Nuorten Luonto

Julkaistu: 28.9.2010

Teksti ja kuvat: Titta Lassila

Punainen on vihreän vastakohta, ainakin Madagaskarilla. Suuren saaren jäljellä olevat sademetsät kuhisevat elämää. Maaperä on voimakkaan ruosteenpunaista, ja säiden kuluttamana paljastuvat sen sävyt yhä useammin. Sukeltamalla saaren eri sävyihin paljastuu siitä paljon muutakin.

Voisi melkein sanoa, että Madagaskar on yhtä suurta myyttiä: vihreä paratiisisaari täynnä sademetsää ja ihmeellisiä otuksia. Myyttiä ensinnäkin siksi, ettei todellisuus ole enää aikoihin vastannut kuvitelmiamme. Vai tiesitkö että yli 90 prosenttia Madagaskarin metsistä on kadonnut se jälkeen kun ihminen asettui saarelle? Ja ettei saari ylhäältä katsoen ole suinkaan vihreä vaan punainen?

Toisaalta Madagaskarin myyttisyydelle löytyy perua historiasta. Pari tuhatta vuotta sitten saarella eli jättiläismakeja ja -kilpikonnia, kääpiövirtahepoja sekä kolmemetrisiä norsulintuja. Sitten tulokaslaji ihminen saapui, ja tuhat vuotta myöhemmin megafaunaa eli suurikokoista eläimistöä ei enää ollut.

Metsäkato uhkaa ainutlaatuista elämää

Eroosio eli maaperän kuluminen, väestönkasvu ja köyhyys tekevät madagaskarilaisen viljelijän elämästä vaikeaa. Hedelmällisestä maasta on pulaa, samoin polttopuusta. Viljelykelpoista maata saadaan ainoastaan lisää metsää raivaamalla ja kulottamalla, mutta metsän uudistumiseen vaadittavan kesannon pitämiseen ei ole varaa. Ja niin maa köyhtyy paljastaen punaisen sydämensä. Metsien häviäminen onkin suurin Madagaskarin luontoon kohdistuvista uhkista. Luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkainta sademetsää on jäljellä enää kapeana nauhana saaren itäisellä ylängöllä. Metsäkaistale on säästynyt lähinnä vaikeapääsyisyytensä ansiosta.

Metsäkato nakertaa elintilaa Madagaskarin ainutlaatuiselta eliöstöltä. Yli 80 % saaren eläimistä ja kasveista on kotoperäisiä, joten niitä ei löydy mistään muualta maailmasta. Metsässä valtavien saniaispuiden alla kulkiessa tuleekin tunne, että koska tahansa vastaan voisi rymistellä vaikka dinosaurus.

Metsässä täytyy kuitenkin suunnata katseensa ylös oksistoihin, maahan hajoavien lehtien alle sekä puronvarsille. Madagaskarin eläimistö näyttäytyy ulkopuoliselle varsin eriskummallisena: makeja, kameleontteja, sammakoita, jättimäisiä perhosia ja kovakuoriaisia, kummallisia siilin tai muurahaiskarhun näköisiä tanrekkeja sekä saaren suurin peto, fossa, joka näyttää puumalta mutta on läheisempää sukua mangusteille. Ja löytyyhän saarelta melkein se dinosauruskin: lehtihäntägekko on öisessä metsässä kohdattuna kuin miniatyyrilohikäärme. Itseään on silloin pakko nipistää: voiko tällaista olla?

Viime vuonna pahentuneen poliittisen epävakaisuuden jälkeen saaren erikoista eliölajistoa on uhannut entistä pahemmin myös laiton kauppa. Korkealaatuista ruusupuuta sekä värikkäitä eläimiä salakuljetetaan surutta maihin, joissa niistä maksetaan valtavia summia.

Metsän myyttiset kädelliset

Madagaskarilla luontoon liittyy, ei lainkaan yllättäen, lukuisia myyttejä. Esimerkiksi massiivisia apinanleipäpuita, joiden kahdeksasta lajista kuusi löytyy ainoastaan Madagaskarilta, pidetään usein pyhinä. Saaren länsirannikolla nämä ”metsän äidit” jätetäänkin rauhaan, vaikka muu puusto kaadettaisiin ympäriltä. Moniin pyhinä tai myyttisinä pidettyihin kasveihin liittyy hyötyajattelua. Ne toimivat usein lääkekasveina tai veden varastoijina, kuten ravenala eli matkustajainpuu, jonka nimi tulee sen suurten, vettä keräävien lehtien tarjoamasta avusta janoisille matkaajille.

Eniten uskomuksia liittyy makeihin. Ne ovat alkeellisia kädellisiä, joiden lajien välillä on valtavia eroja sekä elintavoissa että ulkonäössä. Pienimmät hiirimakit painavat kirjekuoren verran, kun taas indrit ja sifakat voivat olla lähes kymmenkiloisia.

Uhanalaisia indrejä elää vain pienessä osassa Madagaskaria. Ne ovat ulkomuodoltaan ja ääntelyltään hyvin inhimillisen oloisia, mikä on varmasti vaikuttanut niiden myyttiseen asemaan. Indrejä suojelee fady eli tabu, eikä niitä saa metsästää eikä vahingoittaa. Indriä kutsutaan Madagaskarilla nimellä babakoto, jossa baba tarkoittaa isää ja koto pientä poikaa. Nimi tarkoittaa siten pojan isää.

Erään tarun mukaan pieni poika oli metsässä keräämässä hunajaa, kun mehiläiset pistivät häntä ja hän putosi puusta. Indri otti pojan kiinni ja kantoi turvaan. Muissa tarinoissa legendaan liittyy muodonmuutoksia ihmisestä makiksi, mikä lähentää ihmisen ja indrin suhdetta kaukaisina sukulaisina.

