Sydäntalven taikaa



Teksti ja kuvat: Teemu Saloriutta

Vuoden viimeisinä päivinä luonto vaikuttaa autiolta: on kylmän ja pimeän valtakausi. Jokin saa kuitenkin ihmisen kaipaamaan silloin erämaahan. Luonto-Liiton Uudenmaan piirin perinteinen sydäntalven hiihtoretki Pohjois-Karjalaan on joka vuosi huippusuosittu.

Taksinkuljettaja jättää meidät Koitajoen varteen ja epäilee selviytymistämme. Vakuutamme pärjäävämme. Olemme Ilomantsin syrjäisimmässä osassa vain muutaman kilometrin päässä Venäjän rajasta.

On joulukuun 27. päivä. Vaikka oikeaa kaamosta ei näin etelässä ole, keikkuu aurinko horisontin yläpuolella alle viisi tuntia.

Nuotiopaikka Koitajoen Polvikoskella toimii tukikohtanamme seuraavien kolmen yön ajan. Pystytämme kamiinalla varustetun telttamme iltapäivän alkaessa jo hämärtää. Kevyttä pakkaslunta satelee hiljalleen.

Koivusuo kutsuu

Aamulla pilvipeite rakoilee ja aurinko nousee lopulta pilvettömältä taivaalta. Olemme liikkeellä vasta yhdeksän jälkeen. Valoisa aika pitäisi hyödyntää tehokkaammin – nyt emme ehdi hiihtää pitkälle.

Aamuauringon ensi säteet kultaavat lumen kuorruttamia puita saapuessamme Koivusuon luonnonpuistoon. Aavalla suolla neitseellinen hanki hohtaa sinisen ja punaisen eri sävyissä. Pohjantikka nakuttaa mäntyä pienen metsäsaarekkeen suojissa.

Syvemmällä metsässä on hämärää. Auringonvalo viistää puiden latvoja, mutta ei yllä metsän kenttäkerrokseen edes keskipäivällä.

Pirhun vanhan metsänvartijatilan pihaan aurinko sen sijaan paistaa. Pihakoivut notkuvat paksun tykkykerroksen alla ja valaistus on häikäisevän upea. Pitkää taukoa emme kuitenkaan pidä, sillä pakkasta on yli 20 astetta.

Auringonlaskuun on enää pari tuntia ja osa porukasta kääntyy takaisin. Kierrämme pienen lenkin luonnonpuiston rajoja myötäillen.

Palatessamme Koivusuon aukeille on jo hämärää. Taivaanrannassa leijuu pilviä, jotka hiipivät uhkaavasti lähemmäs: ei kai vain tähtitaivas jää näkemättä?

Olemme leirissä vasta pimeän tultua. Ruoka maittaa ja iltanuotio lämmittää mukavasti väsyneitä hiihtäjiä.

Tähtiyö

Pilviverho hälvenee nopeasti ja taivas on jälleen täysin kirkas. Pakkanen kiristyy. On lähdettävä suolle.

Karhea lumi rahisee suksien alla, muuten on aivan hiljaista. Kuu ei ole vielä noussut, joten metsässä on pilkkopimeää. Entä jos puun takaa hyökkää susi? Ei. Jos täällä jokin ihmistä uhkaa, se on kylmyys. Tälläkään hetkellä en ymmärrä petohysteriaa.

Suoaukealla näkee eteensä yllättävän hyvin. Miljoonat tähdet sädehtivät sysimustalla taivaalla ja  Linnunrata kaartuu vaaleana vyönä yli koko taivaankannen.

Tällaista näkymää ei osaa taajamien valosaasteen keskellä edes kuvitella. Täällä ihmisellä on tilaa hengittää.

Pohjoisessa kajastaa ohut, vihertävä juova. Voisiko se olla…? Kyllä vain: revontulia! Viritän kohmeisin sormin jalustan ja kameran kuvausvalmiuteen.

Muistelen Jorma Luhdan Tähtiyöt-kirjaa ja arvostan hänen työtään entistä enemmän. Kuvaaminen 25 asteen pakkasessa on hyytävää puuhaa. Idästä puhaltava tuulenvire saa ilman tuntumaan vielä kylmemmältä. Onneksi leirissä odottaa lämmin kamiina.

Raja railona aukeaa

Olemme aikaisin liikkeellä, sillä tavoitteenamme on käydä EU:n itäisimmässä pisteessä, jonne on kymmenen kilometrin hiihtomatka. Taivas on kuulas ja sää edelleen arktisen kylmä. Nousevan auringon purppuranpunaiset säteet pilkahtelevat puiden lomasta hiihtäessämme tietä pitkin kohti itää.

