Nuorten Luonto

Nuorten Luonto on Luonto-Liiton jäsenlehti, jota tekevät nuoret itse yhdessä lehdenteon ammattilaisten kanssa. NL paneutuu ympäristöasioihin ja aika paljon muuhunkin raikkaalla ja räväkällä otteella. Lehden kestoaiheita ovat ekoelämä ja kestävä kulutus, ympäristönsuojelu sekä luonnossa harrastaminen – kulttuuria unohtamatta. NL ilmestyy neljä kertaa vuodessa.


Nuorten Luonnossa nyt


Voimaeläintä etsimässä

Teksti: Elina Silkelä Kuvitus: Minna Pyykkönen Voimaeläin tarkoittaa mielikuvin tavoitettua eläimen henkeä, josta ihminen voi ammentaa eläimelle tyypillistä voimaa oman elämänsä tueksi. Voimaeläimet ovat osa shamanistista maailmankuvaa, jonka mukaan kaikilla elävillä olioilla on sielu. Voimaeläin
[Lue lisää]

Voimaeläintä etsimässä

×

Teksti: Elina Silkelä

Kuvitus: Minna Pyykkönen

Voimaeläin tarkoittaa mielikuvin tavoitettua eläimen henkeä, josta ihminen voi ammentaa eläimelle tyypillistä voimaa oman elämänsä tueksi. Voimaeläimet ovat osa shamanistista maailmankuvaa, jonka mukaan kaikilla elävillä olioilla on sielu.

Voimaeläin on samaistuttava tai muuten kiehtova eläinlaji, jonka ihminen voi tunnistaa avuksi ja voimanlähteeksi kussakin elämäntilanteessa. Voimaeläin voi toimia kognitiivisena apukeinona omien elämänhaasteiden edessä, auttaa ajattelemaan elämäntilannetta eri kannoilta sekä katsomaan tilannetta omaan intuitioon nojaten. Voimaeläin toimii henkisen voiman, tuen ja ohjauksen lähteenä. Vaikka voimaeläin voi vaihtua eri elämänhaasteiden edessä, joillakin ihmisillä voi olla myös yksi pysyvämpi voimaeläin, joka kulkee mukana koko elämän ajan.

Shamanismin voimaverkot

Voimaeläinajattelu on peräisin shamanismista. Shamanismi on hengellinen kulttuuri, jonka keskiössä on henkimaailmaan yhteydessä oleva shamaani. Shamanismissa uskotaan kivi-, eläin-, ja kasvikunnalla ja ihmisillä olevan omat limittyneet voimaverkkonsa. Jokaisella eläinlajilla on oma yksilöllinen voimansa, jonka voimaverkkojen ja henkimaailmojen välillä matkaava shamaani voi muuntuneen tietoisuuden tasolla tavoittaa.

Shamanistista elämäntapaa harjoittava Markku Backman on kirjoittanut useita kirjoja voimaeläimistä. Kirjoissa esitellään eri voimaeläimiä kutakin lajia tarkemmin kuvaten. Kuvaukset perustuvat lajityypillisiin ominaisuuksiin, sosiaalis-kulttuurisiin käsityksiin sekä kirjoittajan intuitioon koskien kutakin eläinlajia.

Oman voimaeläimen löytäminen

Oman voimaeläimen löytäminen on pitkälti intuitiivista. Voimaeläintä voi hakea hiljentymällä ja kutsumalla eläintä ajatuksissa metsäretkellä tai muussa sopivassa hiljaisessa paikassa. Voimaeläintä ei voi pakottaa ilmentymään väkisin. Voimaeläimen nähdään valitsevan ihmisen, eikä päinvastoin.

Voimaeläin on voinut ilmetä sisäisenä mieltymyksenä jo lapsuudesta asti. Onko jokin eläinlaji kiinnittänyt huomiosi ja viehättänyt sinua erityisesti elämäsi varrella?

Oman voimaeläimen voi tunnistaa paitsi sisäisen tutkiskelun, myös toistuvien kohtaamisten kautta. Tuleeko jokin eläin jatkuvasti uniisi tai eteesi lehdissä, TV:ssä ja arkikokemuksissasi, mitä teetkin? Oletko kohdannut jotain eläinkunnan lajia luonnossa liikkuessasi muita lajeja useammin?