Toiseen makilajiin liittyy täysin päinvastaisia uskomuksia, jotka tekevät siitä pelätyn ja vainotun. Ai-ai on pieni yöeläjä, joka täyttää Madagaskarilla tikkojen muualla käyttämän ekolokeron. Sillä on pitkä ja kapea, päästä pullistunut keskisormi, jota se käyttää ravinnon kaivamiseen tekemistään puunkoloista. Ai-ai muistuttaakin aika lailla klassikkoelokuva E.T.:n sympaattista avaruusoliota. Madagaskarilla ai-aita kuitenkin pidetään kuoleman merkkinä, erityisesti jos sen pitkä sormi sattuu osoittamaan kohti. Taikauskon takia eläin usein tapetaan sen eksyessä liian lähelle kylää, sillä vain siten voidaan estää jonkun kyläläisen kuolema.

Fady: tabut luonnonsuojelijoina

Madagaskarilla lähes ainoa keino estää sademetsien vähenemistä on ollut suojelualueiden perustaminen. Suojelualueisiin liittyy kuitenkin paljon sosiaalisia ongelmia, kun paikallisilta ihmisiltä viedään samalla elintila ja elinkeinot. Joskus myytit saavat paikalliset itse varjelemaan metsiään. Pienen malagassiympäristöjärjestön Vakan’alan (joka tarkoittaa metsän helmiä) hankekoordinaattori Daniela Rakotomamonjy kertoo eräiden Lounais-Madagaskarilla sijaitsevien kolmen metsälaikun säilyneen luonnontilaisina juuri fadyn ansiosta.

Pyhinä pidettyihin metsiin ei ole lupaa mennä eikä niissä asuvia makeja saa häiritä. Ongelmia ovat kuitenkin tuoneet suuret puuyhtiöt, jotka havittelevat alueen arvokkaita ruusu- ja eebenpuita. Paikalliset ovat todella huolissaan metsiensä säilymisestä, eikä niiden arvoa voi rahassa mitata, kertoo Rakotomamonjy, jonka omakin suku kuuluu paikallisiin. Vakan’ala onkin aloittamassa hanketta, joka paitsi suojelisi metsiä, myös auttaisi paikallisia ihmisiä tulemaan paremmin toimeen.

Kehitystä ja suojelua ihmisten ehdoilla

Madagaskarilla toimii paljon suojelu- ja kehitysyhteistyöhankkeita, joilla on hyvin erilaisia päämääriä. Hankkeista on usein hyötyä yksittäisille ihmisille, mutta joskus ne unohtavat paikallisen kulttuurin sävyt ja hienoudet. Ympäristöjärjestö Dodon Tany maitso –hanke pyrkii luomaan suojeltujen sademetsien reunoilla eläville ihmisille vaihtoehtoisia teitä toimeentuloon.

Tany maitso tarkoittaa vihreää maata. Kyläläiset oppivat yhdistystoimintaa, vihannesviljelyn uusia tekniikoita, mehiläiskasvatusta, rottien torjuntaa sekä saavat lukutaitokoulutusta. Hankkeen työntekijät ovat paikallisia, joten yhteistyö varautuneiden kyläläisten kanssa toimii. Kehitysyhteistyössä toimiminen opettaa valtavasti myös suomalaista, täysin erilaisista oloista tullutta nuorta. Ilman ihmisten auttamista ei metsienkään suojelu ole mahdollista. Vihreä maa on ihmisillekin arvokkaampaa kuin punainen.

Maailman neljänneksi suurin saari

Madagaskar on ollut olemassa kauan, yli 550 miljoonaa vuotta. Se oli alun perin osa suurta Gondwana-mannerta, josta mannerlaattojen liikkeet irrottivat sen yhdessä Intian kanssa noin 160 miljoonaa vuotta sitten. Intiasta saari irtosi arviolta 80 miljoonaa vuotta sitten; Intia jatkoi koilliseen – törmäten Aasian mantereeseen – ja Madagaskar jäi niille sijoilleen, 400 kilometrin päähän Afrikan mantereesta.

Maantieteellinen menneisyys on havaittavissa myös ihmisten kasvoissa ja kulttuurissa. Malagassien, kuten madagaskarilaisia kutsutaan, piirteistä erottaa heidän indonesialaiset, arabialais-persialaiset ja afrikkalaiset juurensa, joista on sekoittunut monimuotoinen ja omaleimainen kansa. Eristynyt elämä saarella on muovannut malagassit hyvin samanoloisiksi kuin suomalaiset; varautuneisuuden ja ujouden alta paljastuu rehellisyys ja huumorintaju, ja karaoke on kova juttu. Ehkä siksi suomalaiset ja madagaskarilaiset tulevat niin hyvin toimeen keskenään.

Kansojamme erottaa kuitenkin kaksi merkittävää asiaa: ilmasto ja varallisuus. Liekö lämpimämpi ilmasto tehnyt malagasseista iloisempia ja optimistisempia kuin suomalaiset (se on pakko myöntää!), mutta Ranskan historiallinen siirtomaavalta, epävakaa hallinto ja perustavanlaatuinen köyhyys ovat vieneet veronsa. Madagaskar on yhä yksi maailman köyhimmistä maista, eikä kaikilla ole varaa syödä edes riisiä. Riisi on malagasseille kaikki kaikessa, ja sitä syödään jopa aamupuurona. Maaseudulla kasvatetaan lisäksi kassavaa eli maniokkia, vihanneksia, banaania, maapähkinöitä ja erilaisia hedelmäpuita. Maalaisten elinoloja voisikin verrata Suomeen ennen teollistumisen aikaa, kun ihmiset asuivat maaseudulla, kasvattivat karjaa ja söivät kauravelliä.

Linkki: vakanala.org