Skandinavian susilla rajat ovat kiinni
×
Ihmistoiminnan seurauksena Skandinavian, Suomen ja Venäjän Karjalan sudet ovat eristäytyneet toisistaan. Elinvoimainen susikanta tarvitsee Pohjoismaiden välistä yhteistyötä.
Suomen ja Skandinavian susikanta hävitettiin sukupuuttoon 1800-luvulla laajamittaisen metsästyksen seurauksena. Suomeen sudet ovat levittäytyneet takaisin pääosin Venäjän Karjalasta. Ensimmäinen susipentue syntyi Skandinaviassa vuonna 1983, kun Ruotsiin saapui kaksi sutta idästä. Seuraava susi vaelsi Ruotsiin vuonna 1991. Skandinavian susikanta koostui näiden kolmen suden jälkeläisistä vuoteen 2008 asti. Tämä tarkoittaa, että Skandinavian sudet ovat lähempää sukua toisilleen kuin sisarukset keskenään. Sisäsiittoisuus on aiheuttanut susille purentavikoja sekä selkärangan ja sisäelinten epämuodostumia.
Myös Suomen susikannan perimä on heikentynyt, kun Venäjän Karjalan susikanta on puolittunut noin 350 yksilöön ja susien vaeltaminen Suomeen on vähentynyt. Lisäksi Suomen susikanta on kokenut voimakkaita laskuja laittoman ja laillisen metsästyksen johdosta.
Ruotsin sudenhoitosuunnitelman mukaan maahan tarvittaisiin uusi lisääntyvä susi idästä viiden vuoden välein, jotta sisäsiittoisuus vähenisi. Pohjoismaiden laajat poronhoitoalueet kuitenkin eristävät susikannat toisistaan. Vain viisi sutta on onnistuneesti vaeltanut skandinaviaan viimeisten 35 vuoden aikana ja tuonut uutta perimää populaatioon.
Poronhoitoalue eristää
Suomessa poronhoitoalueeseen kuuluu 36 % maan pinta-alasta. Tämä alue käytännössä toimii susivapaana vyöhykkeenä.
Susi luokitellaan poronhoitoalueella luontodirektiivin V liitteen lajiksi, joka sallii tiukasta suojelusta poikkeamisen. Porovahinkoja ehkäistään tehokkaalla sudenmetsästyksellä, jossa on sallittua käyttää apuvälineenä valonlähdettä, koiria, moottorikelkkoja, helikopteria tai mönkijöitä.
Ruotsissa poronhoitoalueella olevasta susipentueesta maksetaan saamelaiskylälle korvausta 500 000 kruunua eli noin 53 800 euroa, suden säännöllisestä esiintyvyydestä 80 000 kruunua (noin 8 600 euroa) ja väliaikaisesta 35 000 kruunua (noin 3700 euroa). Käytännössä korvaus ei kuitenkaan ole tuonut susille hyväksyntää edes idästä vaeltaneiden geneettisesti arvokkaiden susien kohdalla. Alueelle saapuneet sudet on joko ammuttu tai siirretty pois alueelta.
Susien siirtäminen on osoittautunut hankalaksi, koska sudet ovat vaeltaneet takaisin lähtöpaikoilleen tehden satojen kilometrien matkoja. Ainoastaan yksi siirto on onnistunut, kun susipariskunta perusti reviirin vapautuspaikalleen Tivedenin kansallispuistoon.
Viimeisin vaeltaja ammuttiin
Marraskuussa 2015 Ruotsin poronhoitoalueelle Härjedaleniin vaelsi susi idästä. Valtion ympäristöhallinnon viranomainen Naturvårdsverket katsoi suden olevan yhtä arvokas kuin 500 skandinaavista sutta, koska sillä oli useita geneettisiä ominaisuuksia, jotka puuttuvat skandinaavian susikannasta. Joulukuussa susitulokas siirtyi Norjan puolelle, jossa se ammuttiin laittomasti.
Laittoman sudenmetsästyksen laajuutta on selvitetty pantasusien avulla. Puolet kuolleena löydetyistä susista menehtyi Skandinaviassa laittoman metsästyksen seurauksena.
Norjassa susille on määrätty kolme vyöhykettä, jossa ne voivat perustaa reviirin. Jos sudet poistuvat vyöhykkeeltä, ne voidaan ampua luvilla. Talvella 2014–2015 Norjassa rekisteröitiin kaksi susipentuetta, vaikka tavoite on, että maahan syntyisi kolme pentuetta vuosittain.
