Pekka Hyysalo – tahdonvoimalla takaisin


Teksti ja kuvat: Hanna Heikkilä

pekka_18

Pekka Hyysalo eli 19-vuotiaana unelmaansa, kun hän opiskeli Kuusamon Rukan Alppilukiossa ja oli freestylehiihdon huipulla. Kaikki muuttui kuitenkin hetkessä.

Huhtikuussa 2010 Pekka joutui vaikeissa olosuhteissa onnettomuuteen lyhytelokuvan kuvauksissa. Kypärä pelasti Pekan hengen.

Pekka sai onnettomuudessa vakavan aivovamman ja oli koomassa 17 vuorokautta. Lääkärit olivat jo menettää toivonsa Pekan toipumisesta. He ennustivat,  että Pekka olisi jalkeilla aikaisintaan kahden vuoden kuntoutuksen jälkeen. Pekka itse oli päättänyt toisin.

– Asetin itselleni tavoitteen ja päätin, että kävelen vuodenvaihteeseen mennessä. Niin myös tein.

Työmäärä nykykuntoon pääsemiseksi on ollut valtava. Pekan oli käytännössä opeteltava kävelyn lisäksi myös puhuminen uudestaan. Lukuisat kuntoutusjaksot ja terapiat ottivat koville.

– Olin syksyllä 2010 viikon verran aivan masentunut, kun olin kuntoutusjaksolla Helsingin Käpylässä. En tehnyt muuta kuin mietin syitä jatkaa elämää. Olin luennoilla ja terapiaistunnoissa läsnä fyysisesti, mutta kaikki meni aivan ohi. Viikko kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta siinä on monta tuntia aikaa miettiä.

Pekka sai paljon tukea läheisiltään, mutta lopulta kaikki alkoi omasta halusta toipua.

– Itse nostin itseni pystyyn. Eräänä aamuna päätin, että ryhdyn jälleen iloiseksi ihmiseksi. Onhan eläminen kuitenkin niin siistiä, Pekka hymyilee pilke silmäkulmassa.

Elämäniloa arjen tekemisestä

– Fysiikkani on muuttunut. Voisin jopa sanoa, että se ei ole mitään verrattuna entiseen. Saan kuitenkin iloa ja energiaa kaikenlaisesta tekemisestä, vaikka se onkin vamman aiheuttamien rajoitteiden vuoksi välillä hieman hidasta.

Tällä hetkellä Pekka treenaa fyysistä kuntoaan ja harjoittelee juoksua. Mies pystyy jo ottamaan juoksuaskeleita, mutta ei ole itse tuloksiin tyytyväinen.

– Asetan itse kuntoutustavoitteeni korkealle. Kehittymisen pitää olla jatkuvasti mahdollisimman tehokasta, ja juoksemiseni taso ei vielä tällä hetkellä kelpaa itselleni.

Monta rautaa tulessapekka_9

Pekalla on tällä hetkellä useita projekteja meneillään. Hän on kirjoittanut itse selviytymistarinastaan kirjan, joka on tällä hetkellä oikoluettavana. Pekka toivoo monen löytävän kirjastaan apua ja vielä useamman viihdettä, kunhan se saadaan julkaistua.

– Minulla ei ole mitään hävettävää. Näin vain kävi. Olen ollut onnettomuuden jälkeen kaikki ovet ja ikkunat auki, avoimesti ja huumorillakin onnettomuuden jälkeisistä tapahtumista kertova Pekka sanoo.

Kirjan lisäksi Pekan elämästä tehdään dokumentti, joka käsittelee hänen elämäänsä lapsuudesta onnettomuuden jälkeiseen toipumiseen saakka. Kaikki sai alkunsa, kun pekka kapusi jo yksivuotiaana isänsä murtomaahiihtosuksien päälle ottamaan tuntumaa. Jatkoa seurasi, kun Pekka aloitti pikkupoikana laskettelun Turun Hirvensalon rinteillä.

– Minua on aina kiehtonut se, mitä kaikkea sukset jalassa voi tehdä. Ja minulla on erittäin syvä rakkaus puuterilumeen.

Pekka on myös lanseerannut oman FightBack-brändin.

– FightBack-tuotemerkki luotiin tukemaan omaa kuntoutustani. Se auttaa kaikkia muita samaan tilanteeseen joutuneita. FightBack pätee niin potkut kuin pakitkin saaneille, Pekka virnistää.

Pekka on erittäin kiitollinen saamastaan tuesta. Kaverit eivät ole juurikaan kadonneet. Hän tietää, että kaikki rinnalla säilyneet ystävät tulevat pysymään siinä jatkossakin.

Seuraa Pekan blogia osoitteessa: www.pekkahyysalo.com

 

KATSO MYÖS