Nuorten Luonto

Julkaistu: 30.11.2010

Hemi Malkki
Kuva Emmi Malkki

Kun maapallon luonnonvarat on käytetty loppuun ja ilmastonmuutos on ryöstäytynyt käsistä, katseet kääntyvät taivaalle.

Koko ihmiskuntaa ei noin vain voi pakata rakettiin.

Ketkä lähtisivät matkalle? Rikkaimmat? Terveimmiksi testatut? Jos ihmiskunnan tulevaisuus tähtientakaisissa aurinkokunnissa riippuisi vaikkapa vain tuhannesta perustajasta, perinnöllisten sairauksien kantajilla tuskin olisi asiaa matkaan. Koko ihmiskunnalle avaruusmatkailusta ei siis ole pelastukseksi. Mutta voisiko pieni joukko uudisraivaajia matkustaa tähtien tuolle puolen, toisia planeettoja asuttamaan?

Tähtitieteilijät ympäri maailman jahtaavat Maan kaltaisia eksoplaneettoja, siis oman aurinkokuntamme ulkopuolisia planeettoja, joilla voisi olla edellytykset elämään. Sopivia kotiplaneettoja on kuitenkin sangen harvassa. Suurin osa planeetoista on aivan liian kuumia tai kylmiä, ja moni on jatkuvan meteoriittipommituksen kohteena. Maankaltaista planeettaa happipitoisine ilmakehineen, makean veden varastoineen ja runsaine luonnonvaroineen emme ehkä koskaan onnistu löytämään. Toisaalta avaruus on mittaamattoman laaja – luulisi sieltä nyt jotakin löytyvän.

Avaruuden laajuus asettaa omia rajoitteitaan. Hiljattain tähtitieteilijät tiedottivat uudesta eksoplaneetasta, joka on ennätyksellisen lähellä meitä, vain 20 valovuoden päässä. Hetkinen – siis lähellä?

Jos valoltakin kuluisi 20 vuotta päästä perille, kauanko meiltä menisi? Lasketaanpa.

Huimimman hetkellisen nopeuden ihmisen valmistamista esineistä on saavuttanut Aurinkoa tutkinut Helios-luotain, jonka Aurinko linkosi parhaimmillaan huimaan 250 000 kilometrin tuntivauhtiin. Melkoista haipakkaa, mutta tätäkin vauhtia perille pääsyyn kuluisi yli 80 000 vuotta! Vertailun vuoksi voi ajatella vaikkapa, että 80 000 vuotta sitten Eurooppaa vallitsivat Neandertalin ihmiset ja jääkausi. Avaruusinsinööreillä on siis vielä paljon töitä paiskittavana, ennen kuin valovuosien pituisista matkoista tulee avaruusmatkailun arkipäivää.

Sinne, minne ihminen ei ole aikaisemmin mennyt…

Lyhyempiinkin avaruusmatkoihin liittyy monenlaisia ongelmia. Avaruusasemien heikko painovoima on aiheuttanut astronauteille luukatoa jo muutaman kuukauden mittaisten visiittien aikana. Kukaan ei vielä tiedä, millainen vaikutus pitemmällä oleskelulla avaruudessa on ihmiskeholle, saati kehittyvälle sikiölle.

Dramaattisimmat vaikutukset saattavat kuitenkin kohdistua kehon sijasta mieleen. Miltä sinusta tuntuisi joutua suljettuun tilaan saman pienen ihmisjoukon kanssa vuosiksi tai kenties koko loppuelämäksi? Useita sukupolvia kestävän tähtienvälisen avaruusmatkan aikana aluksessa voi tapahtua mitä tahansa, vaikkapa vallankumous.

Kaukaisten maankaltaisten planeettojen asuttamiseen liittyy muutama muukin ongelma. Meille soveliailla planeetoilla saattaa olla elämää jo ennestään. Jos se on älykästä, se ei välttämättä innostu ajatuksesta kotiplaneettansa jakamisesta! Mitenkäs sitten suu pannaan, jos uudisraivaajat huomaisivat tehneensä pitkän matkan avaruuden halki vain huomatakseen, että uudeksi kodiksi kaavailtu planeetta onkin jo varattu? Takaisinkaan tuskin olisi enää kääntymistä.

Alkeellisemmatkin elämänmuodot voisivat aiheuttaa pulmia. Kenties joku huomaamattomista pieneliöistäkin voisi olla meille vaarallinen. Entä miten suojeltaisiin uuden asuinplaneetan biodiversiteettiä? Ihminen saattaisi toiminnallaan suistaa uuden kotiplaneettansa ekosysteemin raiteiltaan, ja edessä olisi jälleen uuden kodin etsintä.

Biosfääri 2: Suuri floppi

Tulevaisuudessa ensimmäisenä asutetaankin todennäköisesti naapuriplaneettamme Mars. Siis jos asutetaan. Siirtokuntien perustaminen ei nimittäin välttämättä ole aivan yksinkertaista. Parikymmentä vuotta sitten tutkijat rakensivat Arizonan aavikolle Biosfääri 2:n. Valtavaa kasvihuonetta muistuttavan suljetun ekosysteemin oli tarkoitus mallintaa omaa maapalloamme. Biosfääri 2:een asettui asumaan kourallinen ihmisiä, tarkoituksenaan elää siellä omavaraisesti muutamia vuosia.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan niin kuin piti. Asukkaat kärsivät ruuan ja hapen puutteesta ja ajautuivat keskinäisiin riitoihin. Lopulta osa asukkaista alkoi jopa sabotoida projektia. Vaikeudet alkoivat jo ensimmäisen vuoden aikana. Tässä vaiheessa urheat uudisraivaajat eivät olisi päässeet vielä edes laskeutumaan Marsiin.

Tätä nykyä Biosfääri 2:ssa tutkitaan kasvihuoneilmiön vaikutuksia. Itse kokeen aikana hiilidioksidipitoisuudet nousivat niin korkeiksi, että lähes kaikki selkärankaiset ja pölyttävät hyönteiset kuolivat. Aivan hukkaan koe ei kuitenkaan mennyt: opimme paljon siitä, miten vaikeaa omavaraisen ekosysteemin ylläpitäminen on.

Maapallon säilyttäminen elinkelpoisena on helpompaa kuin vieraiden planeettojen asuttaminen.