Julkaistu: 29.9.2015

Vuoden vaihteessa Itämereen tulleella voimakkaalla suolapulssilla voi olla ekosysteemin kannalta hyvinkin suotuisia vaikutuksia. Ihmisen toiminnasta johtuvaa rehevöitymistä se ei kuitenkaan estä. 

Suolapulssi on Itämerellä hyvin toivottu, sillä suolapulssin ansiosta pohjasyvänteisiin työntyy Atlantin hapekasta vettä, mikä parantaa ekosysteemin tilaa. Raskasta hapekasta suolapitoista vettä pääsee Itämereen merkittäviä määriä vain harvoin, sillä Tanskan salmien merenpohjan kynnysmäiset muodot estävät Atlantin raskaan suolapitoisen veden virtaamisen Itämereen.

Suolapulssin syntyyn vaikuttaa Itämeren ulosvirtauksen lisäksi moni asia, muun muassa oikea lämpötila, merenpinnan korkeus, ilmanpaine ja tuulen ja merivirtausten suunta ja voimakkuus.

Pulssi tuo mukanaan mereisiä lajeja

Itämeren lajien monimuotoisuuden vähenemistä on pidetty huolestuttavana jo vuosia, joten suolapulssin tuoma pienikin muutos takaisin mereisempään suuntaan on Suomen ympäristökeskuksen johtavan tutkija Harri Kuosan mukaan hyvin toivottua.

– Pitkään kokonaan hapettomana olleet pohjasyvänteet ovat nyt saaneet suolapulssin myötä happipitoista vettä ja pohjaeläimet ovat palanneet uudelleen sinne, Kuosa kertoo.

Mikäli suolapulssi nostaa veden suolapitoisuutta riittävästi, mereisten lajien levinneisyys ulottuu pohjoisemmaksi ja niiden osuus ekosysteemissä vahvistuu.

– Suolapulssi tuo mukanaan mereisiä lajeja, kuten nokkakalan ja hiusmeduusan. Mereisempi eläinplankton on laadultaan parempaa ravintoa ulapan kaloille, kuten silakalle ja kilohailille. Turska hyötyy suolapulssista merkittävästi, koska sen kutu onnistuu vain eteläisen Itämeren happipitoisissa syvänteissä. Turska oli yleinen 1980-luvulla selkämerellä saakka lukuisten suolapulssien ansiosta, Kuosa kertoo.

Sinilevätilanteeseen ei suuria muutoksia

Itämerellä on pitkään kärsitty sinileväongelmasta. Suolapulssin vaikutukset sinilevän määrään ovat yleensä suotuisat, mutta tarkemmin sen tuomat vaikutukset nähdään Kuosan mukaan vasta myöhemmin.

Kun suolapulssi etenee, se saattaa hetkellisesti lisätä sinileväkukintoja ennen kuin pohjasyvänteiden happitilanteen paranemisen vaikutukset näkyvät.

– Kun suolapulssi työntää edellään vanhaa runsasravinteista vettä, pohjan vanha vähähappinen vesi saattaa työntyä pitkin Suomenlahtea itään, jolloin se heikentää pohjien happitilannetta väliaikaisesti. Pohjan sedimentteihin varastoitunut fosfori liukenee veteen hapettomissa oloissa, jolloin fosforipitoiset vesimassat sekoittuvat pintaveteen, mikä aiheuttaa runsaita sinileväkukintoja seuraavana kesänä.

Kuosa arvioi, ettei kaikkia nykyisen rehevöitymisen ja suolaisuuden nousun vaikutuksia levälajistoon vielä tiedetä, joten yllätyksiä leväkukintojen suhteen saattaa tulla.

Suolapulssit eivät pelasta Itämerta

Itämeren rehevöityminen johtuu pääosin ihmisen toimista Itämeren rannikolla. Mereen on päätynyt valtava määrä ravinteita, joita syntyy pääasiassa teollisuuden päästöistä sekä lannoitteiden ja fossiilisten polttoaineiden käytöstä.

– Vain rehevöitymisen hillitseminen Itämeren maissa voi auttaa Itämerta elpymään – suolapulssit vain auttavat toipumisessa. Rehevyydestä johtuen yksittäisen suolapulssin vaikutukset jäävät pohjasyvänteiden happipitoisuuden osalta vain muutaman vuoden mittaisiksi. Itämeren rehevyyden seurauksena levätuotanto on niin suurta, että syvälle laskeutuu jatkuvasti niin paljon eloperäistä ainesta, että se kuluttaa happivarastot nopeasti.

Suolapitoisuuden nousun vaikutukset sen sijaan saattavat näkyä jopa vuosikymmenen.

– Kun happi loppuu syvänteistä, alkaa muodostua rikkivetyä bakteerien toiminnan vuoksi. Rikkivety on myrkyllistä ja sen vuoksi pohjan syvänteet kuolevat. Kuosa täsmentää.

Suolapulssien vaihtelu on onneksi osa luontaista Itämerta. Ilman niitä edessä saattaisivat olla laajat happikadot ja meriveden muuttuminen makeammaksi, mikä vaikuttaisi koko Itämeren ekosysteemiin.

Tutkimuksia monin menetelmin

Itämeren suolapulsseja ei voi kukaan etukäteen ennustaa, sillä suolapulssien tulo on täysin satunnaista.

– Tarvittaisiin kuukausiksi eteenpäin sääennusteet, joita meillä ei ole, Suomen ympäristökeskuksen johtava tutkija Kai Myrberg kertoo.

Suolapulssin etenemistä sen sijaan voidaan seurata. Itämeren seurantaohjelman tutkimusalukset ja kiinteät poijut paljastavat pulssin kulun ja vaikutukset, mutta pulssia seurataan myös tietokonemallien avulla.

Tutkimuksia tehdään usean maan yhteistyönä ja tehtyjä havaintoja jaetaan eri tutkimusasemien välillä säännöllisesti. Mittaukset pystytään tekemään hyvin tarkasti, sillä happipitoisuutta mitataan asteikolla millilitraa happea litrassa vettä. Pohjaeläimet tarvitsevat noin 2 millilitraa ja kalat noin 4 millilitraa happea litrassa vettä tai jopa enemmän.

– Suolapulssin myötä veden suolapitoisuus voi nousta helposti pari promillea ja Tanskan salmien lähellä jopa viisi promillea. Happipitoisuus eteläisellä Itämerellä voi nousta rikkivetypitoisesta vedestä, eli nollasta, 7–8 milliin litrassa. Myrberg sanoo.

Joulukuun 2014 aikana alkanut suolapulssi on kaikkien aikojen mitatuista kolmanneksi voimakkain. Mittauksia on tehty noin vuodesta 1880.

---

Sinilevä

•  Sinileväkukintoja esiintyy lämpimissä ja ravinteikkaissa vesissä.
• Sinilevä näkyy vedessä vihertävinä tai kellertävinä hippusina, tikkuina tai hiutaleina.
• Hajultaan sinilevä on homeista ja tunkkaista, ja sitä esiintyy sekä suolaisessa että makeassa vedessä.
• Sinilevä muuttuu kuivuessaan sinivihreäksi tai turkoosin sävyiseksi.
• Sinilevä ei ole rihmamaista, vaan se hajoaa hiukkasiksi vettä sekoittaessa.
• Älä ui sinileväisessä vedessä, koska sinilevän myrkylliset syanobakteerit aiheuttavat terveyshaittoja mm. Ihottumaa, päänsärkyä ja kuumeilua.
• Sinileväisen veden kalat ovat kuitenkin syömäkelpoisia.