Nuorten Luonto

Julkaistu: 26.6.2018

Luontokohteistaan ja alkuperäiskulttuuristaan tunnetut paikat vetävät matkailijoita puoleensa yhä kasvavin määrin. Yksi kuva sosiaalisessa mediassa voi tehdä tuntemattomasta paikasta himotun kohteen. Jos turismi kasvaa holtittomasti, vaarana ovat ympäristön rasittuminen ja paikallisväestön epäoikeudenmukainen kohtelu. Kasvavat kävijämäärät peräänkuuluttavat vastuuntuntoisia matkailijoita ja yhä kestävämmin rakennettua luontomatkailualaa.

Teksti ja kuvat: Aino Huotari

Lähdin vaihto-oppilaaksi Reykjavíkiin vuoden 2009 syksyllä. Elettiin aikaa ennen Instagramin reaaliaikaista kuvavirtaa. Islanti oli eksoottinen, juuri talouskriisistä takaisin jaloilleen kapuava piskuinen saarivaltio, jonka retkeilymahdollisuudet kutkuttivat. Paikan päällä ostin vaelluskengät ja yhdessä vaihto-oppilaskavereiden kanssa suuntasimme useana viikonloppuna saaren helposti tavoitettaviin retkikohteisiin. Vesiputouksilla, jäätiköiden reunamilla ja mustilla hiekkarannoilla sai silloin kameroineen olla rauhassa.

Vajaassa kymmenessä vuodessa tilanne on muuttunut radikaalisti. Tilastojen mukaan vuonna 2016 Islannissa kävi 1,8 miljoonaa ulkomaalaista turistia. Vertailukohtana tässä mainittakoon, että saaren asukasluku on vajaat 340 000. Turismin räjähdysmäiseen kasvuun on reagoitu laajasti mediassa. Useat lehdet ovat kirjoittaneet ilmiöstä ja herätelleet keskustelua siitä, miten suositut kohteet kestävät turismia. Etenkin Reykjavíkin alueella tiet kuluvat ja käymälöistä on puutetta. Paikalliset ovat huolissaan siitä, tullaanko Islantiin vain tiettyjen nähtävyyksien, kuten revontulien, tulivuorien ja jäätiköiden suorittamiseksi ja osaavatko kävijät oikeasti arvostaa saaren luontoa ja kulttuuria.

Turismilla on vaikutuksia myös paikallisväestön sosiaaliseen asemaan ja taloudelliseen tilanteeseen. Islannin pääkaupunkiseudun asuntotilanne on huolestuttava, sillä turismi on ajanut paikalliset pois Reykjavíkista. Suurin osa kaupungin asunnoista on vuokrattu turisteille majoituspalveluiden kautta. Ihmisiä on jopa häädetty asunnoistaan vuokranantajien hoksattua mahdollisuutensa ansaita enemmän rahaa vuokraamalla asuntonsa turisteille.

Turismin edesauttama taloudellinen kasvu on vuoden 2008 talouskriisin jälkeen synnyttänyt maahan lisää työpaikkoja. Työttömyys on Islannissa laskussa, mutta samalla palkat ovat vajonneet. Tämä on vaikuttanut paikalliseen työvoimarakenteeseen. Islantilaisten sijaan työmarkkinoilla ovat itäeurooppalaiset, jotka ovat paikallisille yrityksille edullisempia työntekijöitä esimerkiksi hotelli- ja ravintola-alalla.

Massojen vaikutus

YK:n Maailman matkailujärjestön mukaan kestävän turismin voi määritellä turismiksi, joka ottaa täyden vastuun sen tämänhetkisistä ja tulevaisuuden taloudellisista, sosiaalisista ja ympäristöä koskevista vaikutuksista ottaen huomioon sekä kävijöiden, matkailualan, ympäristön ja paikallisten yhteisöjen tarpeet.

Etenkin luontomatkailu on kovassa nosteessa ympäri maailmaa, mutta infrastruktuuri ja palvelut eivät aina ehdi tai pysty kasvamaan tarvittavaa vauhtia vastatakseen kävijöiden perustarpeisiin. Ympäristön kuormittamisen ja muokkaamisen lisäksi kasvava turismi ravistelee alueiden sosiaalisia, kulttuurisia ja taloudellisia rakenteita.