Ekologisia käytäviä tarvitaan
Luontainen levittäytyminen takaisi Fennoskandiaan elinvoimaisen susikannan pitkällä aikavälillä. Tällöin ei tarvittaisi lisätoimenpiteitä, kuten susien siirtämistä alueilta toisille tai eläintarhojen sudenpentujen siirtämistä villien susien pesiin. Suuri haaste tulevaisuudessa on luoda ekologisia käytäviä, jotka yhdistäisivät eristäytyneet susipopulaatiot keskenään.
Susipopulaatioiden tulisi myös olla tarpeeksi isoja ollakseen elinvoimaisia. Eri tutkimusten mukaan susikannan elinvoimaisuus edellyttäisi 2000–5000 yhteistä sutta Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Venäjän Karjalassa. Siihen on vielä matkaa.
Linkki artikkelin sivulle
Luonto kuuluu kaikille
×
Ulkona on pakkasta lähes 20 astetta. Talvipyöräilijät polkevat naama punaisena pakkasesta välittämättä, mutta kaikkia talviurheilu ei kiinnosta.
– Kävin kerran kavereiden kanssa laskettelemassa. Se oli todella vaikeaa, kaaduin varmaan kymmenen kertaa, Shafi Puaale kertoo.
Joukko eri-ikäisiä poikia ja nuoria miehiä on kokoontunut viettämään aikaa yhdessä. Paikkana on Kölvi, Setlementtinuorten Hämeen piirin monikulttuurinen poikatyöyksikkö Tampereella. Jääkiekko ei houkuta näitä nuoria miehiä avantouinnista puhumattakaan. Kaikki ovat sitä mieltä, että kesällä ulkona on enemmän tekemistä, kun voi pyöräillä ja pelata jalkapalloa.
Shafi Puaale, Mahdi Aalin, Ali Maadey ja Jarnail Singh ovat asuneet Suomessa jo vuosia. Suomalainen luonto ei kuitenkaan ole nuorille kovin tuttu. Aalin ja Puaale ovat käyneet telttailemassa, mutta kukaan neljästä nuoresta ei liiku luonnossa säännöllisesti. Metsässä liikkuminen ja patikointi saattaisi kiinnostaa, jos sellaiseen tarjoutuisi ohjattu mahdollisuus. Tosin vain kesällä, talvella ulkona on kaikkien mielestä liian kylmä.
– Olisin halunnut viime kesänä lähteä keräämään marjoja, mutta en tiennyt minne suuntaan pitäisi lähteä. Kysyin naapurilta, voiko jostain läheltä kerätä marjoja, hän käski ajamaan sadan kilometrin päähän, Aalin kertoo.
Lisää tietoa vanhemmille ja lapsille
Kölvin nuoret eivät ole ajatustensa kanssa yksin. Maahanmuuttajataustaisia lapsia ja nuoria on vain vähän mukana luontoharrastustoiminnassa.
Katri Silvonen Luonto-Liitosta kertoo, että suurin syy on tiedon puute. Vaikka lapset olisivat kuulleet luontoharrastustoiminnasta, myös vanhemmat tarvitsevat tietoa. Usein ongelmana on myös kielimuuri, vanhemmat eivät välttämättä osaa suomea yhtä hyvin kuin lapset.
Luonto-Liiton Savo-Karjalan piirissä kehitetäänkin tänä vuonna tiedotusta. Uusi leiri- ja kerhojuliste on suunniteltu niin, että jo kuvituksesta käy ilmi, mitä leirillä tapahtuu. Nettisivuille laitetaan tiedote vanhemmille ensin suomeksi ja myöhemmin muutamalla vieraalla kielellä.
Joensuun seudun monikulttuurisuusyhdistyksen (JoMoni) kautta luontokerho-ohjaajakoulutuksiin on löydetty myös maahanmuuttajataustaisia ohjaajia. Ajatuksena on, että uussuomalaisten kynnys osallistua Luonto-Liiton toimintaan madaltuisi, jos kerhoissa ja leireillä olisi maahanmuuttajataustaisia ohjaajia.
Isabel Muñoz on ollut sijaisena Savo-Karjalan Luontopiirin lastenkerhossa. Luonto on tärkeä osa metsätieteitä opiskelleen Muñozin elämää.
– Halusin nähdä jotain uutta ja erilaista. Halusin jonnekin missä on metsää ja vettä, Espanjasta Suomeen muuttanut Muñoz kertoo.
Espanjaa ja teatteria opettava Muñoz on aktiivinen myös Joensuun seudun monikulttuurisuusyhdistyksen toiminnassa. Luontokerhoja hän voisi lähteä ohjaamaan ehkä taas tulevaisuudessa.
– Nyt on liikaa ohjelmaa, Muños sanoo.
