Nuorten Luonto

Uutta ja uusiutuvaa

Teksti: Ilkka Hiltunen
Kuva: Kevin Connors

Ympäristöystävällisen energiantuotannon perustan muodostavat uusiutuvat energianlähteet. Nuorten Luonto tutustui alan uusimpiin innovaatioihin aaltoenergiasta bioetanoliin.

Planeettamme on pullollaan hyödynnettävissä olevaa uusiutuvaa energiaa eri muodoissa. Auringonvaloa, tuulen ja veden liikettä sekä maankuoren lämpöä voidaan muuttaa sähköksi ilman merkittäviä päästöjä. Kasvien kasvattaminen energiantuotantoon puolestaan sitoo hiilidioksidia, minkä ansiosta kasvipohjaisten polttoaineiden käyttö ei välttämättä lisää kasvihuonepäästöjä.

Seuraavaksi esiteltävät energiantuotantotavat ovat vielä kehittelyasteella. Niiden tarkoituksena on muuttaa luonnollisesti uusiutuvia energian muotoja kestävällä tavalla nykyaikaisen yhteiskunnan tarpeisiin.

Energinen maininki

Maailman merivesissä on valtavasti hyödynnettävissä olevaa energiaa eri muodoissa. Aaltojen, merivirtojen ja vuorovesien sisältämän liike-energian lisäksi on tutkittu myös vesimassojen keskinäisiin lämpötila- ja suolapitoisuuseroihin perustuvaa energiantuotantoa. Viime vuosina erityisesti aaltovoiman kehittämiseen on panostettu.

Aaltovoima tarkoittaa tuulen meren pinnalla aikaansaaman aaltoilun hyödyntämistä. Liike-energia voidaan muuntaa sähköksi monin eri tavoin. Esimerkiksi aaltojen mukana kelluvan poijun liikettä voi käyttää pumppaamaan nestettä, joka pyörittää generaattoria. Toinen kehitelty ratkaisu on käyttää kelluvaa, pitkulaista vaimenninta, joka toimii pumppuna taittuessaan ja oikaistuessaan aallokossa.

Aaltoenergian hyväksikäytön suurimmat haasteet liittyvät laitteiston kunnossapitoon. Huoltoa vaikeuttaa se, että ainakin osa laitteistosta sijaitsee merellä, jossa olosuhteet eivät aina ole suotuisat. Merenkäynti yltyy väistämättä joskus rajuksi, mikä asettaa kovia vaatimuksia laitteiston kestävyydelle. Aaltovoimaloita on turha rakentaa, jos ne eivät kestä myrskyjä.

Aaltovoiman etuna on laaja potentiaali: energiantuotantoon soveltuvia rannikkoalueita on runsaasti ympäri maailman. Aallokoiden voimakkuus on myös yleensä helppoa ennustaa jopa päiväkausia etukäteen, mikä edistää luonnonvoimista riippuvaisen energiantuotannon tehokkuutta.

Maa on voimaa

Maankuoreen johtuvaa lämpöä, joka syntyy pääosin mineraalien radioaktiivisen hajoamisen tuloksena maan sisuksissa, kutsutaan geotermiseksi energiaksi. Paikoissa, joissa maaperä läpäisee geotermistä lämpöä tuoden sen lähelle maan pintaa, tämän energian hyödyntäminen on suhteellisen helppoa. Esimerkiksi tuliperäisellä Islannin saarella tuotetaan yli neljäsosa sähköstä geotermisellä voimalla.

Uudet, tehostetut geotermiset järjestelmät mahdollistavat maankuoren lämpöenergian hyödyntämisen myös alueilla, joilla lämpö ei luonnostaan kohoa maan pinnalle. Perusideana on tehdä kalliosta läpäisevää pumppaamalla maaperään vettä kovalla paineella porakaivosta. Geotermisen lämmön kuumentama vesi nousee toisesta porakaivosta ylös voimalaitokseen, jossa lämpö käytetään sähköntuotantoon. Jäähtynyt vesi pumpataan takaisin kallioon.

Tehostettujen geotermisten järjestelmien suurin tekninen haaste on, että kaivot pitää porata useiden kilometrien syvyisiksi, jotta saavutetaan energiantuotannon kannalta riittäviä lämpötiloja. Tehostamiseen voi liittyä myös riski, että kallion murtaminen heikentää maaperän vakautta. Tämä saattaa johtaa seismisesti aktiivisilla alueilla maanjäristyksiin tai maan kohoamiseen. Paikallisten riskien ei kuitenkaan katsota olevan merkittävä rajoite geotermisen energiantuotannon kehittämiselle.

Tehostettu geoterminen energia on lupaava energiantuotantomuoto erityisesti siinä mielessä, että sillä kyetään tuottamaan energiaa tasaisesti ja lähes missä tahansa. Esimerkiksi tuuli- ja aurinkovoiman tuotanto vaihtelee sääolojen mukaan, ja vaikka ne voivat tukea toisiaan, tarvitaan lisäksi voimalaitoksia, joiden tuotanto on tasaisen varmaa.

Fiksumpaa alkoholinkäyttöä

Bioetanoli on kasviperäinen polttoaine, jota valmistetaan nykyisin tärkkelys- tai sokeripitoisista kasveista, kuten maissista ja sokeriruo’osta.

Sokeriruoko on verrattain hyvä raaka-aine, mutta sen kasvattaminen on kannattavaa lähinnä vain tropiikissa. Maissin ja muiden viljojen kasvattaminen puolestaan vaatii paljon energiaa suhteessa siitä saatavaan energiaan, joten etanolin valmistaminen niistä ei ole erityisen tehokasta tai kestävää. Lisäksi polttoainetuotantoon nykyisin käytettävien kasvien viljelystä seuraa maankäyttöön ja veden kulutukseen liittyviä ongelmia.

Biopolttoaineiden tuotannon heikkouksia pyritään korjaamaan kehittämällä menetelmiä, joiden avulla polttoaineita voidaan valmistaa ekologisesti kestävämmistä raaka-aineista. Etanolin tuotannon kehittelyssä tutkitaan lignoselluloosan eli kasvien puumaisen rakenneaineksen muuttamista etanoliksi. Tällaista menetelmää hyödyntämällä etanolin raaka-aineena voitaisiin käyttää maatalouden ja puuteollisuuden jätteitä sekä vähemmän vaativia heinäkasveja.

Selluetanolia voidaan valmistaa kahdella eri periaatteella. Hapon tai entsyymien avulla selluloosa voidaan hajottaa sokereiksi. Niistä taas saadaan käymisprosessin tuloksena etanolia. Toinen keino käsitellä selluloosaa on kaasuunnuttaminen, jolloin saadaan häkää ja vetyä. Nämä kaasut voidaan muuttaa etanoliksi käymisen tai kemiallisen katalyysin avulla.

Selluetanolin tuotannon kehittämisen kannalta ratkaiseva kysymys on, kuinka tehokkaasti raaka-ainetta saadaan muunnettua polttoaineeksi. Tehokkuus vaikuttaa sekä polttoaineen hintaan että tuotantomääriin. Muuntamisprosessin kehittämisessä entsyymien ja niiden tuottamisen tutkimus on ollut merkittävässä roolissa. Kehittämisprojekteihin on kuulunut keinotekoisten entsyymien rakentamista ja entsyymejä tuottavien sienten geenimuuntelua.

Vaikka selluloosaetanoli vaikuttaakin hyvältä vaihtoehdolta viljasta tehtyyn etanoliin verrattuna, koko projektin mielekkyys voidaan kyseenalaistaa. Etanolin valmistuksen sijaan voi olla energiatehokkaampaa käyttää biomassaa polttoaineena sähköntuotannossa ja siirtyä sähkökäyttöisiin ajoneuvoihin. Toisaalta etanolin käyttöönotto polttomoottoreissa saattaa olla helpompi ratkaisu. Etanolia käytetäänkin yleisesti bensiinin jatkeena myös täälläpäin maailmaa.