Ihmisen suhde omaan voimaeläimeen on henkilökohtainen ja intuitiivinen. Oma voimaeläin voi löytyä omasta lähiluonnosta tai olla kaukaisempi. Mielenkiintoista on, että voimaeläimiksi voivat muodostua myös voimakkaat satuhahmot, kuten lohikäärme, yksisarvinen tai feenix. Backmanin mukaan voimaverkot eivät edellytä fyysistä ilmentymää, jotta niillä voisi olla ihmisiin todellisia vaikutuksia.

Unia ja kohtaamisia

Tätä juttua koostaessani lähdin mielikuvamatkalle myös itseeni ja omiin eläinkohtaamisiini. Kysyin, mikä voisi olla minun voimaeläimeni.

Mietin näkemiäni unia siileistä ja toisiinsa kietoutuneista kyistä, pitkäaikaista viehtymystäni lumileopardeihin ja norsuihin, sekä kurkia, joiden kohtaaminen keväisillä ja syksyisillä pelloilla on viime vuosina sävähdyttänyt minua vahvasti. Mietin myös kissoja, jotka ovat kuuluneet elämääni tavalla tai toisella koko elämäni ajan.

Voimaeläinoppi muistuttaa minua unien tulkinnasta. Joskus on hauska lukea unikirjasta kuvaus merkityksestä, joka mieleen jääneellä unella kenties oli, mutta todellinen merkitys avautuu vasta, jos pohtii unta oman elämän kokemuksia ja tapahtumia vasten. Samaan tapaan ajattelen, että voimaeläin voi olla todellinen voimanlähde, samaistumisen kohde ja psykologinen selviytymiskeino, joka sopii tietyn ihmisen tarinaan. Yksi tällainen tarina on luontokuvaaja Kimmo Ohtosella.

Voimaeläimenä karhu

Luontokuvaaja- ja toimittaja Kimmo Ohtonen kertoo kirjassaan Karhu – voimaeläin, kuinka lapsuuden kokemus karhun kohtaamisesta loi hänen ja eläimen välille eräänlaisen mielikuvituskaveruuden, joka on jättänyt Ohtoseen voimakkaan vaikutuksen. Ajatukset mahtieläimen olemassaolosta ja läsnäolosta loivat Ohtosen lapsuuden vaikeuksiin tukea ja turvaa. Karhun maailma toimi Ohtoselle kiehtovana henkisenä voimanlähteenä.

“Karhun henki on elänyt minussa pienestä pojasta asti”, Ohtonen kirjoittaa, “Kun yö saapuu, kuulen, kuinka peto kutsuu minua. Tunnen, kuinka metsästä kumpuava voima ottaa minut luokseen.” Karhun seurassa Ohtonen kokee luonnonvoimien puhuttelevan. Voimakas luontokappale saa Ohtosen olemaan hetkessä läsnä ja pohtimaan omaa paikkaansa maailmassa.

Aikuisiällä Ohtonen päätyi valokuvaamaan karhuja ja toimittamaan karhusta valokuvakirjan. Karhu kiehtoo häntä yhä. Ohtonen kirjoittaa, että karhun sielunelämä, tunteet ja ajatukset, ovat pohdituttaneet häntä hänen koko elämänsä ajan. Hän kuvaa karhun olemusta arvoituksena, joka kiehtoo häntä, mutta jota hän ei ehkä koskaan voi täysin tavoittaa.

Yhteys luontoon

Pidän shamanismissa ja voimaeläinajattelussa siitä, miten ne korostavat ihmisen yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta muuhun luontoon. Rakkaus luontoa kohtaan luo halua luoda ympäristöönsä yhteyksiä: retkeillä, tarkkailla ja oppia lisää eri lajeista ja ekosysteemeistä.

Luonnosta saa voimaa, se on varmaa, kumpusi voima voimaeläimestä tai ylipäätään luonnon läsnäolosta. Olivat shamanistisen maailmankuvan kuvaamat voimaverkot todellisia tai eivät, me ihmiset emme ole muusta luonnosta erillisiä eliöitä. Jos laskemme luonnon lähelle ja olemme läsnä, emme voi olla vaikuttumatta. Näillä kokemuksilla voi olla seurauksia, jotka voimaannuttavat ja ulottuvat pitkälle elämäntarinamme varrelle.