Yksittäinen matkailija ei vielä ympäristöä pilaa, mutta massaturismilla voi olla vakavia seuraamuksia, erityisesti silloin, kun ihmisjoukot löytävät luontokohteen, jota ei ole suunniteltu ottamaan vastaan suuria määriä ihmisiä.  

Heinäkuussa 2017 Helsingin Sanomat uutisoi Norjan läntisen saariryhmän, Lofoottien, huolestuttavasta tilanteesta. Saarilla asuu keskimäärin 25 000 ihmistä, mutta matkailusesongin aikaan alueen kävijämäärä moninkertaistuu. Paikallisten mukaan saarten infrastruktuuri ei enää kestä nykyistä kävijämäärää.

Lofooteilla sijaitsevaa suosittua retkeily- ja surffauskohdetta Unstadia riivaa erityisesti käymälöiden puute, joka on saanut turistit keksimään omia käymäläratkaisuitaan. Unstad on muutaman kymmenen talon rauhallinen kyläyhteisö vuorten keskellä, josta näkymät avautuvat Jäämerelle. Kylässä on pientä majoitustoimintaa, mutta pääosin retkeilijät yöpyvät rannan tuntumassa teltoissa ja asuntoautoissa.

Olimme ystävieni kanssa olleet juuri samana kesänä parin viikon mittaisella surffireissulla Lofooteilla – siis osana lehdessä kuvailtua ongelmaa. Julkisia käymälöitä ei Unstadissa kesällä 2017 vielä ollut. Vaikka yksittäiset vessakäynnit kiven takana eivät tuolloin tuntuneet suurilta ympäristörikoksilta, niistä syntyy nopeasti ongelma, kun saman tekevät kauden aikana tuhannet ihmiset.

Helsingin Sanomien haastattelemat paikalliset kuvailivat, miten alueella on iljettävää liikkua, sillä ihmisten jätöksiä oli siellä täällä. Lofooteilla ongelmaan on onneksi vähitellen herätty paikallisella tasolla ja ratkaisuja etsitään aktiivisesti.

Paratiisilaakso

Puutteellisten käymälöiden lisäksi roskaaminen ja riittämätön jätehuolto ovat vakavia ongelmia. Eteläisessä Marokossa parin tunnin ajomatkan päässä Agadirista sijaitseva, kallioiden välistä joen uomaa mukaileva retkeilykohde Paradise Valley on tunnettu palmujen ja oliivipuiden reunustamista kauniista kallioista ja pienistä vesiputouksista. Paikka nousi yleiseen tietoisuuteen 1960-luvulla. Sen jälkeen alueelle ovat virranneet niin paikalliset kuin ulkomaalaiset turistit.

Nimi antoi odottaa paljon. Reitin alussa muutamat roska-astiat ja kyltit kannustivat kävijöitä huolehtimaan roskansa roskiin, mutta parkkipaikalta alkava reitti aina kallioiden keskelle sijoittuvalle luonnon muovaamalle uimapaikalle asti oli hävytön näky.

Yksittäisiä roskia oli siellä täällä, kallioiden kupeessa niitä oli kasattuna suuremmiksi kasoiksi. Uimapaikalla tapaamamme paikallinen mies kertoi keräävänsä talteen lasia ja metallia. Lasista hän saa 10 dirhamia ja metallista 30 dirhamia kilolta. Miehen mukaan lasi on alueella vaarallinen, sillä auringonvalon läpäisemänä se toimii kuten suurennuslasi ja aiheuttaa kuivalla alueella metsäpaloja. Kanjonista sai tiukasti rajaamalla yhä katsetta miellyttävän kuvan palmupuineen ja ilta-aurinkoineen, mutta päällimmäiseksi matkamuistoksi seurueellemme jäivät verkkokalvoille piirtyneet jätekasat.

Etelä-Marokossa turismi kasvaa kohisten. Surffirantojen viereen kohoaa hotelleja toinen toisensa perään. Turismin ja puutteellisen jätehuollon jäljet näkyvät rannalla nousu- ja laskuveden tuoman roskan muodossa. Agadirissa sijaitsevan ympäristöjärjestön Surf Rider Foundation Marocin viestintävastaava Rkia Drouiche kertoo jätteenkeräyksen ja -käsittelyn olevan Marokossa lapsen kengissä.

