Ruskareissulle ratsain


Teksti ja kuvat: Hanna Aho

Luontoelämys hevosen selässä on erilainen.

Ilmassa on syksyisen aamupäivän kirpeyttä. Männyt ovat täynnä tummanpuhuvaa naavaa – kuin satumetsässä. Polkumme mutkittelee pienten suopainanteiden väleissä nouseville harjuille. Taustalla vilahtelee vuoroin joki ja tunturin siluetti.

Metsä on hiljainen sateen alla. Jonon kärjestä kuuluu puheensorinaa, mutta muuten kuulen vain hevosten kavioiden kopseen, niiden pärskähtelyt ja satulan narinan. Olemme jonon hännillä, ja ratsuni Dreamyn korvat kääntyvät, kun se kuuntelee välillä edessä kulkijoita ja välillä minua tai Nuuskamuikkusta. Varsa jää meistä jälkeen, mutta aika-ajoin se kaahottaa meidät kiinni nuoruuden innolla.

Vaikka reitti on ratsulleni tuttu, on minun oltava tarkkana. Väistelen alhaalla roikkuvia oksia ja ohjaan hevoseni kauemmas puunrungosta, jottei jalkani jäisi puun ja hevosen väliin. Maasto on myös täynnä houkutuksia. Koivuntaimet, horsmat ja heinät näyttävät makoisilta hevosen silmissä, ja alamäissä olisi hauskaa pistää raviksi. En siis ehdi vaipua täysin omiin ajatuksiini, vaan pidän silmällä sekä ympäristöä että hevosta.

Vaellushevosen matkaan uskaltaa aloittelijakin

Hevosvaellus on erilainen retkeilyn muoto. Parhaimmillaan se tarjoaa kiireetöntä luonnossa liikkumista, hevosten kanssa puuhastelua ja kauniita maisemia. Luontoelämykset ja retken muut kokemukset pääsee myös jakamaan samanhenkisten ihmisten kanssa.

Ratsastusretkiä on tarjolla monenlaisia, aina yhden tunnin retkistä useamman päivän vaelluksiin. Aloittelijan kannattaa aloittaa muutaman tunnin reissusta. Hevosen kanssa kannattaa harjoitella myös kentällä ennen kuin lähtee pidemmille matkoille. Jo muutaman tunnin ratsastusreissun jälkeen istumalihakset voivat kipeytyä – varsinkin jos ratsastajaa vähän jännittää uusi kulkupeli.

Vaellusratsastusta tarjoavia talleja löytyy ympäri Suomea. Vaellukselle voi myös lähteä ulkomaille, esimerkiksi Islantiin, Unkariin tai Baltian maihin. Upeita luontokohteita on vain ratsastusreissun päässä.

Suomessa suosituimpia vaellushevosia ovat suomen- ja islanninhevoset. Myös harvinaisemmat rodut, kuten norjanvuonohevonen, eestinhevonen ja american bashkir curly ovat löytäneet faninsa. Yhteistä näille kaikille on rauhallisuus ja varmat askeleet vaihtelevassa maastossa. Myös aloittelija uskaltaa lähteä niiden matkassa metsään.


Joukkuepeliä ja uusia näkökulmia

Vaellusratsastus on tiimityötä. Aluksi yleensä jännitän yhteistä taivalta ja sitä miten uuden kumppanin kanssa tulee toimeen. Siksi onkin hyvä olla ajoissa paikalla, tutustua hevoseen rauhassa harjaamalla sitä ja laittamalla sen varusteet valmiiksi. Silloin on luottavaisempi olo lähteä ratsaille. Varsinkin pidemmillä reissuilla hevosen huolto muodostuu yhtä tärkeäksi kuin itse ratsastus. Joukkueessa kumpikin pitää toisesta huolta.

Satulassa istumisen ei luulisi vaativan muuta kuin hieman istumalihaksia. Hevonen tekeekin suurimman työn, mutta yritän auttaa sitä etenkin maaston vaikeissa kohdissa. Eteen voi tulla yllättäviäkin asioita, joita hevonen säikähtää, ja silloin on oltava valppaana. Hevonen on pohjimmiltaan saaliseläin, joka pakenee petoja. Se on tottunut siihen, että ihminen on lauman johtaja, johon voi luottaa vaaratilanteissakin.

Hevosen selästä tuttukin maisema saa uudenlaisia merkityksiä. Varsinkin alkuperäisrotujen edustajat ovat usein valppaita ja havainnoivat ympäristöään ihmistä herkemmin. Ratsu on voinut huomata oksalla kököttävän oravan tai talvella lumikiepissään lymyävän metsäkanalinnun ennen minua. Ympäristö alkaa näyttää erilaiselta, kun havainnoi hevosen reaktioita. Näkökulman vaihdos avartaa.

KATSO MYÖS