Noora Shingler: ”Maailmaa ei voi muuttaa suututtamatta ketään”


TEKSTI JA KUVAT: TAIJA RINNE

Noora Shingler on yksi Suomen suosituimmista bloggaajista sekä ekon, luomun ja kemikaalittoman elämän puolestapuhuja. Eli siis varsinainen esikuva.

Noora Shinglerin lapsuuteen kuuluivat luonto ja varsinkin meri. Shinglerillä onkin pieni kesäsiirtolamökki meren rannalla Helsingin Lauttasaaressa. Mökin rakensi hänen isoisänsä 1950-luvulla.

– Meri ja rannat ovat minulle erityisen läheisiä. Isoisäni oli merimies ja perheemme vietti aina kesät Turun saaristossa sekä Lauttasaaren mökillä. Tykkään samoilla metsissä ja luonnossa, mutta hakeudun erityisesti aina meren äärelle. Eniten mulla on sellaista saaristorakkautta.

Noora Shingler antoi Nuorten Luonnolle haastattelun viimeksi vuonna 2008, kun hän oli juuri perustanut Kemikaalicocktail- bloginsa. Sen jälkeen on tapahtunut paljon.

– Kemikaalicocktailin pohjalta perustettiin Uusi musta -sivusto, jota Yle pyöritti ja jonka tuottajana työskentelin. Nykyisin sekä Kemppari että Uusi musta ovat itsenäisiä sivustoja. Sitten kirjoitin kirjan Marjoja ja maskaraa. Ne ovat olleet isoimmat muutokset.

Pelastaudu kemikaalitulvasta

Viime vuonna ilmestyneen Marjoja ja maskaraa kirjan viimeiset sivut Shingler kirjoitti ollessaan viimeisillään raskaana. Nyt hänen elämäänsä kuuluu myös lapsi.

– Olen minimoinut muovin määrän, etenkin lapseni huoneessa.

Lapsen kasvattaminen tekemään oikeita valintoja tulee Shinglerin mukaan luonnostaan. Kyse on siitä, mihin lapsen totuttaa.

– Toisenlaisissa perheissä on toisenlaiset valinnat. Esimerkiksi mun skidi tykkää syödä ruusukaalia ja avokadoa. Mä uskon siihen, että hän on jo sikiöaikana tottunut erilaisiin makuihin. Ne ovat hänelle luontaisia juttuja.

Nuorilla voi olla vaikeuksia valita ”oikein”, koska tarjonta ylittää kysynnän. Jotta välttäisi kemikaalitulvan ulkoisesti ja sisäisesti, kaupassa tulee olla tarkkana. Tuoteselosteiden tihrustaminen ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen meikkiostoksilla.

– Ruuassa ihan kaikkien kannattaa lähteä siitä, että suosii tuotteita, joissa ei ole tuoteselostetta. Valitsee perusruoka-aineita: hedelmiä, vihanneksia, pähkinöitä, kalaa, lihaa, siemeniä. Ja tietenkin luomua! Silloin ei tarvitse kuluttaa aikaa tuoteselosteiden lukemiseen. Kosmetiikkaostoksilla kannattaa ihan kysyä myyjältä, että missä teillä on luonnonkosmetiikkaa. Kannattaa myös etsiä luonnonkosmetiikan sertifikaattia, se on helpointa ainakin aluksi. Myös Marjoja ja maskaraa -kirja auttaa kosmetiikan valinnassa.

Pehmeä sabotaasi!

Ruotsissa toimii Kackerlacka-, eli Torakkaliike, joka haluaa herätellä ihmisiä ajattelemaan. Liikkeen jäsenet liimailevat ruokakaupoissa huonoihin tuotteisiin torakkatarroja. Miksi luomu pitää merkitä, mutta huonoja tuotteita ei? Miksi huono tuote on se ”normaali”? Noora Shingler kehottaa blogissaan ihmisiä Torakkaliikkeen hengessä pehmeään sabotaasiin, kääntämään jonkin huonon tuotteen kaupassa väärinpäin. Idea on aiheuttanut ihastusta, mutta myös suunnatonta närästystä.

– Jotkut ihmiset suuttuivat ihan kamalasti. Ehkä se ärsytti, ajateltiin kauppiaan joutuvan näkemään vaivaa. Mutta musta onkin hienoa se, että ihmiset funtsii, mitä he haluavat tehdä. Ajatellaan, että mikä on oikein ja mikä väärin. Asioihin on hankala saada muutosta niin, ettei kukaan ikinä suutu. Maailmassa ei tapahdu muutosta, jos kaikilla on aina kivaa. On hyvä ravistella ihmisiä ja katsoa, mitä he tekevät. Palautteen myötä mietin kyllä, teinkö tyhmästi. Mutta lopputulos oli se, että sekä ihmiset, että mut pantiin ajattelemaan. Osaan kyllä erottaa itseni ja työni ja ottaa toimittajan roolissa kritiikin vastaan. Ja ehkäpä nyt joku menee antamaan palautetta suoraan myyjälle.

Sisustajakin voi olla eko

MTV3-kanavalla pyörivä sisutusohjelma Tyylivarkaat aloitti juuri toisen tuotantokautensa. Tyylivarkaissa napataan sisustusideoita persoonallisista kodeista ja julkisista tiloista ja tuodaan ne asiakkaan muutoskohteeseen. Sisustusvalinnat ovat ekologisia aina kun mahdollista.

– Kompromisseja ei ole oikeastaan tarvinnut tehdä. Lähdemme kuitenkin liikkeelle kunkin viikon asiakkaan maun mukaan. Asukkaiden vanhoja tavaroita uudistetaan enemmän kuin käytetään kierrätettyä, mutta joskus käydään myös kirpputoreilla. Suunnittelijat funtsivat tosi hienosti, mitä vanhaa voidaan vielä käyttää ja mitä muokata niin, että se miellyttäisi enemmän. Siitä olen todella ilahtunut.

– Hankin itsekin kotiimme melkein kaiken kirppareilta. Viime viikonloppuna sain juuri ahaa-elämyksen, kun löysin pitkään etsimäni vanhan liikuntasalin pukuhuoneen kaapin. Asumme vanhassa kirkossa, joten sisustaminen on tosi haasteellista. Teetämme hyllyt mittatilauksena, kaikki muut huonekalut hankimme huokealla kirpparilta. Vaatetuksessa voi soveltaa samaa. Jos haluaa suosia ekologista muotia, voi panostaa vaikka hyvään laukkuun tai kenkiin ja hakea kirpparilta muita juttuja, Shingler neuvoo.

KATSO MYÖS