Puuskahdus: Maatalous on varastettu


Maatalous ei ole enää viljelijöiden käsissä. He toki tekevät työt ja kantavat vastuun, onnekkaimmat jopa omistavat maansa, mutta valta ja valinnanvapaus on viety. Viljelijät ympäri maailman pakotetaan valitsemaan tietyt viljelykasvit, hankkimaan yhä suurempia määriä torjunta-aineita ja ostamaan siemenet joka vuosi uudelleen yhä kalliimmalla – sen sijaan, että he valikoisivat ja varastoisivat edellisen sadon siemenistä parhaat, kuten perinteisesti on ollut tapana.

Myös kuluttajien valinnanvapautta on rajoitettu. Emme enää tiedä, mitä ruokamme sisältää tai miten ja missä se tuotetaan. Maataloudesta on tullut agriteollisuutta, teknologiauskon ja voitontavoittelun myrkyttämää bisnestä, jossa viljelijän, kuluttajan tai ympäristön oikeuksilla ei ole merkitystä.

Se, joka omistaa siemenet, hallitsee maataloustuotantoa. Ja koska yksittäistä kasvilajia ei voi omistaa, se täytyy muunnella geneettisesti. Uudet siirtogeenit voidaan patentoida ja rekisteröidä oman yrityksen nimiin. Geenimuuntelu siis mahdollistaa elävien organismien yhä radikaalimman yksityistämisen.

Siemenkauppaa hallitsee joukko monikansallisia suuryrityksiä. Yhdysvaltalaiset Monsanto ja DuPont sekä sveitsiläinen Syngenta ovat niistä suurimmat. Yhdessä ne omistavat yli puolet maailman kaupallisesta soijasta ja maissista. Yhtiöitä ei kuitenkaan kiinnosta itse ruoantuotanto, vaan bioteknologia; geeni-, kemikaali- tai lääketeollisuus.

Maatalouden tarkoituksena on tuottaa puhdasta ruokaa kaikille sekä turvata maaseutuluonnon monimuotoisuus. Edellä mainitut yritykset myyvät kemikaaleja ja geeniteknologiaa, jolla maataloutta pyritään jatkuvasti tehostamaan, modernisoimaan ja yksityistämään. Mitä enemmän tuotanto keskittyy ja mitä enemmän myrkyllisiä torjunta-aineita pellot vaativat, sitä enemmän rahaa suuryritykset tekevät.

Globaalin ruoantuotannon haasteena ei ole tuotannon tehottomuus tai satojen riittämättömyys, vaan tuotannon epätasainen jakautuminen, ruoan saatavuus sekä maaperän heikentynyt laatu. Nämä ongelmat aiheuttavat valtavaa ruokahävikkiä ja ovat ensisijaisesti juuri suuryritysten ahneuden syytä.

Maatalouden ja bioteknologiateollisuuden naimakauppa on sen sortin gangsteriliitto, että meidän kaikkien tulisi olla huolissamme. Oikeutemme turvalliseen ruokaan, terveyteen ja puhtaaseen ympäristöön ovat köydenvedon häviävässä päässä yhdessä luonnon monimuotoisuuden ja eläinten oikeuksien kanssa. Voittajien päässä ovat suuryritykset, rikkaat sijoittajat sekä korruptoituneet päättäjät. Meidän on yhdessä vedettävä lujempaa.

tittalassilaKirjoittaja on ympäristötieteilijä, joka jätti toimistotyönsä ympäristöjärjestössä ja lähti Argentiinaan oppimaan luomuviljelyä ja omavaraisempaa elämää.

KATSO MYÖS