Perinteinen joulumenu vegaanisesti


Joulun perinneruoissa on rutkasti makuja, suolaa ja sokeria. Siirapin makeus tuo juhlan tunnelmaa muuten mietojen arkiruokien keskelle, ja suola on aina ollut tärkeä säilöntäaine. Esimerkiksi silakka tarkoitti alun perin suolalientä, johon voitiin säilöä kalan sijaan vaikkapa sieniä – sienisilakkaa. Kasvipohjaisilla ruoilla on ollut vankka asema ruokaperinteessämme, eikä ideoita vegaaniseen jouluruokaan tarvitse hakea kaukaa. Lihan ja muiden eläintuotteiden kulutus on kasvanut nykyiselle tasolle vasta viime vuosisadan loppupuolella. Uusien vegaanisten elintarvikkeiden myötä siirrytäänkin oikeastaan lähemmäs perinteitä.

 

Lanttulaatikko (iso vuoka tai monta pienempää)

2 kg lanttua tai valmista lanttusosetta

4 dl kaura- tai soijakermaa

2 dl korppujauhoa

1–2 dl siirappia

3 tl suolaa

1 maustemitta inkivääriä

½–1 maustemittaa valkopippuria

½ maustemittaa muskottipähkinää

Vuoan voitelemiseen ja pinnalle:

2 rkl margariinia

1 dl korppujauhoa

Kuori ja pilko lantut ja keitä ne kypsiksi. Lisää lanttujen keitinveteen noin 2 tl suolaa. Kaada lanttujen keitinvesi toiseen astiaan. Soseuta lantut survimella tai sauvasekoittimella ja lisää keitinlientä tarvittava määrä. Voit myös käyttää valmista sosetta.

Sekoita lanttusoseeseen kaura- tai soijakerma, korppujauho ja siirappia vähän kerrallaan välillä maistaen. Lisää myös mausteita ja tarvittaessa suolaa vähän kerrallaan.

Voitele uunivuoka tai -vuoat (n. 3 l) ja kaada seos vuokaan. Kuvioi pinta lusikalla, ripottele päälle korppujauhoa ja muutama nokare margariinia. Paista 175 asteessa noin 2 tuntia.

Sinappihunnutettu nyhtökaurapaisti

2 pkt (480 g) maustamatonta nyhtökauraa

1 iso jauhoinen peruna (n. 200 g)

½ dl korppujauhoa

½ dl perunajauhoa

½ dl rypsiöljyä

1 dl omenasosetta

1 dl kaura- tai soijakermaa

1 rkl Dijon- tai muuta vahvaa sinappia

1 tl suolaa

½ tl kuivattua timjamia

½ tl kuivattua rosmariinia

½ tl kuivattua salviaa

½–1 maustemittaa mustapippuria

Kuorrutukseen:

2–3 rkl makeaa sinappia (tai muuta sinappia ja ½ tl sokeria)

1 rkl rypsiöljyä

2–3 rkl korppujauhoa

kokonaisia neilikoita

Pese ja pilko peruna, älä kuori. Keitä kypsäksi. Kaada nyhtökaura kulhoon ja murenna isommat palat. Muussaa peruna haarukalla ja sekoita nyhtökauran joukkoon. Lisää korppu- ja perunajauho ja sekoita huolellisesti.

Sekoita toisessa kulhossa öljy, omenasose ja kaura- tai soijakerma tasaiseksi. Lisää sinappi ja mausteet. Kaada seos nyhtökauran joukkoon ja sekoita hyvin.

Muotoile nyhtökaurataikinasta kostutetuin käsin paisti voideltuun uunivuokaan tai uunipellille leivinpaperin päälle. Tasoittele paistin pinta.

Sekoita makea sinappi ja öljy, ja sivele se tasaisesti nyhtökaurapaistin pintaan. Voit myös käyttää samaa sinappia kuin taikinaan ja lisätä ½ tl sokeria sinappikuorrutteen makeuttamiseen. Ripottele päälle korppujauhoa ja töki paistin pintaan halutessasi kokonaisia neilikoita.

Paista 175 asteessa 45 minuuttia. Tarkkaile paistia uunissa – jos se alkaa lässähtää, laske uunin lämpötilaa. Anna paistin vetäytyä ainakin pari tuntia.

Paistinkastike

2 rkl margariinia

2 rkl vehnäjauhoa

3 dl kaura- tai soijakermaa

1–2 dl vettä

2 tl Dijon- tai muuta vahvaa sinappia

½ tl kuivattua timjamia

½ tl kuivattua rosmariinia

suolaa tarvittaessa

Sulata margariini kattilassa ja sekoita joukkoon vehnäjauho. Kaada kattilaan kaura- tai soijakermaa vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen. Lisää tilkka kylmää vettä, ja sekoita, kunnes kastike on tasaista. Anna kiehua hetki miedolla lämmöllä välillä sekoittaen. Lisää sinappi ja mausteet. Lisää tarvittaessa vielä vettä, kunnes kastike on sopivan paksua. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.

Sienisalaatti

250 g suolaan säilöttyjä sieniä, esim. rouskuja

1 pienehkö kirpeä omena

1 pieni punasipuli

1 dl makeuttamatonta vegaanista vispiä (esim. Oatly)

100 g kaura- tai soijafraichea

1 rkl omena- tai valkoviinietikkaa

ripaus sokeria

ripaus mustapippuria

suolaa tarvittaessa

Huuhtele tai liota suolasieniä tarvittaessa suolaisuuden vähentämiseksi. Pilko omena ja sipuli pieniksi paloiksi. Pilko tarvittaessa myös sieniä pienemmiksi.

Vatkaa vispi kulhossa kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää fraiche ja sekoita. Lisää sienet, omena, sipuli ja etikka. Mausta ripauksella sokeria ja mustapippuria. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa ja mausteita. Anna maustua jääkaapissa ainakin pari tuntia tai yön yli.

Chilisuklaatryffelit

300 g tummaa suklaata

2 dl kaura- tai soijakermaa

50 g margariinia

½ dl tomusokeria

1–2 tl chilitahnaa (esim. sambal oelek)

Pinnalle:

1 dl tummaa kaakaojauhetta

Sulata suklaa kerman joukossa kattilassa miedolla lämmöllä, älä keitä. Anna jäähtyä hetki ja lisää sitten margariini, tomusokeri ja chilitahna. Sekoita huolellisesti ja anna jäähtyä.

Pyörittele jäähtyneestä massasta kahdella lusikalla pyöreitä parin sentin nokareita. Pyörittele tryffelit kaakaojauheessa. Säilytä valmiit tryffelit suljetussa rasiassa jääkaapissa.

 

Lue lisää itämerensuomalaisista perinneruoista: Perinnevegeä. Anniina Ljokkoi ja Liisa Kaski. SKS Kirjat 2021.

 

Teksti: Katariina Riipinen

Kuvitus: Viima Iivonen

KATSO MYÖS