi/kouluille/kouluvierailut.

Kallis unelma kaivoksesta

Julkaistu: 28.4.2016

Talvivaaran kaivoksesta kertova dokumentti Nälkämaan Sampo kuvaa kaivosyhtiön matkan unelmasta konkurssiin yhteisön, teollisuuden ja hallinnon vuorovaikutuksena.

Nikkelikaivoksen piti tuoda Sotkamoon työpaikkoja, omistajilleen vaurautta ja vientiin mineraaleja – tehokkaasti ja turvallisesti uusilla ympäristöystävällisillä menetelmillä. Sen sijaan seurauksena oli vakavia ympäristöongelmia, suuria taloudellisia tappioita ja reilusti mainostettua alempia tuotantomääriä. Nyt tappiollinen kaivos on Suomen valtion omistuksessa, kuusi lähijärveä pahasti saastunut ja entisiä johtajia syytetään ympäristörikoksista.

Miten tähän päädyttiin? Nälkämaan Sampo ei selitä, vaan näyttää. Se kuvaa puhetta julkisissa tilaisuuksissa: yhtiön edustajia selittämässä kaivoksen toimintaa lähialueiden asukkaille, aktivisteja hiillostamassa poliitikkoja, poliitikkoja ja yrityksen edustajia yhdessä vakuuttamassa Talvivaaran etuja sijoittajille.

Dialogissa kiinnostavinta on sen puute. Paikallisten aktivistien valitukset ympäristö- ja terveysongelmista käännetään yhtiön PR-ongelmiksi tai kuulemistilaisuuksista huolimatta yksinkertaisesti ohitetaan, eikä virallisissa puheissa luovuta uskosta Talvivaaran tulevaisuuteen edes väistämättömän konkurssin edessä. Monesti tärkeämpää kuin se mitä sanotaan, on se mitä jätetään kertomatta, oli se sitten kaivoksen todellinen laajuus tai uuden menetelmän yksityiskohdat. Puhetapojen törmäyksistä ja silkasta valehtelusta syntyy paljon mustaa huumoria.

Kiinnostavaa on myös, mitä on päästy kuvaamaan ja mitä ei. Kuvausryhmä on päässyt aktivistien mukaan ottamaan näytteitä saastuneista järvistä, muttei seuraamaan yhtiön vastaavia toimia. Vielä suljetumpina pysyvät hallinnon taustat. Miten Talvivaara saa, menneistä laiminlyönneistään huolimatta, ympäristöluvat toisensa jälkeen? Miten yhtään Talvivaaraa valvonutta viranomaista ei päädy syytteeseen, kun yrityksen johtoa syytetään ympäristörikoksista? Ja nyt, kun valtio omistaa yhtiön, miksi tehdään asioita ennen kuin niiden ympäristölupia on käsitelty?

Tarina suuryrityksestä ja sen toimia vastustavista paikallisista aktivisteista olisi helppo tulkita tarinaksi taloudellisen voitontavoittelun ja ympäristöarvojen välisestä ristiriidasta. Tappiollinen Talvivaara näyttäytyy kuitenkin tarinana keski-ikäisten taloudellista valtaa omaavien miesten suuresta teollisuusunelmasta, sen törmäämisestä todellisuuteen sekä kalliista hinnasta niin Suomen luonnolle kuin kansalaisille.

Mika Koskisen ohjaama Nälkämaan Sampo saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 6.5.2016. Lisätietoa elokuvan Facebook-sivulla.

Kevään tuntua Nuuksiossa

Julkaistu: 20.4.2016

Päivä maaliskuun lopulla on sumuinen mutta raikas, kosteus takertuu pipon alta pilkottaviin hiussuortuviin. Märän sammalmättään tuoksu kutkuttelee hajuaistia ja linnut visertävät metsän siimeksessä. Kevätseurantaretkellä arki unohtuu, kun luonnon tarkkailu vie mennessään.

Harmaasta säästä huolimatta Luonto-Liiton kevätseurantaretki on houkutellut neljätoista ulkoilijaa tutkimaan kevään merkkejä Suomen luontokeskus Haltiaan Espoon Nuuksioon. Noin tunnin pituisella retkellä tarkkaillaan luontoa retken ohjaajien Anni Virolaisen ja Heikka Marttila-Tornion opastuksella.