Linkki artikkelin sivulle

Mummoillen: Kikherneen joulu

Teksti ja kuvat: Kaisa Illukka Kikhernetölkistä on moneksi: herneistä voi tehdä pataruokaa, mureketta, falafeleja tai nopeasti valmistuvia ja varioitavia hummuksia. Myös säilykeliemi eli aquafaba otetaan talteen ja siitä vatkataan jälkiruuaksi kuohkeat marenki-pavlovat, jotka toimivat myös
[Lue lisää]

Mummoillen: Kikherneen joulu

×

Teksti ja kuvat: Kaisa Illukka

Kikhernetölkistä on moneksi: herneistä voi tehdä pataruokaa, mureketta, falafeleja tai nopeasti valmistuvia ja varioitavia hummuksia. Myös säilykeliemi eli aquafaba otetaan talteen ja siitä vatkataan jälkiruuaksi kuohkeat marenki-pavlovat, jotka toimivat myös joulupöydän keskustelunaiheena: ”Kuinka ihmeessä säilykeliemestä saa tällaista!?” Ja lopuksi itse purkki: pahvitetraa voi käyttää kynttilöiden tai saippuoiden valumuottina (Itsetehdyt joululahjat! Kynttilänpätkien hyötykäyttö!), metalliversiosta* puolestaan saa naulalla ja vasaralla rei’ittämällä kivan kynttilälyhdyn. Kyky olla heittämättä mitään hukkaan tuntuu nykyisin jopa uhanalaiselta taidolta, mutta kikhernepurkin kanssa sitä voi jälleen harjoitella!

*Kannustettakoon kuitenkin ostamaan ekologisempi pahvipurkki.

 

Pikkupavlovat puolukoilla ja joulukinuskilla eli iloista joulua kanoille!

(n. 9 kpl, sen verran mahtuu pellille kerralla)

Marengit

  • 1 dl säilykekikherneiden nestettä
  • 1 dl sokeria
  • (1 tl sitruunamehua)

Valuta kikherneiden neste kulhoon ja vaahdota se sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi (noin 5 minuuttia). Lisää sokeria (ja sitruunamehua) vähän kerrallaan ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää eli toiset 5 minuuttia. Kallista kulhoa: vaahto on valmista eli tarpeeksi jämäkkää, kun se ei valu yhtään.

Levitä lusikalla uuninpellille levitetylle leivinpaperille halkaisijaltaan 10 cm:n kiekkoja, joiden reunat ovat keskustaa korkeammalla. Jätä kiekkojen väliin hieman leviämisvaraa.

Paista eli kuivata marenkeja 100-asteisen uunin keskitasolla noin 1 t 30 min. Sammuta uuni ja anna marenkien kuivua jälkilämmössä vielä 1–2 tuntia. Valmiit marengit ovat keveitä ja irtoavat leivinpaperista. Jos valmiit, kuivat marengit kostuvat eli sitkistyvät huoneenlämmössä, voit ennen käyttöä kuivata niitä uudestaan tunnin verran.

Täyte

  • 1 tlk vaahtoutuvaa kookos-, soija- tai kaurakermaa
  • (vaniljasokeria)
  • puolukoita
  • kinuskikastiketta*

* Vegaaninen kinuskikastike: 2 dl kaura- tai soijakermaa, 2 dl fariinisokeria, ½ tl kanelia, 1 rkl vegaanista margariinia. Keitä fariinisokeria ja kermaa kattilassa tasaisesti sekoitellen noin 15 minuuttia. Seos on valmis, kun se muuttuu sakeaksi. Lisää joukkoon kaneli ja margariini.

Vaahdota kerma ja mausta se halutessasi vaniljasokerilla. Täytä marengit kermavaahdolla ja puolukoilla, valuta päälle kinuskikastiketta. Koristele marenki- tai piparimuruilla ja puolukanlehdillä.

Hummus pukeutuu jouluun

Kikhernepurkin nesteet on käytetty, ja jäljellä ovat itse herneet. Hummuksen perusohjetta voi varioida sekä suolaiseen että makeaan suuntaan maustetta vaihtamalla. Hummus sopii leipien, keksien, hedelmälohkojen, kuivattujen hedelmien tai juuressipsien seuralaiseksi, pikkujoulu-snäkseistä jouluaterian alkupaloihin.

