Rakkauden evoluutio

Julkaistu: 10.2.2011

Teksti: Jutta Setälä
Mikä saa ihmisen etsimään kumppania ja hankkimaan lapsia? Entä mikä saa meidät tuntemaan kiintymystä ja jopa rakkautta puolisoamme kohtaan? Perimmäinen syy saattaa löytyä geeneistämme.
Geenien tärkeimpänä tavoitteena on lisääntyä ja siirtyä seuraavaan sukupolveen. Ne saavuttavat päämääränsä vain, kun ihminen parittelee vastakkaista sukupuolta olevan kumppanin kanssa ja saa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, jotka taas löytävät sopivat puolisot ja lisääntyvät ja niin edelleen. Ovatko suuret tunteet, kuten rakkaus ja mustasukkaisuus vain evoluution kehittämiä juonia päästä päämääräänsä? Kuinka paljon geenimme oikeastaan vaikuttavat siihen, että rakastumme?
Sen oikean etsintä
Tavallinen tarina, poika tapaa tytön ja he rakastuvat toisiinsa. Poika sanoo rakastuneensa ensi silmäyksellä. Tytön mielestä poika on se oikea. Sen vain tuntee, tyttö selittää. Miksi juuri he kokevat olevansa luotuja toisilleen? Miksi kuka tahansa ei ole se oikea?
Ihmisen geenit ovat kaukonäköisiä. Niille ei riitä, että ihminen parittelee, vaan ne tähtäävät mahdollisimman onnistuneeseen parinvalintaan. Geenit haluavat varmistaa, että parittelusta syntyy varmasti lisääntymiskelpoisia jälkeläisiä. Suuret tunteet ovat ehkä kehittyneet esihistoriallisella ajalla auttamaan parinvalintaan liittyvien ongelmien ratkaisussa.
Ihastumisen ja rakastumisen tunteet sekä seksuaalinen kiinnostus saattavat olla evoluution kehittämä nerokas juoni, jonka tarkoituksena on turvata yksilön ja hänen geeniensä lisääntymistä geenien kannalta sopivan puolisoehdokkaan osuttua kohdalle. Ehkä siksi rakastumista ei aina osaa selittää tai perustella, puoliso vain tuntuu oikealta.
Ah, hän on niin kaunis!
Mihin vastakkaisessa sukupuolessa ihastutaan, jos geenit saavat sen päättää? Tyttö on pojan mielestä kaunis. Tytöllä on pitkät hiukset ja vihreät silmät. Tyttö pitää pojan urheilullisuudesta eikä hän voi vastustaa pojan hymyä.
Evoluution tavoitteena ei ole ollut varmistaa onnellista elämää, vaan onnistunut lisääntyminen. Siksi geenit ohjaavat meitä viehättymään miellyttävästä ulkomuodosta. Kaunis ulkonäkö ei kerro, kuinka sopuisaa parin yhteiselämä tulee olemaan, mutta se paljastaa jotain terveydestä, hedelmällisyydestä ja sopivista geeneistä. Geenien tehtävä on ohjata meitä löytämään mahdollisimman lisääntymiskykyinen puoliso. Miehet pysyvät hedelmällisinä varhaisteinistä vanhukseksi asti, mutta naisten kohdalla kannattaa olla tarkempi.
Saattaakin olla juuri geenien syytä, että kaunis ja nuorekas ulkonäkö vetoaa erityisesti miehiin. Miehet eivät pysty kantamaan, synnyttämään tai imettämään lasta, joten esihistoriallisen ajan ihmiskoiraiden kannatti kumppania valitessa varmistaa, että naaras on hedelmällisessä iässä ja terve. Nuoresta iästä kertoi sileä iho ja pitkät hiukset olivat merkki hyvästä terveydestä. Isot rinnat todistivat, että nainen ei ole nälkiintynyt. Miehen kannatti myös pitää huoli siitä, ettei nainen jo kanna lasta toiselle miehelle ja hoikka vyötärö oli tästä näkyvin todiste.
Jokaiselle stereotyyppiselle kauneusihanteelle tuntuu löytyvän selitys evoluutiosta. Onko geeneillä todella näin suuri merkitys siihen, mitä pidetään kauniina ja seksikkäänä?
Elämän tärkein valinta
Poika saa tytön nauramaan. Hänen mielestään tyttö on hellä ja suloinen. Tytön mielestä pojasta tulee jonain päivänä hyvä isä.
Valitessamme kumppania itsellemme, valitsemme samalla vastapareja omille geeneillemme ja geenejä jälkeläisillemme. Siksi sopivan kumppanin valitseminen on niin monimutkainen tehtävä ja haluamme löytää juuri sen oikean.
Onneksi ulkonäön lisäksi myös sisäisellä kauneudella on väliä evoluution kannalta. Geenien tavoitteena ei kuitenkaan ole onnellinen parisuhde, vaan hoivan, suojan ja ravinnon varmistaminen jälkikasvulle. Ehkäpä siksi molemmat sukupuolet etsivät kilttejä, älykkäitä ja rakastavia kumppaneita.
Rakastatko myötä- ja vastamäessä?
Tyttö ja poika ovat seurustelleet vasta vuoden, mutta he aikovat olla yhdessä ikuisesti. Ostamme yhteisen asunnon ja menemme naimisiin, poika suunnittelee yhteistä tulevaisuutta. 80-vuotiaina kävelemme käsikädessä vanhainkodin käytävillä, tyttö haaveilee.
