Ilmasto otsikoihin

Julkaistu: 18.3.2022

Ajankohtainen ilmastotieto kuuluu kaikille

Ideaalitilanteessa ilmastonmuutos olisi yksi median vakionäkökulmista. Ilmasto otsikoihin -kampanjan tavoitteena on, että ilmastouutiset saavat tilaa mediassa ja tavoittavat yhä enemmän ihmisiä.

Nuorten vapaaehtoisvoimin toteuttama Ilmasto otsikoihin -kampanja tähtää ilmastonmuutoksen näkyvyyden lisäämiseen mediassa. Bambin, Iidan, Elsan ja Katjan toteuttama kampanja sai rahoituksen Suomen Kulttuurirahaston ja nuorisoalan kattojärjestö Allianssin Ilmastonmuutosvoima-yhteishankkeen kautta. Idea eri alojen osaamista yhdistelevään kampanjaan kumpusi halusta muuttaa median suhdetta ilmastonmuutokseen.

Kestävää kehitystä, maantiedettä ja vertailevaa politiikantutkimusta Skotlannissa opiskellut Elsa avaa monenlaista osaamista edustavan kampanjatiimin alkuvaiheita:

– Varsinaisen kampanjaidean ensimmäisen siemenen sain vuoden 2020 lopulla kiinnostavan webinaarin jälkeen. Otin yhteyttä Aino Huotariin ja kerroin ideoistani myös Instagramissa. Sitä kautta meitä oli pian monipuolinen ryhmä kasassa ja aloimme miettiä, mitä tehdä seuraavaksi taitojamme hyödyntäen.

Ilmasto näkökulmaksi

Kampanjan ydinajatus on, että medialla ja journalisteilla on todella tärkeä rooli tietoisuuden lisäämisessä sekä ihmisten sopeutumisessa muuttuviin olosuhteisiin.

Nuoret tahtoisivat nähdä ilmastonmuutoksen pysyvänä näkökulmana, joka tulisi esiin nykyistä laajemmin esimerkiksi uutisissa. Nykyinen näkyvyys ei ole riittävää, sillä monia aiheita käsitellään edelleen täysin ilman ilmastonmuutosnäkökulmaa.

– Ilmasto- ja ympäristökysymysten vähemmälle huomiolle jättäminen luo virheellistä kuvaa siitä, että kulutuksemme, elämäntapamme ja politiikka voisivat pysyä ennallaan ilman vakavia vaikutuksia sekä meihin ihmisiin että muihin eläimiin, tiimi painottaa.

Tiimin mielestä medioiden tulisi sitoutua ottamaan sekä ekologisen että sosiaalisen vastuullisuuden näkökulma normiksi kaikkia uutisaiheita käsiteltäessä. Muutokseen vaaditaan aktiivista toimintaa ja rohkeutta  –  siksi kampanja vetoaa nimenomaan journalisteihin.

– Olisi hienoa, jos toimittajat etsisivät rohkeasti uusia näkökulmia ilmastonmuutoksen käsittelyyn myös luonnontieteiden ulkopuolelta ja uskaltaisivat kyseenalaistaa vallitsevia käsityksiä esimerkiksi talouskasvusta tai eläintuotannosta, kampanjan taustalla vaikuttava Aino Huotari muotoilee.

Väistämätön muutos

Ilmastokriisiin liittyvät olennaisesti kysymykset vastuunkannosta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, sillä sen vaikutukset eivät jakaudu tasan ihmisten ja alueiden kesken. Tiimi näkee ihmisen ja luonnon välisen suhteen käsittelyn vahvasti demokratiakysymyksenä.

– Poliittisilta päättäjiltä ja yritysjohtajilta tulisi aktiivisesti kysyä, missä ilmastotavoitteiden ja -lupausten kanssa mennään, ja heidän puheitaan tulisi tarkastella kriittisesti. Toimittajat myös edustavat Suomessa pitkälti valkoista keskiluokkaa, joten jo moninaisempi tekijöiden joukko voisi syventää ilmastoaiheenkin käsittelyä, Huotari selvittää ilmastojournalismin suhdetta politiikkaan.

Ilmastokriisiin vastaamisessa toinen puoli koostuu ilmastonmuutoksen hidastamisesta erilaisin toimin ja toinen taas muuttuviin olosuhteisiin sopeutumisesta. Vaikka onnistuisimme hidastamaan ilmastonmuutosta, silti muutos on väistämätöntä – sekä ihmisen että ympäröivän luonnon täytyy sopeutua. Jotta ihmiset voivat sopeutua elämäntapojen ja ympäristön muutoksiin, täytyy heillä olla tietoa ja työkaluja siihen.

Työkaluja ja konkretiaa kaivataan uutisointiin, sillä nykyisellään uutisista saa helposti sellaisen kärjistetyn kuvan, että koko ongelma tullaan ratkaisemaan vaivattomasti teknologiaa hyödyntäen lähitulevaisuudessa. Toisaalta vastuu esimerkiksi ylikulutuksesta sysätään usein suoraan yksilölle, vaikka tärkeämpää olisi pureutua yhteiskunnallisiin ilmiöihin yksilöiden toiminnan taustalla.

Kuvasto monipuolistuu

Uutisia ja muita media-artikkeleita tulisi käyttää näiden tavoitteiden täyttämiseen entistä enemmän, sillä niillä on valtava potentiaali vaikuttamisessa ja tiedonvälityksessä. Erityisen tärkeää olisi saada lisää suomenkielistä sisältöä, sillä se tuo aihetta lähemmäksi ihmisiä ja parantaa ilmastotiedon tavoittavuutta.

