Nuorten Luonto

Julkaistu: 18.10.2022

Luonto-Liiton vuotuinen, jo perinteeksi muodostunut vaelluskurssi huipentui tänä vuonna viikon mittaiseen vaellukseen Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Turkulainen Helmi osallistui ensimmäistä kertaa pitkälle vaellusretkelle, ja se olisi hänen puolestaan voinut jatkua vielä pidempäänkin.

 

Mikä oli reissun paras hetki? Entä huonoin?

Retken viimeinen ilta oli huikea ja ikimuistoinen. Sää oli myrskyinen, ja vietimme aikaa kodassa. Rankkasade ropisi kattoon, mikä teki hetkestä tunnelmallisen. Hyviä hetkiä oli kuitenkin paljon, ja on vaikeaa valita vain yhtä. Esimerkiksi nousut tuntureille olivat upeita. Oli myös hienoa huomata, miten nopeasti vaeltamiseen tottui. Käveleminen jäi lihasmuistiin, ja jo ensimmäisten päivien jälkeen vaeltaminen tuntui aina vain helpommalta.

En ollut aiemmin käynyt edes Oulussa, joten etelän kasvatille retki Lapin erämaahan tuntureiden laelle oli hyvin vaikuttava. Vaellus oli myös ensimmäinen pidempi vaellukseni. Olen aiemmin ollut vain hyvän sään viikonloppuretkeilijä, mutta vaelluskurssilta sain paljon uutta intoa ja inspiraatiota, tietoja ja taitoja itsenäiseen vaeltamiseen.

Huonoa hetkeä on hankalampi keksiä. Mieleen jäivät pienet käytännön asiat, kuten se, miten rinnettä ylös noustessa huomasin pakanneeni rinkan huonosti. Mäessä ei voinut alkaa purkaa rinkkaa ja asetella sitä paremmin. Käytännön ongelmat kuuluvat vaellukseen, ja vastoinkäymisistä oppii aina jotain uutta.

Mikä oli hienoin luontohavainto?

Lapissa näki paljon sellaista, mitä en ole Etelä-Suomessa koskaan nähnyt. Esimerkiksi lakkaa kasvoi luonnossa paljon, ja sitä sai kerätä aamupuuroon mustikoiden kaveriksi. Näin porojakin ensimmäistä kertaa.

Mieleen jäivät myös persoonallisen näköiset käppyräkoivut, jotka kasvoivat tarhamaisesti rykelminä. Harvaan kasvavat männyt olivat myös mielenkiintoisia. Ne toivat mieleen abstraktin maalauksen, johon taiteilija ei ole jaksanut maalata paria puuta enempää.

Mikä oli paras paikka, missä retken aikana kävit?

Retken toisena päivänä pysähdyimme Sioskurussa autiotuvalla. Tuvat eivät olleet mitenkään erikoisia Pallas-Yllästunturissa, mutta tämä oli niistä ensimmäinen. Autiotupa sijaitsi laaksossa, ja sitä kiersi joki. Upea maisema teki todella vaikutuksen.

Myös Montellin maja toiseksi viimeisenä yönä jäi mieleen. Sekin oli autiotupa, mutta miljöö oli tuulisempaa ja karumpaa. Kasvusto oli hyvin matalaa, ja kaikessa karuudessaan paikka oli hyvin omanlaisensa ja upea. Montellin majalla saimme olla rauhassa, sillä suurin osa muista vaeltajista jatkoivat vain suoraan eteenpäin. Paikka oli kaunis ja hiljainen.

Mikä oli tärkein tavara, joka sinulla oli mukana? Entä mikä oli turhin painolasti?

Minulla oli matkassa mukana Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki. Dystooppiseen scifi-romaaniin sai uppoutua oikein kunnolla. Vaellus oli hyvin kokonaisvaltainen kokemus, joten teki hyvää heittäytyä hetkeksi kirjan pariin. Lukeminen antoi voimia tuntureilla olemiseen. Kirjan maailma ja Lapin maisemat olivat hyvin erilaisia, mutta molemmat omalla tavallaan upeita.

Sukkia pakkasin aivan liikaa. Olin saanut etukäteen vinkin, että vaellukselle on turha ottaa uusia sukkia jokaiselle päivälle. Olin ollut hyvin epäileväinen asian suhteen, mutta se osoittautui aivan todeksi: vaelluksella jalat hikoilevat kengissä jo muutamassa tunnissa, ja hikiset sukat kannattaa vain kuivata yön yli. Kun yöksi laittaa toiset, puhtaat sukat jalkaan, voi edellispäivän vaellussukat laittaa taas seuraavan kävelyretken ajaksi päälle. Kolme sukkaparia olisi siis hyvin riittänyt, ja muutama pari jäikin minulta kokonaan käyttämättä.

Mikä oli retken paras ruoka?

Ennen vaellusta järjestetyillä teoriakerroilla sain ohjeita ruoan kuivaamiseen. Päädyin kokeilemaan omien bravuurireseptieni kuivaamista: tofu-ohrattoa ja kasvissosekeittoa. Vedessä turvottamalla ja öljytilkan kera ne osoittautivat ehdottomasti retken parhaiksi ruoiksi. En ollut aiemmin kokeillut ruoan kuivaamista, mutta aion kyllä jatkaa sitä myös tulevia vaelluksiani varten.

Yllätys oli, että kauppojen kalliit vaelluksille suunnatut kuivaruoat olivatkin pettymys. Itse kuivaaminen oli siis hyvin palkitsevaa ja kannattavaa. Se oli myös helppoa, vaikka veikin aikaa.

Sattuiko matkalla kommelluksia?

Ensimmäisenä iltana jätimme telttaparini kanssa rinkat kauas teltan ulkopuolelle. Yöksi oli luvattu sadetta, joten käärimme ne pressun alle. Aamulla heräsimme sateen ropinaan, joka tuntui vain jatkuvan. Rinkoissa olivat myös kaikki sadevarusteemme, joten emme voineet muuta kuin kastella itsemme sateessa saadaksemme rinkkamme teltalle. Rinkat säilyivät onneksi kuivina. Seuraavina öinä jätimme rinkat lähelle telttaa.

Lähtisitkö uudestaan?

Ehdottomasti! Olisin mielellään voinut jatkaa vaeltamista pidempäänkin. Kotiin oli tietenkin mukava tulla, mutta viihdyin vaelluksella ja olisin jaksanut kävellä kauemminkin. Kurssilta opin tärkeitä tietoja ja taitoja, ja uskallan nyt lähteä vaeltamaan yksin tai ystävän kanssa.

Vaelluksella oleminen oli hyvin erilaista kuin arkielämä. Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon palaaminen olisi ihanaa. Retki oli ehdottomasti ikimuistoinen ja haluan palata retken ajatuksiin, hetkiin ja muistoihin vielä moneen otteeseen.

 

Haastattelu: Milla Mykrä

Kuvat: Joacim Kaila