Nuorten Luonto

Julkaistu: 1.10.2013

Teksti ja kuvat: Kamilla Billiers

Jo kirjailija Juhani Aho ikävöi 1800-luvun lopulla Italian jylhissä vuorimaisemissa kotimaan honkia ja Kolin järvimaisemaa. Miksi siis lähteä merta edemmäs kalaan? 

Ajatus Itä-Suomen välkkyvien vesien ja vaarojen lailta kurottavien mäntyjen luo pyrkimisestä ei tosiaan ole uusi. Yli sata vuotta sitten seuduilla kävivät Juhani Ahon ohella niin Jean Sibelius, Eero Järnefelt kuin I.K. Inhakin, joiden tuotannossa eritoten huikeat näkymät Kolilta Pieliselle voi yhä aistia.

Lataan siis Sibeliusta soittimeeni ja lähden kesäretkelle Itä-Suomeen.

Kun saavun Joensuuhun, pääsen heti voilla voidellun riisipiirakan makuun ja virittäytymään pohjoiskarjalaiseen tunnelmaan. Jossain soi kannel. Maakuntamuseossa olisi saanut laulaen opastetun kierroksen kansallispukuiselta naiselta. Näillä seuduilla Elias Lönnrotkin aikoinaan hiippaili tuohivirsuissaan keräilemässä materiaalia Kalevalaan.

Itse majoitun lähimpään hostelliin, Partiotalon majaan. Lainaan mummopyörää ja kitisyttelen kohti Linnunlahdessa sijaitsevaa arboretumia eli puulajipuistoa. Eksoottiset puulajit eivät kuitenkaan vastaa uusromanttiseen kotimaan kaipuuseeni, joten suuntaan tuttujen ja turvallisten mäntyjen kehystämään rantaan. Pyhäselän vesi on kuin linnunmaitoa. Muutaman kumpupilven koristama taivas saa, latteaa mutta totta, Jukka Kuoppamäen Sinisen ja valkoisen soimaan päässä. On näistä näkymistä vuosien varrella yksi jos toinenkin ehtinyt inspiroitua.

Uusi päivä valkenee aurinkoisena. Juon kahvit hostellin vehreällä sisäpihalla keski-ikäisen kirjastonhoitajan kanssa ja keskustelen Suomen vanhoista kivikirkoista.

Aamiaisen jälkeen käännän ohjaustangon kohti Noljakanmäen Natura-aluetta ja Hyytiäisen kanavan suiston luonnonsuojelualuetta lintutorneineen.

Vuonna 2002 Suomen parhaaksi lintutorniksi valitusta rakennelmasta avautuu vehreä maisema ruovikon yli. Koetan turhaan tavoitella kamerallani kaikkia vihreän eri sävyjä. Inhalla ei tätä ongelmaa ollut, hän valokuvasi vain mustavalkoista ja saattoi keskittyä itse maisemaan. Toisaalta oma pokkarini mahtuu sentään taskuun, kun Inha tarvitsi kolme kantajaa tarvikkeilleen.

Paluumatkalla jokin lentävä rääkäisee edelläni ja rävähtää pusikosta kaukaisuuteen. Luulen nähneeni kuovin, mutta varma ei voi olla, niin nopeasti se on ehtinyt jo kadota.

Suurmiesten seurassa

Joensuusta nappaan taksin Kolille. Tuntia myöhemmin lähden tuliterä kartta kädessä kävelemään kohti sitä kuulua kansallismaisemaa. Muutaman kilometrin jälkeen saavutan Mäkrän huipun ja totean, ettei Pielisen ylle avautumia näkymiä ole turhaan pidetty suomalaisuuden kiteytymänä. Männyt ja vaarat ovat suoraan kuin Järnefeltin taulusta, ja korvissani tuulen kanssa kilpaa kuiskii Sibeliuksen neljäs.

Ei ole vaikea kuvitella, miksi karelianismin innoittamat taiteilijat ovat sankoin joukoin matkanneet Itä-Suomeen etsimään kansallisidentiteettiään muinaisilta Karjalan laulumailta. Huikea maisema itsessään on kuin taulu. Luonto on siitä kiitollista kuvattavaa, että se on täydellistä sellaisenaan. Oranssina hehkuvat männyn rungot oikein vaativat kaivamaan värikynät esille. Vaan ei ole minusta Järnefeltiksi, joten jatkan matkaa.