Tehtävää on vielä paljon, jotta median täysi potentiaali ilmasto- ja ympäristöasioiden käsittelyssä saataisiin käyttöön. Tiimin mukaan toivonpilkahduksia kuitenkin on jo nähty.

– Positiivista on muun muassa se, että kuvasto on monipuolistunut ja pelkistä jääkarhuista ja sademetsistä on siirrytty yhä enemmän myös kuvastoon, joka näyttää toimijuutta ja kokijuutta: miten ilmastokriisi vaikuttaa ihmisten elämään, mitä sen hillitsemiseksi tehdään ja millaista huolta ihmiset ympäristötuhon edessä kokevat, tiimi valaisee.

Kampanjan alustana on sosiaalinen media, jossa sen tilit jakavat huomioita ja tietoiskuja kampanjateemoista sekä haastavat etenkin journalismin parissa työskenteleviä ottamaan ekokriisiä enemmän esiin. Kampanjan tiimoilta on järjestetty muun muassa verkossa seurattavia paneelikeskusteluja. Pian sille avataan myös nettisivut.

Teksti: Juuli Lehtinen

Kuvitus: Maria Leskinen

Luonto-Liiton toimintaryhmät: Metsäryhmä

Julkaistu: 30.11.2021

Luonto-Liiton metsäryhmä ajaa metsien asiaa. Tavoitteena siintää Suomen jäljellä olevien luonnontilaisten metsien suojeleminen.

Metsäryhmä kartoittaa arvokkaita metsäalueita, kirjoittaa suojeluesityksiä, osallistuu aktiivisesti metsäpolitiikkaan ja -keskusteluun sekä ympäristöjärjestöjen yhteiseen metsäkampanjointiin. Lisäksi metsäryhmä järjestää kursseja, retkiä, leirejä ja mielenosoituksia.

Ryhmä tekee työtä arvokkaiden luontoalueiden suojelemiseksi ja estää metsä- ja suoluonnon kannalta tuhoisia maankäyttöhankkeita. Metsäluonnon monimuotoisuutta Suomessa uhkaa erityisesti metsätalous, mutta monilla alueilla uhkana ovat myös esimerkiksi rakentamispaineet.

Lähimetsien puolesta

Tänä vuonna metsäryhmä on puolustanut aktiivisesti Helsingin lähimetsiä Kaadetaan kaava, ei metsää! -kampanjassa. Kaupunkimetsät ovat usein säilyneet metsätaloudelta ja ovat siten hyvinkin monimuotoisia. Useissa kaupungeissa kuitenkin järsitään jatkuvasti metsiä rakentamisen tieltä.

‒ Metsäryhmä on päättänyt nostaa asian julkisuuteen ja pyrkiä muuttamaan kaavoittamisen ja kaupunkisuunnittelun suuntaa. Biodiversiteettikriisi on huomioitava myös kaupungeissa, sanoo Luonto-Liiton metsävastaava Reija Mikkola.

‒ Aidosti kestävät kaupungit suojelevat luonnon monimuotoisuutta! Lähimetsät ovat myös tärkeitä ihmisten hyvinvoinnille ja esimerkiksi lasten luontosuhteen kehittymiselle.

Kampanjassa onnistuttiin saamaan jo lainvoimainen Helsingin Stansvikin alueen kaava uudelleenarviointiin. Alueelle oli suunniteltu rakennettavan muun muassa kerrostaloja.

‒ Lisäksi Helsingin valtuustostrategiaan saatiin kirjaus, että arvokkaimmat luontoalueet on säästettävä rakentamiselta. Kampanjointi jatkuu sen puolesta, että kaikki luonnonmetsät todella säästyisivät, Mikkola kertoo.

Kampanjaa on jatkossa tarkoitus toteuttaa muissakin kaupungeissa, ja Luonto-Liiton metsäryhmä kutsuu mukaan uusia vapaaehtoisia toimimaan omien lähimetsiensä puolesta. Kiinnostuneiden toivotaan ottavan rohkeasti yhteyttä metsäryhmään.

Metsiensuojelijoiden yhteisö

Metsäryhmän toiminta on suunnattu pääasiassa nuorille, noin 15‒29-vuotiaille, mutta kaikki ovat tervetulleita mukaan. Toiminnassa on mukana myös paljon vanhoja konkareita, joilta saa tukea.

‒ Metsäryhmän kuukausittaiset kokoontumiset ovat kaikille avoimia. Niihin voi tulla kuulostelemaan, mitä on meneillään. Paikallistoimintaa on Joensuussa ja pääkaupunkiseudulla. Sitä käynnistellään myös Jyväskylässä sekä mahdollisesti Tampereella, Mikkola luettelee.

Paikallisryhmien toiminta voi olla kaikkea yhteisestä ajanvietosta metsäkartoitusten tekemiseen ja kampanjointiin. Mukana voi olla juuri itselle sopivalla panoksella. Toiminta muokkautuu osallistujien kiinnostuksen mukaan.

‒ Viestintä ja erityisesti sosiaalinen media on yhä keskeisempää, ja siihen kaivataan lisää tekijöitä. Viestintäkanavamme on tarkoitettu nuoria varten. Halukkaat metsäryhmäläiset saavat itse tuottaa sisältöä kanaviimme, Mikkola vinkkaa.

