Nuorten Luonto

Tiede tekee eläinten tunteet näkyväksi

Julkaistu: 30.9.2021

Oletko pohtinut, minkälaista on olla jokin muu eläin kuin ihminen? Tiede selvittää, minkälaisia ajatuksia ja tunteita eläimillä on.  

Eläinten tietoisuutta on vaikea mitata, joten tietoa niiden ajatuksista ja tunteista kerätään useimmiten seuraamalla eläinten käyttäytymistä ja tuntemalla niiden biologiset ja psykologiset perustarpeet. Vesi, ruoka ja uni ovat esimerkkejä biologisista perustarpeista, joita kaikki eläimet tarvitsevat elääkseen, ihminen mukaan lukien. Tarve kokea mielihyvää on universaali psykologinen perustarve eläinmaailmassa.

Nisäkkäillä ja linnuilla on seitsemän sellaista perustunnetta, joista tutkijat tietävät jo paljon: ilo, suru, pelko, aggressio, kiintymys, seksuaalisuus ja leikkisyys. Kahdeksantena perustunteena osa tutkijoista pitää yllättyneisyyttä, mutta sitä on tutkittu toistaiseksi vähemmän. Muilla selkärankaisilla eläimillä kuten kaloilla ja matelijoilla esiintyy ainakin iloa, pelkoa ja aggressiota, mutta niiden muita perustunteita on tutkittu vasta hyvin vähän.

Kun tutkitaan eläimen tunnetilaa, se sijoitetaan asteikoille negatiivisesta positiiviseen ja rauhallisesta kiihtyneeseen. Esimerkiksi ihminen on innostuessaan positiivisesti kiihtynyt.

Lyhytaikaisten tunnetilojen lisäksi eläimillä on pitkäaikaisia mielialoja, joilla tarkoitetaan toistuvista tunnetiloista kertynyttä perusvirettä. Hyvinvoivan eläimen mieliala on tasapainoinen ja optimistinen. Kroonisesti stressaantuneen eläimen mieliala on ahdistuneen tai huolestuneen pessimistinen, ja liian virikkeettömässä ympäristössä elävän taas apaattisen pessimistinen. Pitkäkestoisilla mielialoillakin on siis vaikutuksensa eläimen käyttäytymiseen ja toimintakykyyn.

Tunnetutkimusta lämpökameralla

Suomessa tehdään kansainvälisellä mittapuullakin korkealaatuista eläinten tunnetutkimusta. Viisivuotinen Eläinten tunteet näkyväksi -tutkimushanke kehittää muun muassa uutta lämpökuvantamismenetelmää. Tutkimusta tehdään Korkeasaaren eläintarhassa Helsingin yliopiston ja Arador Innovations -tutkimusyrityksen yhteistyönä.

Lämpökuvantamisesta toivotaan eläinten käyttäytymistutkimukseen ja neurotieteeseen uutta, lupaavaa työkalua tulevina vuosina.  Eläimen kokiessa erilaisia tunnetiloja sen pintaverenkierrossa tapahtuu pieniä muutoksia, jotka voidaan tunnistaa tarkoilla lämpökameroilla. Esimerkiksi kiihtymisen myötä eläimen ääreisosien, kuten kuonon, pintalämpötila ensin laskee ja sitten uudestaan nousee.

Tutkimustietoa tarvitaan vielä paljon lisää, jotta lämpötilan muutosten perusteella pystyttäisiin varmasti päättelemään, mitä eläin tuntee. Samanlaisia kehon lämpötilan muutoksia aiheuttavat myös liikunta ja ympäristön lämpötilan muutokset, joten lisätutkimusta tarvitaan, jotta löydetään juuri ne seikat, jotka kertovat tunnetiloista luotettavasti eri eläinlajeilla. Käytännössä tietoa voitaisiin hyödyntää esimerkiksi tarhattujen ja vankeudessa elävien eläinten hyvinvoinnin parantamiseen.

Katse tiikeriin

Yksi tutkimuksessa tarkastelluista eläimistä on amurintiikeri. Amurintiikeri on suuri, uhanalainen kissaeläin. Tiikeri nauttii vedessä telmimisestä. Luonnossa se on yksineläjä. Tiikerin käyttäytymisen tutkiminen eläintarhassa voi auttaa kehittämään lajin suojelua.

Esimerkiksi ruokailu tuottaa amurintiikerille mielihyvää.  Lämpökamerakuvassa tiikerin silmät, kuono ja korvat näkyvät kirkkaina eli ne ovat muuta kehoa lämpimämmät. Tarkkailemalla muutoksia lämpötiloissa voidaan tulevaisuudessa saada tietoa tiikerin tunnetiloista ja sitä kautta eläimen hyvinvoinnista.

Tutkimusmenetelmien kehitystyön lisäksi Eläinten tunteet näkyväksi -tutkimushankkeessa halutaan selvittää, miten hyvin ihmiset tunnistavat eläinten tunteita niiden ilmeistä ja eleistä.  Tutkimusasetelmalla testataan, vaikuttaako esimerkiksi lemmikkikissan läsnäolo ihmisen arjessa hänen kykyynsä tunnistaa muiden kissaeläinten, kuten tiikerin, tunteita.

Ymmärrä lemmikkisi tunteita

Monilla meistä on lemmikkieläimiä kotona. Tuntemalla lemmikkinsä biologisia ja psykologisia perustarpeita voi vaikuttaa eläinystävänsä hyvinvointiin.

Kissaeläimet rauhoittuvat, kun niitä tervehtii räpyttelemällä silmiään hitaasti muutaman kerran kiinni ja auki. Kissa vastaa tähän samalla tervehdyksellä.

Koirat nauttivat pureskelusta ja kaluamisesta, sillä se on niille biologinen perustarve. Mikset tarjoaisi koirallesi säännöllistä mahdollisuutta pureskeluun niin kuin lenkkeilyynkin? Eläin ei tunne häpeää tavaroiden pureskelusta omistajan poissa ollessa. Koira pureskelee, koska se tuottaa sille mielihyvää tilanteessa, jossa yksinolo saa sen tuntemaan olonsa stressaantuneeksi.