Appelsiinihummus

  • 1 tlk kikherneitä
  • ½ dl appelsiinin mehua
  • appelsiinin kuorta raastettuna
  • ¼ tl juustokuminaa
  • ¼ tl jauhettua korianteria
  • ¼ tl suolaa
  • mustapippuria
  • 2 tl tahinia eli seesamitahnaa
  • ½ dl oliiviöljyä

Huuhtele ja valuta kikherneet. Purista appelsiinista mehu ja raasta kuori terävällä raastimella (älä raasta kitkerämpää valkoista osaa). Sekoita kaikki aineet sauva- tai tehosekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Lisää tarpeen mukaan appelsiinimehua ja oliiviöljyä mieleisesi koostumuksen saadaksesi.

Makea maapähkinähummus

  • 1 tlk kikherneitä
  • 3 rkl sokeroimatonta maapähkinävoita
  • 2 rkl vaahterasiirappia
  • 2–4 isoa, pehmeää ja kivetöntä taatelia
  • 3 rkl makeuttamatonta kasvimaitoa
  • 2 tl vaniljauutetta tai -sokeria
  • (1 ½ tl kanelia)

Huuhtele ja valuta kikherneet. Soseuta kaikki aineet sauvasekoittimella tasaiseksi.

Linkki artikkelin sivulle

Mummoillen: Sadonkorjaajan teehetki puutarhassa

Syyskesän aamuna mummoilija tekee lähimetsäkierroksen kantarelli- ja mustikkapaikoille, mukaan kerätään myös pieni paperipussillinen kanervankukkia. Rantalepikosta taitetaan muutama mesiangervonkukka. Luonnonystävä varoo poimimasta kukkahämähäkin kotikukkaa. Niitynpientareelta saadaan mukaan siankärsämöitä. Puutarhasta napataan vielä sipuli varsineen, pari kesäkurpitsaa ja
[Lue lisää]

Mummoillen: Sadonkorjaajan teehetki puutarhassa

×

Syyskesän aamuna mummoilija tekee lähimetsäkierroksen kantarelli- ja mustikkapaikoille, mukaan kerätään myös pieni paperipussillinen kanervankukkia. Rantalepikosta taitetaan muutama mesiangervonkukka. Luonnonystävä varoo poimimasta kukkahämähäkin kotikukkaa. Niitynpientareelta saadaan mukaan siankärsämöitä. Puutarhasta napataan vielä sipuli varsineen, pari kesäkurpitsaa ja sekalaisia yrttejä. Tervehditään kyläilemään tulleita naapurin kissoja ja ryhdytään keittiöhommiin. Iltapäivällä kutsutaan ystäviä käymään ja maistellaan tuoreita satoherkkuja omenapuun alla.

Kantarelli-kesäkurpitsaset (G)

10 kpl

Pohja

2 pienehköä kesäkurpitsaa

2 (keitettyä) perunaa

½ pkt vegaanista mozzarella-juustoa (esim. Chicca)

½ dl perunajauhoja

½ dl silputtua sipulinvartta tai ruohosipulia

persiljaa, oreganoa tai muita tuoreyrttejä maun mukaan

1-2 tl (yrtti)suolaa

mustapippuria

Täyte

3 dl kantarelleja

1 pieni sipuli

margariinia paistamiseen

1 dl vegaanista pestoa

½ pkt vegaanista mozzarellaa

Raasta kesäkurpitsat ja perunat, murustele mozzarella joukkoon, kippaa sekaan perunajauhot, sipulisilppu ja mausteet, sekoita massa, tarkista maku ja suola. Levitä pellille ohuita, noin puolen sentin paksuisia ja aluslautasen kokoisia lättyjä. Esipaista pitsapohjia 225°C:ssa 10–15 minuuttia. Paista sieniä ja sipulirenkaita pannulla, kunnes neste on haihtunut sienistä. Levitä esipaistetuille pitsoille täytteet: reilu teelusikallinen pestoa joka pohjalle, sieni-sipulipaistosta sekä murusteltua mozzarellaa. Paista uunissa vielä sen aikaa, kunnes juusto on sulanut.