Miten geenit suhtautuvat vakituiseen parisuhteeseen? Jos miehen tärkein tehtävä on siittää mahdollisimman monta jälkeläistä, hänen ei kannata sitoutua vain yhteen naiseen. On kuitenkin todisteita siitä, että evoluutio suosii yhteishuoltajuutta. Kun molemmat vanhemmat sitoutuvat toisiinsa ja syntyvään jälkeläiseen, lapsen selviytymismahdollisuudet parantuvat. Vastasyntyneet ihmislapset ovat avuttomia ja vaativat jatkuvaa huolenpitoa. Esihistoriallisen ajan synnyttäjä ja imettävä äiti ei pystynyt metsästämään ja hankkimaan ruokaa, joten miehestä oli apua ja turvaa. Jälkeläisen selviytyminen on aina ollut myös isän ja tämän geenien etu.
Esihistoriallisella ajalla kysyntä uskollisille ihmiskoiraille oli suuri. Ihmisnaaraat etsivät merkkejä sitoutumisesta ja vain uskollisuuttaan ja uhrautuvuuttaan vakuuttavat koiraat pääsivät lisääntymään. Tästä syystä evoluutio on ilmeisesti saanut miehet rakastumaan keskimäärin naista nopeammin. Toisaalta esihistoriallisten ihmiskoiraiden arvostamat ominaisuudet, kuten nuoruus ja ulkonäkö ovat nopeammin arvioitavissa kuin uskollisuus ja luotettavuus.
Luonnon ehkä nerokkain juoni saada puolisot pysymään yhdessä oli piilottaa ihmisnaaraiden ovulaatio eli munasolun irtoaminen. Kun kumpikaan, ei nainen eikä mies tiennyt, milloin hedelmöitys tapahtuu, heidän oli kannattavaa pysyä yhdessä ja paritella säännöllisesti. Vain näin mies saattoi olla varma, että syntyvä jälkeläinen oli hänen omansa. Samoihin aikoihin seksistä tuli nautinnollista ja sitä alettiin harrastaa muilta salassa. Yhdynnän tarkoituksena ei enää ollut ainoastaan hedelmöittäminen vaan uskollisuuden, luottamuksen ja rakkauden osoittaminen.
Mustasukkaiset geenit
Poika on mustasukkainen, kun tyttö lähtee juhlimaan ystäviensä kanssa. Tyttöäkin joskus harmittaa, kun poika juttelee entisen tyttöystävänsä kanssa. Mustasukkaisuus aiheuttaa välillä riitoja, mutta niistä selvitään.
Rakkaudeksi kutsumamme tunteen tarkoituksena saattaa olla ollut muodostaa vakituinen parisuhde. Parinvalinta ei kuitenkaan ole ohi, kun kumppani on löydetty. Tässä suhteessa esihistoriallinen aika muistutti meidän aikaamme. Rakkauden lisäksi kumppanin syrjähyppyjä estämään ja parisuhdetta suojelemaan onkin ehkä kehittynyt mustasukkaisuus.
Evoluution näkökulmasta miesten ja naisten mustasukkaisuuden täytyy olla erilaista, koska heillä on erilaiset tarpeet parisuhteelle. Esihistoriallisen ihmiskoiraan geenien kannalta pahin uskottomuuden muoto oli puolison seksuaalinen uskottomuus. Mikäli nainen oli paritellut vieraan miehen kanssa, puoliso ei voinut olla varma isyydestään. Hän riskeerasi vuosikausien investoinnit vieraan koiraan jälkeläiseen.
Nainen sen sijaan voi aina olla varma, että jälkeläinen on hänen omansa. Niinpä esihistoriallinen ihmisnaaras piti pahempana uhkana sitä, että hänen puolisonsa sitoutuisi toiseen naiseen ja tämän jälkeläisiin. Tällöin oli vaarana, että naaras menettäisi oman koiraansa tarjoamat resurssit itseltään ja lapsiltaan.
Geenit vastaan kondomit
Jos tyttö ja poika olisivat tavanneet ja rakastuneet esihistoriallisella ajalla, tyttö olisi todennäköisesti tullut jo raskaaksi ja synnyttänyt lapsen. Pojan täytyisi metsästää ja hankkia ruokaa sillä välin kun tyttö hoitaisi kotona lasta.
Vaikka geenit ovat olleet kaukonäköisiä, niillä ei kuitenkaan ole ollut ennustajan lahjoja. Ne eivät ole osanneet ottaa huomioon nykyajan tehokkaita ehkäisymenetelmiä tai sitä, kuinka hyvin lajimme pääsi selville lisääntymisfysiologiastaan. Siispä tyttö ei vielä olekaan raskaana, vaan opiskelee matematiikkaa yliopistossa. Poika valmistuu pian sairaanhoitajaksi. Tyttö aikoo opiskella vielä monta vuotta, jonka jälkeen hän haluaa löytää hyvän työpaikan. Lapsille ei ole vielä aikaa.
Pystymmekö sittenkin vastustamaan geeniemme halua lisääntyä? Vai keksivätkö geenimme taas uuden, vielä nerokkaamman juonen huijata meitä?
Lähde:
Osmo Tammisalo 2005: Rakkauden evoluutio. Ihmisen parinvalinnan biologiaa. Terra Cognita.

