Nuorten Luonto

Luonto-Liiton koulukiertueet vauhdissa!

Julkaistu: 14.4.2016

Kaikki kevään 2016 koulukiertueemme ovat parhaillaan käynnissä – vielä ehdit mukaan! Järjestämme kouluille vierailuja kolmesta eri teemasta: Itämeri, metsät ja sudet. Kouluttamiemme lähettiläiden tekemät kouluvierailut ovat tärkeä osa Luonto-Liiton ympäristökasvatustoimintaa. Vierailut lisäävät lasten ja nuorten tietämystä ympäristöasioista, haastavat ajattelemaan ja kannustavat toimimaan luonnon puolesta omassa arjessa.

Tämän vuoden painopiste vierailuilla on ihmeellinen Itämeri, sen vedenalainen kiehtova eliömaailma, meremme ainutlaatuisuus ja haavoittavuus sekä se, miten itse kukin voi toimia Itämeren puolesta. Ålandsbankenin Itämeri-projekti myönsi Luonto-Liiton Itämeri-kouluvierailuille 10 000 euron rahoituksen, jonka avulla uudistamme ja laajennamme tänä vuonna Itämeri-lähettilästoimintaamme. Ålandsbanken haluaa Itämeri-hankkeellaan olla esikuvana muille toimijoille ympäri Itämerta ja muistuttaa, että jokainen voi kantaa kortensa kekoon.

Syksyllä 2016 otamme käyttöön uuden toiminnallisen, visuaalisesti kiinnostavan ja osallistavan Itämeri-lähettiläsmateriaalin. Lapsille ja nuorille avataan myös sosiaaliseen mediaan kanava, jonka kautta omat Itämeri-viestit saa näkyville ja kuuluville.

Jatkossa myös alakoulut voivat tilata Itämeri-lähettilään vierailun. Lisäksi vierailuja tehdään edelleen yläkouluissa, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa. Teemme yhteistyötä Natur och Miljön kanssa Barnens Östersjöprotest – Lasten Itämeriprotesti -projektin parissa, ja vierailuja toteutetaan myös ruotsinkielisissä kouluissa. Osa vierailuista voidaan toteuttaa rantaretkiopastuksina.

Luonto-Liiton metsähettilään kanssa voi esimerkiksi lähteä fiilistelemään koulun omaan lähimetsään. Metsälähettiläsvierailu voidaan toteuttaa myös Tapaus Takametsä -draamavierailuna, jossa vahvistetaan lasten ja nuorten uskoa omiin kykyihin muodostaa mielipiteitä ja vaikuttaa konkreettisesti asioiden kulkuun. Metsän Ääni -vierailu puolestaan tarjoaa runsaasti tietoa suomalaisesta metsäluonnosta ja metsiensuojelun kipupisteistä.

Luonto-Liitto on vahvasti sitä mieltä, että myös susi kuuluu Suomen luontoon ja siksi petolähettiläämme kiertävät keskustelemassa kouluissa lasten ja nuorten kanssa tästä tunteita herättävästä, uljaasta petoeläimestämme. Symbioosi ry myönsi tänä vuonna Luonto-Liiton susiryhmälle 1 400 euron luonnonsuojeluapurahan kouluvierailujen toteuttamiseen. Vierailujen tavoitteena on lisätä tietoa sudesta ja samalla lieventää mahdollisia epärealistisia pelkoja, joita suteen liittyy.

Vierailujen ote on kuunteleva, keskusteleva ja arvostava: lapsen ja nuoren omalle äänelle sekä erilaisille näkemyksille annetaan tilaa. Tärkeää kaikilla vierailuillamme on antaa lapsille ja nuorille mahdollisuus pohtia ympäristökysymyksiä ja muodostaa niistä itse omat perustellut näkemyksensä sekä kannustaa heitä toimimaan luonnon puolesta.

Opettaja, vielä ehdit tilata kouluvierailun  Luonto-Liiton sivuilta kevätlukukaudelle 2016! Syyslukukaudelle vierailut on tilattavissa toukokuusta alkaen. Vierailut ovat kouluille maksuttomia.

Oletko ympäristöasioista kiinnostunut nuori ja haluaisit toimia luonnon äänenä Luonto-Liiton kouluvierailuilla? Ota yhteyttä, niin kerromme lisää, miten pääset lähettilääksi!