Mustikkamurumuffinit

10 kpl

Taikina

2 ½ dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 dl sokeria

1 dl soijajugurttia

½ dl rypsiöljyä

½ tl jauhettua kardemummaa

1-2 dl mustikoita

Muruseos

1 dl mantelijauhoja

1 dl fariinisokeria

½ dl kaurahiutaleita

30 g vegaanista margariinia

Sekoita yhdessä kulhossa jauhot, leivinjauhe ja kardemumma, toisessa sokeri, jugurtti ja öljy. Yhdistä ainekset ja sekoita nopeasti, varo vatkaamasta liikaa. Lusikoi taikina kymmeneen muffinivuokaan (paperisiin tai muffinipellille), ripottele päälle mustikoita. Tee muruseos. Sekoita keskenään pehmeä margariini, mantelijauho, kaurahiutaleet ja fariinisokeri. Murustele seos nokareiksi muffinien päälle. Paista 200°C:ssa 20–25 minuuttia.

Mesiangervo-kaurapitsit (Ohje Katariina Vuoren kirjasta Kukkaisruokaa (2016).)

10 kpl

60 g margariinia

1–2 rkl tuoreita tai kuivattuja, silputtuja mesiangervon kukkia

1 dl sokeria

2 dl kaurahiutaleita

3 rkl vehnäjauhoja

½ tl leivinjauhetta

Sulata margariini kulhossa mikrossa ja sekoita kaikki aineet yhteen. Jaa pellille noin ruokalusikan kokoisia taikinanokareita, tasoita hieman. Jätä väliin reilusti tilaa, sillä taikina leviää uunissa laakeiksi kekseiksi. Paista keksejä 180-asteisessa uunissa 6-8 minuuttia kunnes niiden reunat ovat hieman ruskettuneet.

Luonnonkukkatee ja jäätee

Talvea varten kannattaa kerätä teeyrttejä. Hyviä perusteekasveja ovat muun muassa siankärsämö, kanerva ja nokkonen, ensin mainituista kerätään kukat, nokkosesta tuoreet versot ja nuoret lehdet. Ne kuivataan varjoisassa sisätilassa joko kimppuina tai lakanalle levitettynä. Lääkinnällisistä ominaisuuksistaan tunnettuja yrttejä, kuten mäkikuismaa ja mesiangervoa, kannattaa käyttää varoen. Mustaherukan ja mintun lehdet ovat hyvänmakuisia myös kuivattuina, mikäli niitä palstalta tai puutarhasta löytyy. Kuivatut kukat ja lehdet säilytetään erillisissä paperipusseissa tai purkeissa, niistä voi talven mittaan tehdä erilaisia teesekoituksia.

Poimittavaksi suositellaan nuoria, tuoreita ja hyväkuntoisia kasveja. Kerää villeinä kasvavia rauhoittamattomia kukkia ja kasveja puhtaalta ja mahdollisimman luonnolliselta paikalta. Kasvin kannalta on tärkeää kerätä samasta paikasta vain rajallinen määrä, jotta kasvu ei häiriinny. Kukat kerätään juuri niiden puhjettua kukkaan aurinkoisena, kuivana aamuna.

Tuoreet kukat silputaan ja haudutetaan kuumassa vedessä muutaman minuutin ajan. Juoman voi siivilöidä. Kuivattuja yrttejä haudutetaan 10–15 minuuttia. Sopiva annostus on ruokalusikallinen kuivattua yrttiteesekoitusta yhtä teekupposta kohti, tuoretta voi käyttää runsaammin.

Mainion janojuoman saat, kun jäähdytät hunajalla tai sokerilla makeutetun kukkaisteen (1 rkl/litra) ja nautit sen jääkaappikylmänä vaikkapa jääpalojen, sitruunaviipaleen tai tuoreen mintun kera.

Kiinnostavaa lisätietoa kasvien käytöstä: www.yrttitarha.fi

Linkki artikkelin sivulle

Ekaa kertaa vaeltamassa

Teksti: Maija Kaunismaa Kuvat: Maija Kaunismaa (Pinjan kuvat) ja Noora Kaukinen Luonto-liiton Varsinais-Suomen piiri järjesti kesällä 2016 vasta-alkajien vaelluskurssin. Kurssi sisälsi kolme luentokertaa, harjoitusretken Turun lähimaastossa sekä viiden yön vaelluksen Pallakselta Hettaan syyskuun alussa. Yksi
[Lue lisää]

Ekaa kertaa vaeltamassa

×

Teksti: Maija Kaunismaa
Kuvat: Maija Kaunismaa (Pinjan kuvat) ja Noora Kaukinen

Luonto-liiton Varsinais-Suomen piiri järjesti kesällä 2016 vasta-alkajien vaelluskurssin. Kurssi sisälsi kolme luentokertaa, harjoitusretken Turun lähimaastossa sekä viiden yön vaelluksen Pallakselta Hettaan syyskuun alussa. Yksi kurssilaisista oli ysiluokkalainen Pinja Ahlbom, joka lähti piirin kanssa vaeltamaan ensimmäistä kertaa elämässään.

