Älä haksahda vaatteiden viherpesuun


Ympäristöystävällisintä on hankkia vaatteita tarpeeseen, huolehtia käyttämästään ja hävittää kestävästi.

Teksti ja kuvitus: Miia Vistilä

Vaateteollisuuden ympäristöhaittoja tiedostetaan koko ajan paremmin. Kuten muussakin kulutustavaroiden massatuotannossa, voittoja maksimoidaan tekemällä tuotteita, jotka kestävät tarkoituksella vain vähän aikaa, jotta kuluttajien pitäisi ostaa pian uusia. Ala tuottaa kymmenesosan maailman hiilidioksidipäästöistä.

Vaateteollisuuden ongelmia ovat tämän lisäksi esimerkiksi puuvillan viljelyn iso vedenkulutus, värjäyksessä ympäristöön leviävät myrkylliset aineet, ompelijoiden tauottomat työpäivät ja vaatepölystä aiheutuvat terveysongelmat, vaatteiden lyhyt käyttöikä, monia eri kuituja sisältävien kankaiden kierrätyksen vaikeus ja kaikesta tästä syntyvä tekstiilijäteongelma.

Moni haluaisi ostaa eettisemmin tuotettuja ja kestävämpiä vaatteita, mutta niitä ei usein ole tarjolla tai helposti löydettävissä.

Jotkut kaupat ovat alkaneet tarjota kuluttajille kierrätysmahdollisuutta, jossa vanhoja vaatteita vastaan saa alennuskupongin kauppaan. Tämä ei korjaa tuotannon ongelmia, ja samalla alennus kannustaa kuluttamaan lisää.

Hanki tarpeen mukaan

Kestävä vaatteiden käyttö lähtee omista tarpeista. Vaatteita, kuten muutakin kulutustavaraa, markkinoidaan mielikuvilla tavoiteltavasta elämästä. Jos mainoksen viesti viehättää, mieti tarvitsetko todella uutta tuotetta siihen. Esimerkiksi uusia trikoita paremmin lenkille lähtemiseen voi kannustaa se, että varaa sille ajan kalenteriin ja sopii menosta kaverin kanssa.

Monella on ongelmana, että vaatteita on liikaa, mutta ei kuitenkaan tarkoitukseen sopivia. Vaatevuoren haltuunotto-ohjeet lähtevät yleensä siitä, että heitetään pois se, mikä ei sovi ja mitä ei tule syystä tai toisesta pidettyä. Jäljelle jää ns. kapselivaatekaappi, jossa ideaalitapauksessa arjen käyttövaatteet sopivat toistensa kanssa yhteen niin, että uusien hankintaa, vaatehuoltoa ja asukokonaisuuksia ei tarvitse koko ajan miettiä.

Tällaiseen tilaan kannattaa pyrkiä hitaasti ja omaan tilanteeseen fiksusti soveltaen. Käyttökelpoisen vaatteen pois heittäminen ei ole ympäristöteko. Ohjeita ympäristöystävälliseen vaatteista luopumiseen on jutun lopussa.

Harvoin tarvittavia vaatteita kannattaa vuokrata ja lainata. Erityisen kannattavaa vaatteiden vuokraaminen on, kun oman kehon koko ja muoto muuttuu. Myös arjen käyttövaatteita varten on vaatelainaamoita.

Löydä laatua

Hinta ei aina takaa hyvää laatua, eikä laatu ole välttämättä kallista – käytännössä ei kuitenkaan koskaan myöskään todella halpaa.

Laadukas vaate on riittävän paksua kangasta, se sopii tarkoitukseensa ja istuu hyvin päällä. Jos kankaan on tarkoitus venyä, se palautuu hyvin venytettäessä. Kankaista kestävimmät ovat elastaanittomat luonnonkuidut, joita löytää paremmin miesten- kuin naistenvaatteista. Onneksi monet mallit sopivat sukupuolesta riippumatta.