Lisätietoja: Anna Swanljung, koulukiertuevastaava, anna.swanljung(at)luontoliitto.fi / 044 700 6113

Är du svenskspråkig och intresserad av Östersjö-besök? Se även: http://itamerenlapset.fi/sv/ eller kontakta Andrea Weckman, andrea.weckman(at)naturochmiljo.fi

(Kuvat Tapaus Takametsä -metsädraamavierailulta maaliskuulta 2016)

Puuskahdus: Metsä on jokamiehen ja –mielen oikeus

Julkaistu: 6.4.2016

Tammikuussa uutisoitiin, että Helsingin piispa Irja Askola lahjoitti tammikuussa paaville uusmaalaista aarniometsää. Jotkin tahot närkästyivät siitä, ettei metsä ollut hyödyllistä talousmetsää. Miten luonnonmetsille ja talousmetsille määritellään arvonsa? Maailman suurimmat metsät ovat joutuneet kadon alle. Olemme piittamattomia ja julmia sitä kohtaan, mistä olemme peräisin.  

Luonto antaa meille mahdollisuuden elää ja luonnon rajat kuvastavat ihmisyyden rajoja. Kun luonto näyttää meille itsensä, kannattaa meidän ihmistenkin sallia itsemme näkyvänä osana kiertokulkua. Metsä on suomalaisille ympäröivä todellisuus. Metsässä liikkuminen on jokamiehen ja – mielen oikeus.

Maailman metsien epävakaa tila johtaa omiin ongelmiimme. Tekomme vaikuttavat metsän onneen ja näin omaan onneemme. Riuhdommeko kiihtyneinä kärsimystä kohti vain tavoitellaksemme jotain olematonta? Mikä on luontomme, jos kiireeltämme emme huomaa onnellisuuteen vaadittavan rajan ylittymistä? Luovuus on unohdettu ja yksilöllinen vapaus ja varmuus elämästä ovat asetettuina hyvinvoinnin kuvastajiksi. Luonto ei ole vain muutamien omaisuus, vaan ominaisuutena meissä kaikissa. Mihin sulautuu sitten, jos mielentila – metsä – häviää?

Luonto on täynnä elämää, juuri sitä, jota olemme itsekin.  Sulje ovi hetkeksi muulta Maailmaltasi ja avaa se Metsälle. Metsässä ei ole huolissaan, että olisi huolissaan. Luonnossa aikaa ohjaa syklisyys, vuoden- ja vuorokaudenajat. Uudet polut johdattavat uusien havaintojen äärelle. Metsässä ei kuule ihmisten kiirettä. 

Talvi on ollut levon aikaa metsälle, joka on valmis kevääseen. Vie ystävä metsään. Ja mitä muuta pakkaat reppuusi kuin eväät? Mitkä jäljet jätät jälkeesi? Metsään syntyneet jäljet ovat täynnä elämää ja kertovat siitä.  Askel pehmeään on harppaus levolliseen mieleen. Käy jälleen metsään ja riisu kiireen ja stressin painava sekä elämää liian usein hallitseva sotisopa!

Pysähdy, koe ja jatka eteenpäin! Tätä ohjetta noudattaen löytää itsensä läsnä Maailmasta. Huomatessaan erityistä voi painaa sen mieleensä ja tallettaa mukaansa. Kun Maailma ilmenee arvokkaana, toimii sen mukaisesti. Monet olettavat elämän koostuvan pakosta työntyä eteenpäin. Niin ei tarvitse olla, eikä metsäretkellä ainakaan! Metsässä vapautuu turhista paineista.

Laskeudun kosken rantaan. Iloni virtaa kotokoskeni kuohuissa.  Aurinko paistaa sumun läpi sirottaen huurteisen ilman kultaansa. Ilmassa sataa höyryä, jonka kylmyys nostattaa. Se tuntuu kasvoillani. Voin vain olla ja tunnen eläväni eteenpäin.

Kirjoittaja on  agrologiopiskelija Keski-Suomesta.

Puuskahdus-palstalla vaihtuvat kirjoittajat sanovat suorat sanat muun muassa ympäristöpolitiikasta, ympäristön tilasta ja ihmisen suhteesta luontoon. Puuskahduksia julkaistaan sekä Nuorten Luonto -lehdessä että nuortenluonto.fi-sivustolla.

