Sähköpyörällä lähiluontoon


Elina Sievänen polkee päivittäin töihin Helsingistä Espooseen ja seikkailee vapaa-ajallaan pääkaupunkiseudun lähiluonnossa. Sähköpyörä on tuonut varmuutta arkiliikuntaan.

 

– Sähköpyörä on kuin olisi toinen pyöräilijä takana polkemassa ja avustamassa. Sillä tulee pyöräiltyä enemmän kuin tavallisella pyörällä. Voi lähteä pidemmälle seikkailemaan eikä tarvitse pelätä, että kunto loppuu kesken, kertoo 27-vuotias Elina Sievänen, joka on omistanut sähköpyörän vähän yli vuoden.

Sähköpyörä on pidentänyt Sieväsen pyöräilykautta ja pyörämatkojen pituutta. Päivittäinen 11 kilometrin työmatka sujuu pyörällä “muutaman minuutin julkista liikennettä nopeammin”.

– Aamulla töihin mennessä käytän yleensä enemmän avustusta, kotiintulomatkalla haastan itseäni ja ajan omalla voimalla. Välillä saatan seurata uteliaisuuttani ja käydä tutkimassa lähiympäristöä.

Sieväsen pyörä on taittuvaa mallia, joka sopii tarvittaessa myös lähiliikenteen bussiin, johon muita aikuisten pyöriä ei oteta. Metrossa ja lähijunissa pyörille on omat kuljetusalueensa, ja pyörän saa tuoda kyytiin ilman erillistä maksua.

Oman pyöränsä lisäksi Sievänen käyttää kadulta vuokrattavia kaupunkipyöriä esimerkiksi yksisuuntaisiin matkoihin, kun tietää, että palaa takaisin muulla kyydillä.

Vaikka Helsingissä on jo sähköisiäkin kaupunkipyöriä, Sievänen on käyttänyt vain tavallisia “Alepa-fillareita”, kuten pyöriä mainostajansa mukaan puhekielessä kutsutaan.

Vauhti vahvistaa vastuullisuutta

Sähköpyörällä Sievänen polkee noin 20 kilometrin tuntivauhtia, Alepa-fillarilla noin 14 kilometriä tunnissa. Jos sähköpyörällä pääsee yli 25 kilometrin tuntivauhtia, se lasketaan mopoksi ja ajaminen vaatii mopokortin.

– Kovempi vauhti kannustaa vastuullisempaan ja ennakoivampaan ajotapaan. Kaupunkiajossa tapahtuu paljon toistuvia pysähdyksiä, jotka voivat turhauttaa tavallisella pyörällä, kun keskinopeuden ylläpito vaatii enemmän vaivaa ja maastolla on suurempi merkitys. Sähköpyörällä on helppo päästä takaisin vauhtiin kaikista tilanteista, jolloin kiireen tuntu vähenee, Sievänen on huomannut omalla kohdallaan.

– Yritän aina ottaa huomioon, että mitä jos jotain yllättävää tapahtuu, esimerkiksi edessä kulkija kääntyy pyörän eteen. Kelloa soitan, jos tarvitsen tilaa edellä kulkevilta, mutta en yleiseksi ilmoitukseksi tulostani, jos on hyvin tilaa.

Sieväsellä on pyörässään kaksi soittokelloa, toinen lempeämmällä ja toinen terävämmällä äänellä.

Kaupungissa pyörätiet on yleensä erotettu jalkakäytävistä ja pyöräilijöitä ohjataan esimerkiksi omilla liikennevaloillaan. Jos pyörätietä ei ole, yli 12-vuotiaan pyöräilijän kuuluu ajaa kadulla. Jalkakäytävällä ei saa ajaa. Yleisiä kevyen liikenteen väyliä löytyy pääkaupunkiseudulla lähiöistä ja laitakaupungilta, ja niilläkin on usein omat kaistat pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Joskus pyörätie menee vain yhteen suuntaan ja oikeaan suuntaan päästäkseen pitää kulkea usein liikennevalojen ohjaamana monikaistaisen kadun yli.

– Todella harvoin olen joutunut ajamaan kadulla, yleensä kaikkialle pääsee pyörätietä pitkin ainakin lähes perille asti, ja katu, jolla pitää ajaa, on hiljainen katu lähiössä, Sievänen kertoo.

Kevyt liikenne sähköistyy

Helsingissä pyöräteillä on välillä ruuhkaa. Pyöräteitä käyttävät myös sähköpotkulaudoilla eli -skuuteilla ajavat, ja heitä koskevat samat säännöt kuin polkupyöräilijöitäkin. Sähköskuuttien määrä on kasvanut nopeasti, niitä Helsingissä vuokraavien yritysten määrä kaksinkertaistui viime vuodesta.

– Mielestäni pyöräkaista tai kevyen liikenteen väylä on skuuteille juuri oikea paikka, kunhan pysytään oikealla kaistalla ja vältetään pyöräkaistalle parkkeerausta. Monihan myös ostaa itselleen skuutin ja tällöin näkee myös useammin kypärää ja ajohanskoja.