Ja maailma pelastuu?

Vaikka nykyiset ja kehitteillä olevat uusiutuvat energiantuotantotavat olisivatkin ympäristön kannalta huomattavasti parempi ratkaisu kuin fossiiliset polttoaineet tai ydinvoima, niiden laajemmalle hyödyntämiselle on merkittäviä esteitä.

Pidemmälle kehittyneet uusiutuvat energiantuotantomuodot ovat taloudellisesti kilpailukykyisiä, mutta vallitsevat yhteiskuntajärjestelmät ovat rakentuneet uusiutumattomien energialähteiden perustalle. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, ettei uusiutumattoman energian hintaan lasketa sen aiheuttamien ympäristöongelmien kustannuksia.

Voidaan kuitenkin nähdä kannustavana, että esteet kestävämmän energiantuotannon laajamittaisemmalle yleistymiselle ja kehittymiselle ovat lähinnä järjestelykysymyksiä. Tarvittava teknologia ja osaaminen ovat jo olemassa tai hyvässä kehitysvauhdissa – ne on vain kyettävä ottamaan käyttöön.

Pärjäisitkö päivän ilman sähköä?

Leo Stranius

Sähkö ympäröi elämäämme. Herään aamulla sähköllä toimivan älypuhelimeni herätykseen, laitan sähkövalot päälle ja lämmitän vedenkeittimellä teevettä. Aloitan työt käynnistämällä langattoman modeemin ja kannettavan tietokoneeni. Illalla luen kirjaa yölampun valossa.

Pystyisinkö toimimaan edes vuorokautta ilman sähköä? Rehellisesti sanottuna en. Tärkeimmät työkaluni, tietokone, internet ja älypuhelin, lakkaisivat kaikki toimimasta ilman sähköä. Kirjoittaminen ja lukeminen onnistuisivat vain päivänvalossa tai kynttilän kanssa. Asioiden hoitaminen kävisi yllättävän hankalaksi.

Vuorokausi ilman sähköä olisi kuitenkin mielenkiintoinen kokemus. Heräisin ilman älypuhelinta luonnonvaloon. Söisin ruokani kypsentämättömänä. Päivän mittaan työt hoituisivat ihmisiä kasvokkain tavatessa. Työvälineinä olisivat kynä ja muistivihko.

Olemme riippuvaisia sähköstä. Nykyinen yhteiskuntamme ei toimisi, mikäli sähköntuotanto keskeytyisi. Patterit kylmenisivät, ruoka pilaantuisi, veden tulo lakkaisi ja sen myötä WC-pönttökään ei vetäisi. Radio, televisio ja internet olisivat hiljaisia.

Ongelma ei tietysti ole sähkö sinänsä, vaan se, miten sitä tuotetaan. Fossiilisiin polttoaineisiin tai ydinvoimaan perustuva sähköntuotanto aiheuttaa merkittäviä ympäristöongelmia. Ilmastonmuutos uhkaa karata käsistä, ja ydinjäte jää tuleville sukupolville 100 000 vuoden vaarallisena perintönä. Jotain on pakko tehdä.

Teollisuuden lisäksi sähköä kuluu kotitalouksissa, erityisesti valaistukseen, kodinkoneisiin ja viihde-elektroniikkaan. Vaikka pidempi sähköpaasto taitaa monelle meistä olla yhtä Earth Hour -tuntia lukuun ottamatta mahdotonta, voimme omassa arjessamme vähentää sähkönkulutusta merkittävästi.

Tärkeintä on varmistaa, että kotiin hankitaan päästötöntä ekoenergiaa. Tämän jälkeen kannattaa kiinnittää huomiota valaistukseen – eli käyttää energiansäästö- tai LED-valoja vain siellä, missä niitä todella tarvitaan. Sähkölaitteet taas kannattaa varustaa katkaisimella varustetulla jatkojohdolla, jonka voi napsauttaa pois päältä silloin kun laitetta ei tarvita.

Omien arkivalintojen lisäksi kannattaa tietenkin vaikuttaa yhteiskunnan päättäjiin, jotta energiansäästöön ja energiatehokkuuteen sekä tuulivoiman ja muiden uusiutuvien energialähteiden rakentamiseen panostettaisiin entistä enemmän.

Kirjoittaja on sähköstä riippuvainen Luonto-Liiton pääsihteeri

PS. Haastan kaikki mukaan vuorokauden mittaiseen Älä käytä sähköä -päivään (Älä osta mitään -päivän hengessä!) sekä kertomaan tempauksen kokemuksista Luonto-Liitolle. Päivän ajankohdan voi valita vapaasti. Tarinat voi lähettää osoitteeseen leo.stranius@luontoliitto.fi. Parhaimmat palkitaan.

Ihmiskehon energiasyöppö on maksa

Jonna Niiniaho

Eläinkunnassa energiatehokkuuteen vaikuttaa koko. Pikkulintu joutuu hengissä pysyäkseen syömään moninkertaisen määrän ruokaa painokiloaan kohden ihmiseen verrattuna.

Ihmiskeho on melko hyvä kone energiankulutuksen suhteen, vaikka kulutammekin liikkumiseemme kolminkertaisesti energiaa norsuun verrattuna. Yleistäen voi sanoa, että mitä suurempi eläin, sitä tehokkaampaa energiankäyttö on. Ja me ihmisethän olemme suurehkoja olentoja eläinmaailmassa.

Tässä hieman vertailua ihmisen ja pikkulinnun suhteen. Energiankulutustaan minimoidakseen pikkulinnut välttävät turhaa liikkumista talvisaikaan, eivätkä lähde helposti etsimään uusia talviapajia. Tämän vuoksi pikkulintujen talviruokinta tuleekin aloittaa aina jo ennen kylmimpiä säitä, sillä myöhään perustetut ruokintapaikat jäävät helposti löytämättä. Ankarana talvena pikkulinnut voivat kadota paikoitellen kokonaan.

Ihmisen energiankulutus:

Ihminen (mies): 70 kg
Kokonaiskulutus: 2800 kcal / vrk
Ruokaa kuluu: 2 kg / vrk
n. 29 g ruokaa painokiloa kohden
40 kcal / painokilo
Ruoan imeytysmistappio n. 10 %

Liikkuminen n. 33 %
Perusaineenvaihdunta n. 66 %:

Maksa 27 %: Maksa käsittelee sen, mitä syömme ja juomme. Maksassa aineet muokataan sellaiseen muotoon, että ne voidaan joko poistaa tai käyttää elimistössä hyväksi. Maksa muun muassa tuhoaa verenkierron mukana tulevia bakteereita ja myrkkyjä, valmistaa sappihappoja ja säätelee verensokeria ja veren aminohappopitoisuutta.
Hermosto 19 %: Koostuu keskushermostosta (aivot ja selkäydin) ja ääreishermostosta. Aivot vastaanottavat ja muokkaavat informaatiota sekä säätelevät elintoimintoja ja käyttäytymistä. Selkäydin välittää viestejä aivojen ja ääreishermoston välillä. Ääreishermosto säätelee lihaksiston liikkeitä, vaikuttaa rauhasten eritykseen ja välittää aistinsolujen informaatiota keskushermostolle.
Munuaiset 10 %: Munuaiset suodattavat verestä haitallisia kuona-aineita, jotka eritetään virtsan mukana pois elimistöstä. Munuaisten läpi virtaa vuorokaudessa noin 1500 l verta, josta ne suodattavat 180 l alkuvirtsaa. Valmista virtsaa syntyy n. 1,5 litraa.
Sydän 7 %: Sydämen käyttämä energia kuluu sydämen sykkeen ylläpitämiseen. Sydämen normaali pulssi levossa on minuutissa n. 50–80 lyöntiä, jolloin se pumppaa noin viisi litraa verta.
Muut 4 %

Pikkulintu (urpiainen):

Urpiainen (talvella) n. 13 g
Kokonaiskulutus: 23 kcal/vrk
Ruokaa: vähintään 8g/vrk
n. 615 g ruokaa painokiloa kohden
1769 kcal / painokilo

Talvella pikkulinnut kuluttavat jo seuraavana yönä lähes kaiken päivällä hankkimansa energian. Erityisesti lämmönsäätely vie paljon energiaa. Talvella linnut lentävät mahdollisimman vähän ja suosivat ravintoapajia, jotka ovat jo valmiiksi tiedossa. Samaan aikaan lintujen ruoansulatus tehostuu muuttamaan ravinnon nopeasti rasvavarastoiksi, sillä esimerkiksi urpiaisen kupuun mahtuu vain 2 g ruokaa. Energiantarvetta vähentää, jos lintu kaivautuu kieppiin tai etsiytyy yöksi johonkin muuhun suojaavaan, eristävään paikkaan.

