Nuorten Luonto

Julkaistu: 15.5.2020

Kuuset kuiskailevat ja haavat havisevat ainakin runollisissa tunnelmoinneissa, mutta mikäli tuuli ei kasvia liikuttele, eivätkö kasvit ole eliökunnan hiljaisinta ja hitainta väkeä? Kun ne eivät toimi ihmisaistien mittapuulla selkeästi, kasvit jäävät helposti passiiviseksi ja hiljaiseksi taustaksi.

Teksti: Kaisa Illukka Kuvitus: Suvi Suitiala

Viime vuosina ainakin sekä kasvitieteilijä Stefano Mancuso että metsänhoitaja Peter Wohlleben ovat pohtineet suosituissa, suomennetuissakin kirjoissaan kasvien tietoisuutta, älykkyyttä ja ääniä. Wohlleben kuvaa puiden viestisysteemiä, jolla ne varoittavat toisiaan paitsi kemiallisesti, myös naksahtelemalla. Hän kertoo Länsi-Australian yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jossa aina 220 hertsin taajuutta kuullessaan kasvien juurten kärjet kääntyivät äänen tulosuuntaan. 

Myös taiteilijat ovat kiinnostuneet kasvikunnan äänimaailmasta. Ääni itsessään on vertauskuvallinen. Se kertoo sekä yksilöllisyydestä, ”omasta äänestä” että poliittisesta toimijuudesta demokratiassa, jossa kullakin on yksi ääni. Puut tai muut eliöt eivät saa osallistua ihmisten politiikkaan, vaikka se koskisi radikaalisti niiden oloja, kuten hakkuut tai muut elinolomuutokset. 

Useammatkin nykytaiteilijat ovat siis ottaneet asiakseen antaa kasveille toimijuuden tai äänen, tai ainakin leikkisästi virittää sitä otollisempaan muotoon ihmisten korville. Kokeellisista sävellyksistään tunnettu John Cage (1912–1992) oli edelläkävijä myös kasvimusisoijana soitellessaan vahvistimeen kytkettyjä kaktuksia jo vuonna 1984. Cage palasi mieleeni tutustuessani ennen joulua helsinkiläisessä galleriassa Johannes Vartolan ja Eero Yli-Vakkurin Bifi Studioon, jossa kävijä sai itsekin soittaa erilaisia jalostamattomia ja jalostettuja puumateriaaleja. Taiteilijoiden rakentamasta ”levystöstä” sai valita muun muassa pahvi-, vaneri- tai oikean puukiekon levysoittimella pyöritettäväksi ja soittaa sitä esimerkiksi kävyllä! Teoksen nimen bifi tuli käsitteestä biological fidelity viitaten biologiseen äänentoistoon.

Saman gallerian kellariin oli taiteilija Lauri Linna rakentanut mimosa-tuntokasveille sensorinäppäimistön, jolla ne pystyivät ohjailemaan tapahtumia. Mimosat saattoivat siis liikkuessaan painella lehdillään herkkiä sensorinappeja, jotka käynnistivät muun muassa ääniä. Linna pohti, mahtaako kasvi havaita yhteyden liikkeensä ja tilan (äänen) muutoksen välillä ja millaisia tila-asioita kasvi ylipäänsä havaitsee.

Taiteilijapari Kalle Hammin ja Dzamil Kamangerin The Immigrant Garden -projektissa on kartoitettu kasvien muuttoliikkeitä pitkin maailmaa, ja he ovat tehneet myös aiheeseen liittyvän ääniteoksen. Kasviäänityksiä varten taiteilijat tutkivat erilaisia kasvien elektrofysiikan mittaukseen liittyviä tekniikoita luodakseen kasveille eräänlaisen ääniauran. Teoksessa kyseenalaistettiin kasvien olemus mykkinä ja järjettöminä olentoina joilla ei ole tunteita. 

Hieman samalla tavalla monitaiteisen ja -tieteisen Fern Orchestra -ryhmän instrumentteina toimivat kasvit ja mikro-organismit. Ryhmä on tutkinut Plant Series -teoksissaan muun muassa fotosynteesiä, suljettua biosfääriä ja kasvien aisteja. Esimerkiksi teoksessa Kasvijamit kävijät pääsevät soittamaan ja tanssimaan viherkasvien kanssa.

Viherpeukalot tietävät, että huonekasveille jutteleminen tekee niille ja miksei itsellekin hyvää. Tässä vuoropuhelussa ihminen antaa hiilidioksidia ja kasvi vastaa hapella, ja molemmat tykkäävät. Mutta mitä jos näkymättömien kaasujen vaihdon sijaan kuulisimmekin kasvien äänen? Katsoisimmeko huonekasvia tai pihapuuta enää samoin? Saisivatko ne hitusen enemmän yksilöllisyyttä?