Sampo Marjomaa – susi lampaiden vaatteissa


Teksti: Sari Latva-Kiskola

Tv-kasvona tunnetun Sampo Marjomaan bändi Dark Country pyrkii herättelemään ajatuksia siitä, mikä sudessa oikein pelottaa ja miksi.

Sampo Marjomaa on monelle tuttu tv-ohjelmasta Hauskat Kotivideot. Sampo on vähän niin kuin susi, hän ei jätä ketään kylmäksi ja jakaa mielipiteitä. Hänen roolinsa Hauskojen Kotivideoiden vetäjänä on surkuhupaisa, mutta se on kuitenkin vain rooli.

Hauskat kotivideot on satiirinen viihdeohjelma, joka on ladattu kaksoismerkityksillä ja mediakriittisyydellä. Osa ihmisistä ymmärtää tämän, mutta toiset eivät edes halua ymmärtää ohjelman monikerroksisuutta ja näkevät ohjelman vain hölmöilynä. Sampo itse kuvailee ohjelmaa eräänlaisena troijan puuhevosena.

– Varmaan ihan samoin tavoin moni asiaan vihkiytymätön pitää kaikkia luonnonsuojelijoita lahjattomina puunhalaajakommunisteina!, Sampo huudahtaa ja naurahtaa.

Kapinahenkeä nuoresta pitäen

Ollessani työkokeilussa Luonto-Liitolla pääsin tutustumaan Sampoon henkilökohtaisesti. Hän oli lähestynyt Luonto-Liittoa sudensuojeluasioissa ja tahtoo antaa suojelutyöhön oman panoksensa.

– Puhun mielelläni kaikenlaisten eläinten puolesta, tähän projektiin susi sopi täydellisesti ja ajoitus oli loistava, sillä kotimaassamme käydään hämmentävää keskustelua jonka taso hipoo välillä klassisia noitavaino-sfäärejä, Sampo perustelee.

– Luonto ja eläimet ovat olleet erittäin tärkeitä asioita minulle jo pienestä pitäen. Tajusin jo lapsena että ihmisenä olemme osa luontoa ja jos tuhoamme sitä, tuhoamme itseämme. En uskonut eräiden kirjojen näkymystä luomakunnan kruununa pönöttämisestä, olin kai kapinahenkinen jo lapsesta lähtien, kertoo Sampo luontosuhteestaan. Sutta hän pitää kiehtovana – onhan se peto, josta on kehittynyt ihmisen paras ystävä, koira.

Hän ihmettelee sitä, että koiria arvostetaan, mutta sudet ollaan valmiita pyyhkimään planeetalta pois. Sampo huokaisee ja sanoo, ettei ihmiskunnan itsekkyydellä ole rajaa.

Dark Country yhdistelee metallia ja countrya

Sampolla on yksi hulvattomimmista nauruista, joita olen kuullut. Tämä fiksu ja touhukas mies on nyt mukana useammassakin Luonto-Liiton projektissa, mutta hänellä on myös monta muuta rautaa tulessa. Hauskoista kotivideoista tehdään parhaillaan uutta kautta ja Sampo mainitsee myös uudesta tv-sarjasta, mutta ei suostu kertomaan siitä vielä sen enempää.

Tämän lisäksi hän on perustanut bändin nimeltä Dark Country. 
Bändi on Sampon ja Jami Pietilän (tunnettu End of You -bändistä) yhteinen projekti. Sampo kuvailee heidän musiikkiaan elokuvamaiseksi sekoitukseksi metallia ja countryä, ja yhtyeen maailma perustuu vahvasti länsimaiseen populäärikulttuuriin. Sampo on ennen bändin perustamista harrastanut kaikenlaista soolokeikoista Orionin singalong-leffojen laulunjohtajana toimimiseen.

– Dark Country on melodioita, joita Dolly Partonin ja HP Lovecraftin lapsi laulaisi Twin Peaksissä Stephen Kingin kasvattamana, hän myhäilee.

Viiden biisin EP-levy Sign of the Dog julkaistiin juhannuksen alla ja se ammentaa tarinoita mm. kummituksista, ihmissusista ja rakkaudesta. Sampo ja Jami ovat molemmat kotoisin Oulusta, mutta he tutustuivat toisiinsa vasta viime aikoina erään lyhytelokuvan kuvauksissa, mistä idea bändin perustamiseksi lähti. Sampo tekee sanoitukset ja Jami musiikin.

Musiikkivideo kertoo vieraanpelosta

Dark Country on julkaissut myös musiikkivideon nimikkobiisistään Sign of the Dog. Video on surullinen rakkaustarina, jonka elementteinä on vaudevilleä, kauhua ja 50- ja 80 -lukuja. Video pyrkii herättelemään ajatuksia vieraanpelosta.

– Musiikkivideossa on elementteinä vaudevilleä, kauhua, sekä 50- ja 80-lukua. Omassa päässäni videossa on kyse suden edustamista teemoista, jotka saavat jotkut ihmiset hysteerisesti pelkäämään tai vihaamaan sutta. Asioiden symboliikka ja kulttuurisidonnaisuus on kiehtovaa. Videolla Sergei Vartiaisen esittämä mies edustaa, kuten susikin, alfaurosta, tunkeilijaa ja tuntematonta elementtiä, joka tulee poistaa vauhkojen kyläläisten elämää monimutkaistamasta.

Videolla vilahtaa muutamaan otteeseen myös oikea susi. Sampo kehuu päätähteä erittäin kiinnostavaksi ja taitavaksi kaveriksi, joka on esiintynyt myös monissa muissa elokuvissa ja mainoksissa. Sampo sanoo, että parasta musiikkivideon kuvauksissa oli loistava, ammattitaitoinen kuvaustiimi. Hän mainitsee erikseen vielä Takauman tiimin ja kuvankauniit päätähdet Sergein ja hänen vastanäyttelijänsä Ulrika Bachérin.

– Oli etuoikeus kuvata Teatterimuseossa sekä saada videoon Weird Antiquesin Miken Hudson Rambler -auto sekä Otto Lambergin suunnittelema, spesifisti tätä varten tehty hopeinen amuletti, Sampo kiittelee.

Olin myös mukana kuvauksissa yhtenä päivänä ja haluan nostaa hattua kuvaustiimille, joka kärsivällisesti piti yllä positiivista tunnelmaa lähes kellon ympäri. Vesisateessa, muutamassa lämpöasteessa.

Lopuksi Sampo haluaa lähettää Luonto-Liiton jäsenille ja sudensuojelijoille terveisiä: – Jatkakaa työtänne, sillä luonnon puolustaminen on äärimmäisen tärkeä työ, joka ei koskaan lopu. Aina löytyy uusia urpoja jotka keksivät tehdä bisnestä jonkun toisen kustannuksella.

Erityisesti Sampo haluaa kannustaa luomaan kontakteja yritysmaailmaan ja löytämään uusia yhteistyötapoja tuoda luontoasiaa esiin uusin, ammattimaisin ja innostavin keinoin.

 

Katso Dark Countryn Sign of the Dog -musiikkivideo täältä

Dark Countryn kotisivut

KATSO MYÖS