– Maaseudun ja suurten kaupunkien välillä on suuria eroja. Osa jätteestä kerätään ja poltetaan, pieni osa uusiokäyttöön kelpaavasta materiaalista kierrätetään. Osa paikallisista on tottunut heittämään roskat maahan, josta seuraavan sateen odotetaan vievän roskat mereen. Lapsia ja nuoria kouluttamalla pyrimme lisäämään ympäristötietoisuutta. Muutoksen aikaansaamiseksi pitää sekä lasten, vanhempien että yhteiskunnan pelata yhteen. Kehittyvissä maissa ympäristönsuojelua ei välttämättä nähdä prioriteettina, sillä maassa on paljon muitakin epäkohtia Drouiche muistuttaa.

Saamelaisten mailla

Ympäristön hyvinvoinnin lisäksi kestävä matkailu ottaa huomioon alkuperäiskansojen ja -kulttuurien oikeudenmukaisen kohtelun. Suomalaiset matkailuyrittäjät ovat markkinoineet Lappia vuosikymmenten ajan saamelaisten kulttuuria hyväksikäyttäen. Saamelaisilla on harvoin itsellään ollut valtaa vaikuttaa tapaan, jolla tämä tehdään tai saada osansa syntyneistä taloudellisista hyödyistä. Tämän seurauksena saamelaiset ovat kokeneet, että kuva heidän kulttuuristaan on vääristynyt ja sitä on tuotteistettu välittämättä esimerkiksi käsitöiden, perinteiden ja tapojen aitoudesta ja alkuperäisyydestä.

Utsjoella sijaitsevaa Lomakeskus Vallea johtava saamelainen Petteri Valle hämmästelee edelleen, miksi suomalaiset haluavat käyttää matkailuvalttinaan alkuperäiskansan kulttuuria.

– Suomalaisillahan on omat kansallispuvut ja maassa on paljon alueellisia eroja. Näitä eivät suomalaiset ole matkailualalla vielä näkyvästi hyödyntäneet. Onneksi tiedon lisääntyessä näitä tapauksia on harvemmin. Mielestäni saamelaisilla yrittäjillä pitäisi olla yksinoikeus kulttuurinsa käyttöön, Valle painottaa.

Utsjoen alueella matkailuyrittäjistä saamelaisia on noin 90 prosenttia. Valle kertoo paikallisten suhtautumisen turismia kohtaan muuttuneen vuosien varrella.

– Ennen turismi nähtiin enemmänkin harrasteluna, mutta nykyään se nähdään ihan varteenotettavana elinkeinona. Matkailuala elvyttää saamelaiskulttuuria ja luo työpaikkoja, minkä seurauksena myös nuorten on helpompi jäädä kotiseudulleen.

Utsjoella ei Vallen mukaan vielä kärsitä massaturismista. Vallen yrityksessä matkailijat viedään oppaiden ohjeistuksella oikeisiin paikkoihin ja vierailijoille kerrotaan saamelaiskulttuurista, saamelaisten puvuista ja perinteistä. Vallen poika vetää poro-ohjelmia, joissa esimerkiksi saamelaisten kädentaidot ovat esillä porojen varusteissa paraatipaikalla. Lomakeskuksella toiminnassa suositaan slow down -mentaliteettia ja ympäristön kannalta kestäviä valintoja.

– Me emme järjestä kelkkasafareita tai mönkijäajeluita, vaan viemme turistit luontoon suksilla, lumikengillä tai kävellen. Rakennuksemme ovat puusta ja hirrestä, meillä on maalämpö, huolehdimme kierrätyksestä ja olemme suunnitelleet myös aurinkoenergian käyttämistä tulevaisuudessa, Valle listaa.

Kysymys Jäämeren radasta

Suomen ja Norjan valtioiden yhteisen suunnitteilla olevan Saamenmaata halkovan Jäämeren radan rakentamisaikeet ovat viime aikoina olleet esillä mediassa. Yksi ratavaihtoehdoista kulkisi Kirkkoniemelle Inarin ja Etelä-Lapin alueita halkoen. Liikenneministeriön selvityksessä todetaan, että tällä ratavaihdolla olisi merkittäviä vaikutuksia arktiseen luontoon ja selviä vaikutuksia alkuperäiskansoihin ja heidän elinkeinoihinsa, kuten porotalouteen.