Iloista yhdessäoloa ja työkaluja maailman korjaamiseen

Julkaistu: 23.3.2016

Luonto-Liiton perinteikkäisiin Talvipäiviin kuului luonnossa reippailua, riemukasta ohjelmaa, mielenkiintoisia työpajoja sekä kivaa yhdessäoloa. Puitteet Talvipäiville tarjosi kaunis Ohtakarin saari Kokkolassa, ja päivien järjestelyistä vastasivat Luonto-Liiton Pohjanmaan piirin eli Polpin aktiivit.

Matka Talvipäiville taittui yhteiskuljetuksella biokaasubussilla. Vaikka matka oli pitkä, aika kului lokoisasti kuulumisia vaihdellen sekä tutustuen uusiin tyyppeihin bussitreffien merkeissä.

Päivien ohjelma oli monipuolinen, ja kirpeä auringonpaiste helli meitä koko viikonlopun ajan.  Lauantaina innokkaimmat heräsivät aamuvarhaisella linturetkelle ja metsäjoogaan. Aamu-unisimpienkin herättyä pääsimme tutustumaan toisiimme ja Ohtakarin saareen. Tämän jälkeen  luontokuvaaja ja kirjailija Eero Murtomäki johdatteli meidät pohtimaan pyhyyden merkitystä luonnossa. Upeiden kuvien ja tarinoiden lisäksi saimme paljon ajateltavaa luontosuhdettamme koskien.

Iltapäivän työpajoista löytyi jokaiselle jotakin – harmi vain, että kaikkiin ei ehtinyt osallistua. Ville Laitisen työpajassa pohdittiin ympäristövaikuttamisen keinoja erityisesti ilmastotoiminnan näkökulmasta. Hannu Hyvönen opasti videotuotantoon ja videolla vaikuttamiseen. Metsäryhmäläisten kanssa pohdittiin verkossa tapahtuvan luonnonsuojelun muotoja, ja Anna-Leena Muotkan johdolla perehdyttiin ilmastokasvatuksen keinoihin. Pasi ja Kristiina Takkisen työpajassa eläydyttiin elämään ja syvennyttiin syväekologiaan, kun taas Unto Ikkalan työpajassa päästiin liikkumaan luonnossa parkour-henkisesti oman kehon ehdoilla. Vierainamme oli lisäksi Pyhäjoen Fennovoiman ydinvoimalaa vastustavan protestileirin asukkaita, jotka kertoivat protestileirin elämästä sekä väkivallattoman suoran toiminnan keinoista ja merkityksestä.

Lauantai-ilta käynnistyi lupsakoissa tunnelmissa Polpin aktiivi Matti Tuomaalan juontaessa ohjelmaa. Ansioituneille aktiiveille jaettiin kunniamerkkejä ja tiukan bumtsibum-taiston jälkeen talvipäivä-toteemi luovutettiin Kessun puheenjohtajalle Inka Vesalalle. Ensi vuonna juhlat jatkuvat siis Keski-Suomessa.

Earth Hourin koittaessa valot sammutettiin, ja pääsimme maistelemaan Luonto-Liiton piirien 40-vuotissyntymäpäiväkakkua kynttilän valossa. Ilta päättyi tunnelmallisesti ulkotulien ympärillä metsätanssien ja johti Ohtakarin rantasaunan löylyihin. Sopu antoi sijaa saunan tiiviissä tunnelmassa, ja löylylaulujakin päästiin laulamaan.

Sunnuntaiaamuna oli aikaa vielä vetää yhteen työpajojen tuloksia, osallistua Polppilaisten taiteilemalle kakkaradalle sekä istahtaa legendaariselle hippituolille tunnustamaan ympäristösyntinsä. Pian oli kuitenkin aika nousta taas biokaasubussin kyytiin ja heiluttaa Polppilaisille hyvästiksi. Kiitos talvipäivistä, ensi vuonna tavataan!

Metsäseikkailua Jyväskylässä

Julkaistu: 14.3.2016

Sopivan hurjaksi viritelty köysikiipeily innosti niin aikuiset kuin lapset kiipeilemään Jyväskylässä järjestetyssä metsäpäivässä.