– Olin jo pitkään halunnut oppia pärjäämään luonnossa. Etsiskelin tovin tällaista kurssia, johon alaikäiset pääsisivät mukaan, Pinja kertoo.

– En meinannut uskoa todeksi, kun törmäsin Luonto-Liiton kurssiin, joka oli kaiken lisäksi ilmainen. Ilmoittauduimme heti pikkusiskoni kanssa mukaan. Erityisen innoissani olin mahdollisuudesta päästä Lappiin.

Ennen kurssia monet vaellukseen liittyvät asiat askarruttivat mieltä. Vaikka Pinja on joskus ollut pari vuotta partiossa, kaikki suunnistamisesta teltan pystyttämiseen oli vierasta. Luennoilla käytiin läpi reitin suunnittelua, retkiruokailua, vesihuoltoa ja varusteita. Pinja sanoo, että ilman kurssia hän ei olisi lähtenyt yksin patikoimaan.

– Nyt uskaltaisin jo lähteä yksinkin vaellukselle, ainakin pienelle.

Rinkka selkään ja matkaan

Ennen Lapin vaellusta Pinjaa jännittivät käytännön asiat, kuten rinkan kantaminen ja se, kestääkö takki vettä. Vähän myös pelotti, että ei pärjäisikään mukana pitkällä vaelluksella. Jännityksestä huolimatta hän päätti lähteä, ja harjoitusretkellä yön yli Pinja pärjäsi siinä missä muutkin ryhmäläiset. Rahanmenostakaan ei tarvinnut huolehtia, kun selvisi, että varusteita saa lainaan Luonto-Liiton kautta.

– Kaikki oli tosi hyvin järjestetty, eikä äitiäkään lopulta jännittänyt päästää meitä, kun oli aikuisia mukana. Koulusta sai helposti vapaata, ja viikon rästihommat sai kuitenkin nopeasti kiinni, ysiluokkalainen toteaa.

Rinkastakin tuli lopulta kuin rakas ystävä.

– Vaelluksen lopussa en olisi enää halunnut luopua rinkasta, olin jo tykästynyt sen kantamiseen.

Vaelluksella Pallakselta Hettaan oli mukana kaksi ohjaajaa ja 10 hengen ryhmä. Puhtaan luonnon ja jylhien maisemien lisäksi parasta vaelluksella olivatkin muut ihmiset.

– Pääsimme siskon kanssa helposti mukaan porukkaan, vaikka olimmekin paljon muita nuorempia. Kaikki olivat samanhenkisiä ja kaikkien kanssa oli helppo tulla toimeen. Kun tutustuu uusiin ihmisiin, tutustuu samalla myös itseensä, Pinja pohtii.

Uni maittoi vaeltajalle

Teltassa Pinja nukkui hyvin. Vain ekana yönä oli vähän kylmä, kun lämpötila laski pakkaselle. Muuten uni maittoi aina päivän päätteeksi, kun tunturimaisemissa tuli käveltyä kymmenisen kilometriä päivittäin. Vaikeinta vaelluksella olikin herääminen ja aamurutiinit.

– Kotona voin käyttää heräämiseen monta tuntia, mutta vaelluksella piti olla aamuisin tehokas, jotta päästiin ajoissa liikkeelle.

Ruoatkin onnistuivat Pinjan omien sanojen mukaan yllättävän hyvin. Reseptit löytyivät netistä. Pinja oli kuivattanut kasviksia itse, mutta oli mukana pari pussipastaakin. Kasvisruoka on hänen mielestään helpointa retkiruokaa.

Vaelluskurssille lähteminen ei Pinjan mielestä vaadi muuta kuin kiinnostusta.

– Kyllä kurssille voi tulla kuka tahansa, joka pystyy kävelemään rinkka selässä. Vaellukselle lähteäkseen ei edes tarvitse omistaa mitään ihmeellisiä varusteita. Halvemmatkin versiot riittävät, ja varusteita saa helposti lainaan.

