Syksy ja ruska maalaavat maiseman


Teksti ja kuvat: Sini Malminiemi

Syksyn kirjava ruska on silmiä hivelevä elämys ja ihana lisä myös kotipuutarhassa. Ruska syntyy, kun kasvit ottavat talteen arvokkaan lehtivihreän paljastaen altaan syksyn värit. Värien salaisuutta on pohdittu pitkään. Mistä tietää, milloin on tulossa kaunis ruska ja mitä hyötyä kirkkaista väreistä on kasville itselleen?

Ruskaan siirtyminen käynnistyy valomerkistä. Valoisan ajan huvetessa ja pimeiden öiden pidetessä syksyä kohti kasvitkin siirtyvät seuraavaan vuodenaikaan. Lopullisen lähtölaukauksen syksyyn siirtymiselle antavat ensimmäiset yöpakkaset. Syksy on luonnossa valmistautumista talveen.

Ruska edeltää lehtien tiputtamista. Syy, miksi lehdet täytyy tiputtaa syksyisin, on energiankäytön optimointi. On tehokkaampaa kasvattaa keväällä uudet lehdet kuin varustaa olemassa olevat talvenkestäviksi. Lisäksi lehtien säilyttäminen tyhjänpanttina talven yli ei olisi järkevää. Lehdet olisivat tuolloinkin kasvinsyöjien ja taudinaiheuttajien kohteena.

Lehden myös haihduttavat liikaa vettä. Jos esimerkiksi lehtipuut säilyttäisivät lehtensä talven yli, kuivattaisivat nämä vahattomat lehdet koko puun. Puu kun ei saisi imettyä jäätyneestä maasta tarpeeksi tilalle. Tästä syystä puuruskaa voi nähdä kuivina vuosina jopa keskikesällä. Janoinen puu yrittää ehkäistä kuivumista tiputtamalla lehdet kuin syksyllä. Kyseessä ei kuitenkaan ole aikaisin alkanut talveutuminen, vaan nääntyneen kamppailu vedestä.

Arvokkaat aineet talteen

Ennen lehdistä irti päästämistä kannattaa kuitenkin käyttää energiaa arvokkaiden yhdisteiden pilkkomiseen ja talteen ottamiseen. Yhteyttämisessä käytettävä klorofylli hajotetaan ja siirretään lehdistä juuristoon talteen. Klorofylli on arvokasta erityisesti sisältämänsä typen ja magnesiumin vuoksi.

Vihreän klorofyllin alta paljastuvat muun väriset yhdisteet: keltaiset ksantofyllit, oranssit karotenoidit ja punaiset antosyaanit. Osa väriaineista, kuten keltaiset ksantofyllit, ovat olleet lehdessä jo valmiina lehtivihreän peitossa ja osan kasvi valmistaa nimenomaan ruskaa varten.

 

Mutta mitä kasvi hyötyy ruskasta? Ei ole sattumankauppaa ja yhdentekevää, millainen ruska on vuorossa. Kirkas ruska kertoo, että kasvien siirtyminen talvehtimistilaan etenee hyvin ja häiriöttä. On epäilty, että ruskaväreillä saattaisi olla merkitystä myös kasveille itselleen. Esimerkiksi punaisten antosyaanien tiedetään suojaavan lehteä UV-säteilyltä.

Toisen teorian mukaan kirkkaat ruskavärit olisivat kasvien viesti tuhohyönteisille. Mitä räikeämpi ruska, sitä parempi vastustuskyky puulla olisi. “Minulla on vielä paljon energiaa, turha tulla syömään minua!”, liekehtivässä ruskassa olevan vaahteran voi kuvitella sanovan. Osittain kirkkaat värit kertovatkin puun kunnosta, sillä taudin piinaamat lehdet eivät hehku kirkkautta vaan ovat pikemminkin apaattisen ruskeita.

Ehdot väriloistolle

Kauniiseen ruskaan vaikuttavat monet tekijät. 

Kunhan kesä ei ole ollut liian kuiva, lämpimät loppukesän päivät auttavat ruskaan siirtymisessä. Aikaisin tulevat hallat tai äkillinen lämpeneminen kylmän jakson jälkeen hidastavat kasvien talveen valmistautumista. On myös arvioitu, että kasvin korkeat sokeripitoisuudet korostaisivat erityisesti lehtien punaista sävyä.

Puutarhastaan saa suunniteltua oikean värikeitaan lisäämällä ruskaan tulevia kasveja jokaiseen kerrokseen. Puista kauniita ruskan värejä antavat kotimaisten lehtipuiden lisäksi muun muassa mongolianvaahterat sekä monet koristeomena- ja kirsikkapuut. Pensaissa esimerkiksi sorvarinpensaat, kanukat ja marja-aroniat hehkuvat punaisen sävyissä, samoin tekee köynnöstävä villiviini. Pohjakerroksiin punaa saa lisättyä metsäisellä mustikalla, jonka vieno violetti täydentää värien ilotulituksen.

KATSO MYÖS