Nuorten Luonto

Julkaistu: 25.9.2014

Teksti: Hanna Aho, kuvat: Joonas Fritze/WWF ja Hanna Aho

Tämä on totta, ei mikään harjoitus, ajatteli Nora Helsinki, kun hän saapui ensimmäistä kertaa öljyn tahrimalle rannalle. 

Eiran rannassa ihmiset nauttivat kesäpäivästä. Meri on tyyni ja muutamia veneitä lipuu ohi. Tunnelma on täysin toinen kuin kesäkuun alussa Vesimatalalla, pienellä puuttomalla luodolla

Raahen edustalla. Kuvataitelija Nora Helsinki oli tuolloin kolme päivää WWF:n vapaaehtoisena keräämässä öljyä Vesimatalan rannalta.

– Kesäpäivänä öljyntorjuntapuvussa oli todella tukalaa, sillä ilma ei kulje puvun sisällä. Päivät olivat pitkiä, 10–13 tuntisia, sillä kaikki halusivat saada työn tehtyä mahdollisimman nopeasti, Helsinki kertoo.

Viisi päivää aiemmin, perjantaina 30. toukokuuta Rautaruukin Raahen tehtaalta valui 3–5 tonnia öljyä mereen.

Öljyntorjuntakurssista apua

Helsinki ei ollut aiemmin ollut vapaaehtoistehtävissä, mutta Meksikonlahden öljyonnettomuuden jälkeen vuonna 2010 heräsi ajatus öljyntorjuntajoukkoihin liittymisestä. Hän kävi kurssin öljyyntyneiden lintujen puhdistuksesta ja osallistunut Baltex Delta -yhteisharjoitukseen.

Sitten tuli kutsu Raaheen.

– Ajattelin, että miksi en menisi, kun pystyn joustamaan aikatauluistani. Tuntui hyvältä tehdä jotain.

Paikan päällä näky oli lohduton. Ensimmäisenä päivänä työ tuntui epätoivoiselta, sillä öljyä oli niin paljon, että sitä sai nostaa paakkuina kaksin käsin. Toisena päivänä työn tulokset näkyivät jo.

– Pelkäsimme kuitenkin, että nouseeko merestä vielä yön aikana öljylauttoja ja pitääkö jo puhdistettujen alueiden siivoaminen aloittaa uudelleen nollasta. Mitään varmuutta tapahtumien etenemisestä ei ollut.

Lintusaaret uhattuina

Öljyyntyneet rannat olivat kivikkoisia. Puhdistustyössä suurempi kivimateriaali pestiin,  pienempi sora-aines kerättiin pois ja kuljetettiin loppusijoituspaikkaan Oulun Ruskon jätekeskukseen.

Aluksi Helsinki oli huoltojoukoissa, jolloin tehtävänä oli auttaa suojavarusteissa rantaa puhdistavia.

– Jos toisella oli nälkä, syötin hänelle pähkinöitä. Tai juotin vettä, niistätin nenän ja pyyhin hikeä otsalta. Kun olin auttanut riisumaan hengityssuojaimen ja poistanut suojalasit, näin ensi kerran, miltä se ihminen näyttää.

Koska Helsinki auttoi aluksi muita, oli helpompaa antautua autettavaksi. Suurimman osan ajasta Helsinki oli itsekin puhdistustyössä.

– Öljyä oli paljon. Kiviä puhdistaessa saattoi huomata seisoneensa pitkän aikaa öljylammikossa, joka vasta nousi pintaan kivien alta.

Öljyä levisi satama-altaan lisäksi neljän suuremman saaren rannoille Raahen edustalle. Kolme saarista on Natura 2000 -suojelualueita ja osalla tavataan runsaasti pesiviä lintuja. Öljyyntyneitä lintuja löytyi 40, joka oli vähemmän kuin alunperin pelättiin.

Työ muistutti onnettomuuden pitkäaikaisista ja peruuttamattomista vaikutuksista. Öljy jättää puhdistettuihinkin kiviin tumman pinnan tai värjäymiä.

– Mietin, että näkevätkö ne ihmiset, jotka tulevat tänne saarelle parin sadan vuoden kuluttua, yhä öljyonnettomuuden seuraukset.

Saari jätti jäljen

Helsinki ei osaa verrata tapahtumaa mihinkään aiemmin kokemaansa.

– En ole kokenut sotaa tai mitään muutakaan katastrofia aiemmin. Toisaalta se oli pelottava, mutta tavallaan myös vaikuttava kokemus tämän porukan kanssa. Oli hienoa nähdä, miten erilaiset ihmiset ympäri Suomen tulivat auttamaan pitkien matkojenkin takaa.

Tilanne jäi moneksi päiväksi pyörimään mieleen, ja Facebook-keskusteluista Helsinki huomasi, ettei ollut yksin tunteidensa kanssa.

– Saarella tapaamani ihmiset tulevat yhä usein mieleen, ja jälkeenpäin olemme tavanneet pääkaupunkiseudulta kotoisin olevien kesken.

Kaipuuta takaisin saarelle ei kuitenkaan ole.

– Olen opetellut päästämään irti, sillä luonnon pitää nyt saada elää siellä omaa elämäänsä. Tiedon, että alue on puhdistettu niin hyvin kuin mahdollista, pitää riittää.

Raahen onnettomuus oli kokoluokaltaan pienehkö, sillä jopa 150 000 tonnin öljyonnettomuus on mahdollinen Itämerellä. Vuodon jälkiä siivottiin kuitenkin viikkoja ja puhdistustyöhön käytettiin yli 10 000 työtuntia.