Jyväskylässä, Keltinmäen metsän kätköissä kohoaa Kammarinmäen jyrkänne ja sen komea luola. Kalevalan päivänä 28. helmikuuta Keltinmäen lähimetsään johtava polku oli vilkkaassa käytössä. Yli 200 pientä ja isompaa retkeilijää osallistui koko perheen metsäpäivään, jonka järjestivät Luonto-Liiton Keski-Suomen piirin Kessu, Jyväskylän yliopiston aineenopettajaopiskelijat sekä Parasta Lapsille Ry Jyväskylä.

Kalevala-teemainen metsäpäivä järjestettiin Kessussa viime vuonna ensimmäisen kerran, jolloin se toimi Lähimetsät haltuun -kampanjan avajaistapahtumana. Jyväskylän lähimetsät ovat muutenkin ahkerassa virkistyskäytössä, ja metsäpäivinä ne ovat täyttyneet erilaisista seikkailullisista aktiviteeteista, jotka tekevät luontoa ja sen merkitystä lapsille ja aikuisille tutuksi.

Kammarinmäen salaperäisessä luolassa majaansa pitivät kivijätti Antero Vipunen ja mystinen liekkimies. Vipunen halusi lasten kertovan muun muassa mitä eläimiä tällaisessa metsässä voi tavata, mikä on maailman nopein lintu, ja mitä tarkoittaa kaamos. Vastauksen täsmällisyyden sai päätellä liekkimiehen väläyttämän tulenlieskan väristä!

Metsäpäivän keskiössä oli seikkailupolku, jonka rasteilla lapset pääsivät köysikiipeilemään, ampumaan tarkkuutta jättiritsalla, osallistumaan tietovisaan, etsimään lumiseen metsään piiloutuneita eläimiä jälkien perusteella sekä haastamaan itse Väinämöisen eläinaiheiseen runonlaulanta- tai piirustuskilpailuun. Rasteilla kuultiin myös lyhennelmiä Kalevalan alkuperäisistä kertomuksista toiminnan tueksi.

Seikkailupolku yhdisti luontevasti luontotietoa, ympäristökasvatusta ja kulttuuria – tietenkään hauskanpitoa unohtamatta!

Metsäpäivän monipuoliset aktiviteetit kirvoittivat ilmoille monia riemunkiljahduksia, onnistumisen iloa ja yllättävää luovuutta. Rasteilla temmeltämisen jälkeen lapset pääsivät syömään eväitä nuotion ääreen ja kuuntelemaan luontosatuja tarinateltan kamiinan lämmössä.

Runonlaulantarastilla Väinämöisen ei tarvinnut onneksi upottaa ketään hankeen, sen verran hienoja tuotoksia syntyi. Niin lapset kuin aikuisetkin innostuivat riimittelemään ja kuviakin kertyi paljon. Jokunen osallistuja lauloikin! Mahtavaa heittäytymistä!

Metsäpäivässä saatiin Luonto-Liiton laumaan muutamia uusia jäseniä, ja moni vanhempi kyseli Kessun toiminnasta.

Telttaa purkaessamme olimme yksimielisiä käytännön ympäristökasvatuksen tärkeydestä: luontotieto ja -yhteys ovat suomalaisilla vielä tallessa, kun niitä mielen sopukoista herätellään. Lapsille jo luonto itsessään on suuri seikkailu, missä leikkimisen syvin olemus tulee esille. On myös olennaista saada kaupungissa asuvia perheitä retkelle lähimetsäänkin huomaamaan luonnon moninaiset hyvät vaikutukset.

Fiksusti pilkille

Julkaistu: 11.3.2016

Vastuullinen talvikalastaja ottaa eettiset ja ympäristönäkökohdat huomioon. Kuvassa tyylikkäät herrat pilkillä noin puoli vuosisataa sitten.

Oululainen Saara Salmela on kalastanut lapsesta lähtien. Kotona Sodankylässä koko lapsuudenperhe kalasti, ja harrastus on jatkunut myös aikuisiällä kaupungissa asuessa. Salmela kalastaa sekä yksin, retkikerhon porukassa että perheensä kanssa. Hän käy kalareissuilla Oulujoen suistossa sekä Kuivasjärvellä, joka on pieni järvi Oulun keskustan pohjoispuolella aivan asutuksen keskellä. Molemmissa paikoissa hän on pilkkinyt esimerkiksi kiiskeä ja ahventa.

