APPOSTA ja huikopalaa


Perinneruokasarjassamme leivotaan tällä kertaa piirakoita.

TEKSTI JA KUVA: EMILIA RAUNIO

Yhtä monenlaista on ollut piirakkaa kuin pitäjääkin. On rönttösiä, porkkanateoksia, ryynikukkoja ja karjalanpiirakoita. Mutta olipa piiraan nimi tai muoto mikä tahansa, se komisti pitopöytiä. Piiraiden leivonta alkoi sydämen eli sisuksen valmistamisesta. Sydämenä käytettiin ryynipuuroja tai imellettyjä marjatai vihannessoseita. Kuoritaikina valmistettiin yleensä ruisleipätaikinan jäänteistä. Piirakat saatettiin rypyttää avonaisiksi tai sulkea kokonaan. Täytön jälkeen leipomukset paistettiin. Illalla piirakoita oli tuvan täydeltä: leipälaudoilla, penkeillä, pöydillä ja lankuilla.

Kainuun rönttöset

Sydän eli täyte

300 g perunaa
0,5 dl ruisjauhoja
1 dl puolukoita
ripaus suolaa

Keitä ja soseuta perunat. Lisää ruisjauhot, suola ja puolukat joukkoon ja jätä imeltymään huoneenlämpöön muutamaksi tunniksi.

Kuoritaikina

1,5 dl vettä
3,5 dl ruisjauhoja
0,5 tl suolaa

Sekoita vesi, jauhot ja suola yhdeksi massaksi. Vaivaa taikina pötköksi, josta voi leikata sopivankokoisia paloja. Kauli paloista reilun kämmenen kokoisia ohuita kuoria. Täytä piirakat levittämällä täyte kuorelle. Jätä reunoille noin sentin verran tilaa rypyttämiselle. Aloita rypyttäminen taittamalla itsesi puoleiset reunat osittain täytteen päälle V-kirjaimen muotoon. Rypytä etusormilla itsestäsi päin. Paista piirakat 250 asteessa noin 15 minuutin ajan. Nauti lauantai-illan iloksi tai ota evääksi retkelle.

Puolukka
Sisältää esimerkiksi A-, E-, C- sekä B-ryhmän vitamiineja ja kuituja. Puolukka edistää vatsan, sapen ja maksan toi- mintaa. Sen on todettu ehkäisevän virtsatietulehduksia.

Tiesitkö?
Kainuun rönttöset ja karjalanpiirakat ovat saaneet EU:n nimisuojan. Nimisuojaa voi hakea elintarvikkeille tai maataloustuotteille, jotka on tuotettu perinteisesti joko tietyllä alueella tai valmistusmenetelmällä.

 

 

 

 

Lähteet:

Pirkki Sallinen-Gimpl: Karjalainen keittokirja (Tammi 2009)
Irja Seppänen-Pora: Apposkaalista mantsikkamöllöön: Karjalan kannaksen kansanruoka (Otava 1979)
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen elintarvikkeiden koostumustietopankki Fineli www.fineli.fi
www.evira.fi

KATSO MYÖS