Valoa ja dramatiikkaa — Luonto-Liiton kuvakilpailun satoa

Teemu Saloriutta

Alle 30-vuotiaille Luonto-Liiton jäsenille suunnattu luontokuvakilpailu järjestettiin vuonna 2011 kolmatta kertaa. Kilpailuun osallistui innokkaita kuvaajia kaikkialta Suomesta, pohjoisimmat Inarin Sevettijärveltä saakka. Palkittujen kuvien joukkoon mahtui sekä kauniita tunnelmapläjäyksiä että raadollisia dokumentteja.

Aikuisten eli 20–29-vuotiaiden sarjassa voiton vei helsinkiläinen Hanna Hyvönen (s. 1991) kuvalla Kultainen hetki. Tunnelmallinen maisemakuva syntyi  Kuhmossa karhunkatselukojussa.

—Yöllä oli ollut pakkasta ja maa oli aamulla kuuran peitossa. Suomaiseman ylle syntyi kaunista utua auringon noustessa. Kuvanottohetkellä kuului susilauman ulvontaa, ja vähän aikaisemmin karhu oli tallustanut piilokojumme ohitse, Hanna kertoo.

Hannan menestys ei jäänyt yhden kortin varaan: hänen kuvansa Outariekko taisteli tiukasti sarjavoitosta ja palkittiin lopulta kunniamaininnalla. Aikuisten sarjan taso oli korkea, joten tuomaristo päätti jakaa myös toisen kunniamaininnan. Sen sai helsinkiläisen Antti Salovaaran (s. 1983) traaginen kuva Sopulivaellus.

Nuorten (14–19-vuotiaiden) sarjassa voittoon ylsi niin ikään helsinkiläinen Jakke Neiro (s. 1995) kuvalla Yön laskeutuminen. Tuomaristoa miellytti vastavalon taitava käyttö, minkä ansiosta viljantähkän ääriviivat piirtyvät upeasti pehmeää taustaa vasten. Kuvaustilanne tuli vastaan heinäkuisena iltana Alajoen perinnemaisemassa.

— Pysähdyin tienvarteen ja halusin ikuistaa kesäisen auringonlaskun, tuon keltaoranssin näkymän, vähän erilaisesta kuvakulmasta. Toiveena oli vangita viimeinen tähkien saama valoenergia, Jakke kuvailee.

Kunniamaininnan Nuorten sarjassa sai Janne Kajava (s. 1996) Kiimingistä kuvalla Kärpäset.

Uudessa kännykkäsarjassa voiton otti vantaalainen Saara Seppälä (s. 1989), jonka dramaattinen kuva Siivet vetosi tuomaristoon symboliikallaan. Menestys Luonto-Liiton kuvakilpailussa on Saaralle tuttua, sillä kahdessa aiemmassa kilpailussa hän on saavuttanut kunniamainintoja omassa ikäsarjassaan. Kolmas kerta toi viimein sarjavoiton.

— Kuva linnunsiivistä piti ottaa kännykkäkameralla, koska oikeaa kameraa ei ollut mukana. Kuva oli tarkoitettu luonnosmaiseksi muistiinpanoksi erikoisesta näystä keskellä kaupunkia. Jonain päivänä muistiinpano saattaa poikia piirustuksen tai maalauksen, Saara kertoo.

Kännykkäsarjan kunniamaininta meni piikkiöläisen Milla Aallon (s. 1991) kuvalle Pilvimassat.

Lasten sarjan voitti espoolainen Venla Mäkipää (s. 2002) kuvalla Vauvahämähäkkien verkkotanssi ja kunniamaininnalla palkittiin loviisalaisen Ali-Santeri Törmikosken (s. 1999) otos Vapaamatkustaja.

Kilpailun tuomareina toimivat luontokuvaaja Tuomas Heinonen, biologi-valokuvaaja Emilia Pippola ja Luonto-Liiton kilpailukoordinaattori Teemu Saloriutta. Tuomaristo arvosteli kuvat nimettöminä.

► Kaikki palkitut kuvat sekä tietoa kuvista ja kuvaajista on nähtävissä osoitteessa www.lapsetluontoon.fi/kuvakilpailu2011.

Sattuma teki runoilijasta nuortenkirjailijan

Teksti: Sofia Virtanen
Kuva: Ville Hytönen

Kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen (34) oli kahdeksanvuotias, kun Tšernobylin ydinvoimalassa Ukrainassa räjähti keväällä 1986.

Neuvostoliitossa tapahtuneesta onnettomuudesta tihkui hitaasti tietoa: pari päivää onnettomuuden jälkeen Ruotsi oli ensimmäinen maa, joka julkaisi uutiset epäilyttävän korkeista säteilyarvoista omalla alueellaan. Vasta kun pahin laskeuma oli todennäköisesti jo ohi, Vilja-Tuuliaa ja kavereita kehotettiin varomaan sadetta ja kiellettiin syömästä ketunleipiä ja marjoja metsästä.

– Tapahtuman jälkeinen pelottava ja mystinen tunnelma on kiehtonut minua vuosikaudet, Huotarinen sanoo.

Kummia sattui myös hänen kotinurkillaan Säijän kylässä lähellä Tamperetta: tuttavan lehmä sai samana kesänä kaksipäisen vasikan. Huotarisen tuore nuortenkirja Valoa valoa valoa sijoittuu tuohon kummalliseen kesään 1986.

Tarinassa kaksi teini-ikäistä tyttöä rakastuu toisiinsa. Kuoleman, perheongelmien ja ydinvoimalaonnettomuuden haamut varjostavat elämää. Kirjailijan mielestä teoksesta kirjoitetuissa arvosteluissa on keskitytty jopa yllättävän vähän ruotimaan Tšernobylin osaa kirjassa.

– Muutenkin tuntuu, että tästä lähihistorian tapahtumasta on kirjoitettu yllättävän vähän kaunokirjallisuutta. Onko se vielä tabu monissa paikoissa, vaikka Neuvostoliitto romahtikin?, hän miettii.

Runoja teinistä pitäen

Kirjaa varten Huotarinen haastatteli useita henkilöitä, jotka olivat teini-ikäisiä vuonna 1986. Taustatietoa tarvittiin muun muassa siihen, mitä koulussa kerrottiin Tšernobylin onnettomuudesta. Myös nuorisomuodin kuumimmat villitykset oli valittava uskottavasti.

Aikaisemmin Huotarinen on kirjoittanut kolme nuortenkirjaa, jotka kuuluvat kaikki samaan Silja-sarjaan ja sijoittuvat nykyaikaan. Ne ovat tyyliltään paljon enemmän “perinteisiä” nuortenkirjoja kuin Valoa valoa valoa – tarinoita, joissa henkilöt seikkailevat ja kasvavat vuodesta toiseen.

Nuortenkirjojen lisäksi Huotarinen on julkaissut kolme runokokoelmaa. Hän pitää itseään varsinaisesti runoilijana, nuortenkirjallisuus on pikemminkin uran jännittävä sivupolku.