Kun laskeudun rinnettä alas, kohtaan ohutturkkisen oravan. Tuijotamme toisiamme hetken, kunnes tupsukorva karjahtaa äärimmäisen epäoravamaisesti ja singauttaa itsensä kuuseen. Oletko koskaan kuullut oravan huutavan? En minäkään ennen.

Kuusikon suojissa myhäilevät muodokkaat juurakot oikein kutsuvat käpertymään luontokoloon ja kuuntelemaan hetken metsän hengitystä. Valtava hyttysparvi pysähtyy kuitenkin kanssani ja inisee vastalauseensa niin voimallisesti, että minun on jatkettava kohti Kolin kuuluimpia huippuja.

Kallio on Ukko-Kolin laella kulunut ihan sileäksi. Montakohan kättä sitä on vuosien saatossa silittänyt? Metallilaattaan on kaiverrettu nimikirjaimia. Ripa, Anu ja Veka ovat käyneet täällä. Kuuleman mukaan myös Järnefelt olisi kaivertanut nimensä erään Pirunkirkoksi kutsutun luolan seinään.

Kipaisen vielä tutustumaan Kolin kylään. Matkan varrella keskellä metsää on ympäristötaidenäyttely. Osan teoksista huomaa vain tarkkaavainen katsoja. Muutamasta koivusta on veistetty hieman tuohta pois. Tietystä kohdasta katsottaessa kuorettomat kohdat muodostavat yhdessä pienen ympyrän, hailakan auringon. Pistäydyn galleriassa, jota pitävän englantilaisen taitelijan kanssa pohdimme tovin japanilaisten puupiirrosten herkkää viivaa.

Kuin mummolassa

Lieksaan matkaan autolautta Pielisellä. Olen aluksen ainoa matkustaja ja nautin järvimaisemista retro-oranssilta samettisohvalta käsin. Tatuoitu kansipoika käy kastelemassa annansilmät ikkunalaudoilla ja hihittää vain, kun kysyn mitä Lieksassa voisi tehdä.

Alkuillasta pikkukaupunki uinuu tyhjyyttään. Ohitan ortodoksisen tsasounan, kun kävelen kohti yösijaa. Entinen rajavartiolaitoksen rajakoulun rakennus, Timitra Hostel sijaitsee funkistyylisessä Timitran Linnassa. Paikan nykyinen pyörittäjä on design-esineitä keräilevä arkkitehti, mikä näkyykin hostellin sisustuksessa Artekien ja Arabioiden välittömänä läsnäolona.

Iltapalan aikaan hostellin yhteiskeittiössä vallitsee leppoisa tunnelma. Vanhempi pariskunta kertoo olevansa matkalla Pankakoskelle, koska pianistivaimo on joskus soittanut samannimistä kappaletta. Siemailen teetä ja katson, miten höyryävää focacciaa nostetaan ulos uunista.

Viimeisenä retkipäivänäni kartoitan Lieksan kulttuurikohteet. Pielisen museo on Suomen toiseksi suurin ulkomuseo, jonka vanhimmat rakennukset ovat 1600-luvulta. Pirttiä, aittaa ja saunaa on niin monenlaista, että silmät alkavat mennä hirsissä sekaisin. Olo on kuin mummolassa; samanlaisia länkiä ja kiuluja seinillä. Kas, tuossa on reki ja tuossa vanha kirnu! Vanhassa vajassa nautin tervan tuoksusta täysin siemauksin.

Museoretken jälkeen haluaisin vielä nähdä kuvanveistäjä Eeva Ryynäsen tunnetun teoksen, honkarakenteisen Paaterin kirkon ja sen upeat pahkakoristeet. Paha kyllä, viittäkymmentä kilometriä ei noin vain jalkaisin taiteta. Näillä seuduilla ei juuri joukkoliikenne kulje. Innokas pyörämies I. K. Inha olisi epäilemättä polkaissut Paateriin tuosta vain, mutta minun on tyytyminen tallustelemaan kohti juna-asemaa. Kyllä sitä kotimaamatkailisi kauemminkin.

Luonto-Liiton jäsenkortilla saa 10 % alennuksen yöpymisistä Suomen retkeilymajajärjestöön kuuluvissa hostelleissa ympäri Suomen. Katso paikkakunnat ja lisätietoja: www.hostellit.fi