Nuorten Luonto

Julkaistu: 27.9.2010

Teksti Harri Kuokkanen
Kuva Heidi Kettunen

Sami Hynninen on tullut tunnetuksi monipuolisena musiikintekijänä (paitsi edesmenneen doom  metal –yhtye Reverend Bizarren laulaja-basisti Albert Witchfinderina, myös yhtyeistä kuten KLV, The Candles Burning Blue, March 15, Armanenschaft, The Puritan, Azrael Rising, Opium Warlords, nykyinen Spiritus Mortis, …) sekä mm. lukuisten levyjen kansitaiteilijana. Hynnisen töissä kaikuvat usein synkkyys ja epätoivo: sisäisten demonien rinnalla toistuvat näyt luonnon ahdingosta ja ympäristön romahtamisesta. Samoilimme lohjalaisissa metsissä keskustellen luonnosta, taiteesta sekä taiteilijasta itsestään.

Luonto on kaikki kaikessa

Hynniselle luonto ei näy ja kuulu taiteessa sattumalta, vaan muodostaa niin perustan taiteelliselle työlle kuin tärkeän kehyksen elämälle yleisemminkin. Erityisesti lähiluonnon ja metsien läsnäolo on lapsuudesta saakka merkinnyt hänelle paljon.

– Tietä pitkin ei saanut lähteä kauas, mutta metsässä sai liikkua, ja miltei kaikki leikit tapahtuivatkin siellä.

Lohjan metsät muodostavat Hynniselle tärkeän ympäristön, rauhan ja voiman lähteen, ”syyn hengissä olemiseen”. Hän painottaakin henkistä yhteyttä luontoon ja sen eläjiin. Rahan ja kulutuksen maailma ja pikkukaupungin ahdasmielisyys pitävät Hynnisen kaukana ihmisten keskuudesta, mieluummin muiden eläinten parissa:

– Välillä tuntuu, että minulla on syvempi yhteys ympärillä lentävään kärpäseen kuin suurimpaan osaan ihmisistä.

Eläimet ovat olleet hänelle aina rakkaita, ja selvää on se, ettei hän voisi tehdä eläimille pahaa, eikä siten esimerkiksi syödä lihaa.

– Minulla on ollut elämässäni hyvin vähän pysyneitä perusarvoja. Rasismin ja seksismin vastustamisen ohella luonnon ja eläinten kunnioittaminen ovat sellaisia.

Hynninen vierastaa tieteellistä suhtautumista luontoon. Sen sijaan hän korostaa suhdetta paitsi eläinyksilöihin, myös luontoon kokonaisuutena, toimijana. Jo varhain esimerkiksi vanhempien ihmisten kertomukset luonnon henkiolennoista sekä kotiseudulla elelleen shamaani Johannes Setälän teokset avasivat hänen mielensä luonnon selittämättömille voimille, sen suuruudelle ja läsnäololle. Aikanaan paljonkin magiasta ja rituaaleista kiinnostunut Hynninen ei enää koe tarvitsevansa valmiita mytologioita taikka nimistöä saadakseen henkisen yhteyden luontoon, vaan painottaa ennemmin suoran kokemuksen merkitystä.

– Toki luonnon ”myyttisestä” puolesta puhuminen on vaikeaa ilman mytologista käsitteistöä. Ja ellei sitä itse koe, on sitä miltei mahdotonta todella ymmärtääkään. Minulle se on joka tapauksessa täyttä totta, hän sanoo.

– Joskus vaikkapa metsässä vahva tunne siitä, ettei minua haluta sinne, voi muistuttaa nöyryyden tärkeydestä ja metsän tietoisuudesta, Hynninen lisää.

– Taiteen tekeminen tarkoittaakin eräänlaista shamanismia ja noituutta, toiseen maailman katsomista.

Muinaisten myyttien ja symbolien taustalla Hynninen näkee syvällisen ymmärryksen luonnosta ja ihmisestä.

– Esimerkiksi Pandoran lippaan voi nähdä metaforana ydinenergian valtavasta tuhovoimasta, jonka tunsivat jo muinaiset kulttuurit, mutta jotka ymmärsivät olla käyttämättä sitä. Ihmisen ahneutta on käyttää löytämäänsä vaikka se tuhoaisikin kaiken, hän toteaa.

– Kaikki uskonnot lähtevät ajatuksesta ja syvästä tunteesta, että ihmisen ulkopuolella on tietoisuus.

Hynninen kuitenkin huomauttaa, että luonnolle ihminen on melkoisen mitätön, vaikkakin kiusallinen olento, ja että ihminen on menettänyt aidon yhteytensä muuhun luontoon.

– Ympäristö on tietoinen ihmisestä, mutta lähinnä samalla tavalla kuin jalka on tietoinen kivestä kengässä.

Vaikka Hynninen vierastaakin valmiita ja ylhäältä saneltuja oppeja eikä tunnusta mitään uskontoa, korostaa hän pyhyyden kokemista luonnossa.

– Pyhä on jotain pelottavaa ja puoleensavetävää. Luonnossa kaikki tuntuu järkevältä, vaikka samalla luonto pystyy myös pelottamaan voimallaan. Pyhyyden kokeminen syntyy tästä elämyksestä. Ihmisellä ei ole koskaan oikeutta vahingoittaa luontoa.

Ristiriidat taiteen lähtökohtana

Hynnisen taide on valon ja pimeyden kohtaamista. Pimeys rikkoo valon väistämättä mutta toisaalta antaa sille kirkkaamman hehkun. Samaa vastakohtien yhteensulautumista ilmentää Hynnisen musiikkikin. Ympäröivä maailma soi ja taiteilijan tehtävänä on napata jo olemassa olevasta musiikista kiinni.

– Suurin osa ideoista syntyy luonnossa, ristiriidoista, kuten upean auringonlaskun värjäämän metsän ja ihmisen kammottavan maailman törmäämisestä, hän kertoo.

– Synkkyys ja pimeys ovat teksteissäni ja tulevat ihmisten maailmasta. Sävelet taas soivat luonnossa, eikä luonto synnytä samanlaisia synkkiä tiloja.

Vihasta tarpeekseen saanut Hynninen on omassa elämässään alkanut yhä enemmän tietoisesti pyrkiä pois pimeästä. Juuri tätä sisimmän valon etsimistä ja korostamista on turhan yhteenoton välttäminen ihmisten maailman kanssa.

– Sisin valo on jotain, jota koen esimerkiksi tässä ympärillä juuri nyt, kun samalla pimeys on jossain parin kilometrin päässä nakkikioskilla, jossa notkuu joku rasisti.

Kuitenkaan hän ei itse suostu tuomitsemaan.

– On osattava kyseenalaistaa myös omat totuudet, hän korostaa.

– Mutta jos joku viimeisenä päivänä tuomitaan, niin luultavasti ihmiset, joiden keskeisin elämäntehtävä on ollut kerätä rahaa, sekä ”sieluttomat” ihmiset, jotka ovat täysin vailla omaa sisintä. Yleensä nämä tosin liittyvät toinen toisiinsa.