Kielimuuri ei saa olla este osallistumiselle
Ihmisten luontosuhde on eri maissa erilainen. Esimerkiksi venäläisten suhde luontoon on samankaltainen kuin suomalaisilla, perheet viettävät paljon aikaa luonnossa ja kesämökeillä. Katri Silvosen mukaan joitakin vanhempia askarruttaa, miksi luonnossa pitäisi viettää aikaa, ja mitä siellä voi tehdä.
– Somaliassa kaupungeissa asuvat ihmiset eivät juurikaan liiku luonnossa, Mahdi Aalin sanoo, ja muut nyökkäilevät.
Luonnossa liikkuminen voi herättää vanhemmissa monenlaisia kysymyksiä. Onko metsään turvallista mennä? Mitä eläimiä siellä on? Onko Suomessa myrkyllisiä käärmeitä? Suomalainen metsä voi olla tuntematon paitsi uussuomalaisille, myös urbaaneille, koko ikänsä Suomessa asuneille lapsille.
– Metsään voi tutustua turvalliseksi leikin avulla: suunnistetaan muurahaispesien avulla, rakennetaan sateensuojia, etsitään ja maistellaan syötäviä kasveja, Silvonen kertoo.
Mutta luontoharrastamisen ei tarvitse olla pelkkää erätaitojen opettelua. Myös toisiin kulttuureihin ja ihmisiin tutustuminen voi olla tärkeä osa leiriä. Jos luontoleirillä on osallistujia, joilla on eri äidinkieli, ohjelmaan voi kuulua esimerkiksi sanojen opettelua eri kielillä.
Leiriohjelmaa suunniteltaessa onkin hyvä ottaa mukaan sellaisia ohjelmanumeroita, jotka eivät perustu suomen kielellä kikkailuun. Toiminnalliset ohjelmanumerot sopivat kaikille kielitaidoista riippumatta. Monikulttuurinen luontoharrastustoiminta ei loppujen lopuksi ole sen kummempaa kuin muukaan toiminta.
– Maahanmuuttajat eivät ole kiinnostuneita maahanmuuttajille suunnatusta toiminnasta. He haluavat mieluummin mukaan jo olemassa olevaan toimintaan, pois mamu-lokerosta, Silvonen kertoo.
Luonto-Liitto järjestää vuoden 2016 aikana maahanmuuttajataustaisille ja kantasuomalaisille perheille tarkoitettua yhteistä toimintaa. Näin yhä useammat suomalaiset, uudet ja vanhat, pääsevät nauttimaan luonnosta ja tutustumaan toisiinsa.
Linkki artikkelin sivulle
Talvipyöräilijän vapaus
×
Markus Seppälän tunnistaa heti mieheksi, joka pitää mielellään itsensä kiireisenä. Seppälä kirjoittaa parhaillaan tietokirjaa vieraslajeista ja niiden torjunnasta, toimii Helsingin Polkupyöräilijöiden hallituksessa, Luomus ry:n varapuheenjohtajana sekä projektipäällikkönä Luonto-Liiton Uudenmaan piirin Box Bike Helsinki -hankkeessa. Hankkeen tarkoituksena on tehdä pyöräilystä tunnetumpaa ja helpommin lähestyttävää.
– Box Bike Helsinki -hankkeessa teemme yhteistyötä paikallisten nuorisotaloaktiivien kanssa. Nuorilla kaupunkilaisilla on mahdollisuus suunnitella ja toteuttaa tavarafillari omista lähtökohdista ja tarpeistaan käsin. Nuoret muodostivat keskenään joukkueen, jossa he ideoivat sellaisen pyörän, jonka haluaisivat toteuttaa. Siellä pohdittiin jo esimerkiksi pyöriä, joissa on mobiilisauna, leffateatteri, runkoon upotetut kaiuttimet tai yhdistetty grilli-jääkaappi-pakastin. Valmis pyörä olisi sitten nuorisotalolla kaikkien lainattavissa, Seppälä visioi.
Hankkeessa on omat haasteensa. Alusta asti on painotettu sitä, että pyörän on oltava sellainen, jota kaikki voivat ajaa ja jota on mukava ajaa.
– Nyt opitaan kaikki, mitä on opittavissa yhdellä joukkueella ja pyörällä, toivottavasti seuraavalla kerralla voidaan sitten tehdä useampi pyörä useammalla joukkueella, Seppälä intoilee.
Pyöräilytalven liikennettä
Myös toisenlainen kampanjointi pitää Seppälän kiireisenä. Juuri nyt Helsingin Polkupyöräilijät ottaa osaa Pyöräilyliiton järjestämään valtakunnalliseen pyöräilytalvikampanjaan.