Myös neitokakadut kaipaavat seuraa. Jo pelkkä läsnäolosi tukee niiden hyvinvointia. Neitokakadut pitävät myös erilaisista virikkeistä. Esimerkiksi tyhjän pahvilaatikon nakertelu ja “sisustaminen” on niille mielekästä puuhaa.

On hyvä oivaltaa, että lemmikkieläin ei koe mustasukkaisuutta toisen eläimen saamasta huomiosta omistajalta. Kun huolehdit lemmikkisi hyvinvoinnista, älä yliarvioi sen tunnetietoutta, vaan muista olla tietoinen sen kokemusmaailman rajoista.

Teksti: Hilla Laakkonen ja Katariina Lehtola

Kuvitus: Maria Leskinen

Tämä teksti syntyi tutkimusharjoittelun aikana, jota Hilla Laakkonen pääsi tekemään Eläinten tunteet näkyväksi -hankkeessa. Valokuva ja lämpökamerakuva tiikeristä otettiin hankkeen aikana Korkeasaaren eläintarhassa.

Katariina Lehtola on viestinnästä ja vaikuttamisesta innostunut kielitieteilijä, joka toimii Luonto-Liiton metsäryhmässä.

Kuntavaaleissa äänestetään utopiat toteen

Julkaistu: 13.7.2021

Minkälaisesta asuinympäristöstä sinä haaveilet? Kesäkuun 13. päivänä järjestettävät kuntavaalit ovat kaikille täysi-ikäisille mahdollisuus vaikuttaa oman kuntansa ihmisten ja ympäristön hyvinvointia koskevaan päätöksentekoon – ja siksi niissä kannattaa ehdottomasti äänestää!

Koulutus

Suomessa kunnat vastaavat lähes kaikesta yleissivistävästä opetuksesta ja noin 75 prosentista perusopetuksesta. Jos koulutuksen rahoituksesta leikataan valtion tasolla, voivat kunnat paikata tilannetta. Ehjä opintopolku luo oppilaille ja opiskelijoille hyvinvointia, joka on nyt pandemian aikana ollut koetuksella. Huoli koulutusleikkauksista voi lisätä turhaa stressiä jo valmiiksi vaikeisiin olosuhteisiin.

Kouluttautuminen on yhä tärkeämmässä roolissa yhteiskunnan ollessa jatkuvan muutoksen kourissa esimerkiksi ilmastonmuutoksen vuoksi. Minkälaisia taitoja ja tietoja tarvitsemme tulevaisuuden yhteiskunnassa toimimiseen ja hyvän elämän elämiseen?

Laadukas, hyvin suunniteltu opetus ja turvallinen, yhdenvertainen oppimisympäristö on syytä säilyttää. Tulevaisuuden oppiaineiden rajat ylittävän ilmastotietoisen opetuksen lisäksi oppilaille ja opiskelijoille taataan heidän tarvitsemaansa tukea ja apua opintoihin. Myös kouluruokailuissa otetaan yhä paremmin huomioon planetaariset rajat: tarjolla on pääasiassa kasvisruokaa.

Kulttuuri, kirjastot ja nuorisotyö

Minkälaista kulttuuri- tai kansalaistoimintaa haluaisit kotikuntasi tarjoavan sinulle? Entä millaisia tiloja ja palveluita? Tiesitkö, että sinulla on mahdollisuus vaikuttaa tähän omassa kunnassasi? Kulttuuritoiminta ja kirjastot kuuluvat kunnan peruspalveluihin. Kunnat voivat ylläpitää myös teattereita, orkestereita ja museoita sekä järjestää taiteen perusopetusta. Kunnat toimivat monenlaisen kulttuuritoiminnan mahdollistajina.

Kunnilla on lakisääteinen vastuu luoda mahdollisuuksia erilaiselle nuorisotyölle ja -toiminnalle. Nuorille suunnattujen palveluiden ja tilojen tarjoaminen sekä nuorten kansalaistoiminnan tukeminen kuuluvat kuntien tehtäviin. Esimerkiksi Helsingissä on aktivoiduttu nuorille suunnatun ympäristö- ja ilmastotoiminnan saralla.

Nuorisovaltuustot ovat nuorten mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa kunnan edustukselliseen päätöksentekoon. Kun kyseessä ovat nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevat asiat, kuntien on myös kuultava ja osallistettava nuoria – käytä siis ääntäsi rohkeasti!

Kaupunkisuunnittelu

Kunnilla on vahva asema omien alueidensa kaavoituksessa. Kaavoitus on alueiden käytön suunnittelua. Sillä määrätään esimerkiksi, minne rakennetaan taloja tai teitä ja mitkä alueet jätetään virkistyskäyttöön tai suojellaan.   Kasvavat kaupungit vaativat jatkuvaa kehittämistä, kuten uutta rakentamista. Kehittämisen tarpeet voivat olla ristiriidassa lähiluonnon suojelun ja säilyttämisen kanssa.

Kaavat suunnitellaan useiksi vuosiksi eteenpäin, mutta kuntalaiset havahtuvat muutoksiin monesti vasta niiden toimeenpanovaiheessa, kun rakasta kotimetsää aletaan pinota kasaksi puutavaraa.  Luontoarvot, ihmisten hyvinvoinnin ja muut arkitarpeet tunnistava viisas kaavoitus on taitolaji. Voisiko kaavoitus tulevaisuudessa tapahtua aina tiiviissä ja avoimessa yhteistyössä kuntalaisten kanssa?

Tulevaisuuden kaupunkiympäristöissä peruspalvelut ja harrastusmahdollisuudet kukoistavat rinta rinnan monimuotoisen lähiluonnon kanssa. Ilmastonmuutoksen kannalta kaupunkeja voidaan kehittää sopeutumiskykyisiksi ja energiatehokkaiksi kokonaisuuksiksi, jotka osallistuvat viherrakentamisellaan ja lähiluontoalueillaan myös hiilen sidontaan ja varastointiin.

