Fiksusti pilkille
Julkaistu: 11.3.2016
Vastuullinen talvikalastaja ottaa eettiset ja ympäristönäkökohdat huomioon. Kuvassa tyylikkäät herrat pilkillä noin puoli vuosisataa sitten.
Oululainen Saara Salmela on kalastanut lapsesta lähtien. Kotona Sodankylässä koko lapsuudenperhe kalasti, ja harrastus on jatkunut myös aikuisiällä kaupungissa asuessa. Salmela kalastaa sekä yksin, retkikerhon porukassa että perheensä kanssa. Hän käy kalareissuilla Oulujoen suistossa sekä Kuivasjärvellä, joka on pieni järvi Oulun keskustan pohjoispuolella aivan asutuksen keskellä. Molemmissa paikoissa hän on pilkkinyt esimerkiksi kiiskeä ja ahventa.
Kevättalvella mateen kutuaikana Salmela on ollut mukana mateen koukkupyynnissä jokisuiston jäillä. Koukkupyynnissä jäähän tehdään avanto noin kuusituumaisella kairalla, avannon reunaan tökätään keppi ja siihen kiinni vahva siima. Tarpeeksi järeään koukkuun laitetaan syötiksi pala esimerkiksi siikaa tai muikkua, ja se lasketaan lähelle pohjaa. Koukkuja voi virittää useampaankin avantoon.
– Koukkukalastus vaatii aina vesialueen omistajan luvan, joten sitä ei voi tehdä vapaasti kuten pilkkimistä, Salmela muistuttaa.
Oulussa näkee talvisin kalastajia myös kokemassa verkkoja meren jäällä, ja Salmela tuntee myös talvista katiskapyyntiä harrastavia. Itse hän on kuitenkin pitäytynyt toistaiseksi pilkkimisessä.
Eettiset seikat huomioon
Kalastukseen liittyy useita eettisiä kysymyksiä, jotka kalastajan tulee huomioida. Itse pyydetty kala ei automaattisesti ole eettisempää kuin vaikkapa norjalainen kassilohi.
Alkuun kalapaikan valinnassa pääsee perehtymällä kalakantoihin, lakeihin ja paikallisiin säädöksiin sekä rauhoitettuihin lajeihin. Jotkut lajit on rauhoitettu kutuaikana, joten ajallisista pyyntirajoituksista esimerkiksi lohikalojen kohdalla tulee ottaa selvää. Oikeanlaisilla pyyntivälineillä ja saaliiksi saatujen kalojen välittömällä lopettamisella vältetään turhaa kärsimystä ja toimitaan eläinsuojelulain hengessä.
– Alamittaiset kalat tulee aina vapauttaa, ja on pyrittävä saamaan koukku irti kalaa vahingoittamatta, Salmela sanoo.
Vastuullinen kalastaja vapauttaa myös erityisen suuret alkuperäislajien yksilöt niiden sattuessa saaliiksi. Suuria emokaloja säästämällä huolehditaan kantojen säilymisestä. Ruokakalat tulee pyytää ainoastaan elinvoimaisista tai istutetuista kalakannoista. Syötiksi ei tarvitse uhrata toukkia ellei halua, sillä vaikkapa maissinjyvä toimittaa syötin virkaa hyvin. Erilaisia keinotekoisia syöttejäkin on nykyään saatavilla.
Salmela kertoo myös mahdollisuudesta osallistua vesiluonnon hoitoon syömällä kalaa. Joillakin järvillä ravinnekuormaa pienennetään kalastamalla esimerkiksi särkikaloja, ja näistä kalastuksista saatua ylijäämäsaalista voi saada jopa maksutta, kun sopii kalastajien kanssa. Salmela on tutustunut retkiporukkansa kanssa luonnonhoitokalastukseen Oulun Iso-Vuotunkijärvellä ja saanut mukaansa katiskalla pyydettyä kalaa.
Kaikki kalat kelpaavat ruuaksi
Saalista tulee pyytää vain sen verran kuin tarvitsee. Sellaista kalaa ei Salmelan mukaan olekaan, joka ei kelpaisi ruuaksi, joten koko saalis käytetään hyödyksi.
– Osa kaloista syödään heti, ja esimerkiksi särjistä ja pikkuahvenista saa makoisia säilykkeitä. Itse pyydetty kala on ekologista lähiruokaa parhaimmillaan.
Muuhun kalastukseen kuin pilkkimiseen ja onkimiseen tarvitaan aina kalastuslupa. Esimerkiksi verkko- tai katiskakalastajan pitää maksaa valtion kalastuksenhoitomaksu sekä paikallinen pyydyslupa. Kaupunkien ja kuntien vesialueiden lupa-asioista saa lisätietoa kunnan verkkosivuilta.
