Pohjoinen metsätalous siirtyy etelään


Metsähallitus hakkasi tämän vuoden syyskuussa Helarasin arvokasta vanhaa metsää aivan Riuskan luonnonsuojelualueen lähellä Kainuussa. Tilanne on omituinen, sillä pohjoisen puun kysyntä on vähentynyt, sellutehtaita on suljettu ja suuret metsäyhtiöt ovat siirtymässä Etelän markkinoille. Näissä olosuhteissa hakkuupaineiden luulisi helpottavan, erityisesti valtion mailla.

Asennemuutos metsätalouspuolella on kuitenkin hidas, ja suojelematonta ikimetsää on kaadettu jopa tienvarsien pöllipinoihin odottamaan “varmuuden vuoksi”. Muutosta ei kuitenkaan voi estää. Metsätalouden siirtyminen maapallon toiselle laidalle saattaakin ajan kanssa tehdä metsiensuojelusta helpompaa, kun on myös taloudellisesti entistä  perustellumpaa hakea metsistä jotain muutakin kuin hakkuutuloa.

Suotuisat kasvuolot ja suotuisa politiikka

Metsätalouden siirtymiseen on useita syitä. Eräs niistä on puun kasvutahti: siinä missä täkäläiset puulajit kasvavat sellupatakokoisiksi 70–90 vuodessa, on eukalyptus korjuukelpoista jo 17 vuoden kasvatuksen jälkeen.

Kasvatettavat lajit ovat usein tuontitavaraa. Australialaista eukalyptusta kasvatetaan nopeakasvuisuutensa vuoksi niin Kaakkois-Aasiassa kuin Etelä-Amerikassakin alkuperäisen metsän tilalla. Puuta tuotetaan valtavilla yksilajisilla puuplantaaseilla, joiden hoitaminen vaatii suuria määriä kasvimyrkkyjä ja lannoitteita. Jalostustyössä käytetään myös yleisesti geenimuuntelua.

Metsäteollisuuden muuton taustalla vaikuttavat myös taloudelliset ja poliittiset syyt. Työvoima on monissa maissa edullista, ja mittaville tehdashankkeille on saatavilla Suomen valtion myöntämiä vientitukia. Vaatimukset ympäristön huomioimiselle ovat useissa kehitysmaissa varsin kevyitä, jolloin sademetsän muuttaminen puupelloksi on mahdollista hyvinkin laajalta alueelta. Myös sellutehtaiden päästöjen valvonta on usein olematonta.

Metsäteollisuus tuo ongelmia

Trooppiset metsät ovat luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä alueita. Sademetsät kattavat maapallon pinta-alasta vain vajaat kuusi prosenttia, mutta niissä elää yli puolet maapallon eläinlajeista. Alueiden säilyttäminen olisikin tärkeää luonnon monimuotoisuuden turvaamisen kannalta, mutta ne pienenevät jatkuvasti. Vuosittain sademetsää hakataan noin 150 000 km2 eli noin puolet Suomen pinta-alasta. Yksi syy hakkuiden taustalla on metsäteollisuus. Vaikka hakatun sademetsän tilalle kasvatettaisiin puuta, ei se korvaa alkuperäistä lajistoa.

Plantaasi- ja tehdashankkeiden vaikutukset ympäristöön ja sitä kautta myös ihmisten elämään ovat suuria.

Brasiliassa Bahian osavaltiossa sijaitseva Veracelin sellutehdas plantaaseineen on vienyt paikallisilta viljelyalueen, ja jopa hautausmaan reunaan on istutettu sellupuuta. Viljelmien vaatimat kemikaalit ovat pilanneet joen, josta paikallinen väestö on aiemmin ottanut juomavetensä. Vesi on muutenkin vähentynyt, sillä eukalyptus vaatii paljon vettä kasvaakseen.

Tarina ei ole poikkeuksellinen: suuret selluhankkeet ovat vaikuttaneet ympäristöönsä samantapaisesti eri puolilla Etelä-Amerikkaa.

Veracelin taustalla on Brasilialaisen Aracruzin lisäksi Stora Enso. Tehtaan tuottama valtaisa sellumäärä menee pääasiassa vientiin: tuotteet menevät Pohjoiseen, haitat jäävät Etelään. Veden ja maan menetys ajaa ihmisiä pois kotiseudultaan, ellei hallitus ole ehtinyt raivata heitä jo valmiiksi hankkeen tieltä. Metsäkysymykset ovatkin tiiviisti kytköksissä ihmisoikeus- ja demokratiakysymyksiin.

Takaisin Pohjoiseen

Metsäteollisuuden siirtyminen kehitysmaihin aiheuttaa merkittäviä ympäristöongelmia, joihin liittyy myös inhimillisiä tragedioita. Eikö olisi sittenkin parempi antaa moton laulaa pohjoisessa ikikuusikossa?

Viimeisten vanhojen metsien hakkuut eivät riitä pelastamaan sademetsiä, sillä niitä on jäljellä enää vähän. Vanhojen luonnontilaisten tai sen kaltaisten metsien osuus on Suomen metsistä alle prosentin, ja niistä suojelun ulkopuolella on noin puolet. Näillä metsillä ei päästä edes kunnolla alkuun globaalin paperintarpeen täyttämiseksi. Monimuotoisuuden kannalta niiden arvo on kuitenkin merkittävä.

Etelän metsien tilaan vaikuttavat ratkaisut tehdään täällä boreaalisten metsien suojelusta riippumatta.  Pohjoiset pankit ja valtiot rahoittavat tehdashankkeita, jotka jo kokonsa puolesta aiheuttavat merkittäviä muutoksia ympäristöön.

Myös tuotteet tulevat Pohjoiseen. Suomalaiset kuuluvat maailman kärkikastiin, kun katsotaan paperin ja kartongin kulutusta: World Resource Institutin mukaan kulutamme lähes 325 kiloa paperia ja kartonkia henkeä kohti. Ratkaisut globaaliin metsiensuojeluun lähtevätkin kulutuksen hillitsemisestä, sillä lähes puolet hakatuista metsistä päätyy paperiksi.

Paperia kulutetaan turhaan

Paperituotteiden kulutus on kuusinkertaistunut 1960-lukuun verrattuna. Kulutus on jakautunut epätasaisesti: noin kymmenen prosenttia maapallon väestöstä kuluttaa puolet paperista. Suurin osa tästä määrästä menee mainontaan – joko mainoksiin tai houkutteleviin pakkauksiin.

Kriittinen silmäys omaan tulostamiseen, mainoksista kieltäytyminen sekä ylipakattujen tuotteiden välttäminen ovat hyvä alku paperin tärväyksen välttämiseen.

Turhasta paperin käytöstä luopuminen on myös energiapoliittinen kannanotto: paperitonnin valmistus vie energiaa saman verran kuin terästonnin valmistaminen. Välttämättömissä paperihankinnoissa kannattaa suosia uusiotuotteita. Ostoksilla kannattaa olla tarkkana: uusiopaperi ei ole sama asia kuin esimerkiksi joutsenmerkitty tuote.

Teksti HK Hellsten

KATSO MYÖS