Metsien kartoittamisesta metsäryhmä järjestää vuosittain koulutuksia. Kartoittamisella eli inventoinnilla tarkoitetaan metsän suojeluarvojen selvittämistä, kuten uhanalaisten lajien tunnistamista. Se on yksi suojelutyön tärkeimmistä välineistä.

Kartoituskurssien jatkoksi suunnitteilla on opintopiiri, jossa vapaaehtoiset opettelevat yhdessä kartoituksen eri vaiheita ja esimerkiksi uhanalaista lajistoa.

Luonnontilaiset metsät kartalle

Metsäryhmä suunnittelee kampanjaa, jossa murretaan metsätalouden kestävyysmyyttejä ja viestitään niistä. Tämä kytkeytyy Suomen metsien tilaan yleisemmin. Tutkijoilta ja EU:sta on annettu tavoitteeksi, että luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi metsistä tulee suojella tiukasti kymmenen prosenttia ja maa-alasta yhteensä kolmekymmentä prosenttia.

‒ Pyrimme vaikuttamaan tähän konkreettisella metsäkartoitustyöllä. Olemme mukana määrittämässä, missä arvokkaat metsät ovat. Tähtäämme siihen, että Suomi ottaa tässä mahdollisimman kunnianhimoisen tavoitteen ja todella pitää huolen, että kaikki luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset metsät suojellaan, Mikkola sanoo.

‒ Erityisesti metsien määritelmään pitää ottaa kantaa. Täysin luonnontilaisia metsiä on niin vähän jäljellä, että niistä ei tällä hetkellä muodostu välttämättä edes tiukan suojelun kymmenen prosentin minimitavoitetta. Myös luonnontilaisen kaltaisia metsiä on saatava suojeluun.

Valtiolla on tässä erityinen rooli. Avohakkuut historiaan -kansalaisaloitteen myötä käydään parhaillaan keskustelua siitä, pitäisikö avohakkuut lopettaa valtion metsissä.

‒ Luonto-Liiton metsäryhmässä me kyseenalaistamme koko metsätalouden valtion metsissä, sillä ne ovat meidän kaikkien yhteisiä metsiämme.

Ensi keväänä käydään YK:n luontokokouksen tärkein vaihe eli keskustellaan keinoista, miten luontokato saadaan pysäytettyä. Metsäryhmä seuraaa prosessia ja erityisesti Suomen näkemyksiä.

‒ Osallistumme lisäksi maastossa kartoitustyöhön, jotta säästettävät metsät pystyttäisiin laittamaan kartalle. Olemme liittyneet myös kansainväliseen Global Youth Biodiversity Networkiin, joka osallistuu kokouksiin ja tuo nuorten ääntä esille. Tätä yhteistyötä voisimme kehittää konkreettisemmaksi.

Myös kampanjointi lähimetsien puolesta jatkuu.

‒ Aiomme pyrkiä tuomaan esille vaihtoehtoja rakentamiselle, jotta metsät säilyisivät, ja pohtia, miten kaavaprosesseista saataisiin osallistavampia. Toimintaan voi tuoda myös omia ideoitaan. Mitä juuri sinä haluaisit tehdä metsien ja luonnon monimuotosuuden puolesta?

Teksti: Tuuli Turtola

Kuvat: Milla Aalto

Kenen on maisema?

Julkaistu: 30.11.2021

Kuka saa päättää, miltä kaikkien yhteinen maisema näyttää? Maisema jokamiehen oikeutena on motivoinut uutta tutkimustyötä. Oikeus maiseman muokkaamiseen määritellään laissa.

Lähellä lapsuudenkotiani, siellä, missä hiekkatie loppuu, alkoi oikein kunnon metsä: karut kalliot naavaisine käkkyrämäntyineen ja hömötiaisineen, mahtihongat pöllöineen, pitkänä mutkitteleva valoisa puron varsi. Kun iso osa pitäjän nuorista suuntasi keskustan kaupan eteen notkumaan, minä suuntasin lähimetsään.

Olen juuri se vähän kliseinenkin suomalainen, jolle metsä on rakas. Olen myös jonkin psykologisen trillerin suomalainen, jolta metsä on murhattu.

Yhtenä päivänä maisema oli nimittäin poissa. Oli tapahtunut avohakkuu.

Ensin tuli mieleen, miten tämä voi olla laillista. Jos tämä kerran on laillista, niin miksi? Eivätkö kaikki ahdistu ja sure, kun mahtavat metsät viedään pois?

Maisematutkija Ilona Hankonen tunnistaa maiseman menetyksen tuoman surun.

– Metsäsuru on terminä aika uusi. Olen huomannut sen vasta teologi Panu Pihkalan kirjassa Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo. Omassa väitöskirjassani se tulee joidenkin haastateltujen puheessa vahvasti esille, pian tohtoriksi väittelevä Hankonen kertoo.

– Hyvin mieluisan ja arvostetun metsän menetys on koettu voimakkaana, jopa fyysisiä oireita aiheuttavana suruna, ahdistuksena ja raivona. Myös metsätaloutta harjoittava ihminen voi surra rakkaan metsän menetystä.

Suhteemme luonnonmaisemaan

Maisematutkijalle maisema on ympäristö sellaisena kuin ihminen sen kokee.

– Suhteemme luonnonmaisemaan on aina ollut jatkuvassa muutoksessa ja suhteita on aina ollut useita erilaisia. Ei ole yhtä ”suomalaista metsäsuhdetta”. Varmasti sekä ”sensitiivisemmät” ja suojelevammat että ”ronskimmat” ja utilitaristisemmat suhtautumistavat ovat lisääntyneet samalla, kun luonnontilaiset ympäristöt ovat käyneet vähiin, Hankonen pohtii.