– Olen kirjoittanut lapsesta saakka kaikenlaista. 13-vuotiaana aloitin runojen kirjoittamisen, ja niiden parissa olen viettänyt varmasti enemmän aikaa kuin minkään muun tekstilajin, Huotarinen sanoo. Hänen esikoisrunokokoelmansa Sakset kädessä ei saa juosta julkaistiin vuonna 2004.

Kilpailun kautta nuortenkirjailijaksi

Huotarinen on opettanut kirjoittamista jo vuosien ajan erilaisilla kursseilla niin nuorille kuin aikuisillekin. Hän myös lukee ja keräilee vanhoja nuortenkirjoja.

– Esimerkiksi L.M. Montgomeryn Runotyttö-kirjat ovat hienoa kuvausta taiteilijaksi kasvamisesta. Suomessa 1960-luvulla kirjoittanut, sittemmin vähän unohduksiin jäänyt Merja Otava teki upeita ja aikanaan uudenlaisia nuortenkirjoja, ja Kari Levolan poikakirjoissa viime vuosikymmeniltä on usein huikeita tarinoita, kirjailija listaa esimerkkejä suosikeistaan.

Ensimmäinen oma nuortenkirja Siljan laulu. Tarina tyttöbändistä (2007) syntyi kuitenkin suureksi osaksi sattumalta.

– Osallistuin Kariston nuortenkirjakilpailuun käsikirjoituksellani. Siitä se lähti, hän kertoo. – Kirjoitan mielelläni nuorista, koska teini-ikä on niin jännittävää, vaikka monille vaikeaakin muutosten aikaa. Se on otollista vaikka millaisille tapahtumille.

Inspiraatiota saaristosta

Huotarinen sanoo, ettei tiedosta haaveilleensa nuorena kirjailijan urasta, mutta “Kirjoittaminen on aina ollut osa elämää, eikä sitä oikein voinut edes harrastukseksi sanoa, kirjoitin niin paljon”.

Maalla kasvaneelle myös luonto on aina ollut luonteva osa teemavalikoimaa. Kivet, puut ja maiseman pinnanmuodot hiipivät teksteihin kuin itsestään. Huotarinen on myös kirjoittanut lehmäteemaisen runokokoelman Iloisen lehmän runot (2009).

– Viimeisen viiden, kuuden vuoden aikana olen myös tutustunut läheisemmin uuteen elementtiin, mereen. Olen kasvanut sisämaassa, mutta nyt minulla on ollut usean vuoden ajan mahdollisuus mennä välillä kirjoittamaan Utöhön tai Jurmoon, Turun ulkosaaristoon, Huotarinen kertoo.

Pitkistä viikonlopuista kahteen viikkoon kestäviä kirjoittamismatkoja hän on tehnyt kaikkina vuodenaikoina, useimmiten yksin. – Kerran tosin pidettiin isompi lukupiiri.

Erilainen teos

Valoa valoa valoa voitti vuoden 2011 Junior Finlandian.

– Olen saanut palautetta hyvin eri ikäisiltä lukijoilta, teineistä 70-vuotiaisiin. On mukavaa, että myös vanhemmat ikäluokat ovat löytäneet kirjan. Jos itse saisin valita, en olisi kategorisoinut sitä pelkästään nuortenkirjaksi, mutta markkinoinnissa pätevät tietyt lait kustantamojen ja kirjakauppojen puolella, Huotarinen sanoo.

Teos on proosaa, mutta lyyriset eli runolliset elementit näkyvät sen sivuilla myös voimakkaasti.

– Kirjoittaminen oli erilaista kuin aiempia nuortenkirjoja tehdessä. Tarina oli kypsynyt vuosien varrella. En kirjoittanut lainkaan runoja, kun tämän tarinan työstäminen oli kesken, kirjailija muistelee.

Aiempia nuortenkirjoja kirjoittaessa hän on työstänyt samalla runokokoelmaa. Nyt se ei onnistunut, vaan Valoa valoa valoa vaati kaiken huomion pitkäksi ajaksi.

Kevätseuranta 2011: Metsäluonto heräsi lämpimään kevääseen

Teksti: Milla Aalto
Kuvat: Teemu Saloriutta

Pohjois-Suomessa maa nukkuu parhaillaan lumihangen alla ja etelässä talvikelit ovat vasta alkaneet, mutta jo muutaman kuukauden päästä kevät kolkuttelee ovella. Sitä odotellessa voimme palata muistelemaan viime vuotta. Kevät 2011 alkoi varovaisesti pitkän, kylmän ja lumisen talven jälkeen, mutta vauhtiin päästyään se lähti pompahtelemaan määrätietoisesti eteenpäin kohti kesää. Kevätseurannan viimekeväiset tulokset valottavat tarkemmin kevään etenemistä.

Ankarinkin talvi antaa lopulta periksi

Viime talvi oli huomattavan kylmä ja luminen. Koko maassa keskilämpötila oli -12 astetta eli reilun kolmen asteen verran pitkäaikaista keskiarvoa alempi. Jäisen alun jälkeen kevät lähti ymmärrettävästi liikkeelle hiukan jähmeästi. Siitä kehkeytyi kuitenkin hitusen verran tavanomaista lämpimämpi. Myös sademäärät olivat paikoin normaalia suurempia, jopa kaksinkertaisia.

Jo tammikuulta alkaen tuli satunnaisia havaintoja muutamista Kevätseurannan lajeista, kuten peiposta, laulujoutsenesta ja kottaraisesta, mutta kyseessä oli mitä ilmeisimmin täällä talvehtineita yksilöitä (miten kummassa olivatkaan selviytyneet?). Maaliskuun alkupuolella saatiin jo muutamia varsinaisia keväthavaintojakin, kun uhkarohkeimmat kiurut ja töyhtöhyypät saapuivat rannikolle.

Ensimmäinen seurantaviikonloppu toi rannikkoalueille myös laulujoutsenia ja naurulokkeja, ja jopa kukkivia leskenlehtiä ja sinivuokkoja ilmoitettiin havaitun aivan eteläisimmässä Suomessa aurinkoisille rinteille muodostuneilla sulapaikoilla. Niiden kukinnan alkaminen ajoittui siis suunnilleen samoille päiville kuin vuonna 2010.

Maaliskuun lopulla säät pysyivät kylminä, mutta laulujoutsenet jatkoivat sitkeästi etenemistään kohti pohjoista. Niitä nähtiin jo Oulun korkeudella. Kiurujen ja töyhtöhyyppien seuraksi rannikon niityille ja pelloille saapui kottaraisparvia odottelemaan lumien sulamista. Kurjet alkoivat tulla lounaasta, hiukan edellistä kevättä myöhemmin. Myös peippoja ja tuulihaukkoja saapui.

Etelässä havaittiin jokunen kyy lämmittelemässä auringonpaisteessa talvehtimisluolansa ulkopuolella. Aurinko herätteli myös hyönteisiä, ja maaliskuun loppupuolella ilmoitettiinkin jo havaintoja kekomuurahaisesta, nokkosperhosesta ja sitruunaperhosesta. Valkovuokko aloitti kukintansa Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

Tasaista tahtia eteenpäin

Huhtikuun puolelle siirryttäessä ensimmäisinä saapuneet linnut olivat ehtineet levittäytyä jo koko maahan. Muista lajiryhmistä tehtiin edelleen havaintoja vain Etelä-Suomessa. Mantukimalainen ilmaantui pikkuhiljaa runsastuvien kukkien luokse pörräämään. Sääsketkin heräilivät, ja perhoshavaintoja alkoi tulla aina Pohjois-Pohjanmaalta asti. Muuttolintujakin saapui lisää. Punakylkirastaita ja muutamia yksittäisiä rantasipejä tavattiin rannikolla, kurki saavutti Keski-Suomen ja peippo ehti jo sitäkin pohjoisemmas. Myös tuttu kevääntuoja västäräkki alkoi palailla Suomeen.

