Vaikeistakin asioista pitää voida puhua


Teksti Outi Immonen, kuvat: Hanna Heikkilä 

laura_laituri_2

Laura Gustafsson ei kirjoita halinalleista eikä hunajasta.

Laura Gustafssonin esikoisromaani Huorasatu (2011) nostatti keskustelua rajulla aiheellaan. Hänen uusin teoksensa Anomalia tulee tekemään sitä varmasti myös. Anomalia on raaka kuvaus huonoista perheoloista, susilapsista, sekä kielen ja puheen merkityksestä.

– Anomalian pohjalla on maisterintyönäni muutama vuosi sitten kirjoittama näytelmä, Gustafsson selittää kirjan taustoista.

– Luin jostakin lehdestä Baby P:n (ks. alla), yhden päähenkilön, tarinan. Se tuntui kauhealta ja jäi jotenkin vainomaan. Halusin siksi kirjoittaa siitä. Susilapset taas olivat kiinnostaneet minua jo jonkin aikaa, ja nyt pääsin perehtymään aiheeseen enemmän.

Yhtenä Anomalian vahvoista teemoista on kieli ja puhe. Ihmisen ylivertaisuus muita eläimiä kohtaan perustellaan yleensä kielellisellä osaamisellamme, vaikka emme oikeastaan edes tiedä muiden lajien kielten käytöstä. Gustafsson ei ymmärrä miksi. Hänen mukaansa puhe on nykymaailmassa todella pieni osa, loppujen lopulta.

Kaksi kirjan tärkeistä hahmoista ei puhu. Gustafsson kertoo näiden hahmojen kirjoittamisen olleen haastavaa. Miten kuvata maailmaa sellaisen ihmisen näkökulmasta, joka ei osaa puhua?

– Näytelmää kirjoittaessa tämä oli vieläkin haastavampaa, puhe kun on teatterissa aika tärkeä juttu. Halusin kuitenkin, että ihmiset tajuaisivat näidenkin hahmojen ajatuksia, vaikka puhetta ei olekaan.

laura_juurakko_2_

”Ihmisten tulisi kyseenalaistaa asioita.”

Susilapsien, Amalan ja Kamalan, tarina perustuu Joseph Singhin kirjaan Wolf-children and Feral Men, jota pidettiin aikansa merkittävänä antropologisena teoksena, kunnes paljastui, että kirja on valhetta. Gustafsson kertoo kiinnostuneensa tästä.

– Susilapsien tarina on totena pidettyä fiktiota. Minä otin sen Anomaliaan totuutena, jota täydensin omalla mielikuvituksellani. Amalan ja Kamalan tarina on mielestäni vähän kieroa fiktiota, mutta toisaalta sitähän historia oikeastaan on. Haluaisin, että Anomaliaa lukiessaan lukija pysyisi tavallaan koko ajan varuillaan, niin kuin romaanin esipuheessakin varoitetaan.

Gustafsson haluaisi muistuttaa ihmisiä kyseenalaistamaan asioita, joita meille syötetään totuutena. Gustafssonin mielestä suomalaiset lukevat usein fiktiota liian vakavissaan, täysin tosissaan. Hänen mielestään tämä on vääränlainen lukutapa.

– Koulukirjat ja uutiset antavat nekin vain tietyn näkökulman asioihin. Ihmisen pitäisi muistaa kyseenalaistaa ja ajatella omilla aivoillaan. Ei ole olemassa sitä yhtä objektiivista totuutta.

Anomalia kuvaa julman todenmukaisesti, miten raakoja ihmiset voivat toisilleen olla. Tänä vuonna on uutisoitu paljon lasten huonosta kohtelusta. Gustafsson koki tämänkin takia aiheen ajankohtaiseksi ja tärkeäksi. Hän kertoo uutisten vaikuttaneen suoraan Anomalian sisällön kehittymiseen.

– Oli hirveää tajuta, miten paljon samanlaisia tapauksia nousee koko ajan julkisuuteen. Suomessa onneksi vähemmän, vaikka olihan meillä tämä Eerikan tapaus.

– Minun on todella vaikea käsittää, miten jotain niin kauheaa voi edes tapahtua. Aloin myös pohtia, mitä näille asioille voisi oikeasti tehdä. On selvää, että viranomaisten pitäisi puuttua perheiden elämiin jopa liikaa, jos sillä voitaisiin ehkäistä näitä hirveitä kohtaloita.

Gustafsson kertoo ihmettelevänsä, mikseivät esimerkiksi Baby P:n tapauksessa tilanteita nähneet naapurit tehneet mitään. Miksi kukaan ei tehnyt mitään? Laki ei ole aina tärkein, vaan omaa moraaliaan tulisi myös kuunnella. Tulisi tehdä se, minkä kokee oikeaksi.

laura_puska_3

Keskustelun aloittaja

Vaikka kevyemmistä aiheista, pumpulista, kissanpennuista ja onnellisista lopuista kirjoittaminen voisikin olla helpompaa, ei Gustafsson silti halua tehdä niin. Hän kokisi merkityksettömäksi kirjoittaa ihmissuhdejuttuja.

– Tuntuu, että tuhlaisin vain omaa sekä kaikkien muidenkin aikaa, jos kirjoittaisin jotain, mitä on tuotettu jo satoja vuosia ennen minuakin. En koe niitä aiheita niin tärkeinä. Mielestäni tällaisista vaikeista asioista kirjoittaminen on tavallaan vähintä mitä voin tehdä.

Anomalian esittelytekstissä on lause: ”Jos jostain ei voi puhua, eikö siitä juuri silloin pidä puhua”. Tämä on Gustafssonin mukaan koko homman juju. Että vaikeita asioita nostetaan esille edes tätä kautta, kirjan teemoina. Ehkä ne silloin nousevat myös valtakunnan puheenaiheiksi ja saavat aikaan muutoksia.

– Jos jokin asia on epämiellyttävä, se ei ole mikään syy sulkea siltä silmiään. Mielestäni vaikeita asioita pitäisi pitää jatkuvasti esillä ja tuoda julki erilaisista näkökulmista, jotta ihmiset oikeasti tajuaisivat mistä on kyse. Usein sanotaan, että miten kauheaa joku asia on ja hui kamala, mutta silti ei tehdä mitään oikeasti. Koen, että kirjojeni avulla voin edes yrittää nostattaa jotain keskustelua.

Gustafsson toivoo, että Anomalian luettuaan ihmiset alkaisivat ajatella.

– Ihanteellisintahan olisi, jos kaikki alkaisivat tehdä vapaaehtoistyötä ja muuttaisivat asioita. Tärkeintä olisi kuitenkin edes se, että ihmiset tajuaisivat oman suuruutensa ja sen, että kaikilla on valta vaikuttaa.

Hänen mukaansa etenkin nuorille tämä on helpompaa. Vanhemmat ihmiset ovat harmittavan usein kyynisiä ja sen verran aivopestyjä, että heidät on vaikeampi saada lähtemään mukaan. Siksi nuorten täytyykin muuttaa maailmaa. Koska aina on jotain mitä voi tehdä. Oman potentiaalinsa oivaltaminen on edellytys toiminnan aloittamiselle, koska emme voi jatkuvasti olettaa, että joku muu kyllä tekee jotain.

(Baby P [Peter] oli Britanniassa asuva pikkulapsi, joka menehtyi, kun hänen vanhempansa kohtelivat häntä täysin epäinhimillisesti. Tapauksesta nousi iso kohu lehdissä, joissa arvosteltiin etenkin viranomaisten ja lastensuojelun toimintaa.)

KATSO MYÖS