– Toisaalta luontokato on lisännyt huolta luonnosta. Halutaan säilyttää kaunis luonnonmaisema lajistoineen. Toisaalta teollista metsätaloutta on harjoitettu Suomessa jo niin kauan, että monet ovat alkaneet pitää raskaasti käsiteltyjä metsämaisemia ”luonnollisina”, koska vertailukohtia ei juuri ole.

Hankonen myös tietää, että sama henkilö voi nauttia vanhan metsän maisemasta kansallispuistossa ja tehdä avohakkuun omassa metsässään.

Maisema jokamiehen oikeutena on motivoinut Hankosen tutkimusta. Hän toivoo, että yleiseen puheeseen nousisi maisemaa muokkaavan toiminnan ”esteettinen jalanjäljki” eli minkälaista esteettistä haittaa tai hyötyä mikäkin tuotannon tai kulutuksen muoto aiheuttaa.

– Näen ongelmana, että tähän liittyvät asiat eivät ole oikein käsitteellistyneet hallinnon puhetavoissa. Metsätalouden hallinnossa metsät ovat puuntuotannon resurssi ja luonnonsuojelun hallinnossa monimuotoisuuden resurssi. Luonto elettynä ja koettuna ympäristönä ei oikein mahdu kumpaankaan kehykseen, Hankonen huomauttaa.

Taajaman puistikot

Maiseman muokkaamiseen vaikuttaa sen valtion laki, jonka alueella maisema sijaitsee. Suomessa maisemat ovat lain edessä eriarvoisessa asemassa sijaintinsa perusteella, sillä eri alueilla vaikuttaa erilainen kaavoitus. Kaavoitus säätelee maisemanmuokkausta. Toisinaan kaavoitusta varten pyydetään maisematutkijan laatima maisemaselvitys tai -arviointi.

Taajamassa eli tiheään asutulla alueella maankäytöstä määrää asemakaava. Siellä puita ei ihan noin vain kaadeta. Ympäristöasioihin erikoistunut oikeustieteen maisteri, yliopisto-opettaja Saara Ilvessalo kertoo tarkemmin maiseman muokkaamista säätelevästä laista.

– Asemakaavoitetulla alueella puunkaatoon vaaditaan useimmiten lupa, koska kaupunkialueella yksikin yksittäinen puu on sekä ihmisten että kaupunkiluonnon kannalta korostuneen merkityksellinen, Ilvessalo aloittaa.

Puunkaatolupaa ei millään kaava-alueilla erikseen tarvitse hakea, jos sellainen on myönnetty vaikkapa rakennusluvan tai hyväksytyn tie- tai ratasuunnitelman yhteydessä.

Maaseudun metsät

Asemakaavoitetun alueen ulkopuolella, esimerkiksi harvaan asutulla maaseudulla, puunkaadon luvanvaraisuutta säätelee ylätasoisempi yleiskaava.

– Mikäli alueella on yleiskaava, siinä saattaa olla määräyksiä puunkaatoluvista. Esimerkiksi ettei viheralueen maisemaa saa luvatta muokata, Ilvessalo jatkaa.

Puunkaatolupaa ei vaadita, jos alue on yleiskaavassa merkitty maa- ja metsätalousalueeksi.

– Mielestäni on valitettavaa, että yleiskaavoissa ei enää vuoden 2017 jälkeen ole vaadittu maisematyölupaa puunkaadolle maa- ja metsätalousvaltaisilla alueilla. Silti edelleen monet valittavat, että ”lupamenettelyjä on sujuvoitettava”, mikä siis useimmiten tarkoittaa, että hiljaiset kärsivät: luonto, metsät ja eläimet, Ilvessalo harmittelee.

– Kun tiedämme, miten nopeasti luonnon monimuotoisuus vähenee ja miten ilmastonmuutos etenee, pitäisi metsiä pikemminkin suojella tehokkaammin kuin sujuvoittaa puiden kaatoa. Luonto tarvitsee puolestapuhujia.

 Suojellut maisemat

Taajaman ulkopuolella sijaitsee myös maisemia, joita ei saa muokata.

– Kansallispuistossa ja luonnonpuistossa luontoa muuttava toiminta on kielletty, Ilvessalo kertoo.

Lainsuoja saattaa kattaa kuitenkin vain ja ainoastaan suojellun alueen. Metsän voi saada hakata aivan kansallispuiston rajaan saakka. Tällainen tapaus on esimerkiksi Kurjenrahkan kansallispuiston Pukkipalon aarnialueen reunalla, mistä alkaa tuore ojitettu avohakkuualue.

Euroopan unionin Natura 2000 -verkostoon kuuluvan alueen suojelun perusteena olevia luonnonarvoja ei saa merkittävästi heikentää. Ilvessalo kertoo tämän tarkoittavan joillain alueilla myös sitä, että Natura-alueen ulkopuolellakaan ei saa tehdä maisemaa muokkaavia toimenpiteitä.

Joissain tapauksissa suojelemattomillakin metsämaisemilla on mahdollisuuksia säilyä.

– Tuomioistuimissa on viime vuosina käsitelty useita tapauksia puunkaadosta yleiskaava-alueilla. Linjaksi on selventynyt, että jos yleiskaavassa vaaditaan lupaa ympäristöä muuttaviin toimenpiteisiin, lupa on haettava. Naapureiden kannattaa siis olla aktiivisia, sillä heillä on oikeus saada mielipiteensä kuulluksi, Ilvessalo vinkkaa.