Pinja aikoo lähteä pian uudestaan vaeltamaan. Luonnossa tärkeintä hänelle on koskemattomuus ja rauha.

– Luonnossa on niin erilainen energia kuin kaupungissa. Ihmismieli rauhoittuu luonnossa.

Pinjan vinkit muille nuorille ensikertalaisille:
1. Jos kiinnostaa lähteä, niin lähde! Käytä hyväksi mielenkiinto, luontoon on aina hyvä lähteä.
2. Kannattaa pyytää apua ja kysellä: muut yleensä tietävät, vaikkei itse tietäisi. Ei kannata stressata liikaa.
3. Jos et heti uskalla olla yötä metsässä, niin lähde päiväretkelle vaikka sienestämään. Voit aloittaa pienestäkin.
4. Varusteiden hankinta voi olla kaoottista, kannattaa aloittaa pikkuhiljaa ja hyödyntää kirpputoreja ja lainausmahdollisuuksia.
5. Kunnon eväillä retkestä tulee paljon kivempaa, kun ei väsy. Mieluummin evästä mukaan liikaa kuin liian vähän.
Linkki artikkelin sivulle

Hiljaisia kohtaamisia pinnan alla

Sanotaan että Itämeri on lajistoltaan niukka. Eläin- ja kasviyksilöitä ja eloperäistä ainesta löytyy kuitenkin paljon. Matalan suolapitoisuutensa vuoksi meressämme elää niin makean kuin suolaisen veden lajeja. Moni laji elää sietokykynsä rajoilla ja on erityisen haavoittuvainen
[Lue lisää]

Hiljaisia kohtaamisia pinnan alla

×
Sanotaan että Itämeri on lajistoltaan niukka. Eläin- ja kasviyksilöitä ja eloperäistä ainesta löytyy kuitenkin paljon. Matalan suolapitoisuutensa vuoksi meressämme elää niin makean kuin suolaisen veden lajeja. Moni laji elää sietokykynsä rajoilla ja on erityisen haavoittuvainen ihmistoiminnan vaikutuksille. Sukella kanssamme pinnan alle lillumaan rasvakalan kanssa sekä leijumaan korvameduusan kera.

Lounatuuli puhaltaa väkevästi Itämeren rannikolla ja aallon harjat pärskyvät merenkävijää uhmaten. Hurjimmankin syysmyrskyn aikaan pinnan alla vallitsee hiljaisuus.

Rasvakala (Cyclopterus lumpus)

Kun kerran pääsee rasvakalan läheisyyteen, jättää se mieleenpainuvan muiston kohtaamisesta. Tätä merenpohjassa hyllyvää palleroa ei voi sekoittaa mihinkään muuhun lajiin. Kalan ruotsinkielinen nimi sjurygg viittaa kalan selkään ja kyljissä sijaitseviin kolmeen luukyhmyjen muodostaman harjanteeseen, jotka antavat kalan ruumiille seitsenkulmaisen vaikutelman. Vaikka rasvakalaa tavataan koko Itämeren alueella, sitä harvemmin näkee, sillä se nauttii hiljaisesta elosta yleensä pohjakiviin vatsapuolella sijaitsevalla imukupillaan kiinnityneenä.

Kutuaikaan rasvakala kuitenkin lähtee matalampiin vesiin lisääntymispuuhiin. Koiras muuttaa värinsä kokonaan komean punaiseksi, ja kutu tapahtuu matalampaan rantaveteen touko-kesäkuussa. Sitten koiras jää mätimunia tuulettelemaan muutamaksi kuukaudeksi, kunnes poikaset kuoriutuvat ja kiinnittyvät imukupeillaan vesikasvien suojaan. Syksyn saapuessa rasvakalakoiras siirtyy taas viileisiin vesiin.

 

Korvameduusa (Aurelia aurita)

Meressä hiljalleen leijaileva meduusa aiheuttaa helposti pelkoa. Suomen rannikko- ja saaristovesissä loppukesästä ja alkusyksystä sykkivää korvameduusaa ei kannata säikähtää. Se ei aiheuta ihmisen iholle palamisen kaltaista reaktiota Valtamerissä tavattavien polttiaiseläimiin lukeutuvien meduusojen tapaan.

