Felix Zenger ei laita ruokavaliotaan lokeroon


felix_puisto_3_web

Teksti: Anni Saastamoinen, kuvat: Hanna Heikkilä

Ikkunalaudalla lasipurkissa versovat idut. Keittiössä kuivataan omalla viljelypalstalla kasvatetusta lehtikaalista sipsejä. Beatboxaaja Felix Zenger haluaa saada ruokansa läheltä, sillä tieto ruoan alkuperästä ja siitä, mitä ruoka sisältää, on hänelle tärkeää.

– Uskon jollakin tavalla, että olemme mitä syömme. Monen mielestä tällainen ajattelutapa on hassua, mutta minun mielestäni on hassumpaa, että joku on valmis syömään sellaista, minkä sisältöä ei edes ymmärrä, Zenger pohtii.

Zenger kertoo oman luomu- ja lähiruokainnostuksensa lähteneen jonkinasteisesta terveysintoilusta, joka muuttui piakkoin ravinnon ekologisuuden arvostamiseksi. Vaikka monet ryhtyvät tekemään ruokavalioonsa muutoksia erilaisten sairauksien takia, Zengerillä muutoksen taustalla on pelkästään tiedostava kuluttaminen.

– En ole koskaan ollut kauhean sairas tai kipeä, että sitä kautta olisin alkanut miettiä terveyttä ja ruokavalion vaikutusta siihen, mutta kun näihin ruoka-asioihin vähän perehtyi, oli vaikea enää muuttaa tapojaan niin sanotusti huonompaan suuntaan.

Zengerin molemmat vanhemmat ovat olleet kasvissyöjiä useamman kymmenen vuoden ajan, mutta itse hän ei lähtisi ruokavaliotaan lokeroimaan mihinkään, vaikka kasvis- ja raakaruokavalio ovatkin lähimpänä totuutta. – En edusta täysin mitään ruokavaliosuuntausta, samahan pätee musiikissakin
– ei pitäisi olla mitään tarvetta laittaa ruokavaliota lokeroon. Jotain kipinää ruokavaliosuuntaukseeni on kuitenkin varmasti tullut vanhemmiltani, Zenger tuumii.

Tarjoushaukasta puutarhuriksi

Viitisen vuotta sitten Helsinkiin muuttanut Zenger kertoo muuttaneensa ruokavaliota terveellisempään ja ekologisempaan suuntaan pikku hiljaa, vaikka omillaan asumisen alkutaipaleella ostoskoriin valikoituneiden tuotteiden valintaperiaate olikin vallan toisenlainen kuin nykyään.

– Kun muutin Helsinkiin, en ollut samalla tavalla safkasta kiinnostunut. Ostin kaupasta kaikkea punalappuista, niitä -30 tai -50 -prosentin tarjousruokia. Mulla oli oikein sellainen zoomi silmissä, kun metsästin punalappuisia ruokia kaupan hyllystä.

Suomen pitkä ja hyinen talvi ei tee lähiruoan suosimista helpoksi, mutta Zengerillä on keinonsa talvisinkin. Lähiruokaa kun saa kasvatettua ihan vaikka vain omalla ikkunalaudalla ja varsin edullisesti.

– Ympäri vuoden suosittelen, että jokainen laittaisi ikkunalaudalleen tyhjään lasipurkkiin idätettäviä siemeniä, harso siihen päälle vain niin ei tarvitse kuin kastella aamuin illoin ja saa ympäri vuoden tuoretta ruokaa. Sitä lähemmäksi ei voi ruoan tuotanto tulla. Se on myös todella edullista, kunnon opiskelijaruokaa.

Kaukana ovat ne ajat, kun Zenger metsästi kaupan hyllyistä alennettuja ruokatuotteita. Nyttemmin miehellä on oma viljelypalsta, jolla kesän aikana kasvavat erilaiset yrtit ja runsas määrä lehtikaalta. Kaupasta hän hakee vain tuoreet kasvikset, hedelmät ja juurekset.

– Käytän paljon ituja ja versoja, jotka tulevat suoraan kasvattajalta Helsinkiin. Kasvatan ituja ja hapatan juomia itse. Säilön myös paljon – oman viljelypalstan antimista olen tehnyt hapankaalta. Kuivaan villiyrttejä ja muuta, mitä on kesällä löytynyt luonnosta, Zenger listaa.

– Olen löytänyt taloudellisesti järkevän tavan syödä terveellisesti. Terveellisesti syöminen on tehty todella kalliiksi, jos sen tekee peruskauppojen kautta.felix_ilme_7

KATSO MYÖS