Oheisvaikutuksista huolimatta rata nähdään selvityksessä strategisena teollisuuden tarvitsemana liikenneyhteytenä, joka voisi tarjota myös vähäpäästöisen kulkumuodon pohjoiseen matkaaville. Matkailualalla radassa nähdään myös mahdollisuuksia. Valle suhtautuu suunniteltuun rataan pohdiskelevasti.

– En tiedä, kannattaako tällaista kehitystä jarruttaa vai onko se väistämätöntä. Jos saamme turistit kulkemaan pohjoiseen raiteita pitkin, eikö se olisi parempi kuin lennättää heitä tänne, Valle puntaroi.

Useat saamelaiset ja ympäristöjärjestöjen edustajat ovat ratahanketta vastaan. Saamelaisaktiivit korostavat, että Suomen ja Norjan valtioiden ratahanke luo aidon uhkan arktiselle luonnolle ja mahdollistaa kaivoshankkeita, jotka havittelevat Saamenmaan luonnonvaroja ja uhkaavat alkuperäiskansan elinkeinoja ja ihmisoikeuksia, puhumattakaan hankkeiden pitkän aikavälin ilmastovaikutuksista.

Myös Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Päivi Lundvall painottaa, että kaivos-, öljy- ja metsäteollisuuden tarpeisiin rakennettu rata lähinnä edesauttaisi ilmastonmuutosta. Ilmasto- ja ympäristöhaittojen sekä alkuperäiskansan elämää vaarantavien seikkojen lisäksi konsulttiyritys Rambollin selvityksen mukaan jäämeren rata on tiedossa olevien kuljetustarpeiden perusteella lisäksi luultua kustannustehottomampi.

Sekä epäselvyydet radan todellisista vaikutuksista Saamenmaahan, että sen epävarma taloudellinen kannattavuus ovat perusteltuja syitä vaatia lisäselvityksiä radan kannattavuudesta.

Luonto- ja kulttuurimatkailun tulevaisuus

Suomi tunnetaan maailmalla puhtaasta luonnosta, jonka lisäksi turisteja tänne houkuttelee hiljaisuus ja rauha. Jos Islannin tilanteen kopioisi Suomeen, tarkoittaisi se noin viisinkertaista määrää ihmisiä väkilukuumme nähden, noin 25 000 000 kävijää vuosittain. Tällöin luontokohteidemme kantokyky olisi viety äärimmilleen, luultavasti ylitetty moninkertaisesti.

Onneksi kasvavaan kiinnostukseen voidaan varautua. Keskustelu ja tietoisuus kestävästä luontomatkailusta ja kulttuurisesti reilusta matkailusta on lisääntynyt. Luontokohteiden sivuilla matkailijoille avataan kestävän luontomatkailun periaatteita ja vinkkejä oman retkeilyn roskattomuuteen ja asialliseen luonnossa liikkumiseen. Kysynnän mukaan retkeilyalueiden infrastruktuuria kehitetään. Yhä useampi välttää lentämistä, valitsee mahdollisuuksien mukaan suorat lennot ja suosii vähäpäästöisempiä matkustusmuotoja. Matkoja voi tehdä kauas harvemmin ja viipyä paikalla pidempään. Lähimatkailu nostaa näyttävästi päätään.

Ulkomailla voi puolestaan tehdä vapaaehtoistöitä paikallisten ympäristöjärjestöjen projekteissa. Ympäristöjärjestöjen työ on tärkeää, sillä yhä useammin päätöksenteon vahtikoirina ympäristöasioissa toimivat järjestöjen asiantuntijat. Tiedon ja koulutuksen määrää lisäämällä ja tarjoamalla sitä sekä matkailuyrittäjille että matkailijoille ehkäistään sekä luonnon että alkuperäiskulttuurien epäoikeudenmukaista kohtelua.

Varmin tapa tutustua reilusti alkuperäiskansoihin ja heidän kulttuuriinsa on valita heidän omia matkailupalvelujaan ja matkamuistojaan. Alkuperäiskansojen oikeuksia ja itsemääräämisoikeutta tukemalla voi vahvistaa heidän ääntänsä ja aktiivista rooliaan valtamediassa ja päätöksentekoprosesseissa. Saamelaisten viestintäkanavia seuraamalla saa tietoa siitä, minkälaisina he kokevat Suomen valtion tekemät, alkuperäiskansoja koskevat päätökset.