Kun säät lämpenivät sopivasti, kyiden ohella myös rantakäärmeet ja vaskitsat lähtivät liikkeelle. Etelässä tehtiin siili- ja lepakkohavaintojakin. Peltokortteiden itiötähkät nousivat pintaan, ja seitsenpistepirkkoja alkoi niinikään näkyä. Yllättäen myös haarapääskyjä lensi etelärannikolle yhtä varhain kuin keväällä 2010, jo ennen huhtikuun puoltaväliä. Sammakot aloittivat kutunsa lampien vapauduttua jäistä.

Metsävuoden teemalajeista ensimmäisenä havaittiin kevätpiippo, jonka huomaamattomat mutta sievät kukat avautuivat Varsinais-Suomessa huhtikuun puolenvälin jälkeen. Huhtikuu toi myös pajulinnun, kirjosiepon ja käen. Toinen teemalaji kukkamaljakas alkoi kasvattaa maljamaisia itiöemiään, ja kangasperhosestakin saatiin pian havaintoja ympäri maata.

Toukokuun alkuun mennessä muun muassa laulujoutsenet, kurjet, västäräkit ja peipot olivat matkanneet Lappiin asti. Lapissa ilmoitettiin havaitun myös nokkosperhosia, kimalaisia ja kekomuurahaisia työn touhussa, ja siilikin oli nähty liikkeellä. Leskenlehdet kukkivat jo, vaikka ne aloittivatkin Lapissa edellistä kevättä myöhemmin. Samaan aikaan Etelä-Suomessa rentukan kukat sekä koivujen lehdet aukesivat.

Toukokuun helteet toivat kesän

Toukokuu alkoi 20 asteen lämpötiloissa. Kuun puolivälissä saatiin poikkeuksellisen varhainen hellejakso. Yli 25 asteessa pysyttiin paikoin jopa kahdeksan päivän ajan, ja ylimmillään mittari hipoi 30 astetta. Kuumat säät vauhdittivat kesän tuloa kaikkialla Suomessa.

Koivunlehdet saavuttivat etelässä kahden sentin pituuden heti kuun alussa, ja Pohjois-Savosta asti ilmoitettiin sentin mittaisista hiirenkorvista. Kuun puoleenväliin mennessä koivut olivat jo Lapissakin kunnolla lehdessä. Myös teemalaji haapa alkoi avata lehtiään toukokuun alkupuolella. Hyönteissyöjälinnut, kuten haarapääsky ja pajulintu, runsastuivat ja levittäytyivät nopeasti kohti pohjoista. Kirjosieppoja nähtiin jo ympäri Lappia, ja käen kukunta täytti metsät Pohjois-Pohjanmaata myöten. Viimeinen teemalaji sirittäjä saapui Etelä-Suomen metsiin.

Toukokuun ensimmäisellä viikolla mustikan ja tuomen kukista saatiin ensihavainnot. Käenkaali aloitti kukintansa samoihin aikoihin, mikä on noin viikon verran myöhemmin kuin vuonna 2010. Oravanmarja puolestaan aloitti viikkoa aikaisemmin kuin edelliskeväänä. Tuomen kukinta runsastui pikkuhiljaa ja touko-kesäkuun vaihteessa sitä havaittiin viimein Lapissakin. Kielo ja kullero lukeutuivat myös toukokuun kukkijoihin.

Ensimmäiset todelliset kesän merkit, tervapääskyt, saapuivat Etelä-Suomen taivaalle kaartelemaan tavanomaisessa aikataulussaan ennen kuun puoliväliä. Muutamassa viikossa ne olivat edenneet Oulun korkeudelle asti, ja paria päivää myöhemmin havaintoja tehtiin Rovaniemelläkin. Kesäkuulle siirryttäessä kaikkia seurantalajeja oli havaittu jo koko maassa. Eteläisessä ja keskisessä Suomessa kevät oli vaihtunut reippaasti kesäksi, ja maan pohjoisimmissakin osissa viimeiset lumikinokset olivat lämpimien säiden myötä sulamassa pois hyvää vauhtia.

Kevätseuranta innosti havainnoimaan

YK julisti vuoden 2011 kansainväliseksi metsien vuodeksi, ja niinpä Luonto-Liiton perinteisessä Kevätseurannassakin teemana oli metsä. Teemalajeiksi oli nostettu haapa, kevätpiippo, kangasperhonen, kukkamaljakas ja sirittäjä. Teema kannusti jokaista liikkumaan ulkona lähimetsissään ja tarkkailemaan keväistä luontoa uusin silmin.

Kevätseurantaan osallistui vajaat 900 luontoharrastajaa ja yksittäisiä havaintoja lähetettiin melkein 16000. Havaintoja saatiin kaikkiaan noin 250 kunnasta eri puolilta Suomea.

Eniten havaintoja lähetettiin useimmille keväänseuraajille tutuista alkukevään linnuista ja ensimmäisistä kukkijoista. Loppukevään kukkakasveista, kuten oravanmarjasta ja kielosta puolestaan palautettiin verrattain vähän havaintoja. Olisikin toivottavaa, että havaintojen palauttamista jatkettaisiin yhtä ahkerasti vielä kesäkuun puolellakin, vaikka kevät tuntuisikin olevan jo takana. Peippo ja laulujoutsen olivat linnuista eniten havainnoituja, kasveista taas leskenlehti, valkovuokko ja koivu. Myös perhoset olivat suosittuja. Nisäkkäistä ja matelijoista havaintoja tuli totuttuun tapaan muita ryhmiä vähemmän.

Vuoden teemalajeista eniten havaintoja keräsi kangasperhonen, kuivien kangasmetsien eloisa hohtavanvihreä lepattelija. Ensimmäinen Kevätseurannassa mukana ollut sienilaji kukkamaljakas oli kansalaisille vieraampi, mutta siitäkin palautettiin yli kymmenkunta havaintoa Uudeltamaalta, Hämeestä ja Pohjanmaalta.

Mistä saan virtaa?

Teksti ja kuvat: Sannukka Pekkala

Kolme ihmistä kertoo, mikä pitää heidät liikkeessä ja lataa akut. Yhdellä toimii yksinäisyys, toisella arjen syke ja kolmas taas kaipaa metsälle.

Emmi Stenberg, 19, on huhkinut au pairina Irlannin Traleessa pian puoli vuotta. Päivät täyttyvät perheen lapsien kanssa touhutessa: leikitään, ajetaan kouluun ja harrastuksiin, käydään uimakoulussa ja kitaratunneilla.

– Au pairin työ on mukavaa mutta vastuullista. Välillä vastuun määrä hirvittää, Emmi sanoo.

Uusi ja ihmeellinen arki väsytti aluksi: autot ajoivat eri puolella tietä ja kaupassa myyjän kanssa juteltiin kuin vanhalle tutulle. Small talkiin ja suomalaisen silmin yltiöpäiseen kohteliaisuuteen tottuminen otti oman aikansa.

– Irlannissa ei voisi koskaan mennä bussiin kuskia moikkaamatta ja huppu syvällä päässä, Emmi nauraa.

Kun Emmi lataa akkuja, hän suuntaa yksin ulos merenrantaan iPodin kanssa. – Parasta rentoutumista on se, kun saan kuunnella musiikkia ja katsella kaunista maisemaa. Kun saan olla vaan.

Se, että toisinaan kaipaa yksinäisyyttä, ei tarkoita sitä, ettei pitäisi ihmisistä. – On ihanaa olla myös kavereiden kanssa, totta kai. Mutta yksinolo ja musiikki on se, mistä saan eniten voimaa jatkaa eteenpäin, Emmi miettii.

– Kun on saanut olla hetken omissa oloissaan ja mietiskellä, huolet eivät tunnu enää niin isoilta. Jaksaa taas maailmaa ja touhuamista.

Uuden musiikin etsiminen on sekin oma ilonsa. Tällä hetkellä Emmin soittimessa pauhaa esimerkiksi Fosters the Peoplen Pumped Up Kicks.

– Sitä ei voi kuunnella hyppimättä!