Kevättalvella mateen kutuaikana Salmela on ollut mukana mateen koukkupyynnissä jokisuiston jäillä. Koukkupyynnissä jäähän tehdään avanto noin kuusituumaisella kairalla, avannon reunaan tökätään keppi ja siihen kiinni vahva siima. Tarpeeksi järeään koukkuun laitetaan syötiksi pala esimerkiksi siikaa tai muikkua, ja se lasketaan lähelle pohjaa. Koukkuja voi virittää useampaankin avantoon.

– Koukkukalastus vaatii aina vesialueen omistajan luvan, joten sitä ei voi tehdä vapaasti kuten pilkkimistä, Salmela muistuttaa.

Oulussa näkee talvisin kalastajia myös kokemassa verkkoja meren jäällä, ja Salmela tuntee myös talvista katiskapyyntiä harrastavia. Itse hän on kuitenkin pitäytynyt toistaiseksi pilkkimisessä.

Eettiset seikat huomioon

Kalastukseen liittyy useita eettisiä kysymyksiä, jotka kalastajan tulee huomioida. Itse pyydetty kala ei automaattisesti ole eettisempää kuin vaikkapa norjalainen kassilohi.

Alkuun kalapaikan valinnassa pääsee perehtymällä kalakantoihin, lakeihin ja paikallisiin säädöksiin sekä rauhoitettuihin lajeihin. Jotkut lajit on rauhoitettu kutuaikana, joten ajallisista pyyntirajoituksista esimerkiksi lohikalojen kohdalla tulee ottaa selvää. Oikeanlaisilla pyyntivälineillä ja saaliiksi saatujen kalojen välittömällä lopettamisella vältetään turhaa kärsimystä ja toimitaan eläinsuojelulain hengessä.

– Alamittaiset kalat tulee aina vapauttaa, ja on pyrittävä saamaan koukku irti kalaa vahingoittamatta, Salmela sanoo.

Vastuullinen kalastaja vapauttaa myös erityisen suuret alkuperäislajien yksilöt niiden sattuessa saaliiksi. Suuria emokaloja säästämällä huolehditaan kantojen säilymisestä. Ruokakalat tulee pyytää ainoastaan elinvoimaisista tai istutetuista kalakannoista. Syötiksi ei tarvitse uhrata toukkia ellei halua, sillä vaikkapa maissinjyvä toimittaa syötin virkaa hyvin. Erilaisia keinotekoisia syöttejäkin on nykyään saatavilla.

Salmela kertoo myös mahdollisuudesta osallistua vesiluonnon hoitoon syömällä kalaa. Joillakin järvillä ravinnekuormaa pienennetään kalastamalla esimerkiksi särkikaloja, ja näistä kalastuksista saatua ylijäämäsaalista voi saada jopa maksutta, kun sopii kalastajien kanssa. Salmela on tutustunut retkiporukkansa kanssa luonnonhoitokalastukseen Oulun Iso-Vuotunkijärvellä ja saanut mukaansa katiskalla pyydettyä kalaa.

Kaikki kalat kelpaavat ruuaksi

Saalista tulee pyytää vain sen verran kuin tarvitsee. Sellaista kalaa ei Salmelan mukaan olekaan, joka ei kelpaisi ruuaksi, joten koko saalis käytetään hyödyksi.

– Osa kaloista syödään heti, ja esimerkiksi särjistä ja pikkuahvenista saa makoisia säilykkeitä. Itse pyydetty kala on ekologista lähiruokaa parhaimmillaan.

Muuhun kalastukseen kuin pilkkimiseen ja onkimiseen tarvitaan aina kalastuslupa. Esimerkiksi verkko- tai katiskakalastajan pitää maksaa valtion kalastuksenhoitomaksu sekä paikallinen pyydyslupa. Kaupunkien ja kuntien vesialueiden lupa-asioista saa lisätietoa kunnan verkkosivuilta.

Salmela ei ole juuri miettinyt, onko kaupungista pyydetyssä kalassa enemmän esimerkiksi raskasmetallipitoisuuksia kuin maalaisella lajitoverillaan. Hän uskoo kalan terveyshyötyjen peittoavan haitat, ja asia tuskin on merkityksellinen, jos kaupunkikalaa syö vain toisinaan.

