Nuorten Luonto

Julkaistu: 12.10.2017

Sanotaan että Itämeri on lajistoltaan niukka. Eläin- ja kasviyksilöitä ja eloperäistä ainesta löytyy kuitenkin paljon. Matalan suolapitoisuutensa vuoksi meressämme elää niin makean kuin suolaisen veden lajeja. Moni laji elää sietokykynsä rajoilla ja on erityisen haavoittuvainen ihmistoiminnan vaikutuksille. Sukella kanssamme pinnan alle lillumaan rasvakalan kanssa sekä leijumaan korvameduusan kera.

Lounatuuli puhaltaa väkevästi Itämeren rannikolla ja aallon harjat pärskyvät merenkävijää uhmaten. Hurjimmankin syysmyrskyn aikaan pinnan alla vallitsee hiljaisuus.

Rasvakala (Cyclopterus lumpus)

Kun kerran pääsee rasvakalan läheisyyteen, jättää se mieleenpainuvan muiston kohtaamisesta. Tätä merenpohjassa hyllyvää palleroa ei voi sekoittaa mihinkään muuhun lajiin. Kalan ruotsinkielinen nimi sjurygg viittaa kalan selkään ja kyljissä sijaitseviin kolmeen luukyhmyjen muodostaman harjanteeseen, jotka antavat kalan ruumiille seitsenkulmaisen vaikutelman. Vaikka rasvakalaa tavataan koko Itämeren alueella, sitä harvemmin näkee, sillä se nauttii hiljaisesta elosta yleensä pohjakiviin vatsapuolella sijaitsevalla imukupillaan kiinnityneenä.

Kutuaikaan rasvakala kuitenkin lähtee matalampiin vesiin lisääntymispuuhiin. Koiras muuttaa värinsä kokonaan komean punaiseksi, ja kutu tapahtuu matalampaan rantaveteen touko-kesäkuussa. Sitten koiras jää mätimunia tuulettelemaan muutamaksi kuukaudeksi, kunnes poikaset kuoriutuvat ja kiinnittyvät imukupeillaan vesikasvien suojaan. Syksyn saapuessa rasvakalakoiras siirtyy taas viileisiin vesiin.

 

Korvameduusa (Aurelia aurita)

Meressä hiljalleen leijaileva meduusa aiheuttaa helposti pelkoa. Suomen rannikko- ja saaristovesissä loppukesästä ja alkusyksystä sykkivää korvameduusaa ei kannata säikähtää. Se ei aiheuta ihmisen iholle palamisen kaltaista reaktiota Valtamerissä tavattavien polttiaiseläimiin lukeutuvien meduusojen tapaan.

Meduusat kasvavat suolapitoisuuden mukaan, joten saaristomeressä tavattavat meduusat jäävät läpimitaltaan vaatimattomiksi 10–15 sentin kokoisiksi. Eteläisemmällä Itämerellä suolapitoisuuden kasvaessa voidaan tavata jo 30 cm levyisiä yksilöitä. Valtameren meduusat leijuvat suurimmillaan jopa yli kahden metrin mittaisina.

Meduusat liikkuvat lähinnä tuulten ja merivirtojen mukana ajelehtien, mutta voivat myös uimakelloaan vuoroin supistaen ja ojentaen ohjata kulkuaan.

Suomen rannikoilla korvameduusat elävät elinmahdollisuuksiensa äärirajoilla. Ne ovat aitoja merieläimiä ja lisääntyvät vain lounaisimmilla rannikoillamme.

Lisääntymiseen vaaditaan hämmästyttävän monimutkainen tapahtumasarja. Neljä kaarevaa muodostumaa, jotka kuultavat korvameduusan pinnan läpi ovat eläimen sukuelimet. Koirailla sinipunaiset ja naarailla vaaleanpunaiset. Loppukesästä koiraat päästävät siittiönsä veteen. Hedelmöittyneet munat kehittyvät naaraan sisällä vapaana uiviksi toukiksi ja kiinnittyvät aikanaan kiinteälle alustalle. Vedessä toukka kasvaa polyypiksi ja kuroutuu nivelikkääksi. Lopulta polyypista irtautuu levymäisiä noin millimetrin kokoisia pikkumeduusoita, jotka kasvavat ja erilaistuvat uusiksi korvaeduusoiksi. Polyyppivaihe voi kestää useampiakin vuosia, kun taas meduusavaihe vain yhden kesän.

Se joka todistaa syksyllä korvameduusojen vaellusta, saa nähdä erikoisen näytelmän. Korvameduusat muodostavat yhtenäisen lautan, jossa yksittäiset kellot sykkivät. Kohtaamisesta tulee merellinen tanssi. Aallot eivät tunnu pinnan alla. On hiljaisuus ja rauha. Hetkeksi kaikki pysähtyy.