Ompelun laatu kannattaa tarkistaa: ovatko napit hyvin paikallaan, miten koristeet on kiinnitetty, ja mistä materiaalista ne on tehty.

Kulumisen näkee parhaiten käytetyistä vaatteista. Kankaiden kestävyyttä on vähennetty koko 2000-luvun. Jos vanha tyyli miellyttää, 1900-luvulla tehdyt, hyvin pidetyt vaatteet ovat yhä käyttökelpoisia.

Myös vaatehuoltoa kannattaa pohtia jo hankittaessa: Millaista pesua vaate kestää ja vaatiiko se muuta huoltoa? Haluanko nähdä vaivaa vaatteen kunnossa pitämiseen vai onko helppohoitoisuus tärkeää?

Tuotanto-olojen selvittäminen voi olla kankaan laadun selvittämistä vaikeampaa. Tuotannolle on erilaisia sertifikaatteja, mutta niiden valvonta voi olla puutteellista. Myyjiltä kannattaa kysyä ja vaatia ottamaan selvää.  

Myös mieltymyksillä on väliä. Oman maun mukaista vaatetta käyttää kuluneempanakin, ja laadukaskin vaateostos on turhaa kulutusta, jos ostostaan ei sitten tule käyttäneeksi.

Pidä hyvin

Helpoin tapa pidentää vaatteiden käyttöikää on säilyttää hyvin ja pestä vain tarvittaessa. Esim. farkkuja ja villapaitoja kannattaa pesun sijaan usein vain tuulettaa tai pestä vain näkyvän tahran kohdalta. Hikiset vaatteet taas kannattaa pestä pian niiden likaantumisen jälkeen.

Tarkempia ohjeita vaatteiden pesuun, huoltoon ja käyttökauden ulkopuoliseen säilytykseen löytyy esimerkiksi Marttaliiton sivulta. Myös korjausompeluun löytyy sivustolta ohjeita.

Vanhan korjauttaminen on ympäristölle kannattavaa, vaikka uuden, ehkä vieläkin nopeammin rikkoutuvan, saisikin halvemmalla. Varsinkin rikkoutuneet kengät kannattaa näyttää ensin suutarille. Jos niitä ei voikaan korjata, voit pyytää neuvoja uusien kestävien ostamiseen – todennäköisesti saat niitä pyytämättäkin!

Uudelleenkäyttöä ennen kierrätystä

Kun vaate ei enää palvele sinua, mieti voiko joku muu vielä käyttää sitä. Ympäristöä säästävin tapa on siirtää vaatteet seuraavalle käyttäjälle mahdollisimman vähillä välikäsillä, esimerkiksi kirpputorilla, vaatteidenvaihtotapahtumassa tai lahjoittamalla paikalliselle hyväntekeväisyysjärjestölle.

Rikkinäiset vaatteet ovat tekstiilijätettä, jota ei saa viedä kaatopaikalle, vaan se kuuluu kierrätykseen. Tekstiilijätteen keräyspisteet löytyvät kierrätys.info -sivulta. Rikkinäiset ja likaiset tekstiilit saa myös laittaa sekajätteeseen (ei kaatopaikkajätteeseen!), jolloin ne menevät poltettavaksi.

Vaatekaupoille lahjoitetuista vaatteista käyttökelpoiset myydään eteenpäin ulkomailla, uusiokuiduksi soveltuvat ja muut poltetaan. Kierrätysteollisuuden pyörittäminen pitkine kuljetusmatkoineen kuluttaa myös luonnonvaroja. Kaupallisen toiminnan ensisijaisena tarkoituksena ei ole jätteen minimointi, vaan taloudellisen hyödyn maksimointi kerätyistä vaatteista ja ympäristöystävällisestä imagosta.

Vaadi ja vaikuta!

Koska yhden ihmisen teot eivät vielä muuta tuotannon suuntaa, opasta muitakin kestävään vaatehuoltoon, vaadi kaupoissa kestäviä tuotteita ja poliitikoilta alan sääntelyä.


martat.fi

KATSO MYÖS