Yksinkertaiset varusteet

Kaupunkikalastaja selviää talvella varsin vaatimattomalla varustuksella. Kallein verme on kaira, eikä sitäkään tarvitse hommata heti itselleen, jos lyöttäytyy sopivaan porukkaan. Huopakumisaappaat ovat parhaat kengät, ne ovat vedenpitävät ja lämpimät. Paikallaan seistessä tulee helposti kylmä, joten vaatteiden määrää on vaikea liioitella. Pilkkionki, koukkuja, syöttejä ja joku pussi tai astia saaliille tarvitaan toki myös. Naskalit ovat tarpeellinen turvavaruste.

Kokeneempia kalastajia kannattaa jututtaa niin pyyntipaikoista kuin siitä, mistä jäälle uskaltaa mennä. Virtaukset voivat etenkin jokisuistoissa olla yllättäviä, ja jos näet jäällä porukkaa, ei suorin reitti heidän luokseen välttämättä kanna. Yleensä eniten kuljetuille reiteille muodostuu selvät jäljet, joten kun katsoo mistä on kuljettu, on tavallisesti turvallisilla jäillä. Salmela suosittelee kalastuksen aloittamista kuitenkin kokeneemman kaverin kanssa.

Lue Esyjen kummien opas vastuullisille vapaa-ajankalastajille: http://esyjenkummit.net/wp-content/uploads/2014/05/Opas-vastuullisille-vapaa-ajankalastajille.pdf

Kalatkin aistivat kipua

Kalojen tuntemaa kipua on viime aikoina tutkittu runsaasti, mutta se on osin kiistanalainen aihe. Suurimmassa osassa tutkimuksista on kuitenkin löydetty kipuaistimuksia. Se, miten kala käsittelee kipua, on toistaiseksi epäselvää.

Entinen eläinsuojeluasiamies Sari Salminen kertoo, ettei eläinsuojelulainsäädännöstä löydy kaloja koskevaa tarkkaa ohjeistusta.

– Tanskan eläineettinen neuvottelukunta on käsitellyt kalastusta tarkemmin. Sen suosituksia ovat esimerkiksi luopuminen pyydystä ja päästä -kalastuksesta sekä elävien kalojen käyttämisestä syöttinä. Koukkuna tulisi käyttää väkäsetöntä koukkua ja kalastustapoja yleisemminkin kehittää sellaisiksi, että kalojen vaurioituminen pyydyksessä minimoituisi, Salminen sanoo.

Salminen kritisoi pyydystä ja päästä -kalastusta silloin, kun sen pääasiallisena motiivina on huvittelu. Alamittaisten kalojen vapauttamisessa toteutuu sama asia, mutta jos kalastuksen tavoite on ruuan hankkiminen, jää kalastajan tehtäväksi punnita aiheuttamansa hyöty ja haitta.

– Lajinsuojelun kannalta on oleellista, että alamittaiset kalat päästetään jatkamaan elämäänsä. Yksilönsuojelun kannalta tilanne on ongelmallisempi, sillä vaikka kala irrotetaan varovastikin, ovat sen selviytymismahdollisuuden jatkossa pienemmät.

Harrastuskalastuksen pyyntimenetelmät ja niiden aiheuttama kipu poikkeavat toisistaan paljon. Esimerkiksi pilkkimällä saadun kalan kokema kipu on lyhytaikainen verrattuna verkkoon jääneeseen kalaan, joka voi olla yli kymmenenkin tuntia vahingoittuneena yritettyään pyristellä irti.

Salminen kehottaa noudattamaan kalastuksessa varovaisuusperiaatetta. Mikäli ei tiedetä, aiheuttaako jokin toimenpide kalalle kipua, niin oletetaan sen tekevän niin.

– Tämänhetkinen tietomme ei välttämättä ole riittävä. Aiemmin on esimerkiksi luultu, etteivät vastasyntyneet vauvat tuntisi kipua! Nisäkkäiden kohdalla ei enää edes keskustella, tuntevatko ne kipua. Kalan ilmeettömyys ja äänettömyys aiheuttaa sen, ettemme samaistu niihin niin helposti.