Maiseman puolesta

Millä muilla tavoilla tavallinen henkilö voi vaikuttaa siihen, ettei itselle tärkeää maisemaa tuhota?

– Olen itse lähtenyt politiikkaan vaikuttaakseni siihen, miltä lait ja lupapäätökset näyttävät. Suosittelen tätä lämpimästi, sanoo Ilvessalo.

Hän aloitti politiikassa lukiolaisena. Nyt kolmikymppisenä hän toimii Turun kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajana ja Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtajana.

Ilvessalo kannustaa muutenkin aktiivisuuteen ympäristön ja maisemien puolesta, vaikkei kokopäiväinen politiikka olisi oma juttu. Luonnonsuojeluyhdistysten ja yksittäisten ihmisten aktiivisuuden ansiosta monia arvokkaita metsäalueita on jo saatu pelastettua.

– Vireillä oleviin hankkeisiin kannattaa tutustua ja antaa niihin mielipiteensä, ja kunnalle voi jättää myös aloitteita jonkin alueen suojaamiseksi. Kyseenalaisia hankkeita voi nostaa myös median tietoon.

– Turussa eräs puistikko saatiin pelastettua parkkialueen alta jo sillä, että asiasta nousi aktiivisen kansalaiskeskustelun luoma paine, Ilvessalo iloitsee.

Teksti: Mirelle Aalto

Kuvitus: Maria Leskinen

Näe kissa!

Julkaistu: 1.10.2021

Kotikissa ei ole ihmisestä piittaamaton hiirenpyyntikone

Kissa on koiran ohella suosituimpia lemmikkieläimiämme. Kuitenkaan sitä ei aina osata arvostaa tai ymmärtää kunnolla. Käyttäytymistutkimus auttaa meitä tulkitsemaan eläimiä ja kohtelemaan niitä paremmin.

Tiede muokkaa ihmisen käsitystä eläimestä. Vielä viime vuosisadalla eläinten ajateltiin pitkälti olevan eräänlaisia vaistojen varassa toimivia koneita, jotka eivät ajattele tai tunne. Nykyään eläimiä ymmärretään jo paremmin.

Alkeellisen oloisillakin eläimillä on tunteet. Useat eläimet kykenevät ajatteluun, jota ihminen pitää älykkäänä. Monilla lajeilla – jos ei peräti kaikilla – on myös persoonallisuus. Persoonallisuudella tarkoitetaan sellaisia yksilön käyttäytymisen piirteitä, jotka ovat suhteellisen pysyviä läpi elämän.

Biologi Milla Salonen tutkii ihmisen kumppanieläinten käyttäytymistä. Viime syksynä tohtoriksi väitellyt 29-vuotias tutkija työskentelee kissojen ja koirien parissa.

Arvostuksen puutetta

– Kissojen heikko arvostus yhteiskunnassamme on iso ongelma. Löytöeläintaloihin päätyneistä kissoista vain noin 10 prosenttia päätyy takaisin siihen kotiin, josta ne ovat lähteneet. Koirista 90 prosenttia haetaan takaisin kotiin. Se kertoo, miten vähän kissoja arvostetaan, Salonen sanoo.

Koira on tapana tunnistusmerkitä mikrosirulla, mutta kissoja ei useinkaan siruteta. Kadonnutta kissaa ei jakseta aina etsiä, vaan tilalle hankitaan uusi. Kissanpennun saa helposti ilmaiseksi, sillä pentueita tulee vahingossa, kun taas koirasta maksetaan, ja niiden kasvatus on tavanmukaisesti suunnitelmallista.

Kissojen arvostus ja hyvinvoinnista huolehtiminen on kuitenkin hiljalleen nousussa.

– Kasvavissa määrin kissoja pidetään sisäkissoina ja ulkoilutetaan valvottuna. Kymmenen vuotta sitten oli tosi harvinaista kohdata valjaissa ulkoileva kissa, mutta nykyään se on aika yleistä. Kerrostaloalueilla näkyy myös yhä enemmän verkotettuja parvekkeita, joissa kissa voi turvallisesti tarkkailla ympäristöä. Kissoihin erikoistuneita eläinlääkäreitäkin on alkanut tulla enemmän.

Salonen tosin näkee myös, että ääripäiden ero on kasvanut. Toisessa päässä ovat ne kissanomistajat, jotka hoitavat lemmikkinsä viimeisen päälle hyvin. Pienimmästäkin huolesta kissa viedään eläinlääkärille. Sen ruokavalioon kiinnitetään paljon huomiota. Koti sisustetaan sen mukaan. Sen kanssa leikitään ja sille tarjotaan mielekästä tekemistä. Kissa on perheenjäsen.

Vastakohtana ovat ne kissat, jotka on otettu vaikkapa ulkona synnyttäneiden emojen pentueista tietämättä edes, minkä ikäisiä pennut ovat. Ne ulkoilevat vapaana, eikä niiden menemisistä olla kovin kiinnostuneita. Niiden tärkein tehtävä on saalistaa jyrsijöitä.

Valvomatta ulkoilevalle kissalle saattaa käydä kalpaten esimerkiksi autotiellä tai kohtaamisessa isomman petoeläimen kanssa. Lisäksi kissa on Suomen luonnossa vieraslaji, josta on merkittävää haittaa etenkin linnuille.