Eri-ikäisistä reippailijoista koostuva joukko kerääntyy tutkimaan puun oksalta roikkuvaa naavaa. Merkki puhtaasta ilmanlaadusta, kuten ohjaajat huomauttavat. Kevätseurantaretken tarkoitus on tarjota matala kynnys ja mahdollisuus lähteä ulos metsään. Samalla opitaan kiehtovia faktoja keväisestä luonnosta.

– Tämä on luonteva ja rento tapa lähteä luontoon. Retkellä keskustellaan ja saa esittää kysymyksiä samalla, kun saadaan raitista ilmaa ja liikuntaa, Virolainen kertoo.

Jalat lipsuvat sulavalla lumella ja kengät uhkaavat kastua solisevaa metsäpuroa ylittäessä – mikäs sen konkreettisempi tapa kokea keväinen luonto kuin märät sukat! Reitin varrella pysähdytään ihmettelemään muun muassa puunrungosta törröttävää valtavaa pakurikääpää, lahoavaa kantoa sekä kivenlohkareen pinnassa kasvavaa jäkälää.

Ohjaajat osoittavan kiehtovia yksityiskohtia aina mättäistä puiden latvoihin. Moni näistä jää kiireisen arjen keskellä havaitsematta, kun mieli on täynnä tekemättömiä tehtäviä ja nenä kiinni älypuhelimen näytössä. On virkistävää jättää kaikki muu ja suunnata koko keskittyminen vaihteeksi ympäröivään luontoon.

– Vähän kun avaa silmiä ja katsoo kännykän ohi, löytää vaikka kuinka siistejä juttuja. Ulos lähtemiseen ei tarvitse paljoa varusteita eikä välttämättä tarvitse lähteä edes kauas. Ympäristöä voi havainnoida missä vain, Virolainen vinkkaa.

Retkeläiset kokoontuvat vielä lumen peittämän suon laitaan. Mikäs talventörröttäjä se tuolta pilkistää? Erään reippailijan saapas sujahtaa lumen läpi suon silmäkkeeseen, mutta se ei menoa haittaa. Löytääpä toinen retkeilijä kohmeisia karpaloitakin makupalaksi. Koko joukko seisoo hetken suolla aivan hiljaa ja kuulostelee. Näön lisäksi luontoa kannattaa havainnoida muillakin aisteilla.

– Keväässä parasta on, kuinka se iskee kaikkiin aisteihin samalla, kun luonto herää talven jäljiltä, Marttila-Tornio sanoo.

Metsä on rauhallinen. Polun varrella olevalla kivikolla voisi aurinkoisena päivänä kohdata kyyn, mutta vielä käärmeet piilottelevat uteliailta katseilta suojassa. Ohjaajat kertovat, että aamupäivän toisella retkellä puussa havaittiin kaksi ruokailevaa pyytä. Tällä kertaa onni ei ole matkassa eivätkä linnut näyttäydy. Tiaisten jatkuva iloinen sirkutus kuitenkin kielii, että siivekkäilläkin on jo kevättä rinnassa.

Helsinkiläinen Maarit Piippo on luontokeskus Haltiassa ensimmäistä kertaa. Hän on tyytyväinen ohjattuun retkeen ja siihen, että voi esittää kysymyksiä asiantunteville ohjaajille.

– Luonnossa tulee käytyä aivan liian harvoin, joten oli mukava lähteä nyt metsään haukkaamaan kunnolla happea. Tuli kyllä tarpeeseen. Pidän keväästä, koska valon määrä lisääntyy, Piippo sanoo.

Retki on ohi hujauksessa. Kaikki rupattelevat pirteästi suunnatessaan takaisin kuka mihinkin arjen askareisiinsa. Luonto ja ulkoilu tekivät kuitenkin vaikutuksensa – mieli on virkeä ja huoleton.

Lisätietoa tulevista kevätseurantaretkistä Kevätseurannan nettisivuilla: http://www.kevatseuranta.fi/kevatretket-ja-tapahtumat/

Malttia metsäbiomassan käyttöön

Julkaistu: 19.4.2016

Suomessa vallitsee laaja yhteisymmärrys ilmastopäästöjen leikkaamisesta ja siitä, että fossiilisia polttoaineita pitää korvata uusituvalla energialla lähivuosikymmeninä. Myös maamme nykyisestä hallitusohjelmasta löytyy suunnitelma luopua kivihiilen käytöstä ja puolittaa öljyn käyttö 2020 -luvulla. Sipilän hallitus on myös linjannut tavoitteekseen lisätä uusiutuvan energian käyttöä niin, että sen osuus 2020-luvulla nousee yli 50 prosenttiin.