Puuskahdus: Ekologisuus ei ole epäkiitollisuutta

Julkaistu: 7.3.2016

Sosiaalisessa mediassa törmää päivittäin suivaantuneisuuteen. Tällä kertaa päivityksen kirjoittaja oli loukkaantunut, kun nuori myyjä oli kaupassa moittinut iäkästä naista epäekologisuudesta. Kirjoittaja, joka oli ilmeisesti iäkkäämmän naisen ikätoveri, luetteli päivityksessään pitkän listan, miten hänen nuoruudessaan elettiin paljon ympäristöystävällisemmin kuin nykyään. Ei ollut niitä ja näitä teknisiä vempeleitä tai varaa kuluttaa. Tästä syystä nuoremmat ympäristöaktivistit eivät hänen mielestään saisi moittia itseään vanhempia.

Tämä vastakkainasettelu on tietysti vailla järkeä. Isovanhempieni ikäiset saattoivat hyvinkin elää minua ympäristöystävällisemmin. Ero on kuitenkin siinä, miten tietoisia valintoja he ja minä teemme. Ei ole ekologinen valinta olla ajamatta autoa, jos ei ole elintasonsa tähden autoon varaa.

En väitä olevani parempi ihminen. Olen elänyt koko elämäni ilmastonmuutoksen varjossa, kun taas edellä kulkeneilla sukupolvilla on ollut omat maailmanlopun kuvajaisensa. Ympäristövaikuttajia on varmasti joka sukupolvessa.

Kummastelen kuitenkin usein sitä, kuinka kasvissyöntiäni tai muita ekologisia arkielämän valintojani kritisoivat vetoavat siihen, että yksilön valinnoilla ei ole mitään merkitystä. Ilmastonmuutos ehkäistään vain poliittisten päättäjien voimalla. Silti harva näistä kriitikoista esimerkiksi äänestää aidosti ympäristövaikuttavia puolueita.

Toki kaikkien eduskuntapuolueiden ohjelmista löytyy viittauksia ympäristön säilyttämiseen tuleville sukupolville. Jokaisen puolueen listoilta voi myös löytyä ekologisia arvoja ajavia ehdokkaita. Suomalaisissa vaaleissa äänet menevät kuitenkin puolueille, eivät henkilöille. Siinä on eroa, mainitaanko ympäristönsuojelu puoleen ohjelmassa useiden muiden tavoitteiden jälkeen tai pahimmillaan vain sivulauseessa, vai tiedostetaanko ilmastonmuutoksen torjumisen ensiarvoinen tärkeys koko meidän olemassaolollemme. Ikävä kyllä useampi puolue, joita yli 50-vuotiaat yleensä äänestävät, on ensimmäisenä kuvailemieni joukossa. Puhumattakaan siitä, että vaaliohjelmat eivät ole mikään tae käytännön poliittisesta vaikuttamisesta.

Mikä alussa mainittua some-postauksen tekijää sitten ärsyttää? Ehkä hän ajattelee nuorten olevan epäkiitollisia. Perheet ovat tahtoneet nostaa elintasoaan sukupolvesta toiseen. Isovanhempieni ikäiset haaveilivat yksityisautosta, omakotitalosta, kesämökistä, mahdollisuudesta syödä joka päivä lihaa ja matkustaa kerran vuodessa etelän lämpöön. Heidän jälkeläisissään keskiluokka kasvoi, ja nämä vanhemmat tahtovat antaa lapsilleen entistä enemmän.

Minä en voi kuitenkaan unelmoida isosta omakotitalosta, useista lapsista ja matkustelusta ilman, että joudun puntaroimaan moraalini ja hiilijalanjälkeni kanssa. Lähinnä toivonkin jälkipolville paikkaa, missä elää turvallisesti. Sen varmistamiseksi en tavoittelekaan kaikkea, mistä minua edeltäneet sukupolvet ovat haaveilleet. Kyse ei kuitenkaan ole epäkiitollisuudesta, vaan vastuusta jälkeeni tulevia sukupolvia kohtaan.

Näkökulma­palstalla vaihtuvat kirjoittajat sanovat suorat sanat muun muassa ympäristöpolitiikasta, ympäristön tilasta ja ihmisen suhteesta luontoon. Näkökulmia julkaistaan sekä Nuorten Luonto ­lehdessä että nuortenluonto.fi -­sivustolla.