Vesi- ja jätehuolto

Puhtaat vedet ja rannat ovat tärkeitä niin ihmisten kuin ympäristönkin hyvinvoinnin kannalta. Suomessa etenkin talvisateet tulevat lisääntymään ilmastonmuutoksen myötä, mikä lisää myös hulevesien määrää. Jotta vesistöt, kaupunkiympäristö ja rakennukset eivät kärsi sateista ja sulamisvesistä, tulee kunnan huolehtia muun muassa hulevesien käsittelystä ja asianmukaisesta viemäröinnistä. Hulevesiä imeyttämällä ja niiden virtausta viivyttämällä voidaan ehkäistä haittoja. Hulevesien mukana ja lumenkaatopaikkojen kautta kulkeutuu luonnonvesiin valtavasti roskaa, joten myös roskaantumisen estäminen on tässä keskeistä.

Vastuu jätehuollosta kunnassa jakautuu siten, että kunnat hoitavat kuntalaisten asumisesta ja kunnan omasta toiminnasta syntyvät jätteet, kun taas yritykset hoitavat itse omansa. Kunnilla on vaikutusvaltaa muun muassa asuinympäristömme puhtauteen sekä mahdollisuuksiimme kierrättää jätteitämme. Jos tietyllä alueella roska-astioiden määrä ei ole mielestäsi riittävä tai kierrätysmahdollisuudet ovat puutteelliset, voit vaatia kunnaltasi parempaa.

Ympäristöpalvelut

Kunnan ympäristöpalvelut valvovat ja edistävät ympäristönsuojelua. Niiden toimintaan kuuluu muun muassa luonnonvarojen kestävään käyttöön sekä vesien-, maaperän- ja luonnonsuojeluun liittyvää viranomaistyötä ja suunnittelua. Kuntalaisilla on oikeus esittää päätöksiä tekevälle viranomaiselle näkemyksensä ympäristölle mahdollisesti haitallisista hankkeista.

Esimerkiksi Enontekiön kunnassa huolta on herättänyt kaivoshanke, jota on suunniteltu saamelaisten kotiseutualueelle Hietakeroon. Suomen koko kaivoslakia on vaadittu päivitettäväksi ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävämmäksi Kaivoslaki Nyt -kansalaisaloitteella, jolle Kuntaliitto on osoittanut tukensa toivoen kunnille parempaa jalansijaa päätöksentekoprosessissa.

Ilmastotyössä kunnat ovat rivakampia kuin Suomen valtio. Lahti ja Joensuu pyrkivät molemmat hiilineutraaleiksi kunniksi jo vuoteen 2025 mennessä, siis kymmenen vuotta aiemmin kuin Suomen valtio. HINKU-hankkeessa on mukana jo 78 kuntaa, jotka pyrkivät vähentämään päästöjään 80 prosentilla vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Myös luonnon monimuotoisuutta vaalitaan kunnissa. Helsinki on kirjannut LUMO-ohjelmassaan tavoitteet luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi.

Sosiaali- ja terveyspalvelut

Mielenterveyden häiriöiden ehkäisy, tunnistaminen, hoito ja kuntoutus ovat kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon vastuulla. Erityisesti lasten ja nuorten mielenterveysongelmien kohdalla koulu- ja opiskeluterveydenhuollolla on merkittävä rooli.

Koronapandemia on osoittanut, millaisia henkisiä ja sosiaalisia vaikeuksia äkillinen muutos muun muassa nuorten opiskeluolosuhteissa voi aiheuttaa – uupumusta, yksinäisyyttä ja huolta omasta mielenterveydestä. Helsingin kaupungin teettämän kyselyn mukaan ammattikoululaisista kolmannes tunsi alakuloa ja toivottomuutta lähes joka päivä etäopetuksen aikana, lukiolaisista yli puolet kyselyyn vastanneista.   Myös iso osa korkeakouluopiskelijoista kokee poikkeusoloissa uupumusta ja pitää Suomen hallituksen antamaa tukea opiskelijoille täysin riittämättömänä.

Ilmastonmuutoksen vuoksi elämme jatkuvassa muutoksessa, ja tulevaisuus on saanut uuden kerroksen epävarmuutta aiemman arvaamattomuutensa seuraksi. Kysymys koulutuksen tarpeellisuudesta on ymmärrettävästi monien mielessä, kun tulevaisuus näyttää toivottomalta. Vuoden 2018 Nuorisobarometri osoitti, että 67 prosenttia suomalaisnuorista koki paljon tai melko paljon epävarmuutta tai turvattomuutta ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen takia. Kuntavaaleissa kannattaakin äänestää toivon ylläpitämiseksi. WWF Suomi nostaa kuntien ilmastotyön yhdeksi ilmastotoivon lähteeksi, sillä kuntien ilmastopolitiikka on usein valtioita tavoitteellisempaa.

Positiivista liikehdintää on havaittavissa. Terapiatakuu-kansalaisaloitteella pääsyä mielenterveysapuun pyritään helpottamaan. Tulevaisuuden unelmakunnissa mielenterveyspalveluihin panostetaan ja hoitoon hakeutuminen on helppoa, eikä katso henkilön tulotasoa. Sanoista todellisiin ilmastotekoihin siirtyneet kunnat vähentävät tulevina vuosina kaikkien ilmastoahdistusta – tilalle saa tulvia ilmastotoiveikkuutta.

Luonto-Liitto painottaa kesän 2021 kuntavaaliteeseissään ruokavalion merkitystä, lähiluontoa, kiertotaloutta, luonnon monimuotoisuutta, metsien suojelua ja päästöjen vähentämistä. Tutustu Luonto-Liiton kuntavaaliteeseihin osoitteessa: luontoliitto.fi/luonto-liiton-kuntavaaliteesit-2021

Teksti Aino Huotari

Kuvat Maria Leskinen

Eläimet valtasivat rannat

Julkaistu: 13.7.2021

Reportaasi Etelä-Amerikasta

Globaalissa etelässä on yksi taho, jolle koronalla oli hyviä seurauksia: luonto. Perun pääkaupungissa Limassa kilpikonnat palasivat rannoille ja päästöt loppuivat kuin seinään, kun lockdown alkoi.

