Luovuutta luontokuviin


Teksti ja kuvat: Teemu Saloriutta

Luova kuvaaja katsoo luontoa kokoelmana visuaalisia elementtejä, jotka sopivalla tavalla sommiteltuna muodostavat taideteoksen. Ruohonkorret, kastemadot ja töyhtöhyypät koostuvat pohjimmiltaan väreistä ja muodoista. Heitä siis todellisuus romukoppaan ja päästä sisäinen Picassosi valloilleen!

Ehkä hieman yllättäen avain taiteellisiin kuviin on tekniikan hallinta. Kameraa voi verrata taidemaalarin siveltimeen: jotta upea teos voi syntyä, on työvälinettä osattava käyttää oikealla tavalla. Asiaa ei kannata pelästyä, sillä kamera ei ole yhtään monimutkaisempi laite kuin pesukone tai pölynimuri.

Erityisesti valotusajan ja aukon käsitteiden ymmärtäminen on tärkeää, sillä niillä on ratkaiseva vaikutus kuvan visuaaliseen ilmeeseen. Vähintään yhtä keskeistä on hallita hieman kuvataiteen perusteita, kuten sommittelun sääntöjä.

Kuvankäsittely on yhtä erottamaton osa digikuvausta kuin aikanaan oli kuvan kehittäminen pimiössä. Käsittelyn ei tarvitse olla sisällön manipulointia, vaan jopa ihan tavallisilla sävyjen ja kontrastin säädöillä voi korostaa omaa näkemystään. On hyvä muistaa, että valokuva valehtelee aina enemmän kuin tuhat sanaa.

Abstraktioita etsimään

Vesi on kaikkien abstraktien aiheiden äiti. Sen heijastavuus ja elävyys eri tilanteissa tarjoavat äärettömästi mahdollisuuksia. Veden kuvaamisessa olennaisin asia on oikea valotusaika – kokeilu kannattaa! Talvella vesi muuttuu entistä kiintoisammaksi: lumi ja jää muodostavat kaikkialla tyylikkäitä ja uniikkeja kuvioita.

Kaikenlaisia pintoja kannattaa katsella “sillä silmällä”: aloittaa voi vaikka puiden rungoista ja uurteisista kallioista. Valon suunta ja väri vaikuttavat ratkaisevasti tekstuurin kuvauksellisuuteen. Valo – ja varjo – ovat aina tärkeä osa valokuvausta, mutta erityisesti taiteellisen vaikutelman luomisessa niiden rooli on hyvin keskeinen.

Lähikuvaus on hauskaa, sillä pienenpienet yksityiskohdat ovat monesti visuaalisesti jännittäviä. Luontokuvauksen klassikkoaiheita ovat kihokki ja karhunsammal; luova kuvaaja sommittelee rytmikkään valokuvan vaikkapa mädäntyneistä limanuljaskoista.

Vähän on paljon

Mitä vähemmän turhaa kuvassa on, sitä tehokkaampi siitä yleensä tulee. Karut maisemat auttavat minimalismin tavoittelijaa. Toisaalta sumuisena päivänä melkein mikä tahansa ympäristö kelpaa.

Talvella maisema muuttuu lähes mustavalkoiseksi, mikä luo edellytykset graafisille kuville. Vaikuttavimmat otokset saattavat syntyä esimerkiksi lumimyrskyssä, jolloin värejä on entistä niukemmin.

Luovaa kuvausta ei tarvitse rajoittaa pelkästään elottomiin kohteisiin. Esimerkiksi lintuja ei tarvitse kuvata välttämättä “lähikuvia sarjatulella” -periaatteella, vaan ne voivat esiintyä yhtä hyvin siluetteina aamu-usvassa tai varjoina kallioseinämää vasten.

Heilautuksia

Yleensä kamera pyritään pitämään kuvatessa mahdollisimman vakaana. Tahallinen heilautus voi kuitenkin johtaa mielenkiintoiseen lopputulokseen.

Panorointi – liikkuvan kohteen seuraaminen kameralla – tuottaa onnistuessaan näyttäviä kuvia: kohde piirtyy osittain terävänä ja taustalle tulee komeat vauhtiviivat. Metsäkuviin taas voi yrittää luoda salaperäistä tunnelmaa heilauttamalla kameraa pystysuunnassa. Sopiva valotusaika löytyy vain kokeilemalla.

Kameran onnistunut liikuttaminen kesken valotuksen vaatii runsaasti harjoittelua ja hyvää tuuria. Ero huippukuvan ja hutilaukauksen välillä on hiuksenhieno.

Kokeilu kannattaa

Tietenkään luontokuvausta ei voi jakaa jyrkästi dokumentti- ja taidekuvaukseen, sillä visuaalisuus on aina osa valokuvaa. Usein isoissa kilpailuissa menestyvät otokset, joissa luontokuvauksen tekninen, dokumentaarinen ja taiteellinen puoli yhdistyvät saumattomaksi kokonaisuudeksi.

Taiteellisen näkemyksen kehittäminen on huomattavasti vaikeampaa kuin teknisen osaamisen. Perinteistä luontokuvaa arvostavankin on joskus hyvä katsoa tuttuja kohteita uudesta näkökulmasta, sillä vain rohkeasti kokeilemalla kuviin voi löytää tuoretta ilmettä.

Luettavaa: Antti Koli: Kuvaa luovasti lähiluonnossa

Kirjoittaja toimii Luonto-Liiton kuvakilpailun koordinaattorina ja arvostaa sekä perinteisiä että luovempia luontokuvia.

VINKKI: Osallistu Luonto-Liiton kuvakilpailuun!

Lue myös: Luontoa kuvaamaan! NL 2/2010

KATSO MYÖS