Teksti Jutta Setälä, kuvat Emilia Nypelö

Mikä saa ihmisen etsimään kumppania ja hankkimaan lapsia? Entä mikä saa meidät tuntemaan kiintymystä ja jopa rakkautta puolisoamme kohtaan? Perimmäinen syy saattaa löytyä geeneistämme.

Rakkaus roihuaa

Geenien tärkeimpänä tavoitteena on lisääntyä ja siirtyä seuraavaan sukupolveen. Ne saavuttavat päämääränsä vain, kun ihminen parittelee vastakkaista sukupuolta olevan kumppanin kanssa ja saa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, jotka taas löytävät sopivat puolisot ja lisääntyvät ja niin edelleen. Ovatko suuret tunteet, kuten rakkaus ja mustasukkaisuus vain evoluution kehittämiä juonia päästä päämääräänsä? Kuinka paljon geenimme oikeastaan vaikuttavat siihen, että rakastumme?

Sen oikean etsintä

Tavallinen tarina, poika tapaa tytön ja he rakastuvat toisiinsa. Poika sanoo rakastuneensa ensi silmäyksellä. Tytön mielestä poika on se oikea. Sen vain tuntee, tyttö selittää. Miksi juuri he kokevat olevansa luotuja toisilleen? Miksi kuka tahansa ei ole se oikea?

Ihmisen geenit ovat kaukonäköisiä. Niille ei riitä, että ihminen parittelee, vaan ne tähtäävät mahdollisimman onnistuneeseen parinvalintaan. Geenit haluavat varmistaa, että parittelusta syntyy varmasti lisääntymiskelpoisia jälkeläisiä. Suuret tunteet ovat ehkä kehittyneet esihistoriallisella ajalla auttamaan parinvalintaan liittyvien ongelmien ratkaisussa.

Ihastumisen ja rakastumisen tunteet sekä seksuaalinen kiinnostus saattavat olla evoluution kehittämä nerokas juoni, jonka tarkoituksena on turvata yksilön ja hänen geeniensä lisääntymistä geenien kannalta sopivan puolisoehdokkaan osuttua kohdalle. Ehkä siksi rakastumista ei aina osaa selittää tai perustella, puoliso vain tuntuu oikealta.