‒ Taivas oli oudon kirkas ja sininen. Tavallista saasteen muodostamaa harmaata pilveä ei näkynyt missään. En ollut ikinä ennen nähnyt tähtitaivasta, Limassa asuva 16-vuotias Franccesca Semino Ramírez sanoo. Hän on luonnon ystävä, joka vietti viime vuonna monta kuukautta lukittautuneena sisätiloihin.

Eteläamerikkalainen Perun valtio toteutti viime vuonna kahdeksan kuukautta kestäneen lockdownin, jolloin useimpiin kaupunkeihin julistettiin ulkonaliikkumiskielto. Lockdown tarkoittaa tiukkojen rajoitusten asettamista matkustamiselle, sosiaaliselle vuorovaikutukselle ja pääsylle julkisiin tiloihin.

‒ Meidän pitää huolehtia toisistamme. Sen vuoksi ulkonaliikkuminen on tästä eteenpäin kiellettyä muista kuin välttämättömistä syistä, Perun silloinen presidentti Martín Vizcarra lausui maaliskuussa 2020.

Valtio asetti liikkumisrajoitukset, koska sillä oli vähäisiä keinoja hallita koronapandemiaa 32 miljoonan asukkaan maassa. Terveydenhuoltojärjestelmä ei pystynyt hoitamaan kaikkia sairastuneita. Peru ei ole yhtä demokraattinen maa kuin Suomi, joten ihmisten kansalaisoikeuksia voidaan rajoittaa helposti.

Pääkaupunki pysähtyi.

Kaduilla partioi poliiseja ja armeijan sotilaita, jotka valvoivat kiellon noudattamista. Autoja ei liikkunut muuten kuin poikkeusluvalla. Ulkonaliikkumiskielto oli järkyttävä kokemus koteihinsa lukituille Liman asukkaille. Sillä oli kuitenkin yksi hyvä vaikutus: luonto elpyi.

‒ Ihmisen terveydelle haitallisten pienhiukkasten pitoisuus laski ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin Maailman terveysjärjestön suosittelemalle tasolle, Perun ympäristöministeriö kertoi lockdownin vaikutuksista.

Liikenteen ja teollisuuden aiheuttamat saasteet ovat Limassa ongelma, koska raideliikennettä ei juuri ole ja kaupungin keskellä toimii tehtaita.

Rantojen roskaantuminen pysäytettävä

‒ Ulkonaliikkumiskielto pitäisi järjestää kerran vuodessa, sen verran hyvää se teki luonnolle, Limassa asuva aktivisti Jesús Zeballos sanoo videopuhelussa ja naurahtaa.

35-vuotias mies asuu Limassa rannan läheisyydessä ja organisoi sieltä käsin Hazla por tu playa -kansalaisjärjestön siivouskampanjoita, joissa vapaaehtoiset keräävät rannoilta muovia, tupakantumppeja ja muuta roskaa. Sitä kertyy valtava määrä.

‒ Luonto sai hengittää hetken aikaa. Taivas kirkastui, linnut ja kilpikonnat palasivat rannoille. Kukaan ei heittänyt roskia.

Zeballos ei ihannoi vaikeaa koronatilannetta. Perun kuolleisuusluvut ovat suuria ja kulkutauti on ollut kansallinen tragedia. Hallitusta on kritisoitu siitä, että se ei päästänyt ihmisiä edes ulkoilemaan. Vain surffarit saivat mennä rannalle, mutta harvoilla on varaa surffilautaan.

Rajoitusten aikana Zeballos ei voinut järjestää rantojen siivoamiskampanjoita. Hän alkoikin organisoida somealustoilla kampanjoita, jotta ihmiset alkaisivat kierrättää kotonaan.

‒ Kierrätysjärjestelmä täällä on alkeellinen. Jos saisimmekin ihmiset nyt lajittelemaan muovit ja muut jätteet kotonaan, on turhauttavaa, että kaupungin jäteautot vievät lajitellut jätteet kuitenkin samaan paikkaan kaatopaikalla, hän sanoo.

Hän on kampanjoinut vuosia, jotta kaupunki alkaisi noudattaa parempaa ympäristöpolitiikkaa. Se on tuonut tulosta: kierrättäminen on lisääntynyt, rantojen kunto on parantunut ja saastuminen on vähentynyt.

‒ Aloin toimia asuinalueeni aktivistina, koska olen kokenut ympäristökriisin seuraukset omissa nahoissani. En voinut kävellä omalla lähirannallani, koska se oli niin pahoin saastunut. Olemme houkutelleet siivoustalkoisiin perheitä. Haluamme, että lapset näkevät, millaisia seurauksia roskaamisella on, Zeballos sanoo.

Pyörävallankumous alkaa keskiluokasta

Nyt tiukka lockdown on ohi ja maa on palannut normaalimpaan tilanteeseen. Ulkonaliikkumiskielto on voimassa vain öisin. Autot ovat palanneet kaduille, ihmiset ovat palanneet rannoille, ja linnut ovat siirtyneet syrjemmälle.

Katukuvassa näkyy toinenkin silmiinpistävä muutos: se on täynnä polkupyöriä. Ennen koronaa Limassa pyöräilivät vain huimapäisimmät, koska heidän piti puikkelehtia autojen seassa. Pyöräilyaktivistit ovat kampanjoineet pyöräteiden rakentamisen puolesta vuosikymmenet, mutta kehitys on ollut hidasta autojen ehdoilla suunnitellussa kaupungissa.