Sievänen muistuttaa, etteivät ensimmäiset kaupunkipyörätkään olleet yhtä toimiva kokonaisuus kuin ne nyt ovat.

– Odotan että skuuttien uutuuden viehätys hieman hiipuu ja niistä tulee normaali osa julkista liikennettä.

Sievänen pitää kevyen liikenteen lisääntymistä hyvänä asiana.

– Mitä enemmän kevyttä liikennettä, sitä enemmän kaupunki ja yritykset tukevat tai muuten palvelevat tienkäyttäjiä, joten myös pyöräilijä hyötyy lisäliikenteestä. Hyvä että esimerkiksi Eduskuntatalon vierestä kulkevalla Baanalla on laskuri, jolloin liikenteen kasvusta jää selvää dataa. Syntyy painetta ottaa kevyttä liikennettä paremmin huomioon ja suunnitella lisää hyvin toimivia reittejä.

Sievänen on osallistunut myös kevyen liikenteen asemaa parantaviin mielenilmauksiin.

– Pyöräparaati-tempauksessa poljimme lenkin keskustan lähellä katuja pitkin. Poliisi turvasi paraatin kulkua ja samalla soitettiin musiikkia.

Sievänen inhoaa vastakkainasettelua pyöräilijöiden ja muiden tienkäyttäjien välillä.

– Moni pyöräilijä kulkee välillä myös autolla ja vielä useampi jalkaisin! Lisääntynyt pyöräily on kaikkien etu. Pyörille sopiva arkkitehtuuri palvelee myös pyörätuolin, lastenvaunujen tai rollaattorin kanssa liikkuvia. Ja mitä enemmän ihmiset liikkuvat pyörällä, sitä enemmän autoilijoille jää myös tilaa omille väylilleen.

Talvipyöräilyn niksit

Pääkaupunkiseudulla talvet ovat leutoja. Sievänen pyöräilee lähes ympäri vuoden. Teillä on usein loskaa. Talvella hänellä on nastarenkaat. Myös lakisääteiset lamput, valkoinen edessä ja punainen takana, kuuluvat tietysti varusteisiin. Matka- ja nopeusmittarikin kuuluu valmiiksi sähköpyörään.

Lisävarusteina Sieväsellä on peili vasemmalla puolella ja laukut tarakan molemmin puolin.

– Otan toisen pyörälaukun mukaan kauppaan ja kannan siinä ostokset pyörälle. Jaan sitten ostokset kahteen laukkuun, niin pyörä pysyy tasapainoisempana, hän kertoo arjestaan. Laukuissa kulkevat myös pyörän lukot sekä monitoimihuoltotyökalu.

Ennen ajamaan lähtemistään hän myös tarkistaa muutaman perusasian pyörän kunnosta, nostaa sarvista ja pudottaa renkaan kevyesti maahan. Siitä huomaa, että mikään ei lonksu.

Sähköpyörä pidentää Sieväsen pyöräilykautta.

– Monessa kelissä ei minun kunnollani poljettaisi, hän tunnustaa.

Pyöräily viileämmällä ilmalla vaatii omat varusteensa.

– Hyvät hanskat ovat aivan välttämättömät. Pyörästä riippuu, tarvitseeko sormikkaita esim. jarrujen käyttöön tai vaihteiden vaihtamiseen. Takin on hyvä pitää tuulta ja olla niin lyhyt, ettei voi jäädä pinnojen väliin.

– Töihin tullessa vaihdan usein paidan tai kevyemmät työhousut, Sievänen kertoo. Talvella hänellä on pyöräillessä paksummat housut, syksyllä usein sadehousut.

– Sadehousuissani on kenkien päälle vedettävä kuomu, ja reppua varten on oma sadesuojansa, hän kertoo.

Pimeällä hän käyttää käsivarsissaan ylimääräisiä heijastimia.

– Etuvalo on hyvä olla suunnattu riittävän alas, jotta se ei häikäise vastaantulijaa. Samasta syystä valo on parempi pitää pyörässä kuin kypärässä, hän opastaa.

Viittä pakkasastetta kylmemmässä Sievänen jättää sähköpyöränsä kotiin.

– Silloin akku kuluu nopeammin ja sen kestoa on vaikeampi arvioida.

Kesällä Sievänen lataa akun vähintään joka toinen päivä, muina aikoina joka päivä.

– Lataamiseen menee noin tunti tai puolitoista, en ole ottanut tarkkaa aikaa. Yhteen lataukseen kulunut sähkö maksaa muutamia senttejä, hän arvelee.

Sähköpyörän valinta ja huolto

Sähköpyörän moottori voi sijaita joko poljinten välissä poljinkeskiössä, jolloin sitä kutsutaan keskimottoriksi, tai renkaassa, jolloin sitä kutsutaan napamoottoriksi. Sievänen valitsi itselleen keskimoottorillisen.

– Keskimoottori tekee pyörästä vakaamman, kun taas napamoottori lisää painoa renkaalle ja tekee pyörästä taka- tai etuvetoisen.

Sievästä viehätti myös pyörän taitettavuus ja siten mahdollisuus kuljettaa sitä helpommin. Hän valitsi pyöränsä lopulta fiiliksellä.

