Dowshifting – vähemmän kulutusta, enemmän elämää


Mikä kumman downshifting? Ilmiölle ei ole vakiintunutta suomenkielistä termiä, mutta voidaan puhua kohtuullistamisesta, hidastamisesta tai leppoistamisesta.

Downshifting tarkoittaa elämäntapaa, jonka ideana on koko elämäntyyliin yksinkertaistaminen ja oman kulutustason vapaaehtoinen madaltaminen vastakohtana urakeskeisyydelle, kuluttamiselle ja kiireelle.

Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi matkustelun ja turhien tavaroiden ostamisen vähentämistä sekä lähiruoan ja -tuotteiden suosimista, jolloin samalla ekologinen jalanjälkikin pienenee.

Hidas elämäntapa ei tarkoita hidastelua vaan asioiden tekemistä tarkoituksenmukaisella tempolla pakonomaisen kiireen sijaan.

Leila Simonen on kirjailija, yrittäjä ja kouluttaja, koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden tohtori ja sosiaalipolitiikan dosentti, ja perehtynyt omakohtaisestikin downshiftaamiseen.

– Downshifting ilmiönä näyttää olevan trendi niin uransa jättäneiden kuin ekologisten nuorten elämässä. Moni rahakkaan ja hektisen uran tehnyt menestyjä haluaisi vähentää kierroksia, keskittyä perheeseen ja elää hitaampaa elämää, Simonen kuvailee.

– Pätkätöissä ollut nuori taas voi miettiä, mistä vähentää koska ei ole nousujohteisella työuralla koskaan ollutkaan. Mutta kumpikin kaipaa vapautta ja omannäköistä elämää itselleen.

Downshiftaaja luopuu tavarasta

Yhteiskunnan elintasoa mitataan kansantuotteella, ja länsimaissa on yksilötasolla totuttu ”näyttämään” naapurille omaa elintasoa tavaralla.

– Asunto, auto, vaatteet ja lomamatkat ovat symboleja, joilla kilpaillaan ja esitellään yhteisössä omaa asemaa ja arvoa. Kun saa palkankorotuksen, elintason nousun pitää näkyä kulutuksessa – näin moni ajattelee ja toimii, Simonen sanoo.

Simosen mukaan länsimaissa on tapahtumassa arvomuutos, johon pakottavat globaali lama ja maapallon ekologinen tilanne. Kansantaloudelle tarvitaan kipeästi muita mittareita kuin raha. Myös yksittäiset ihmiset haluavat kyseenalaistaa kulutustottumuksiaan. Jos mittaa elintasoa tavaroilla, on päättymättömässä kilpavarustelussa.

Monet nuoret haluavat samoja asioita ja tavaroita kuin kavereillakin on. Harva nauttii siitä mitä hänellä jo on, vaan stressaa siitä, mitä vielä pitäisi saada lisää.

Kuinka tälläisiltä sosiaalisilta paineilta voisi välttyä?

– Moni tottuu jo lapsena tavaramereen kotona ja jatkaa kuluttamisen radalla aikuisenakin. Vaatii sisäistä vahvuutta olla hankkimatta tavaroita, joita ”kaikilla on”. Kuluttamatta jättäminen vaatii itsetuntoa ja opettelua, se on vaikeaa, Leila Simonen sanoo.

Miten vähentää kulutusta?

Tavarasta luopumisessa auttaa vain itsekuri. Simonen neuvoo kysymään kaupassa tavaraa hipelöidessäsi itseltäsi: Tarvitsenko tätä todella vai haluanko vain? Onko minulla tälle paikka kotona? Mistä luovun, kun hankin tämän itselleni?

– Pidän itse toisinaan kulutusselibaattiviikon, jolloin ostan vain tarpeellisen ruoan, Simonen kertoo.

– Kannattaa kokeilla, sillä vapaus kuluttamisen ajattelemisesta tuo valtavasti aikaa ja energiaa. Kuluttamisen tilalle tulee silloin itse tekeminen: esimerkiksi valmisruoan sijasta kokataan itse.

Kun lähtee kaupungille ilman luotto- tai pankkikorttia ja käteistä rahaa, saa hyvää harjoitusta itsetuntemukseen. Tunnenko itseni arvottomaksi ilman rahaa? Ahdistaako jos en voikaan tehdä heräteostosta?

– Mielenrauhaa ostamalla ei saa, Simonen muistuttaa.


Teksti Tuuli Turtola

KATSO MYÖS