Poika ja tyttö löysivät toisensa geenien avulla

Ah, hän on niin kaunis!

Mihin vastakkaisessa sukupuolessa ihastutaan, jos geenit saavat sen päättää? Tyttö on pojan mielestä kaunis. Tytöllä on pitkät hiukset ja vihreät silmät. Tyttö pitää pojan urheilullisuudesta eikä hän voi vastustaa pojan hymyä.

Evoluution tavoitteena ei ole ollut varmistaa onnellista elämää, vaan onnistunut lisääntyminen. Siksi geenit ohjaavat meitä viehättymään miellyttävästä ulkomuodosta. Kaunis ulkonäkö ei kerro, kuinka sopuisaa parin yhteiselämä tulee olemaan, mutta se paljastaa jotain terveydestä, hedelmällisyydestä ja sopivista geeneistä. Geenien tehtävä on ohjata meitä löytämään mahdollisimman lisääntymiskykyinen puoliso. Miehet pysyvät hedelmällisinä varhaisteinistä vanhukseksi asti, mutta naisten kohdalla kannattaa olla tarkempi.

Saattaakin olla juuri geenien syytä, että kaunis ja nuorekas ulkonäkö vetoaa erityisesti miehiin. Miehet eivät pysty kantamaan, synnyttämään tai imettämään lasta, joten esihistoriallisen ajan ihmiskoiraiden kannatti kumppania valitessa varmistaa, että naaras on hedelmällisessä iässä ja terve. Nuoresta iästä kertoi sileä iho ja pitkät hiukset olivat merkki hyvästä terveydestä. Isot rinnat todistivat, että nainen ei ole nälkiintynyt. Miehen kannatti myös pitää huoli siitä, ettei nainen jo kanna lasta toiselle miehelle ja hoikka vyötärö oli tästä näkyvin todiste.

Jokaiselle stereotyyppiselle kauneusihanteelle tuntuu löytyvän selitys evoluutiosta. Onko geeneillä todella näin suuri merkitys siihen, mitä pidetään kauniina ja seksikkäänä?

Elämän tärkein valinta

Poika saa tytön nauramaan. Hänen mielestään tyttö on hellä ja suloinen. Tytön mielestä pojasta tulee jonain päivänä hyvä isä.

Valitessamme kumppania itsellemme, valitsemme samalla vastapareja omille geeneillemme ja geenejä jälkeläisillemme. Siksi sopivan kumppanin valitseminen on niin monimutkainen tehtävä ja haluamme löytää juuri sen oikean.

Onneksi ulkonäön lisäksi myös sisäisellä kauneudella on väliä evoluution kannalta. Geenien tavoitteena ei kuitenkaan ole onnellinen parisuhde, vaan hoivan, suojan ja ravinnon varmistaminen jälkikasvulle. Ehkäpä siksi molemmat sukupuolet etsivät kilttejä, älykkäitä ja rakastavia kumppaneita.

Rakastatko myötä- ja vastamäessä?

Tyttö ja poika ovat seurustelleet vasta vuoden, mutta he aikovat olla yhdessä ikuisesti. Ostamme yhteisen asunnon ja menemme naimisiin, poika suunnittelee yhteistä tulevaisuutta. 80-vuotiaina kävelemme käsikädessä vanhainkodin käytävillä, tyttö haaveilee.

Miten geenit suhtautuvat vakituiseen parisuhteeseen? Jos miehen tärkein tehtävä on siittää mahdollisimman monta jälkeläistä, hänen ei kannata sitoutua vain yhteen naiseen. On kuitenkin todisteita siitä, että evoluutio suosii yhteishuoltajuutta. Kun molemmat vanhemmat sitoutuvat toisiinsa ja syntyvään jälkeläiseen, lapsen selviytymismahdollisuudet parantuvat. Vastasyntyneet ihmislapset ovat avuttomia ja vaativat jatkuvaa huolenpitoa. Esihistoriallisen ajan synnyttäjä ja imettävä äiti ei pystynyt metsästämään ja hankkimaan ruokaa, joten miehestä oli apua ja turvaa. Jälkeläisen selviytyminen on aina ollut myös isän ja tämän geenien etu.

