Nuorten Luonto

Julkaistu: 9.3.2016

Ihmistoiminnan seurauksena Skandinavian, Suomen ja Venäjän Karjalan sudet ovat eristäytyneet toisistaan. Elinvoimainen susikanta tarvitsee Pohjoismaiden välistä yhteistyötä.

Suomen ja Skandinavian susikanta hävitettiin sukupuuttoon 1800-­luvulla laajamittaisen metsästyksen seurauksena. Suomeen sudet ovat levittäytyneet takaisin pääosin Venäjän Karjalasta. Ensimmäinen susipentue syntyi Skandinaviassa vuonna 1983, kun Ruotsiin saapui kaksi sutta idästä. Seuraava susi vaelsi Ruotsiin vuonna 1991. Skandinavian susikanta koostui näiden kolmen suden jälkeläisistä vuoteen 2008 asti. Tämä tarkoittaa, että Skandinavian sudet ovat lähempää sukua toisilleen kuin sisarukset keskenään. Sisäsiittoisuus on aiheuttanut susille purentavikoja sekä selkärangan ja sisäelinten epämuodostumia.

Myös Suomen susikannan perimä on heikentynyt, kun Venäjän Karjalan susikanta on puolittunut noin 350 yksilöön ja susien vaeltaminen Suomeen on vähentynyt. Lisäksi Suomen susikanta on kokenut voimakkaita laskuja laittoman ja laillisen metsästyksen johdosta.

Ruotsin sudenhoitosuunnitelman mukaan maahan tarvittaisiin uusi lisääntyvä susi idästä viiden vuoden välein, jotta sisäsiittoisuus vähenisi. Pohjoismaiden laajat poronhoitoalueet kuitenkin eristävät susikannat toisistaan. Vain viisi sutta on onnistuneesti vaeltanut skandinaviaan viimeisten 35 vuoden aikana ja tuonut uutta perimää populaatioon.

Poronhoitoalue eristää

Suomessa poronhoitoalueeseen kuuluu 36 % maan pinta-­alasta. Tämä alue käytännössä toimii susivapaana vyöhykkeenä.

Susi luokitellaan poronhoitoalueella luontodirektiivin V liitteen lajiksi, joka sallii tiukasta suojelusta poikkeamisen. Porovahinkoja ehkäistään tehokkaalla sudenmetsästyksellä, jossa on sallittua käyttää apuvälineenä valonlähdettä, koiria, moottorikelkkoja, helikopteria tai mönkijöitä.

Ruotsissa poronhoitoalueella olevasta susipentueesta maksetaan saamelaiskylälle korvausta 500 000 kruunua eli noin 53 800 euroa, suden säännöllisestä esiintyvyydestä 80 000 kruunua (noin 8 600 euroa) ja väliaikaisesta 35 000 kruunua (noin 3700 euroa). Käytännössä korvaus ei kuitenkaan ole tuonut susille hyväksyntää edes idästä vaeltaneiden geneettisesti arvokkaiden susien kohdalla. Alueelle saapuneet sudet on joko ammuttu tai siirretty pois alueelta.

Susien siirtäminen on osoittautunut hankalaksi, koska sudet ovat vaeltaneet takaisin lähtöpaikoilleen tehden satojen kilometrien matkoja. Ainoastaan yksi siirto on onnistunut, kun susipariskunta perusti reviirin vapautuspaikalleen Tivedenin kansallispuistoon.

Viimeisin vaeltaja ammuttiin

Marraskuussa 2015 Ruotsin poronhoitoalueelle Härjedaleniin vaelsi susi idästä. Valtion ympäristöhallinnon viranomainen Naturvårdsverket katsoi suden olevan yhtä arvokas kuin 500 skandinaavista sutta, koska sillä oli useita geneettisiä ominaisuuksia, jotka puuttuvat skandinaavian susikannasta. Joulukuussa susitulokas siirtyi Norjan puolelle, jossa se ammuttiin laittomasti.

Laittoman sudenmetsästyksen laajuutta on selvitetty pantasusien avulla. Puolet kuolleena löydetyistä susista menehtyi Skandinaviassa laittoman metsästyksen seurauksena.

Norjassa susille on määrätty kolme vyöhykettä, jossa ne voivat perustaa reviirin. Jos sudet poistuvat vyöhykkeeltä, ne voidaan ampua luvilla. Talvella 2014–2015 Norjassa rekisteröitiin kaksi susipentuetta, vaikka tavoite on, että maahan syntyisi kolme pentuetta vuosittain.

Ekologisia käytäviä tarvitaan

Luontainen levittäytyminen takaisi Fennoskandiaan elinvoimaisen susikannan pitkällä aikavälillä. Tällöin ei tarvittaisi lisätoimenpiteitä, kuten susien siirtämistä alueilta toisille tai eläintarhojen sudenpentujen siirtämistä villien susien pesiin. Suuri haaste tulevaisuudessa on luoda ekologisia käytäviä, jotka yhdistäisivät eristäytyneet susipopulaatiot keskenään.

Susipopulaatioiden tulisi myös olla tarpeeksi isoja ollakseen elinvoimaisia. Eri tutkimusten mukaan susikannan elinvoimaisuus edellyttäisi 2000–­5000 yhteistä sutta Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Venäjän Karjalassa. Siihen on vielä matkaa.