Salmela ei ole juuri miettinyt, onko kaupungista pyydetyssä kalassa enemmän esimerkiksi raskasmetallipitoisuuksia kuin maalaisella lajitoverillaan. Hän uskoo kalan terveyshyötyjen peittoavan haitat, ja asia tuskin on merkityksellinen, jos kaupunkikalaa syö vain toisinaan.
Yksinkertaiset varusteet
Kaupunkikalastaja selviää talvella varsin vaatimattomalla varustuksella. Kallein verme on kaira, eikä sitäkään tarvitse hommata heti itselleen, jos lyöttäytyy sopivaan porukkaan. Huopakumisaappaat ovat parhaat kengät, ne ovat vedenpitävät ja lämpimät. Paikallaan seistessä tulee helposti kylmä, joten vaatteiden määrää on vaikea liioitella. Pilkkionki, koukkuja, syöttejä ja joku pussi tai astia saaliille tarvitaan toki myös. Naskalit ovat tarpeellinen turvavaruste.
Kokeneempia kalastajia kannattaa jututtaa niin pyyntipaikoista kuin siitä, mistä jäälle uskaltaa mennä. Virtaukset voivat etenkin jokisuistoissa olla yllättäviä, ja jos näet jäällä porukkaa, ei suorin reitti heidän luokseen välttämättä kanna. Yleensä eniten kuljetuille reiteille muodostuu selvät jäljet, joten kun katsoo mistä on kuljettu, on tavallisesti turvallisilla jäillä. Salmela suosittelee kalastuksen aloittamista kuitenkin kokeneemman kaverin kanssa.
Lue Esyjen kummien opas vastuullisille vapaa-ajankalastajille: http://esyjenkummit.net/wp-content/uploads/2014/05/Opas-vastuullisille-vapaa-ajankalastajille.pdf
Kalatkin aistivat kipua
Kalojen tuntemaa kipua on viime aikoina tutkittu runsaasti, mutta se on osin kiistanalainen aihe. Suurimmassa osassa tutkimuksista on kuitenkin löydetty kipuaistimuksia. Se, miten kala käsittelee kipua, on toistaiseksi epäselvää.
Entinen eläinsuojeluasiamies Sari Salminen kertoo, ettei eläinsuojelulainsäädännöstä löydy kaloja koskevaa tarkkaa ohjeistusta.
– Tanskan eläineettinen neuvottelukunta on käsitellyt kalastusta tarkemmin. Sen suosituksia ovat esimerkiksi luopuminen pyydystä ja päästä -kalastuksesta sekä elävien kalojen käyttämisestä syöttinä. Koukkuna tulisi käyttää väkäsetöntä koukkua ja kalastustapoja yleisemminkin kehittää sellaisiksi, että kalojen vaurioituminen pyydyksessä minimoituisi, Salminen sanoo.
Salminen kritisoi pyydystä ja päästä -kalastusta silloin, kun sen pääasiallisena motiivina on huvittelu. Alamittaisten kalojen vapauttamisessa toteutuu sama asia, mutta jos kalastuksen tavoite on ruuan hankkiminen, jää kalastajan tehtäväksi punnita aiheuttamansa hyöty ja haitta.
– Lajinsuojelun kannalta on oleellista, että alamittaiset kalat päästetään jatkamaan elämäänsä. Yksilönsuojelun kannalta tilanne on ongelmallisempi, sillä vaikka kala irrotetaan varovastikin, ovat sen selviytymismahdollisuuden jatkossa pienemmät.
Harrastuskalastuksen pyyntimenetelmät ja niiden aiheuttama kipu poikkeavat toisistaan paljon. Esimerkiksi pilkkimällä saadun kalan kokema kipu on lyhytaikainen verrattuna verkkoon jääneeseen kalaan, joka voi olla yli kymmenenkin tuntia vahingoittuneena yritettyään pyristellä irti.
Salminen kehottaa noudattamaan kalastuksessa varovaisuusperiaatetta. Mikäli ei tiedetä, aiheuttaako jokin toimenpide kalalle kipua, niin oletetaan sen tekevän niin.
– Tämänhetkinen tietomme ei välttämättä ole riittävä. Aiemmin on esimerkiksi luultu, etteivät vastasyntyneet vauvat tuntisi kipua! Nisäkkäiden kohdalla ei enää edes keskustella, tuntevatko ne kipua. Kalan ilmeettömyys ja äänettömyys aiheuttaa sen, ettemme samaistu niihin niin helposti.
KATSO MYÖS
