Talvipyöräilijän vapaus


Teksti ja Kuvat: Rimma Erkko

Markus Seppälän tunnistaa heti mieheksi, joka pitää mielellään itsensä kiireisenä. Seppälä kirjoittaa parhaillaan tietokirjaa vieraslajeista ja niiden torjunnasta, toimii Helsingin Polkupyöräilijöiden hallituksessa, Luomus ry:n varapuheenjohtajana sekä projektipäällikkönä Luonto-Liiton Uudenmaan piirin Box Bike Helsinki -hankkeessa. Hankkeen tarkoituksena on tehdä pyöräilystä tunnetumpaa ja helpommin lähestyttävää.

– Box Bike Helsinki -hankkeessa teemme yhteistyötä paikallisten nuorisotaloaktiivien kanssa. Nuorilla kaupunkilaisilla on mahdollisuus suunnitella ja toteuttaa tavarafillari omista lähtökohdista ja tarpeistaan käsin. Nuoret muodostivat keskenään joukkueen, jossa he ideoivat sellaisen pyörän, jonka haluaisivat toteuttaa. Siellä pohdittiin jo esimerkiksi pyöriä, joissa on mobiilisauna, leffateatteri, runkoon upotetut kaiuttimet tai yhdistetty grilli-jääkaappi-pakastin. Valmis pyörä olisi sitten nuorisotalolla kaikkien lainattavissa, Seppälä visioi.

Hankkeessa on omat haasteensa. Alusta asti on painotettu sitä, että pyörän on oltava sellainen, jota kaikki voivat ajaa ja jota on mukava ajaa.

– Nyt opitaan kaikki, mitä on opittavissa yhdellä joukkueella ja pyörällä, toivottavasti seuraavalla kerralla voidaan sitten tehdä useampi pyörä useammalla joukkueella, Seppälä intoilee.

Pyöräilytalven liikennettä

Myös toisenlainen kampanjointi pitää Seppälän kiireisenä. Juuri nyt Helsingin Polkupyöräilijät ottaa osaa Pyöräilyliiton järjestämään valtakunnalliseen pyöräilytalvikampanjaan.

– Kannustamme pyöräilemään ympäri vuoden. Toimimme kaikin tavoin pyöräilyn edistämisen puolesta ja esimerkiksi yritämme saada kaupunkia parantamaan pyöräreittien kunnossapitoa talvella. Turvallisuus on kyselyjen mukaan yksi tärkeimmistä syistä, miksi monet eivät pyöräile talvella. Pyrimme parantamaan asiaa yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa, Seppälä kertoo.

Seppälälle pyöräily on liikennettä. Helsingissä Seppälä on huomannut, että pyöräily on nopeimpia tapoja liikkua.

– Voi itse määrittää missä ajassa on perillä. Ei tarvitse miettiä esimerkiksi parkkipaikkaa tai odotella bussia. Voisin puhua vaikka kuinka kauan siitä, miksi pyöräily on maailman paras asia. Esimerkiksi se on hyvin tasa-arvoinen tapa liikkua. Ei tarvitse olla riippuvainen kenestäkään ja melkein kaikilla on varaa jonkinlaiseen pyörään vaikka ei olisi varaa autoon, Seppälä hehkuttaa.

Pitää olla kivaa

Seppälä myöntää, että aina hänkään ei pyöräile. Hänen mielestään pyöräilyn on oltava kivaa, eikä suorittamista.

– En ole puritaani sillä tavalla, että pyöräilen pää ja sormet jäässä vain siksi, että olen valinnut talvipyöräilyn. Jos ulkona on niin kehno keli, ettei ole mukava kävellä, ei varmasti ole mukava myöskään pyöräillä.

Seppälä naurahtaa, kun kysyn millaisissa olosuhteissa hän ei pyöräilisi.

– Noin viiden kilometrin matkat on järkevintä pyöräillä, koska se on kaupunkialueilla nopeinta. Lisäksi pyöräily pitää fyysisesti ja psyykkisesti paremmassa kunnossa. Mielestäni työpaikoilla pitäisi tukea johdonmukaisesti pyöräilyä vaikkapa tukemalla pyörän hankintaa tai osallistumalla johonkin pyöräilyä edistävään hankkeeseen. Se vähentäisi varmasti merkittävästi sairaspoissaoloja, kun työntekijät olisivat paremmassa kunnossa.

Varusteet kuntoon

Maastopyörät ovat suosittuja talvipyöriä. Suosiotaan ovat nostaneet myös maastopyörää leveämmillä renkailla varustetut ”läskipyörät”, kuten Seppälä niitä nimittää.

Seppälä itse ei kuitenkaan omista maastopyörää. Hänellä on sama pyörä kuin kesällä, lisävarusteina nastarenkaat, lokasuojat ja valot. Renkaat myös ovat vähän leveämmät. Asianmukaiset valot ja heijastimet ovat lain mukaan pakollisia pimeän aikaan ja nastarenkaat turvallisuussyistä tarpeelliset.

– Olen nähnyt kyllä kaikennäköisiä pyöriä talvella liikenteessä, ihan yksivaihteisia mummopyöriäkin.

Oikea vaatetus on tärkeää talvipyöräilyssä.

– Itse olen vilukissa, joten varustaudun kerrospukeutumalla. Kannattaa huomioida myös matkan pituus ja toisaalta se, että onko tarkoitus tulla hiki vai ei. Ei välttämättä kannata ensin ostaa vaikkapa kalliita pyöräilyhanskoja. Kun pyöräilee pakkasessa, huomaa kyllä, mitä tarvitsee. Varmasti samat asut kuin hiihtäessä toimivat pyöräillessä hyvin, Seppälä kertoo.

– Monenlaisilla yhdistelmillä selviää hengissä, mutta pyöräilyn tarkoitus on olla myös kivaa, joten pukeutumiseen kannattaa panostaa. Minusta on aina hienoa, kun on onnistunut pukeutumaan juuri oikein niin, ettei tule hiki tai kylmä. Silloin taputan itselleni.

Vapaasti mutta turvallisesti

Pyöräilyssä Seppälä pitää vapauden tunteesta.

– Fillaroidessa voi havainnoida vaikkapa luontoa ihan eri tavalla. Tarkkailen paljon ympäristöäni pyöräillessä ja pyörällä on tosi kiva tehdä matkaa, Seppälä sanoo.

Seppälä muistuttaa, että talvella on tärkeää kiinnittää huomiota pyörän kunnossapitoon, jotta se pysyy turvallisena.

– Kannattaa aina välillä tarkistaa, että jarrut pelaavat eivätkä ole jäässä tai likaiset, ja etteivät teräsvaijerit jäädy kiinni. Monet käyttävät myös erityistä öljyä, joka sopii talvipakkasille. Jos pyörää pitää hyvässä kunnossa, se palkitsee liikkumalla kevyemmin ja näin on taas mukavampaa pyöräillä, Seppälä opastaa.

KATSO MYÖS