Arki antaa energiaa

20-vuotiaalle Silja Malmströmille virtaa tuo arki. Opiskelu, työ, harrastukset ja ystävät pitävät nuoren naisen kiireisenä – ja sehän sopii.
– Jos makaan kotona, laiskistun, eikä edes tee mieli tehdä mitään, Silja nauraa.

Päivisin Silja opiskelee matkailualaa Vaasan ammattikorkeakoulussa. Illat vilahtavat ohi ultimaten ja kuoron parissa. Muutaman kerran viikossa Silja rientää koulun penkiltä suoraan töihin, vaihtaa hupparin tarjoilijan esiliinaan ja palvelee asiakkaita Amarillossa. – Töissä eniten potkua antavat hyvät työkaverit ja kivat asiakkaat.

Joskus vauhti kiihtyy liikaakin: pöytä kääntyy ja arjen toimeliaisuus muuttuu stressiksi.

– Silloin yritän vähentää työtunteja ja ajatella asian kerrallaan, Silja kertoo. – Ajattelen esimerkiksi yhden koulutyön kerrallaan, seuraavaan palautuspäivään asti. Siten työmäärä ei näytä niin suurelta.

Lomalla arjen rytmi ja rutiinit heitetään romukoppaan. – Silloinkin teen paljon, mutta kaikkea muuta kuin arkisin. Akut latautuvat, ja olen taas valmis uusiin haasteisiin.

Metsältä potkua päivään

Erik Isaksson, 29, suuntaa metsään säällä kuin säällä. Kun muut tiirailevat sisätiloista ulos pyryyn ja tuiskeeseen, Erik on jo kiertänyt päivän lenkkinsä Norrbottenin vaaramaisemissa. Luonnossa liikkuminen antaa potkua päivään.

– Pienikin lenkki riittää. Tärkeintä on, että saan annokseni raitista ilmaa!

Metsästystä harrastava Erik käy metsällä viidestä kuuteen kertaan viikossa. Harrastuksessa kiehtoo ennen kaikkea vapaus: metsään meno ei ole kellonlyömästä kiinni.

– Voin mennä ulos milloin vain. Metsästyksestä ja luonnossa liikkumisesta on tullut osa arkipäivää, Erik sanoo.

Korvessa tehdyn työn hedelmät täyttävät pakastimen, josta löytyy hirven ja peuran lihaa, riistalintuja ja kalaa. Metsämarjat on hillottu ja korvasienet kuivattu kastikkeita varten. Tässä talossa ei nähdä nälänpäivää.

– En pidä siitä, että kaikki ruoka ostetaan marketista. Haluan olla mahdollisimman omavarainen ja riippumaton suurista tuottajista. Luonnon ruoka on myös puhdasta.

Luonnontuntemus on iso osa harrastusta. Erik erottaa käpytikan koputuksen ja tunnistaa jäällä loikkineen minkin jäljet. Vuosia lähitienoilla liikkuneena hän tietää ikkunasta katsomalla, missä riista milloinkin liikkuu.

Päivän saaliiksi riittävät pelkkä siipien suhina tai lumella kiemurteleva jälkijonokin – ne kertovat tarinaa metsän eläjien tavoista. Jos riistaa ei näy, Erik etsii kauniin paikan, istahtaa kannon päälle ja kaivaa termospullon ja eväsleivät esiin. Kahvihetki metsässä on mitä suurin onni sellaisenaan.

Loissähköstä ja oikean takansytytystekniikan merkityksestä: Vastauksia arkipäivän energiapulmiin

Kati Tiitola, Sofia Virtanen ja Emilia Raunio

Oletko kohdannut arkipäivän energiankäyttöön liittyviä pulmia tai pohdintoja, joihin tuntuu hankalalta löytää yksiselitteistä vastausta? Nuorten Luonto tarttui haasteeseen ja etsi vastaukset mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Havaitsimme, että pienillä teoilla ja kiinnittämällä enemmän huomiota arkipäivän rutiineihin voimme saada aikaan säästöä sähkölaskussa ja luonnonvaroissa.

Onko kodin lämmittäminen takalla suurempi paha kuin kaukolämmöllä?

Kaukolämmön aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt riippuvat kaukolämmön tuotantoon käytetystä polttoaineesta. Fossiiliset polttoaineet, kuten öljy ja kivihiili, ovat takassa poltettua puuta huonompia. Suurissa kaupungeissa ja taajamissa kaukolämpöä tuotetaan yleensä yhteistuotantona eli sähköntuotannon sivutuotteena.

Koska sähköä tarvitaan moneen muuhunkin kuin lämmitykseen, on tärkeää saada kaikki energia sähköntuotannosta hyödyksi. Siksi kaukolämpökin on vähemmän saastuttavaa kuin pelkästään lämmöntuotantoon tarkoitetussa öljylämpökeskuksessa tuotettu lämpöenergia. Ilman kaukolämmön kuluttajia lämpö johdettaisiin esimerkiksi mereen, kuten ydinvoimalaitoksissa. Yleisesti ottaen kaukolämpölaitoksissa poltto on tehokkaampaa ja savukaasut puhdistetaan paremmin kuin mitä kotitakalla pystytään tekemään.

Takan lämmityksessäkin pitää muistaa kuivan puun käyttö ja oikea sytytystapa, jotta vältytään pienhiukkasilta ja muilta ilmanlaatua heikentäviltä päästöiltä. On huolehdittava siitä, että puut on ladottu väljästi, ja ensimmäisessä pesällisessä niiden tulisi olla ohuita. Sytykkeenä käytettävä paperi tai tuohi laitetaan puukasan päälle, ja pesään jätetään vähintään 1/3 tilaa savukaasuja varten. Takassa ei koskaan saa polttaa roskia, ei edes maitopurkkia.

Miten voisi korvata energiankulutusta kehon tuottamalla energialla?

Helpoin keino on vähentää liikennepolttoaineiden käyttöä liikkumalla kävellen tai pyöräillen. Kotona voi vähentää lämmitystarvetta, jos kuntosalin tai bodypumpin sijasta tekee iltajumpan kotona: itselle tulee lämmin ja lämmin keho lämmittää myös huoneistoa aktiivisuudesta ja yksilöstä riippuen noin 100 watin teholla.

Onko parempi käyttää vanha sähkölaite loppuun vai vaihtaa se uuteen, energiapihiin malliin?

Vanhaa toimivaa laitetta ei yleensä kannata vaihtaa uuteen, vaan kuluttaa se käyttöikänsä päähän ja toimittaa sen jälkeen asianmukaiseen kierrätykseen. Vanhan laitteen käyttöikää saa jatkettua pitämällä siitä hyvää huolta, esimerkiksi sulattamalla pakastin ja imuroimalla kylmälaitteiden jäähdytyssäleiköt vuosittain. Kaikkien sähkölaitteiden osalta on huolehdittava riittävästä ilmanvaihdosta.

Säästävätkö energiansäästölamput todella luonnonvaroja verrattuna hehkulamppuihin?

Elinkaaritarkastelussa energiansäästölamppu kuormittaa ympäristöä viidesosan hehkulamppuun verrattuna. Ensinnäkin energiansäästölamput kestävät moninkertaisesti hehkulamppuihin verrattuna. Toiseksi energiansäästölampusta pystytään kierrättämään suurin osa. Tärkeää on siis toimittaa käytetty energiansäästölamppu sähkö- ja elektroniikkaromukeräykseen eikä laittaa sitä kaatopaikkajätteeseen.

Hehkulampun valmistukseen käytettävä energia on noin 0,1 % sen elinkaaren aikana käyttämästä energiasta, energiansäästölampulla valmistukseen kuluu noin 1 % ja kierrätykseen 1 %. Suurin merkitys on lamppujen käyttöikänsä aikana käyttämän energian ympäristövaikutuksilla.

Olen kuullut loissähköstä eli siitä, kun virta kulkee lamppujen kautta käyttämättömänä ja takaisin sähköverkkoon. Miten ilmiö selitetään ja näkyykö se sähkölaskussa?