Tavoitteet fossiilista polttoaineista luopumisesta  ja uusiutuvan energian osuuden kasvattamisesta ovat hyviä ja kannatettavia. Suomessa ilmastotavoitteet on kuitenkin suunniteltu toteutettavaksi pitkälti metsäenergian käyttöä lisäämällä. Tämä herättää ympäristöjärjestöissä huolta sekä monimuotoisuuden suojelun että todellisten ilmastopäästöjen vuoksi.

Tavoitteet uusiutuvan energian käytön lisäämisestä tarkoittavat, että  Suomen metsiin kohdistuu entistä moninaisempia käyttöpaineita. Puuta tarvitaan edelleen rakentamiseen ja paperintuotantoon ja tämän lisäksi sitä halutaan polttaa lämmöksi tai korvata sillä fossiilisia polttoaineita liikenteessä.  Metsäbiomassan käytön voimallinen lisääminen energiantuotannossa ja muut metsien käyttöpaineet uhkaavat lisätä metsiemme hakkuita huomattavasti.

Hakkuiden lisääminen on vakava uhka metsäluontomme monimuotoisuudelle. Yli kolmannes Suomen uhanalaisista lajeista elää metsissä ja vanhojen metsien väheneminen on aiheuttanut monien lajien harvinaistumista. Metsien käyttö puubiomassaksi heijastuisikin myös metsäluontoomme ja voisi johtaa yhä useampien metsälajien harvinaistumiseen ja jopa joidenkin lajien katoamiseen Suomesta.

On myös syytä huomata, että metsäbiomassa ei ole uusiutuvuudestaan huolimatta ilmastoneutraalia, vaikka se tällä hetkellä lasketaankin nollapäästöiseksi.

Puuta poltettaessa vapautuu puun kasvun myötä sitoutunutta hiiltä ja tämän hiilidioksidin sitoutumien takaisin ilmakehästä vie kauan, Suomen oloissa 80 tai yli sata vuotta. Bioenergiaksi päätyneen metsän hiilivarasto ei nouse pitkään aikaan samalle tasolle kuin jolla se olisi ilman hakkuita. Suunniteltu metsäenergian käytön lisääminen saattaisikin päästöjen vähentämisen sijasta jopa kasvattaa Suomen ilmastopäästöjä seuraavien vuosikymmenten aikana. Ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta olisi kuitenkin tärkeää saada päästöt alas jo aivan lähivuosina.

Metsäbiomassan energiakäyttö ei ole yksinkertainen kyllä tai ei kysymys. Ilmastovaikutukset vaihtelevat suuresti riippuen siitä mitä poltettava puuaines on. Puuperäinen bioenergia, joka pohjautuu hakkuutähteisiin ja harvennuspuihin, voi olla osa Suomen energiantuotantoa. Metsiä ei kuitenkaan tule vetää sileiksi ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä ja merkittäviin metsäenergian käytön lisäyksiin ja uusiin metsäbiomassaan perustuviin energiainvestointeihin tulisi suhtautua kriittisesti. Olisi erittäin tärkeää asettaa yläraja metsien käytölle ja jättää nykyistä suurempi osa metsistä kokonaan talouskäytön ulkopuolelle. Erityisesti vanhat ja lajistoltaan monimuotoiset metsät tulisi rajata pois talouskäytöstä.

Puuperäisen bioenergian korostumisen taustalla lienee vanha ajatus metsäsektorista Suomen talouden tukipilarina. Nyt pitäisi kuitenkin viedä ajatukset uusille urille. Suomessa sähkön, lämmön- ja  liikennepolttoaineiden tuotantoon olisi olemassa puuperäistä bioenergiaa fiksumpia ja kestävämpiä ratkaisuja, kuten tuulisähkö ja pohjoismainen kestävästi tuotettu vesivoima, kiinteistökohtaiset aurinko- ja maalämpöjärjestelmät, biokaasun tuotanto sekä liikenteen sähköistäminen. Tarvitsemme rohkeampia visioita ja keskustelua siitä, kuinka Suomelle luodaan aidosti kestävästä energiajärjestelmä. Todelliseen kestävyyteen kuuluu päästöjen vähentämisen ohella myös energian käytön kohtuullistaminen.