Ei enää hiljaista hyväksyntää


Teksti: Johanna Holm, kuvat: Hanna Heikkilä

Juho Räty haluaa kannustaa kaikkia nuoria välittämään muista ja osallistumaan aktiivisesti oman elämänsä tapahtumiin.

Tamperelainen lukiolainen Juho Räty, 19, nousi julkisuuteen sen jälkeen, kun hän puuttui kiusaamiseen linja-autossa. Rädyn mielestä voimme yhdessä tehdä töitä mukavamman maailman puolesta ja olla kiusaamista vastaan.

– Kun kiusaamisesta puhutaan avoimesti, annetaan viesti, että sitä ei hyväksytä. Se, että uskaltaa avata suunsa ja sanoa jotain muutakin kuin ”ihan sama”, on hieno työ nuorelta.

Lukiolaisten liiton #kutsumua-haasteen käynnistäneen Rädyn tarina on kiertänyt mediassa, ja monet ovat inspiroituneet hänen toiminnastaan.

Sittemmin jopa tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoi julkisuudessa kiusaamisteemaa. Kiusaamista ei kannata ohittaa olankohautuksella, sillä sen negatiiviset vaikutukset voivat näkyä vielä aikuisuudessakin

juho_5
Kuinka auttaa kiusattua?

Räty itse puuttui tilanteeseen, jossa neljä nuorta tuuppi ja kiusasi yksin liikkeellä ollutta poikaa ensin bussipysäkillä ja sen jälkeen bussissa. Kukaan ympärillä olijoista ei sanonut mitään. Rätyä kiusaaminen alkoi ärsyttää, joten hän yksinkertaisesti pyysi poikia lopettamaan.

– Voi tehdä muutakin kuin vain tuijottaa eteensä ja olla puuttumatta. E  halunnut olla enää hiljainen hyväksyjä. Kiusaamista ei tarvitse sietää ja siitä kannattaa kertoa jollekin, jotta asian kanssa ei jäisi yksin.

– Kerro vanhemmille, opettajalle, koulukuraattorille, psykologille tai kaverille. Voit myös soittaa auttavaan puhelimeen. Asiasta voi myös puhua vaikka sosiaalisessa mediassa.

Jos itse epäilee, että kaverilla ei ole kaikki kunnossa, kannattaa kysyä suoraan.

Hyvää tehdään yksin ja yhdessä

Rädyn mielestä voimme tehdä kouluista ja koko Suomesta mukavamman paikan, kun uskallamme puuttua ja vaikuttaa ympärillä oleviin asioihin.

– En puhu vain koulukiusaamisesta, vaan ylipäänsä siitä, että uskaltaa olla mukana porukassa, joka tekee muutoksia. Isoja ja pieniä. Räty kannustaa miettimään omaa käyttäytymistään ja valintojaan arkisissa tilanteissa.

– Jos esimerkiksi kadulla tulee vastaan kaksi miestä käsi kädessä, niin miten katsomme heitä? Entä sanommeko kiitoksen paikassa, jossa sitä ei yleensä sanota? Esimerkiksi bussikuskia voi kiittää, kun poistuu bussista.

Suurempien muutosten kannalta Räty haluaa korostaa yhteisön vaikutusta. Yksin on hankalampi saada muutosta aikaan.

– Asiaa voi ajatella vaikka niin, että kun janottaa, haluaa juoda vettä. Jos hanasta tuleekin vain yksi vesitippa, se ei riitä sammuttamaan janoa. Jos hanasta tulee valtavasti vesitippoja, lasi täyttyy ja janon saa sammutettua. Ihmisten kanssa on samoin. Tarvitaan paljon ihmisiä, jotta saadaan muutosta aikaan.

Mielimaisemat tuntureilla

Juho Räty valmistuu lukiosta joulukuussa. Sen jälkeen hän lähtee armeijaan. Intti tuo tervetullutta vaihtelua opiskeluun ja järjestötyöhön, jotka ovat vieneet valtaosan Rädyn ajasta.

– Ja saahan siellä olla luonnossakin.

Myös luonnolla on merkitystä nuorisoaktiiville, joka on tullut tutuksi aivan muista yhteyksistä. Siinä missä kaupunkia pidetään tekemisen ja kiireen paikkana, voi luonnossa rauhoittua ja irtautua arjesta, kiireestä ja sosiaalisesta mediasta.

– Olen käynyt paljon isän kanssa vaeltamassa Lapissa, joten erityisesti pohjoinen Suomi, Lappi ja tunturit ovat rakkaita.

KATSO MYÖS