Rajavartija tulee vastaan ja kyselee leppoisasti aikeistamme. Rajalla on ollut hiljaista, mutta lähistöllä on kuulemma pari viikkoa sitten nähty suden jälkiä. Me taas emme ole löytäneet merkkejä metsäjänistä suuremmista pedoista.

Edes Suomen itäisin kolkka ei ole säästynyt tehometsätaloudelta. Tienvarressa riittää hakkuuaukeaa, ojitettua suota ja läpitunkematonta taimikkoa. Poikkeamme Lahnavaaran vanhaan metsään ihailemaan kelohonkia ja kynttiläkuusia. Onneksi sirpale erämaista alkuperäisluontoa on jäänyt hakkuiden ulkopuolelle.

Rajavyöhyke reunustaa tietä molemmilta puolilta, mutta Itäpiste on nykyään sen ulkopuolella. Lumikko on loikkinut tien poikki, siltä ei kysellä kulkulupia.

Tie päättyy aivan rajan tuntumaan. Aidattu polku jatkuu vielä sata metriä Virmajärven rantaan. Vastarannan tykkypuut kimaltelevat kutsuvasti keskipäivän auringossa. Sinne ei kuitenkaan ole asiaa: järven keskeltä alkaa laaja Venäjänmaa.

Paluumatkalla jäämme Polvikosken sillalle katsomaan Koitajoen kuohuja. Vain kosken vaimea kohina rikkoo hiljaisuuden. Keskellä ääretöntä rauhaa on vaikea uskoa, että alueella on sotaisa historia. Kesällä 1944 Polvikosken tienoot olivat jatkosodan torjuntataisteluiden näyttämönä.

Paluu suolle

Illan pimennyttyä lähdemme pienellä porukalla suolle katselemaan tähtitaivasta. Juuri kun suo avautuu edessämme, herää pohjoinen taivas eloon. Taivaanrantaan ilmestyy ensin himmeä revontulinauha, joka hyppelee edestakaisin.

Polveileva luonnonnäytelmä voimistuu hetkeksi ja saa punertavaa sävyä. Sitten nauha hiipuu kadoten yhtä äkisti kuin oli tullutkin.

Iltanuotiolla on aikaa keskustella henkeviä. Pimeässä ja kylmässä niin eläinten kuin ihmistenkin elämä pelkistyy äärimmilleen. Pohdimme, että loppujen lopuksi tärkeää on vain lämpö, ruoka, suoja ja uni.

Jäähyväiset

Sää on lauhtunut yöllä: pakkasta on enää kymmenisen astetta. Sataa lunta. Mutkittelevan Koitajoen varrella maasto on pienipiirteistä ja loivasti kumpuilevaa, mikä tekee hiihtämisestä haastavaa.

Seuraamme jokea etelään. Paikoin metsässä on jykeviä haapoja ja mäntyjä. Jokimaisema näyttää idylliseltä; täällä olisi mukava käydä kesälläkin.

Luomme viimeiset haikeat silmäykset Ilomantsin maisemiin. Pian on palattava kaupunkiin kiireen ja väenpaljouden armoille.

Luonnossa vallitsee seesteinen rauha, kesän hektisyys on poissa. Sydäntalvi on ankara vuodenaika, mutta sen kauneus pysäyttää. Sen taikaa ei voi välittää sanoin eikä kuvin, se on jokaisen koettava itse.

 

Hiihtoretki Pohjois-Karjalaan 27.–30.12.2011

Perinteisen hiihtoretken suuntana on tänä vuonna Ilomantsin Pönttövaaran-Pahkavaaran alue, jota on kutsuttu Pohjois-Karjalan hienoimmaksi vanhaksi metsäksi. Sinun ei tarvitse olla kokenut hiihtäjä tai retkeilijä osallistuaksesi, ja puuttuvia varusteita (sukset, saappaat jne.) löytyy lainaksi. Majoitumme isossa kamiinalteltassa. Retki on suunnattu n. 15–29-vuotiaille. Hinta Helsingistä tuleville jäsenille n. 60–80 €, muille matkakulujen mukaan. Ilmoittautumiset 7.12. mennessä: lup@luontoliitto.fi. Paikkoja on rajoitetusti! Pidämme 8.12. klo 18 ennakkotapaamisen. Tarkemmat tiedot: ► www.luontoliitto.fi/lup/Retket

KATSO MYÖS