Kolumni: Rakkaus ja aktivismi


rakkaus ja aktivismi

Uskovaiset sanovat rinta kaarella, että Jeesus rakastaa jokaista, mutta oletko kuullut luonnonsuojelijan paasaavan rakkaudesta? Tuskin. Väitän kuitenkin, että kaikki ympäristöaktivistitkin käristyvät rakkauden tulessa. Vanha kuusimetsä tai lokin siipi on häkellyttävän kaunis, ja mikä lämpö ihmisten sisällä hyrrääkään, kun taivaalla paistaa aurinko viikkojen tauon jälkeen. Lisäksi tiedämme, että meidän elämämme on tikattu erottamattomasti yhteen muun luonnon hyvinvoinnin kanssa. Mikseipä tätä kutsuttaisi rakkaudeksi.
Rakkauksia on monenlaisia, eivätkä ne kaikki vaadi fyysistä läheisyyttä. Silti ainakin minulle luontorakkaus on myös kehollinen asia. Haluan sukeltaa järveen, kuulla mustarastaan laulun ja nukkua silloin tällöin taivasalla. Liki kaikki muutkin suomalaiset tahtovat toisinaan kaivaa varpaat syvälle hiekkaan tai tuntea lumituiskun kasvoillaan. Hyvä niin. Ympäristökasvattaja Risto Willamo on sanonut, että luontosuhde vaatii hoitoa ihan samalla lailla kuin parisuhde. Luontodokumentin katsominen ei riitä, vaan luonto on kohdattava, koettava ja aistittava itse.
Rakkauden merkitystä ei kannata vähätellä. Jopa karskina vallankumouksellisena tunnettu Che Guevara puhui siitä, että hänen voimansa on rakkaus. Mikäli tuntee empatiaa kärsivää kohtaan, olipa tämä uraanikaivoksesta kärsivä ihminen tai lintu, haluaa muuttaa maailman sellaiseksi, että kärsimys poistuu. Ihmiset ovat valmiita tekemään lähes mitä vain lastensa vuoksi. Yhtä lailla moni on valmis, tunteja laskematta, nakuttamaan vimmatusti sähköposteja ja järjestämään yleisötilaisuuksia, jotta vaikkapa sudet saisivat elinmahdollisuuden. Rakkauden teoista siinäkin on kysymys. Kun tarve vaatii, antaa juuri rakkaus uskallusta esimerkiksi kahliutua törkeyksiin ryhtyneen yhtiön ulko-oveen.

Teksti Päivi Mattila, kuvitus Eero Astala

Uskovaiset sanovat rinta kaarella, että Jeesus rakastaa jokaista, mutta oletko kuullut luonnonsuojelijan paasaavan rakkaudesta? Tuskin. Väitän kuitenkin, että kaikki ympäristöaktivistitkin käristyvät rakkauden tulessa. Vanha kuusimetsä tai lokin siipi on häkellyttävän kaunis, ja mikä lämpö ihmisten sisällä hyrrääkään, kun taivaalla paistaa aurinko viikkojen tauon jälkeen. Lisäksi tiedämme, että meidän elämämme on tikattu erottamattomasti yhteen muun luonnon hyvinvoinnin kanssa. Mikseipä tätä kutsuttaisi rakkaudeksi.

Rakkauksia on monenlaisia, eivätkä ne kaikki vaadi fyysistä läheisyyttä. Silti ainakin minulle luontorakkaus on myös kehollinen asia. Haluan sukeltaa järveen, kuulla mustarastaan laulun ja nukkua silloin tällöin taivasalla. Liki kaikki muutkin suomalaiset tahtovat toisinaan kaivaa varpaat syvälle hiekkaan tai tuntea lumituiskun kasvoillaan. Hyvä niin. Ympäristökasvattaja Risto Willamo on sanonut, että luontosuhde vaatii hoitoa ihan samalla lailla kuin parisuhde. Luontodokumentin katsominen ei riitä, vaan luonto on kohdattava, koettava ja aistittava itse.

Rakkauden merkitystä ei kannata vähätellä. Jopa karskina vallankumouksellisena tunnettu Che Guevara puhui siitä, että hänen voimansa on rakkaus. Mikäli tuntee empatiaa kärsivää kohtaan, olipa tämä uraanikaivoksesta kärsivä ihminen tai lintu, haluaa muuttaa maailman sellaiseksi, että kärsimys poistuu. Ihmiset ovat valmiita tekemään lähes mitä vain lastensa vuoksi. Yhtä lailla moni on valmis, tunteja laskematta, nakuttamaan vimmatusti sähköposteja ja järjestämään yleisötilaisuuksia, jotta vaikkapa sudet saisivat elinmahdollisuuden. Rakkauden teoista siinäkin on kysymys. Kun tarve vaatii, antaa juuri rakkaus uskallusta esimerkiksi kahliutua törkeyksiin ryhtyneen yhtiön ulko-oveen.

KATSO MYÖS