Nyt pyörävallankumous on alkanut keskiluokan asuinalueilta. Uusia pyöräteitä rakennetaan, koska kaupunkilaiset eivät halua liikkua täyteen ahdetuilla busseilla tartuntojen pelossa. Pyöräilyinnostus ei kuitenkaan näy eriarvoisen yhteiskunnan kaikissa kerroksissa: köyhien alueilla pyöräteitä ei edelleenkään ole.

Jesús Zeballos odottaa pääsevänsä jälleen rantojensiivoustalkoisiin.

‒ Kun seuraavan kerran pääsemme organisoimaan siivoustalkoita, toivon että rannat eivät ole täynnä käytettyjä hengityssuojaimia. Täällä on kova työ saada kaupunki järjestämään roskiksia julkisille paikoille, joten monet heittävät roskat luontoon. Lisäksi puuttuu yleistä tietoisuutta.

Franccesca Semino on osallistunut näihin rantojensiivoustalkoisiin. Hänen mukaansa muoviroskan määrä oli ällistyttävä.

‒ En heitä roskia luontoon. Olen saanut ympäristökasvatusta, koska olen yksityisessä koulussa. Julkisen puolen kouluissa ei kuitenkaan juuri puhuta luonnonsuojelusta. Köyhimmillä ei ole internetiä eikä kännykkää, joten heidän on vaikeaa saada tietoa. Jos he pääsevätkin someen, algoritmi näyttää heille muuta kuin järkevää sisältöä. Minun kuplassani ympäristöaiheista puhutaan, mutta eivät ne tule itsestään käyttäjän luo.

Hänen mukaansa ympäristöystävällinen elämäntapa on lisäksi kallista.

‒ Jos haluaisin ostaa vaikkapa ekologisen saippuan, se maksaa kolme kertaa enemmän kuin tavallinen. Vaikka kuulun ylempään keskiluokkaan, hinta on minusta järkyttävä. Ei kellään ole varaa ostaa biohajoavia tuotteita täällä päin.

Franccesca Semino sanoo, että tasa-arvoisempi koulutus on ratkaisu luokkaeroihin.

‒ Valtion tv-kanavilla pitäisi olla ympäristötietoisuutta lisääviä projekteja, jotta tieto menisi kaikkiin koteihin, hän sanoo.

Myös Jesús Zeballosin mukaan tarvitaan ympäristökasvatusta, jotta suunta voi muuttua. Hän on optimistinen:

‒ Kun uudet sukupolvet pääsevät päättävään asemaan, entisenlainen meno ei voi enää jatkua, uskon niin, aktivisti toteaa.

Muutos on mahdollinen, jos poliittista tahtoa löytyy. Korona-lockdown nimittäin osoitti, millainen valta hallituksilla on: kaikki tarpeeton liikenne voidaan pysäyttää yhdessä päivässä. Utopistisen kuuloinen ajatus saastepilvettömästä kaupungista toteutui yhdellä käskyllä.

Teksti ja kuvat: Kukka-Maria Ahokas

Kirjoittaja on Latinalaiseen Amerikkaan erikoistunut vapaa toimittaja. Hän työskentelee parhaillaan Perussa työstämässä tiedonjulkistamisen journalismihankettaan. www.kmahokas.com IG: @kmahokas

Taidehaukka: Taimitalkoista lahopuun kauneuteen

Julkaistu: 13.7.2021

Taide puuasennekasvattajana

Monelle puu on arvokkaimmillaan kasvavana ja elinvoimaisena hiilinieluna. Puiden vanhuutta ja kuolemanjälkeistä aikaa luonnon monimuotoisuuden aarteena tuntuu taas olevan vaikea ymmärtää paitsi metsätaloudessa myös kulttuurissa – mutta ehkä tähän on tulossa muutos.

Kirjassaan Puun istuttamisen taito – Ylistys puille ja niiden istutusseremonioille (2012) Daniel Butler kertoo puiden erityisestä merkityksestä ihmisille: ne ovat luonnon voiman ja jatkuvuuden elävä vertauskuva.

Elämän puu mainitaan useissa uskonnollisissa teksteissä, ja maailmanpuuta on palvottu eri kulttuureissa. Ihmiset ovat aina tunteneet syvää henkistä yhteenkuuluvuutta puiden kanssa. Puun istuttamisella voi siis olla suuri symbolinen arvo ihmiselämässä.

Viime vuosina poliitikotkin ovat hehkuttaneet puunistutusta ratkaisuna nuorten ilmastoahdistukseen. Tätä on kuitenkin myös kritisoitu metsäteollisuuden juonena saada nuorista ilmaistyövoimaa metsänistutuksiin.

Puunistutustalkoot ovat levinneet myös taidemaailmaan: taiteilija Nina Backmanin käynnistämissä Miljoonan puun talkoissa (2019) nykytaiteen museo Kiasman edustalla jaettiin kaikille halukkaille männyn, kuusen tai koivun taimi istutettavaksi. Puun istuttaminen esitettiin kauniina, tulevaisuudentoivoa luovana ylisukupolvisena tekona.

Ilmastokriisi aiheuttaa taiteilijoillekin ratkaisuhalua. Puunistutus on hieno symbolinen ele, mutta onko se tosiaan ekologisesti vaikuttava teko? Kirjailija Tiina Raevaara on muistuttanut maamme puunistutustodellisuudesta, että metsälaki edellyttää metsänomistajan taimettavan hakkuualueen parin vuoden sisällä hakkuista.

Toiseksi metsämme ovat itseuudistuvia: puut kylväytyvät tehokkaasti, ja uusien taimien menestyminen riippuu kasvupaikkatekijöistä tai ihmisen väliintulosta. Kotimainen metsäkatomme johtuukin etenkin metsämaan vähenemisestä peltojen ja rakentamisen tieltä.