Huonolaatuisissa energiansäästölampuissa voi olla sellaista elektroniikkaa, joka lisää loissähkön kulutusta. Suurissa kerrostaloissa tämä kertaantuu, ja ongelmaksi voi tulla liian loissähkön kuluminen. Sähkölaskussa se voi näkyä, jos laskutustapana on tehosiirto.

Myös muut magneettikenttää muodostavat laitteet, kuten sähkömoottorit, aiheuttavat loissähköä. Isoissa taloyhtiöissä ja tehtaissa tämä on kompensoitu kondensaattoreilla. Pientaloissa mahdollisen loistehon ei pitäisi olla kovin suuri haitta. Loistehosta ei pienkuluttajan tarvitse maksaa, sillä loisteho ei näy tavallisessa kilowattituntimittarissa (kWh).

Vastaukset: Johtava energia-asiantuntija Anne Ahtiainen Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskuksesta

Mikä mahtaa olla keittiön yleinen energiasyöppö? Miten voimme toimia energiaa säästäen ruokaa laittaessamme?

Yksi energiaa kuluttavimmista ruonvalmistusmetodeista on uunin lämmittäminen. Uunia kannattaa käyttää monipuolisesti. Kun ruokaa valmistetaan uunissa, hyödynnä uunin esilämmitysaika. Monet ruuat voidaan laittaa jo kylmään uuniin. Hyödynnä myös jälkilämpö. Kerralla kannattaa tehdä isompi satsi ja lämmittää annokset myöhemmin mikrossa.

Vastaus: Marja Einesalo Helsingin Energian Energiakeskuksesta

Miten muuten voin vähentää pyykkäämisen energiankulutusta kuin pesemällä alemmassa lämpötilassa?

Yleinen energiansäästövinkki kuuluu, että vaatteet kannattaa pestä 40 tai jopa 30 eikä 60 °C, jos ne eivät ole aivan kamalan likaisia. Pesulämpötilan laskeminen 60:sta 40:een voikin parhaimmillaan puolittaa energiankulutuksen. Viiden kilon pyykkikoneellinen 60 asteessa pestessä kuluttaa noin 1 kWh tai hieman vähemmän sähköä, neljässäkympissä voit selvitä puolella.

Mutta, mutta… Usein eniten energiaa koko pyykinpesuprosessissa menee vaatteiden kuivaamiseen! Veden haihtuminen kuluttaa paljon energiaa. Kuivausrumpu tai -kaappi vie sähköä, mutta jos kuivaat pyykit narulla sisällä, saatat pahimmillaan kuluttaa aivan yhtä paljon energiaa, jopa 1,5–2,5 kWh.

Miten se on mahdollista? Pyykeistä haihtuva vesi viilentää huoneilmaa, ja talvella kun taloa lämmitetään muutenkin, patterien täytyy paukkua entistä kovemmalla pitääkseen huoneilman sen lämpöisenä kuin termostaatista on säädetty.

Jos käytössäsi on jo kuivausrumpu tai -kaappi etkä joudu hankkimaan uutta tavaraa, voit käyttää laitteita melko hyvällä omallatunnolla varsinkin talvella. Mallista riippuen sähköä kuluu 1,8–3,5 kWh.

Aina kun mahdollista, pyykit kannattaakin kuivata ulkona narulla. Poikkeuksena ehkä kesän helteisimmät päivät, jolloin kuivuva pyykki viilentää ihanasti sisäilmaa! Silittäminen ja mankelointi taas vievät hyvin vähän sähköä pyykin pesuun ja kuivaamiseen verrattuna.

Vastauksen lähteet:

Kodin energiaopas (Työtehoseura, Adato ja Motiva):
► www.tts.fi/kodinenergiaopas/pyykkays/kuivaus.htm

Martat:
► www.martat.fi/neuvot_arkeen/kodinkoneet/kuivausrumpu_ja_kuivauskaappi

Kodinhoitoaiheinen Kyllä äiti tietää -blogi:
► kysymammalta.blogspot.com/search/label/pyykin%20kuivaaminen

Möllöt ja höllöt tutuksi nykykokille

Teksti ja kuva: Emilia Raunio

Kansainvälistyvässä keittiössä suomalaisen ruokakuluttuurin helmet ovat jääneet unholaan. Perinteitä kunnioittava kokki kaivaa pölyttyneet reseptikirjat mummolan vintiltä ja kuuntelee historian tuulien huminaa. Kansanomainen ruokavalio on muinoin muodostunut olosuhteiden muokkaamana. Kun jääkaappeja ei ollut, ruoka suolattiin, hapatettiin, kuivattiin, jäädytettiin tai imellytettiin säilymisen varmistamiseksi. Kulloinkin syötiin sitä, mitä oli sesongin mukaan saatavilla.

Nyt kevään kynnyksellä odotetaan jo malttamattomana tulevaa satoa ja käytetään menneen sadon viimeiset ravintorikkaat marjat virtaa antamaan. Perinnekokin ensimmäinen koitos on karjalainen perinneruoka mustikkamöllö.

Mustikkamöllöä tehtiin karjalaisessa keittiössä perinteisesti välipalaksi, ja se tunnettiin etenkin lasten herkkuna marjanpoimintaretkien jälkeen. Mustikoiden soseuttaminen toisen karjalaisen perinneruoan, hapanleivän, kanssa kuulostaa niin jännittävältä, että on hivuttauduttava hellan ääreen kokeilemaan.

Mustikkamöllö

2 dl pakastemustikoita (tai tuoreita)
1 dl ruisleipäkuutioita (mielellään perinteistä juureen leivottua ruislimppua)
luraus hunajaa

Anna mustikoiden sulaa ja soseuta ne. Lisää joukkoon pieneksi kuutioidut hapanleivän palat ja soseuta sekoitus. Mausta hunajalla maun mukaan, ja jos haluat möllöstä juoksevampaa, lisää hieman vettä. Kaada möllö kahvikupposiin, koristele kokonaisilla mustikoilla ja ripottele pinnalle vielä hunajaa. Nauti välipalana ja saat varmasti virtaa!

Mustikka

Sisältää runsaasti A-, B- ja C-vitamiineja, mangaania, flavonoideja, polyfenoleita, antosyaaneita ja kuituja.

Hapanleipä

Sisältää runsaasti hitaasti imeytyviä hiilihydraatteja, kuitua, B- ja E-vitamiineja, foolihappoa, rautaa, magnesiumia, sinkkiä ja kaliumia.

Lähteet:

Pirkki Sallinen-Gimpi: Karjalainen keittokirja

Irja Seppänen-Pora: Apposkaalista mansikkamöllöön

Fineli – Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen elintarvikkeiden koostumustietopankki

Uraanin matka

Senni Luosujärvi

Jalostus ydinpolttoaineeksi vie uraania eri puolille maailmaa. Samalla syntyy tonneittain erilaista päästöjä ja jätteitä sekä kuluu sähköä ja fossiilisia polttoaineita.

Vuonna 2005 maailmassa on 440 toiminnassa olevaa ydinreaktoria, jotka tuottavat 4% maailman perusenergiantarpeesta. Ydinvoimala käyttää polttoaineenaan uraania, jota louhitaan maasta.

Uraani (U) on raskas, lievästi radioaktiivinen alkuaine. Maan kuoressa sitä on laskennallisesti neljä grammaa tuhatta tonnia kohden. Uraanin käsittelyn haaste on sen radioaktiivisuuden hidas puoliintuminen, joka vaatii aikaa useita kymmeniä tuhansia vuosia. Luonnonuraani U238:n puoliintuminen vie 4,5 miljardia vuotta.

Uraanin matka alkaa maailman kaivoksista

Kaivoksen toiminta – uraanimalmin louhinta ja jalostaminen – vaatii kuutioittain vettä, sähköä ja polttoaineita sekä erilaisia kemikaaleja päivittäin. Tämä tarkoittaa kymmeniä päivittäisiä kuljetuksia satamista rautateitse ja rekoin kaivosalueelle.