– Kannustamme pyöräilemään ympäri vuoden. Toimimme kaikin tavoin pyöräilyn edistämisen puolesta ja esimerkiksi yritämme saada kaupunkia parantamaan pyöräreittien kunnossapitoa talvella. Turvallisuus on kyselyjen mukaan yksi tärkeimmistä syistä, miksi monet eivät pyöräile talvella. Pyrimme parantamaan asiaa yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa, Seppälä kertoo.
Seppälälle pyöräily on liikennettä. Helsingissä Seppälä on huomannut, että pyöräily on nopeimpia tapoja liikkua.
– Voi itse määrittää missä ajassa on perillä. Ei tarvitse miettiä esimerkiksi parkkipaikkaa tai odotella bussia. Voisin puhua vaikka kuinka kauan siitä, miksi pyöräily on maailman paras asia. Esimerkiksi se on hyvin tasa-arvoinen tapa liikkua. Ei tarvitse olla riippuvainen kenestäkään ja melkein kaikilla on varaa jonkinlaiseen pyörään vaikka ei olisi varaa autoon, Seppälä hehkuttaa.
Pitää olla kivaa
Seppälä myöntää, että aina hänkään ei pyöräile. Hänen mielestään pyöräilyn on oltava kivaa, eikä suorittamista.
– En ole puritaani sillä tavalla, että pyöräilen pää ja sormet jäässä vain siksi, että olen valinnut talvipyöräilyn. Jos ulkona on niin kehno keli, ettei ole mukava kävellä, ei varmasti ole mukava myöskään pyöräillä.
Seppälä naurahtaa, kun kysyn millaisissa olosuhteissa hän ei pyöräilisi.
– Noin viiden kilometrin matkat on järkevintä pyöräillä, koska se on kaupunkialueilla nopeinta. Lisäksi pyöräily pitää fyysisesti ja psyykkisesti paremmassa kunnossa. Mielestäni työpaikoilla pitäisi tukea johdonmukaisesti pyöräilyä vaikkapa tukemalla pyörän hankintaa tai osallistumalla johonkin pyöräilyä edistävään hankkeeseen. Se vähentäisi varmasti merkittävästi sairaspoissaoloja, kun työntekijät olisivat paremmassa kunnossa.
Varusteet kuntoon
Maastopyörät ovat suosittuja talvipyöriä. Suosiotaan ovat nostaneet myös maastopyörää leveämmillä renkailla varustetut ”läskipyörät”, kuten Seppälä niitä nimittää.
Seppälä itse ei kuitenkaan omista maastopyörää. Hänellä on sama pyörä kuin kesällä, lisävarusteina nastarenkaat, lokasuojat ja valot. Renkaat myös ovat vähän leveämmät. Asianmukaiset valot ja heijastimet ovat lain mukaan pakollisia pimeän aikaan ja nastarenkaat turvallisuussyistä tarpeelliset.
– Olen nähnyt kyllä kaikennäköisiä pyöriä talvella liikenteessä, ihan yksivaihteisia mummopyöriäkin.
Oikea vaatetus on tärkeää talvipyöräilyssä.
– Itse olen vilukissa, joten varustaudun kerrospukeutumalla. Kannattaa huomioida myös matkan pituus ja toisaalta se, että onko tarkoitus tulla hiki vai ei. Ei välttämättä kannata ensin ostaa vaikkapa kalliita pyöräilyhanskoja. Kun pyöräilee pakkasessa, huomaa kyllä, mitä tarvitsee. Varmasti samat asut kuin hiihtäessä toimivat pyöräillessä hyvin, Seppälä kertoo.
– Monenlaisilla yhdistelmillä selviää hengissä, mutta pyöräilyn tarkoitus on olla myös kivaa, joten pukeutumiseen kannattaa panostaa. Minusta on aina hienoa, kun on onnistunut pukeutumaan juuri oikein niin, ettei tule hiki tai kylmä. Silloin taputan itselleni.
Vapaasti mutta turvallisesti
Pyöräilyssä Seppälä pitää vapauden tunteesta.
– Fillaroidessa voi havainnoida vaikkapa luontoa ihan eri tavalla. Tarkkailen paljon ympäristöäni pyöräillessä ja pyörällä on tosi kiva tehdä matkaa, Seppälä sanoo.
Seppälä muistuttaa, että talvella on tärkeää kiinnittää huomiota pyörän kunnossapitoon, jotta se pysyy turvallisena.
– Kannattaa aina välillä tarkistaa, että jarrut pelaavat eivätkä ole jäässä tai likaiset, ja etteivät teräsvaijerit jäädy kiinni. Monet käyttävät myös erityistä öljyä, joka sopii talvipakkasille. Jos pyörää pitää hyvässä kunnossa, se palkitsee liikkumalla kevyemmin ja näin on taas mukavampaa pyöräillä, Seppälä opastaa.
Linkki artikkelin sivulle