Taiteellisissa puunistutusprojekteissa ei välttämättä huomioida taimien todellisuutta. Julkiseen tilaan tai kaupungin maalle istutettu taimi saattaa joutua rakennusviraston ”hoitamaksi” eli poistamaksi. Backmanin hankkeen yhteydessä annettiin ohjeita, minne taimi suurin piirtein kannattaisi istuttaa ja todettiin myös:

‒ Toivomme, että taimesi saa kasvaa rauhassa. Taimi voidaan kuitenkin poistaa, jos se on istutettu sopimattomaan paikkaan tai se ei mahdu kasvamaan istutetussa paikassa.

Puita on istutettu taiteen nimissä ennenkin. Unkarilais-amerikkalaisen Agnes Denesin symmetrinen Puuvuori toteutettiin Ylöjärvelle 1996, ja se jatkaa kasvuaan nyt jo nuorena mäntypeltona.

Saksalaisen Joseph Beuysin projektin 7000 tammea puut istutettiin Saksan Kasseliin vuosina 1982–1987. Beuys tarkoitti projektin olevan ensimmäinen osa puidenistutussuunnitelmaa, joka laajenisi ympäri maailman ympäristötietoisuuden innoittamiseksi.

Beuysin tammien perintö elää edelleenkin. Taiteilijapari Heather Ackroyd ja Dan Harvey käynnistivät Beuys’ Acorns -hankkeensa 2007. He idättivät ja istuttivat 112 Beuysin tammiteoksen puista kerättyä terhoa. Hanke huipentui Pariisin ilmastokokoukseen 2015.

Tiina Raevaara on huomauttanut, että ekologisessa mielessä taimenistutusta tarpeellisempaa olisi pitää puut ja metsät pystyssä ja luonnollisempina kuin talouspuukenttinä. Taiteilijoilla ei kuitenkaan ole varmoja keinoja vaikuttaa metsäpolitiikkaan, joten joutuvatko he pysymään symbolisten tekojen areenalla?

Voidaan toki toivoa, että symboliset taideteot vaikuttavat yleisiin asenteisiin ja käsityksiin ja saavat siten ihmiset osallistumaan politiikkaan tai muuttamaan elintapojaan.

Puunistuttamisen ohella taiteilija voi pohtia myös puihin kohdistuvan estetiikan ja katseen muutosta. Uusi puukatse siirretäänkin elinvoimaisista hiilinieluista lahopuuhun eli tuohon perinteisesti hyödyttömänä, jopa vaarallisena ötökkämagneettina nähtyyn, mutta ekologisesti elintärkeään olentoon.

Kuten filosofi Jukka Mikkonen huomauttaa teoksessaan Metsäpolun filosofiaa (2017), asenteemme kuolleisiin puihin on erikoisen kaksijakoinen. Kelopuuta arvostetaan sitkeyden vertauskuvana, mutta lahoa ja kaatunutta maapuuta pidetään kuolemaa ja tuhoa henkivänä hyödyttömyytenä, vaikka ekologisessa mielessä maapuu on uutta elämää kuhiseva pienoismaailma.

Taiteilijoiden vaikuttava tulevaisuusteko voikin olla kasvattaa katsojien estetiikan tajua ja siihen kietoutuvia arvoja. Kuvataiteilija Janne Eloranta kommentoi puuveistoksista koostuvaa näyttelyään Elämän ja kuoleman metsä:

‒ Kuollut puuaines on veistosteni keskeinen osa, yhtä keskeinen kuin se on terveelle ja monipuoliselle metsäluonnolle.

Lahopuuta voi kuvata maalauksissa ja valokuvissa tai tuoda sitä galleriaan ‒ tai sitten luoda ihan oikeita lahopuuympäristöjä. Taiteilijapari Nabbteerin teos Lahopuutarha (2017) sijoittuu Lauttasaaren kartanon pihalle Helsingissä. Janne Nabb ja Maria Teeri ovat kertoneet, että he haluavat teoksensa tarkentavan ihmisen katsetta ja toimintaa uudelleen muodostamalla rakennettuun puistoympäristöön odottamattomia kohtaamisia ja monilajisia yhteisöjä. Näin lahopuu tuodaan kaupunkimaisemaan ja taiteeseen, joissa molemmissa se on tärkeää.

Teksti: Kaisa Illukka

Kuvitus: Siru Tirronen

Perhosten siivillä kevääseen

Julkaistu: 20.4.2021

Luonto-Liiton Kevätseuranta-kampanjaan ilmoitetut havainnot kertovat kevään etenemiestä. Miltä kevät viime vuonna näytti?

Vuoden 2020 Kevätseuranta oli hieman poikkeuksellinen. Jo talvi oli epätavallinen, sillä Etelä-Suomessa terminen talvi kesti vain muutaman päivän, kun taas Pohjois-Suomessa saatiin ennätysmäärät lunta. Kevät alkoi paikoin jo helmikuun puolella, ja Kevätseuranta-havaintoja kertyi erittäin paljon.

Vuoden 2020 Kevätseurannan teemana olivat perhoset. Kevään ystäviä kannustettiin keräämään havaintoja 41 vakiolajin lisäksi kahdeksasta teemaperhosesta. Uusia perhoslajeja seurannassa olivat lanttuperhonen, kangasperhonen, neitoperhonen, paatsamasinisiipi, ruostesiiven toukka sekä koivutyttöperhonen. Sitruuna- ja nokkosperhonen nostettiin esiin jokavuotisista vakiolajeista.

Perhoskevät alkaa yleensä aikaisin. Ruostesiiven toukkia pääsee näkemään jo kimaltelevilla keväthangilla. Aikuistalvehtijat, kuten sitruunaperhonen ja nokkosperhonen, lähtevät liikkeelle heti, kun säät lämpenevät. Viimeisimpänä lentoon lähtevät lanttuperhoset touko-kesäkuussa.

Varhainen kevät

Viime vuonna Etelä-Suomeen ei meinattu saada ollenkaan termistä talvea. Kun talvi helmikuun lopulla viimein saapui, se kesti vain vajaan viikon.  Yhtä lauhaa tammikuuta kuin vuonna 2020 ei ole nähty sitten vuoden 1925. Lämpimän talven jälkeen myös kevät alkoi hyvin aikaisin, paikoin jo helmikuun puolella.