Rikkaimmissakin esiintymissä vain kymmenesosa louhitusta kivestä on jatkojalostukseen käyttökelpoista ainesta. 80% uraanimalmin radioaktiivisuudesta jää kaivokselle jätekiviin ja käytettyihin kemikaaleihin keräytyneenä. Radioaktiivinen aines pitäisi eristää muusta ympäristöstä. Kaivostoiminnan haittoja säteilyn lisäksi ovat myös leviävä pöly ja alueen vesistöjen kuormittuminen.

Louhittu malmi rikastetaan yellowcake (”keltainen kakku”) -uraanirikasteeksi. Tuotannossa käsitellään tonneittain kiveä; 40 000 tonnista uraanimalmia saadaan 250 tonnia valmista rikastetta. Yellowcake jatkaa matkaansa kaivokselta väkevöintilaitokseen.

Polttoaineeksi ja sotakäyttöön

Väkevöintilaitoksen tarkoitus on tehdä rikasteesta uraanipitoisempaa, käyttökelpoista ydinpolttoaineen valmistamiseksi. Väkevöintilaitoksissa voidaan rikastaa myös ydinasekelpoista uraania. Samalla syntyy köyhdytettyä uraania, jota voidaan käyttää esimerkiksi ammuksissa. Koska väkevöintilaitoksissa voidaan tuottaa myös ydinasemateriaalia, niiden sijoittuminen eri maihin on poliittinen kysymys. Myös käsittelylaitoksissa syntyy päästöjä ja radioaktiivista jätettä.

Polttoainesauvojen valmistus tapahtuu eri laitoksessa kuin väkevöinti. Varsinaiset  ydinpolttoainesauvat ovat kuin keraamisia pellettejä. Ydinvoimalan reaktorissa sauvojen uraaniytimet halkeavat, mitä kutsutaan fissioksi. Näin syntyy höyryä, joka pyörittää voimalan turbiineja ja muuttuu generaattorissa sähköksi. Toiminnassa syntyy myös säteilyä.

Uraanin jalostus vaatii useita eri käsittelyvaiheita eri laitoksissa ympäri maailmaa. Onkin laskettu, että maailmassa tehdään vuosittain 20 miljoonaa kuljetusta meri-, rauta-, lento- ja maateitse, joissa siirretään uraania kiinteässä tai nesteen muodossa paikasta toiseen.

Päästöjä ja jätteitä eri puolilla maailmaa

Ydinvoimalan päästöt ovat niin kaasumaisia, nestemäisiä kuin kiinteitä. Kaasumaisia päästöjä ei voida varastoida, joten niille on asetettu kansainvälisesti raja-arvoja. Nestemäiset ja kiinteät jätteet täytyy varastoida tai jatkokäsitellä.

Ydinvoimalassa syntyvää matala- ja keskiaktiivista jätettä ovat esimerkiksi voimalan työntekijöiden vaatteet, työkalut ja suodattimet, joiden radioaktiivisuus on matalaa ja lyhytkestoista. 1000 MW:n voimala tuottaa 25 tonnia korkea-aktiivista jätettä vuodessa. Lämpöä ja radioaktiivisuutta pitkään tuottava korkea-aktiivinen jäte vaatii jäädyttämistä ja varastointia.

Reaktorissa ollut uraanipolttoaine on kolmen vuoden käytön jälkeen miljoona kertaa radioaktiivisempaa kuin reaktorin säteilylle altistamaton uraani. Käytetyistä polttoainenipuista saadaan myös plutoniumia MOX-polttoaineeseen, joka tuottaa enemmän radioaktiivisuutta ja lämpöä kuin pelkästä uraanista valmistettu polttoaine. MOX- polttoainetta käytetään Euroopassa 40 ydinvoimalassa. Loppusijoituksen lisäksi käytettyä polttoainetta voidaan jälleenkäsitellä eri mantereilla toimivissa jälleenkäsittelylaitoksissa ja käyttää siten uudelleen.

Jätteiden eristäminen

Suomen säteilyturvakeskuksen mukaan ydinjäte on eristettävä kaikesta elollisesta luonnosta sadoiksi tuhansiksi vuosiksi. Riskinä kaikissa ehdotetuissa ydinpolttoaineen loppusijoitusvaihtoehdoissa on säteily tai jopa jätteen jätteiden valuminen ympäristöön, mikä pitäisi pystyä estämään. Pahimmillaan ydinjätettä on laskettu suoraan vesistöihin, kuten Venäjän Mayakissa.

Kaikissa sijoitusvaihtoehdoissa, myös esimerkiksi Saksan vanhassa suolakaivoksessa, Yhdysvaltojen Yucca-vuoressa ja Suomen Onkalossa, yllättäviä ongelmia voivat aiheuttaa esimerkiksi vesi, mannerlaattojen liikkeet ja sääilmiöt sekä käytössä oleva tekniikka.

Ydinvoimala voi toimia noin 60 vuotta, minkä jälkeen se pitää purkaa. Purkaminen vie kymmeniä vuosia, ja alussa laitos onkin lepotilassa, minä aikana tarkkaillaan esimerkiksi säteilyä. Myös puretuille osille pitäisi löytyä loppusijoituspaikka. Purettujen laitosten osia on myös kierrätetty sekoitettamalla radioaktiivista metallia muuhun metalliin niin, että säteilytaso laskee. Englannissa tätä materiaalia on käytetty esimerkiksi lasten ruokapurkkien kansissa.

Tuotannon ongelmia

Ydinvoimalat sijoitetaan usein rannikolle, jotta reaktoria viilentänyt vesi voidaan laskea mereen. Säätilojen muutokset, hyökyaallot ja maanjäristykset ovat riski kaikille laitoksille. Itämeri on tällä hetkellä maailman radioaktiivisin meri, sillä sen rannoille on sijoitettu useita laitoksia ja myös Iso-Britannian pahamaineinen Sellafield on laskenut päästöjään mereen.

Ydinvoimaloissa voi sattua pieniä ja suuria vahinkoja, joiden vuoksi radioaktiivisuutta pääsee leviämään laajoillekin alueille. Pahimmillaan ydinvoimalan ydin sulaa, mikä on tapahtunut esimerkiksi Tsernobylissä ja Fukushimassa. Tsernobylin onnettomuuden säteilyvaikutuksia on löydetty Etelänavalta asti.

Suomessa keskustellaan usein vain ydinvoimaloiden turvallisuudesta, vaikka tuotantoketjuun kuuluu useita laitoksia eri puolella maailmaa. Myös rikastamot ja muut käsittelylaitokset sekä kuljetukset ovat riski väestölle ja ympäristölle mahdollisten vahinkojen ja materiaalin korkean säteilyn vuoksi. Radioaktiivinen säteily on hajutonta ja mautonta, eikä turvallista säteilymäärän rajaa voida asettaa.

Lähteet:

Ulla Klötzer: Säteilevä tulevaisuus, Osa 1, Atomit rauhan käytössä, 2006.

Energiateollisuus ry: Hyvä tietää uraanista:
► users.abo.fi/tlonnrot/hyvaa-tietaa-uraanista.pdf

Greenpeace:
► www.greenpeace.org/finland/fi/kampanjat/ydinvoima/Ongelmat

Uraani – tappava raaka-aine:
► www.greenkids.de/europas-atomerbe/images/b/b3/NuclearHeritage_Infoflyer_Finnish_Uranium_144dpi.pdf

Lisätietoa kiinnostuneille:

Suomalaisten Onkalo-projektin hankaluuksia pitkällä aikavälillä tuo esiin elokuva Into Eternity:
► www.intoeternitythemovie.com

Uraanin tuotannosta ja sen ongelmista kertoo esim. YouTubesta löytyvä dokumentti: Uranium: Is it a Country?

Lukutoukalle sopivat Ulla Klötzerin Säteilevä tulevaisuus -kirjat: Atomit rauhan käytössä ja Atomit sodassa.