– Kävin kaupassa kokeilemassa ja tämän pyörän kohdalla nousi sellainen lapsenomainen ilo, että tämä se on.

Sähköpyörät ovat kalliimpia kuin tavalliset. Halvimmillaan sähköpyörän saa noin 800 eurolla, mutta esimerkiksi pyöriä myyvä Sähköpyöräkeskus varoittaa, ettei edullisin pyörä ole usein kovin kestävä eikä sellaiseen ole helppo saada osia.

Kalliimmassa pyörässä on valmiiksi laadukkaammat osat ja varaosia saatavilla kuten autojen merkkihuolloissa, mutta samalla niitä ei ole helppo korjata itse.

Sähköpyörän voi myös tehdä itse tavallisesta polkupyörästä. Jos osaa huoltaa tavallisia pyöriä, pyörän sähköpyöräksi muuttavan muuntosarjan asentaminen sujuu todennäköisesti myös. Apua omatoimiseen pyörähuoltoon saa esimerkiksi avoimista tee-se-itse-pyöräpajoista, joista löytyy asiantuntevia vapaaehtoisia ja huoltovälineitä.

Koska tavallista pyörää kalliimmat sähköpyörät ovat pyörävarkaiden lempisaaliita, kannattaa panostaa hyvään lukkoon ja pyörän säilytykseen. Sievänen säilyttää pyöräänsä kotona sisällä. Taitettavan pyörän saa helposti hissiin. Kaupungilla hän lukitsee pyöränsä aina sekä rungosta että renkaista.

Hyvä pyöräteline on sellainen, johon pyörän saa lukittua kiinni rungosta.

– Jos on tarjolla vain eturenkaasta kiinnitettviä telineitä, lukitsen pyöräni johonkin muuhun. Lukitsen pyörän niin, että lukko on mahdollisimman korkealla, jolloin se on vaikeampi rikkoa. Olen ehkä vähän turhankin tarkka, mutta matalalla olevan lukon murtamiseen saa lisävoimaa murtajan painosta.

Usein hän myös ottaa kuvan pyörästä lukitsemisen jälkeen todisteeksi vakuutusyhtiölle mahdollisen varkauden varalta. Varkauden varalta on hyvä myös pitää pyörän tunnistenumero tallessa. Jos pyörän ulkonäköä on tuunannut persoonallisemmaksi, se on helppo tunnistaa jälleenmyyjien kuvista.

Pyöriä voi suojata vahvemminkin.

– Harkitsin myös paikanninta, mutta korkea hinta, gps-maksut, ylimääräinen lataaminen ja se ettei poliisi välttämättä tutki pelkän katuosoitteen perusteella johtivat siihen että en lähtenyt tähän. Ymmärtääkseni markkinoille on myös tulossa pyöriä, joissa oli myös sähköinen moottorilukitus varkauden varalta.

Joissain kauppakeskuksissa ja asemilla on pyörille omia parkkihuoneita kuten autoille parkkihalleja. Sievänen toivoo niitä lisää.

Lähiluontoa ja reissu-unelmia

Vapaa-aikanaan Sievänen retkeilee pääkaupunkiseudulla lähiluonnossa.

Kun ei ole vain oman voiman varassa, uskaltaa helpommin lähteä seikkailemaan pyörällä. Voi mennä sinne, minne uteliaisuus vie, ja löytää uusia maisemia. Tietää, että aina jaksaa ajaa takaisin.

Pääkaupunkiseudulla on paljon luontokohteita, joihin pääsee helposti pyörällä. Sieväsen suosikkeja ovat Keskuspuisto, jossa on paljon pyöräreittejä, Keskuspuiston pohjoispäässä sijaitseva Haltialan puulajipuisto sekä Helsingin moninaiset saaret.

Meilahdessa asuvan Sieväsen lähimailla on paljon saaria, ja Helsingin rannoilla kulkee paljon pyöräteitä. Seurasaarenselän ympäri pääsee noin 15 kilometrin lenkin Kuusisaaren, Lehtisaaren, Kaskisaaren ja Lauttasaaren läpi. Samalla reissulla näkee Lauttasaaren historiallista miljöötä ja Meilahden rannan luontoa. Seurasaari on ulkomuseo, missä pyöräily on kiellettyä.

– Mutta sillalle asti pääsee pyörällä, Sievänen huomauttaa.

Vaikka Sievänen tykkää retkeillä “vähän ja usein”, pari pidempääkin reissua on suunnitteilla. Haaveita siivittää Suomen pyöräreittejä esittelevä ja pyöräretkeilyssä neuvova bikeland.fi-sivusto.

– Olen ajanut Espoon rantaraitilta muutamia pätkiä, mutta haaveena on vielä ajaa kerralla koko matka.

Suomenlahden rantaa mutkittelevan reitin pituus on neljäkymmentä kilometriä.

Toinen haave on pyöräretki Helsingistä Porvooseen.

– Sinne voisi mennä vuokrapyörällä ja tulla laivalla takaisin, Sievänen suunnittelee.

 

Teksti Miia Vistilä

Kuvitus Maria Leskinen

KATSO MYÖS