Pohjoisessa kevät seurasi hieman tavanomaisempaa rytmiä, mutta lähempänä kesäkuukausia tahti kiihtyi sielläkin. Lapissa nähtiin suuria tulvia, johtuen talven poikkeuksellisen suuresta lumimäärästä. Tulvahuiputkin saavutettiin keskimääräistä myöhemmin. Aivan pohjoisessa Lapissa lämpötilat nousivat termisen kevään puolelle toukokuun alun jälkeen.

Koko maassa monista Kevätseurannan lajeista saatiin havaintoja keskimääräistä aikaisemmin. Kun kevät alkaa erityisen aikaisin, uudet pakkasjaksot saattavat yllättää monta kertaa ja haitata varhain kevääseen herännyttä luontoa. Vaikka maaliskuun puolessa välissä oli eteläisessäkin Suomessa yöpakkasia, ei se onneksi näyttänyt kevättä hidastavan.

Moni muuttolintu saapui aikaisin. Ensihavaintoja esimerkiksi peipoista tuli Kevätseurantaan runsaasti jo helmi-maaliskuun vaihteessa ympäri Etelä-Suomen. Peipot palaavat Suomeen tavallisesti maaliskuun aikana, ja niiden laulua alkaa kuulua yleisemmin vasta huhtikuussa.

Sisiliskoista saatiin paljon havaintoja maaliskuun puolivälistä lähtien, ja pohjoisin havainto ilmoitettiin Puolangasta huhtikuun lopussa. Myös siilejä alkoi näyttäytyä maaliskuun aikana eteläisessä Suomessa. Pohjoisempana siilihavainnot yleistyivät vasta toukokuun lopulla. Pohjoisin siili havaittiin Simon korkeudella, lähellä lajin levinneisyysalueen pohjoisrajaa.

Vauhdilla kesään

Yöpakkasten jäätyä taakse ilmat lämpenivät taas  koko Suomessa. Lämmön  myötä tutut kevään kukat, sinivuokko ja valkovuokko, alkoivat kukkia sankoin joukoin. Ensimmäiset havainnot ilmoitettiin jo helmi-maaliskuun vaihteessa Salon ja Hyvinkään seudulta. Kokonaisuudessaan sinivuokoista saatiin havaintoja peräti 599 ja valkovuokoista 553.

Huhtikuun puolivälin jälkeen kevään merkit lisääntyivät myös Pohjois-Suomessa, mikä näkyi kasvavana ensihavaintojen määränä. Nokkosperhonenkin lenteli tuolloin jo Sodankylän korkeudella.

Äitienpäivän tienoilla koko Suomea hemmoteltiin lämpimällä säällä, jolloin myöhäisemmätkin perhoset lähtivät lentoon. Esimerkiksi kangasperhosesta tuli kiitettävä määrä havaintoja. Uudellamaalla ilmoitettiin paljon ensihavaintoja myös  tuomen ja mustikan kukinnasta. Oulussa päästiin näkemään sinivuokkoja.

Runsaasti havaintoja

Lienevätkö aikainen kevät ja pandemian muuttama arki lisänneet ihmisten intoa tarkkailla luontoa, sillä Kevätseurantaan saatiin kaiken kaikkiaan enemmän havaintoja kuin kolmena edellisenä vuotena. Havaintoja lähetettiin yhteensä peräti 15 317 kappaletta, kun vuonna 2019 Kevätseurantaan tuli 9 189 havaintoilmoitusta.

Teemalajien havaintosaldon ykkössijan saavutti sitruunaperhonen, jonka nähtiin lentelevän paikoin jo helmikuun aikana. Sitruunaperhoshavaintoja saatiin 579, mikä oli hyvää kasvua edellisen vuoden 344 havaintoon verrattuna.

Kaikista lajeista eniten havainnoitu oli leskenlehti, josta ilmoitettiin kaikkiaan 874 havaintoa ympäri maan. Hyvänä kakkosena oli laulujoutsen 831 havainnolla. Perhosten lisäksi hyönteisistä seurattiin ahkerimmin kekomuurahaisia, joiden liikkeellä olosta saatiin 718 havaintoa. Sammakonkutuakin löydettiin enemmän kuin edeltävänä keväänä.

Katse perhosiin

Perhosteema innoitti monia kevään seuraajia tarkkailemaan  siivekkäitä ystäviämme lähemmin. Perhoset eivät ole vain kauniita ja herkkiä hyönteisiä, joiden näkemisestä tulee hyvälle mielelle, vaan niitä havainnoimalla voi kerätä arvokasta tietoa ympäristön tilasta.

Perhoset ovat ilmastonmuutoksen indikaattoreita, koska ne reagoivat ympäristön muutoksiin nopeasti ja herkästi. Muutokset esimerkiksi niiden ensihavainnoissa ja levinneisyydessä kertovat ilmaston ja ympäristön tilasta.

Luonnonystävä voi auttaa perhosia kevään ja kesän mittaan esimerkiksi perustamalla pihalle perhosbaarin tai tarjoamalla sopivia mesikukkia ravinnoksi. Se on iloksi paitsi perhosille myös harrastajalle itselleen, kun hän pääsee havainnoimaan perhosia läheltä.

Teksti: Henni Korhonen

Kuvat: Antti Salovaara, Susanna Soisalo

Taidehaukka: Mitä katson, kun katson valokuvaa karhun naamasta?

Julkaistu: 20.4.2021

Perinteisellä luontovalokuvalla on ollut voimaa suojelutyössä. Valokuvalla on tehty etenkin kuvauksellisista eläimistä suojelun arvoisia. Ekokriittinen valokuvataide voi kuitenkin opettaa toisenlaisiakin katsomistapoja ihmiselle, joka on ahnas luontovalokuvaelämyksille.