Esihistoriallisella ajalla kysyntä uskollisille ihmiskoiraille oli suuri. Ihmisnaaraat etsivät merkkejä sitoutumisesta ja vain uskollisuuttaan ja uhrautuvuuttaan vakuuttavat koiraat pääsivät lisääntymään. Tästä syystä evoluutio on ilmeisesti saanut miehet rakastumaan keskimäärin naista nopeammin. Toisaalta esihistoriallisten ihmiskoiraiden arvostamat ominaisuudet, kuten nuoruus ja ulkonäkö ovat nopeammin arvioitavissa kuin uskollisuus ja luotettavuus.

Luonnon ehkä nerokkain juoni saada puolisot pysymään yhdessä oli piilottaa ihmisnaaraiden ovulaatio eli munasolun irtoaminen. Kun kumpikaan, ei nainen eikä mies tiennyt, milloin hedelmöitys tapahtuu, heidän oli kannattavaa pysyä yhdessä ja paritella säännöllisesti. Vain näin mies saattoi olla varma, että syntyvä jälkeläinen oli hänen omansa. Samoihin aikoihin seksistä tuli nautinnollista ja sitä alettiin harrastaa muilta salassa. Yhdynnän tarkoituksena ei enää ollut ainoastaan hedelmöittäminen vaan uskollisuuden, luottamuksen ja rakkauden osoittaminen.

Mustasukkaiset geenit

Poika on mustasukkainen, kun tyttö lähtee juhlimaan ystäviensä kanssa. Tyttöäkin joskus harmittaa, kun poika juttelee entisen tyttöystävänsä kanssa. Mustasukkaisuus aiheuttaa välillä riitoja, mutta niistä selvitään.

Rakkaudeksi kutsumamme tunteen tarkoituksena saattaa olla ollut muodostaa vakituinen parisuhde. Parinvalinta ei kuitenkaan ole ohi, kun kumppani on löydetty. Tässä suhteessa esihistoriallinen aika muistutti meidän aikaamme. Rakkauden lisäksi kumppanin syrjähyppyjä estämään ja parisuhdetta suojelemaan onkin ehkä kehittynyt mustasukkaisuus.

Evoluution näkökulmasta miesten ja naisten mustasukkaisuuden täytyy olla erilaista, koska heillä on erilaiset tarpeet parisuhteelle. Esihistoriallisen ihmiskoiraan geenien kannalta pahin uskottomuuden muoto oli puolison seksuaalinen uskottomuus. Mikäli nainen oli paritellut vieraan miehen kanssa, puoliso ei voinut olla varma isyydestään. Hän riskeerasi vuosikausien investoinnit vieraan koiraan jälkeläiseen.

Nainen sen sijaan voi aina olla varma, että jälkeläinen on hänen omansa. Niinpä esihistoriallinen ihmisnaaras piti pahempana uhkana sitä, että hänen puolisonsa sitoutuisi toiseen naiseen ja tämän jälkeläisiin. Tällöin oli vaarana, että naaras menettäisi oman koiraansa tarjoamat resurssit itseltään ja lapsiltaan.

Geenit vastaan kondomit

Jos tyttö ja poika olisivat tavanneet ja rakastuneet esihistoriallisella ajalla, tyttö olisi todennäköisesti tullut jo raskaaksi ja synnyttänyt lapsen. Pojan täytyisi metsästää ja hankkia ruokaa sillä välin kun tyttö hoitaisi kotona lasta.

Vaikka geenit ovat olleet kaukonäköisiä, niillä ei kuitenkaan ole ollut ennustajan lahjoja. Ne eivät ole osanneet ottaa huomioon nykyajan tehokkaita ehkäisymenetelmiä tai sitä, kuinka hyvin lajimme pääsi selville lisääntymisfysiologiastaan. Siispä tyttö ei vielä olekaan raskaana, vaan opiskelee matematiikkaa yliopistossa. Poika valmistuu pian sairaanhoitajaksi. Tyttö aikoo opiskella vielä monta vuotta, jonka jälkeen hän haluaa löytää hyvän työpaikan. Lapsille ei ole vielä aikaa.

Pystymmekö sittenkin vastustamaan geeniemme halua lisääntyä? Vai keksivätkö geenimme taas uuden, vielä nerokkaamman juonen huijata meitä?

Lähde:

Osmo Tammisalo 2005: Rakkauden evoluutio. Ihmisen parinvalinnan biologiaa. Terra Cognita.

KATSO MYÖS