Kissalla on asiaa

– Osa kissan arvostuksen puutteesta johtunee siitä, ettei sen käyttäytymistä ymmärretä. Ovathan kissan eleet hienovaraisempia kuin koiran. Koiran ja ihmisen välisessä viestinnässä näkyy se, että taustalla on kymmenien tuhansien vuosien tiivis yhteinen evoluutio, Salonen kertoo.

Kissasta tuli kotieläin vasta, kun maanviljelys keksittiin, eikä sen yhteinen historia ihmisen kanssa ole ollut yhtä pitkä ja tiivis. Kotikissalle on kuitenkin kehittynyt sellaista elehtimistä ja ääntelyä, jota se käyttää vain kommunikoidessaan ihmisen kanssa. Esimerkiksi aikuiset kissat luonnossa eivät mau’u toisilleen.

– Kissaa on aivan mahdollista oppia ymmärtämään. Avain on ajan viettäminen sen kanssa. Tarkkailemalla läheltä kissan käyttäytymistä sen elekieli tulee tutuksi.

Jos ei tunne kissan elekieltä, ei välttämättä tunnista, milloin sillä on jokin hätänä. Salonen harmittelee, että monilla kissan omistajilla ei myöskään ole tapana viedä lemmikkiään eläinlääkärille vuosittain terveystarkastukseen. Niinpä vaivat jäävät helposti havaitsematta.

– Olen nähnyt monia seniorikissoja, joiden omistajat pitävät kissaansa terveenä, vaikka se on selkeästi heikossa kunnossa. Sitten kun kissa menehtyy, sen oletetaan kuolleen vanhuuteen, vaikka oikeasti se olisi voinut elää vielä pitkään, jos sen vaivat olisi tunnistettu ja hoidettu.

Lajityypilliset tarpeet

– Toinen iso juttu kissojen hyvinvoinnin parantamiseksi on eläimen lajityypillisten tarpeiden ymmärtäminen, Salonen jatkaa.

Kissan täytyy esimerkiksi saada raapia kynsiään johonkin sopivaan pintaan. Jos kissalle ei ole tarjottu riittävää raapimispaikkaa, se voi tuhota huonekaluja tai seiniä. Niin tehdessään kissa ei kuitenkaan ole tuhma tai ilkeä, vaan toteuttaa yksinkertaisesti lajityypillistä käyttäytymistään.

– Kissa tykkää venyttäytyä oikein pitkäksi raapiessaan, joten lyhyt kiipeilypuu ei välttämättä täytä sen tarpeita. Raapimapuu ei saisi myöskään huojua. Jos kissa tuhoaa sohvaa, järjestä sille parempi raapimapuu, Salonen vinkkaa.

Myös kiipeily ja korkealla sijaitsevissa piilopaikoissa lepäileminen ovat kissalle lajityypillisiä tarpeita. Vaikka kissa onkin peto, se on myös saaliseläin isommille pedoille, joten sen on saatava piiloutua.

– Kun tarve piilopaikkoihin täytetään, kissa ei muutu piileskeleväiseksi, vaan siitä voikin tulla pelottomampi, sillä se tietää, että tiukan paikan tullen se voi paeta tuttuun koloon.

Passiivinen elämä ei tee hyvää. Usein kissaan suhtaudutaan virheellisesti täysin itsenäisenä eläimenä, joka ei kaipaa ihmiseltä mitään muuta kuin ruokaa. Tosiasiassa se tarvitsee ihmiseltään huomiota, ja sille on syytä järjestää aktivointia.

– Leikittäminen, kouluttaminen, kissa-agility, ulkoiluttaminen, silitteleminen ja erilaisten uusien lelujen ja ruokien tarjoaminen täyttävät aktivoinnin eri osa-alueita, Salonen listaa.

Jokainen kissa on omanlaisensa persoona, jolla on yksilölliset tarpeensa. Monet kissat arvostavat lajitoverin seuraa. Kissasosiaaliselle yksilölle se täyttää sosiaalisen tarpeen paremmin kuin pelkkä ihmisen kanssa leikkiminen.

Luovutusikää pidemmäksi

Salosen tutkimustyö on tuottanut positiivista kehitystä. Kissan luovutusikä eli suositus siitä, minkä ikäisenä kissanpentu voidaan vieroittaa emostaan ja antaa uuteen kotiin, oli aiemmin 12 viikkoa. Tutkimustulokset kuitenkin osoittivat, että luovutusikää kannattaisi nostaa, sillä pennuista kasvaa keskimäärin tasapainoisempia aikuisia, kun ne vieroitetaan vasta 14 viikon iässä.

– Meidän tutkimuksemme myötä ensin yksittäiset eläinsuojeluyhdistykset alkoivat pitää pentuja 14-viikkoisiksi ennen luovutusta. Sen jälkeen SEY muutti suositustaan.

SEY eli Suomen eläinsuojelu on suomalaisten eläinsuojeluyhdistysten kattojärjestö, jonka alaisina paikalliset eläinsuojat toimivat. Hiljattain myös rotukissojen kasvattajien järjestö Kissaliitto nosti virallista luovutusikää.

– Kissaliitossa tämä ei toki ole aivan uusi juttu, sillä monet kasvattajat ovat jo aiemmin pitäneet pentuja pidempään emonsa luona.

Liian varhainen luovutusikä on yhteydessä kissan käytösongelmiin, kuten pakko-oireiseen käyttäytymiseen ja aggressiivisuuteen ihmisiä kohtaan. Ongelmakäyttäytyminen heikentää kissan ja ihmisen suhdetta ja tekee molempien elämästä epämukavaa.