Ekokriittisestä näkökulmasta valokuvaa on moitittu luontotodellisuuden vääristelystä ja toisaalta kännykkäkameran ja Instagramin myötä kuvankulutuskulttuurin voimistumisesta. Vaikka älypuhelin ja sosiaalinen media ovat demokratisoineet kameran ja valokuvan lähes kaikkien saataville, siitä on samalla tullut osa kaiken kulutuksen kiihtymisen ilmiötä.

Valokuvataiteen tutkija Juha Suonpää on kirjoittanut erityisesti petoeläinten piilokojukuvauksen keinotekoisuudesta. Nämä kuvat eivät paljasta tai käsittele omaa lavastusmaisuuttaan tai ihmisen luontosuhteen omituisuuksia, vaan ne herättävät helposti katsojissaan turvallisuuden tunteen siitä, millaista luonnossa (vielä) on. Toisaalta koko valokuvauksen historia on paljolti jännitettä totuudenmukaisuuden ja leikittelevän manipuloinnin välillä. Yhä 2020-luvullakin voimakkaasta mediakriittisestä kasvatuksesta huolimatta valokuva tulkitaan usein dokumentiksi.

Villieläinvalokuvauksen itsekritiikki ja toisinnäkeminen ovat olleet ymmärrettävä reaktio eläinkuvapaljouteen. Brittiläisen Nick Brandtin Inherit the Dust -teoksessa eläinvalokuvat uudelleenkuvattiin luontaisessa, mutta ihmisen muuttamassa elinympäristössä. Näyttely oli esillä myös Suomen Kansallismuseossa vuonna 2019. Kuvien valmistusprosessin hiilijalanjälki lentoineen lienee kuitenkin ollut aikamoinen, eikä kuvissa toistuva länsimainen ekokatse Afrikan kurjuuteen ole aivan ongelmaton. Samalla Brandtin kuvat ovat alleviivatusti eläinkuvalavasteita ja kysyvät, miten käy elämyshakuisille wau-luontokuville ja niiden kulutukselle, kun villieläinpopulaatiot häviävät luontokadon myötä. Siirrymmekö vielä voimakkaammin digitaalisesti rakennettujen luontokuvien aikaan?

Esimakua tulevasta voisivat antaa valokuvataiteilija Ilkka Halson voimakkaasti käsitellyt kuvat, joiden luontomaisemat ovat spektaakkelimaisia näyttämöitä tai ulkoilmamuseoita ja toisaalta täysin kontrolloituja. Puu on saanut ympärilleen restaurointitelineet ja jokialue on katettu. Halso rinnastaa ihmisen ristiriitaisen luontosuhteen ja valokuvakatseen: luonto on täysin ihmisen haltuun ottama, manipuloima ja rajaama elämystuote.

Toisinaan valokuvan merkityssiirtymät voivat olla yhtä aikaa pieniä ja suuria. Luontovalokuvaaja Heikki Willamo on tullut tunnetuksi pitkäjänteisestä elinympäristöihin ja niiden eliöihin sitoutumisesta. Erityisesti Willamon eläinmuotokuvat hätkähdyttävät. Eliöt eivät ole niissä enää vain lajinsa edustajia, ”karhuja” tai ”töyhtötiaisia”, vaan yksilöitä. Willamo auttaa katsojaa kokemaan eri tavalla kuin perinteinen eläintä katsova kulttuuri on opettanut. Tämän karhun katse on aivan erilainen kuin tuon ‒ ehkä se on ihan erilainen tyyppi? Valokuvausobjekti muuttuu subjektiksi, eikä valokuvaamistapahtuman ainoa tietävä katse kuulu enää ihmiselle kameran takana.

Kuvataiteilija Tuula Närhisen teos Animal Cam pyrkii näyttämään maiseman eläimen silmin. Närhinen on tutkinut, kuinka eri eläimet erilaisine näköelimineen havaitsevat maailman. Välineenä taiteilija on käyttänyt itse rakentamaansa neulanreikäkameraa. Närhinen on valinnut teoksen kuvauspaikoiksi kunkin lajin luontaisen elinympäristön, ja ikään kuin leikkisästi laajentaa kuvamaailmaamme muun muassa myyräkameran kolokuvilla ja kalan vedenalaisella näkökulmalla. Mitä jos maailmankuvamme koostuisi muidenkin kuin ihmisten valokuvista ja katseista?

Myös riistakameratallenteita on tuotu taiteeseen, jotta yksinomaan ihminen ei hallitsisi kuvaa. Eläimet tulevat ja menevät, näyttäytyvät ja nuuhkivat kameraa kultaisesta leikkauksesta tai muista säännöistä välittämättä. Kuva on suttuinen ja harmaasävyinen, eikä jokainen sulka tai silmä kiillä terävänä. Posthumanistinen ajattelu pyrkii nostamaan ei-inhimillisen luonnon toimijuutta ja osallisuutta, jotta ihminen ei kuvittelisi olevansa ainoa toimijasubjekti maailmassa. Ennemminkin kiinnitetään huomio yhteistoimijuuteen: kuinka ihmiskulttuuri on ei-inhimillisen läpäisemä ja mahdollistama.

Valokuvausta ajatellen itse kamera-apparaatti on tietysti materiaalinen itsessään, mutta kuvan muodostumisen mahdollistaa myös valofysiikka. Luonnonvalossa kuvatessa voi siis ajatella auringon olevan kuvien kanssatekijä. Ylipäänsä nykyvalokuvataide ei niinkään havainnoi luontoa itsessään, vaan ennemminkin ihmisten luontosuhteita, joiden muotoutumisessa myös valokuvalla on suuri merkitys. Ekokriittiset teokset nostavat esille paitsi ympäristönäkökulmia, myös kuvaajan katseen, välineen sekä kuvan manipuloinnin mediakritiikin. Ajatusta luontokuvasta voidaan kiepauttaa vielä lisää miettimällä, milloin ihmisvalokuva on myös luontokuva. 

Teksti: Kaisa Illukka 

Kuva: Suvi Suitiala