– Kissa, jolla on käyttäytymisongelmia, joutuu todennäköisemmin kiertoon. Aggressiivista ja hankalaa kissaa ei haluta pitää, mutta sille on myös vaikea löytää uutta kotia.

Salonen muistuttaa, että kuten tieteessä aina, yksittäinen tutkimus ei ole lopullinen totuus, vaan uudet tulokset voivat muuttaa käsitystä. Hän kuitenkin suosittelee, että kissanpentu otettaisiin vasta 14-viikkoisena.

– Tärkeintä on, että kissanpentua ei oteta liian pienenä. Jo kahdeksanviikkoisena pentu on omatoiminen, mutta sen sosiaalisten taitojen kehitys on vasta aivan alussa. Se tarvitsee vielä vuorovaikutusta emon ja sisarusten kanssa, Salonen summaa.

Hän painottaa, että kissanpentua ei kannata ottaa epämääräisistä olosuhteista. Sopivan lemmikin etsinnän voi aloittaa vaikkapa löytöeläintaloista. Hyvästä paikasta kissa luovutetaan valmiiksi rokotettuna ja mikrosirutettuna.

Kehrää tieteelle! Osallistu kissatutkimukseen: www.kissangeenit.fi

Teksti: Milla Aalto

Kuvat: Milla Salonen

Kuka suojelisi rumilusta?

Julkaistu: 30.9.2021

Kumman suojeluun lahjoittaisit, kitasammen vai saimaannorpan? Kun tietoisesti tai tiedostamatta valikoidaan luonnonsuojelulle keulakuvia, söpöimmät lajit ovat voittajia ja kitasammen kaltaiset eliömaailman rumilukset jäävät unholaan.  

Jokainen tuntee luonnonsuojelun uljaat, kauniit ja söpöt keulakuvat. Valloittavan suloiset lajit, kuten saimaannorppa ja isopanda ovat tuttuja luonnonsuojelujärjestöjen logoista, tuotteista ja koskettavista dokumenteista. Luultavasti osaisit nimetä lukuisia muitakin uhanalaisia lajeja, joiden säilyttämiseksi kerätään rahaa sekä jaetaan tietoutta. 

Samanaikaisesti monet rumat, pelottavat ja vähemmän tunnetut, mutta yhtä kriittisesti suojelua tarvitsevat lajit pysyvät piilossa julkisuudelta. Huomio jakautuu uhanalaisten lajien välillä epätasaisesti, vaikka todellisuudessa meillä ei olisi varaa valikoida, mikä laji ansaitsee suojelua ja mikä ei – ainakaan ulkonäön perusteella. 

Tietyistä lajeista muodostuu kaupallisen luonnonsuojelun keulakuvia monista syistä, joita ovat muun muassa ”maskottiarvo”, eliöryhmä, elinalue sekä se, miten tunnettu laji on. Merkitystä on lisäksi lajin uhanalaisuusluokituksella, sillä useimmat tunnetut keulakuvalajit ovat äärimmäisen uhanalaisia. 

Suuri yleisö huolestuu – jos edes huolestuu – yleensä vasta kun ilmenee, että jokin laji on vaarassa kuolla sukupuuttoon lähitulevaisuudessa. Jos laji on luokitteluportaikossa vain vaarantunut tai silmällä pidettävä, se pysyy sivussa valokeilasta. 

Keulakuviksi muotoutuvat luonnostaan viehättävät lajit, jotka aiheuttavat ihmisissä positiivisia tunteita, sillä ne kasvattavat järjestöjen kassavirtaa ja edistävät niiden toimintaa. Siksi keulakuvat ovat usein eläimiä, yleisimmin nisäkkäitä, sillä ne ovat parhaiten tunnettuja eliöitä. 

Kärjistäen voisi sanoa, että suojelujärjestöjä ei lajin uhanalaisuudesta huolimatta kiinnosta sademetsän karikkeessa viipottava, mikroskooppisen pieni hyönteinen tai vaatimattoman näköinen kasvi.  

Suosittujen lajien saama huomio on osittain pois lukuisilta muilta uhanalaisilta lajeilta, kun ihminen toiminnallaan asettaa lajit tärkeysjärjestykseen tahallisesti tai tahattomasti. Lajin suloisuus, näyttävyys tai kiehtovuus ei kuitenkaan saisi ratkaista sen suojeluun käytettävää rahallista panosta, sillä jokainen laji on omassa elinympäristössään sekä koko maailman elonkirjossa tärkeä. 

Suojeluun erikoistuneet ammattilaiset onneksemme tekevät suojelutyötä ekologisin perustein niidenkin uhanalaisten lajien eteen, joita suuri yleisö ei tunne. Lohdullista on myös se, että lähtökohtaisesti kaikki luonnonsuojelutyö hyödyttää useampia lajeja riippumatta siitä, mihin lajiin toimet kohdistetaan. Näin kansikuvalajin suojelu saattaa siis epäsuorasti helpottaa muidenkin uhanalaisten lajien ahdinkoa.

Omaa tietämystään muistakin uhanalaisista lajeista kuin luonnonsuojelun kansikuvalajeista voi kasvattaa itsenäisesti. Listasimme muutamia mielenkiintoisia uhanalaisia lajeja, jotka eivät syystä tai toisesta ole koko kansan tuntemia suojelutyön söpöjä keulakuvia.  

Huppukorppikotka 

Kaljupäinen huppukorppikotka ei ehkä ole Afrikan taivaan korein tai suurin lintu, mutta jättäisi kadotessaan merkittävän aukon Sahelin savannien lajikirjoon. Merkityksestään huolimatta harva on edes kuullut tästä enintään kaksi kiloa painavasta, tummanruskeasta korppikotkalajista, saati sitten törmännyt siihen luonnonsuojelun kuvastossa. Kymmenen vuotta sitten kanta oli enää noin 200 000 yksilöä ja se on ollut selvässä laskussa. Laji viihtyy parhaiten asutuksen läheisyydessä sekä vesistöjen äärellä. Suurimpia uhkia lajille ovat metsästys, myrkyt sekä elinympäristöjen tuhoutuminen.   

Kaksikyttyräinen kameli 

Kaksikyttyräinen kameli on etelänlomilta tuttu, idän eksotiikkaa tihkuva näky. Kameli ei kuitenkaan todennäköisesti tuo ensimmäisenä mieleesi suojelutyötä, vaikka luonnonvarainen laji on äärimmäisen uhanalainen. Luonnonvaraisena kaksikyttyräisiä kameleita elää Aasian sisäosissa enää alle tuhat yksilöä. Merkittävimpiä uhkia lajille ovat laiton metsästys, veden saannin vaikeudet, ympäristömyrkyt, sudet sekä risteytyminen kotieläiminä olevien kamelien kanssa ja siitä seuraava hedelmättömyys.  

Australianaavikkorotta 

Vaatimattoman näköinen australianaavikkorotta on kertaalleen jo sukupuuttoon kuolleeksi luultu jyrsijä. Lajin karvapeite on kellertävänruskea, ja noin sata grammaa painava ruumis on vaaksan mittainen. Australianaavikkorotan elintapoja ei tunneta tarkasti, mutta lajin tiedetään elävän pääasiassa ruohikkoisilla ja kallioisilla alueilla sekä avoimissa metsissä Australian pohjoisosissa. Yksilömäärän arvioidaan olevan enää alle tuhat. Lajia uhkaavat maastopalot, joille lajin ominaiset elinympäristöt ovat erityisen alttiita, sekä pedot, joihin lukeutuvat myös villiintyneet lemmikkikissat ja koirat.  

Kitasampi 

Merihirviötä muistuttava kitasampi on Kaspianmerellä, Asovanmerellä, Mustallamerellä sekä näiden merien laskujoissa esiintyvä vaelluskalalaji. Useiden metrien pituiseksi ja yli 3000-kiloiseksi kasvavaa kitasampea ei enää esiinny lainkaan Adrianmerellä. Lajia uhkaa etenkin jokien patoaminen, mutta  myös kalastus, sillä lajin mädistä valmistettava beluga-kaviaari kuuluu maailman arvostetuimpiin. Pitkäikäinen, jopa yli satavuotiaaksi elävä sampi on mätinsä vuoksi yleisesti viljelty kalalaji. 

Teksti: Juuli Lehtinen 

Kuvat: Maria Tuunanen 

DIY: Paidan värjäys kurkumalla

Julkaistu: 30.9.2021

Vaatteiden värjäys luonnon omilla väriaineilla on hauskaa ja helppoa! Vanha paita saa uuden elämän pirteän keltaisena, kun se värjätään kurkumalla.

Värjäyksessä on tärkeää huomioida paidan materiaali, sillä eri kangasmateriaalit voivat käyttäytyä värjättäessä eri tavalla. Paras materiaali värjäykseen on luonnonkuitu, kuten pellava tai puuvilla. Silkki ja villa eivät kestä kovin kuumaa vettä.

Kun värjäät kangasta luonnon väriaineilla, lopputulos voi vaihdella eikä väristä tule välttämättä yhtä intensiivinen kuin synteettisillä väriaineilla. Väri voi myös haalentua pesussa.

Kurkuman lisäksi värjätä voi monella muulla luonnon väriaineella ‒ kokeile värjäykseen myös vaikkapa sipulin tai avokadon kuoria tai punakaalia!

Tarvikkeet

• Kuivattua kurkumaa: mitä enemmän, sitä intensiivisempi väristä tulee (jutussa käytetty n. 3 rkl kurkumaa)
• Värjättävä materiaali (jutussa värjätty paita ja pellavaliina)
• Kattila
• Kauha

HUOM! Koska kurkuma on helposti värjäävää, suojaathan ympäristön ja laita yllesi sellaiset vaatteet, jotka saavat sotkeutua.

Ohje

1. Pese värjättävä tekstiili ja kastele se märäksi ennen värjäystä, jotta väri tarttuu paremmin.
2. Lisää kattilaan vesi ja kurkumajauhe Keitä värilientä n. 30‒60 minuuttia riippuen siitä, kuinka intensiivisen värin haluat. Jutussa kurkumaa keitettiin tunti.
3. Lisää värjättävä tekstiili kattilaan ja pidä vesi lämpimänä n. 20‒60 minuuttia. Älä keitä! Painele ja liikuttele kangasta tasaisen värin saamiseksi.
4. Huuhtele värjättävä tekstiili viileällä vedellä, kunnes huuhteluvesi on kirkasta. Nosta kuivumaan. Mikäli kuivatat ulkona, vältä suoraa aurinkonpaistetta, sillä se haalentaa väriä.

Vinkki! Voit värjätä myös lankoja samalla tekniikalla.

Teksti ja kuvat : Noora Ketolainen