Meduusat kasvavat suolapitoisuuden mukaan, joten saaristomeressä tavattavat meduusat jäävät läpimitaltaan vaatimattomiksi 10–15 sentin kokoisiksi. Eteläisemmällä Itämerellä suolapitoisuuden kasvaessa voidaan tavata jo 30 cm levyisiä yksilöitä. Valtameren meduusat leijuvat suurimmillaan jopa yli kahden metrin mittaisina.

Meduusat liikkuvat lähinnä tuulten ja merivirtojen mukana ajelehtien, mutta voivat myös uimakelloaan vuoroin supistaen ja ojentaen ohjata kulkuaan.

Suomen rannikoilla korvameduusat elävät elinmahdollisuuksiensa äärirajoilla. Ne ovat aitoja merieläimiä ja lisääntyvät vain lounaisimmilla rannikoillamme.

Lisääntymiseen vaaditaan hämmästyttävän monimutkainen tapahtumasarja. Neljä kaarevaa muodostumaa, jotka kuultavat korvameduusan pinnan läpi ovat eläimen sukuelimet. Koirailla sinipunaiset ja naarailla vaaleanpunaiset. Loppukesästä koiraat päästävät siittiönsä veteen. Hedelmöittyneet munat kehittyvät naaraan sisällä vapaana uiviksi toukiksi ja kiinnittyvät aikanaan kiinteälle alustalle. Vedessä toukka kasvaa polyypiksi ja kuroutuu nivelikkääksi. Lopulta polyypista irtautuu levymäisiä noin millimetrin kokoisia pikkumeduusoita, jotka kasvavat ja erilaistuvat uusiksi korvaeduusoiksi. Polyyppivaihe voi kestää useampiakin vuosia, kun taas meduusavaihe vain yhden kesän.

Se joka todistaa syksyllä korvameduusojen vaellusta, saa nähdä erikoisen näytelmän. Korvameduusat muodostavat yhtenäisen lautan, jossa yksittäiset kellot sykkivät. Kohtaamisesta tulee merellinen tanssi. Aallot eivät tunnu pinnan alla. On hiljaisuus ja rauha. Hetkeksi kaikki pysähtyy.

 

Linkki artikkelin sivulle

DIY: Solmeile t-paita seinälle

Makramee-solmeilulla vanha t-paita tai muu trikoovaate muuntuu sisustuselementiksi. Jo yhdellä perussolmulla ja sen muunnelmilla saat monenmoista jälkeä aikaan! Tarvikkeet: tarpeeton trikoovaate, sakset, kuiva puunoksa, (helmiä) Tee näin: Leikkaa vaate 1–2 cm leveäksi kaitaleeksi. Trikoo rullautuu
[Lue lisää]

DIY: Solmeile t-paita seinälle

×

Makramee-solmeilulla vanha t-paita tai muu trikoovaate muuntuu sisustuselementiksi. Jo yhdellä perussolmulla ja sen muunnelmilla saat monenmoista jälkeä aikaan!

Tarvikkeet: tarpeeton trikoovaate, sakset, kuiva puunoksa, (helmiä)

Tee näin:

  1. Leikkaa vaate 1–2 cm leveäksi kaitaleeksi. Trikoo rullautuu pyöreäksi kuteeksi vetämällä nauhaa pituussuunnassa. Pätki kude vähintään metrin mittaisiksi paloiksi – mitä pidemmät pätkät, sitä korkeamman työn saat tehtyä. Saumakohdat eivät rullaannu, joten katkaise pätkät niiden kohdalta tai ompele kohdat parilla pistolla rullalle.
  2. Kiinnitä parillinen määrä kuteenpätkiä puunoksaan kuvan 2 osoittamalla tavalla. Tällöin puusta roikkuu neljällä jaollinen määrä yksittäisiä naruja. Ripusta oksa seinälle erillisellä narulla solmimista varten.
  3. Sitten solmimaan! Kuvissa 3–5 on kuvattu tasosolmun tekeminen: ota työn neljä reunimmaista narua ja solmi reunanarut kahden keskimmäisen ympäri kaksi kertaa. Solmua kiristämällä ja hölläämällä saat siitä pienemmän tai suuremman. Voit tuplata solmun koon käyttämällä 8 narua (ks. pinkki työ). Verkkomainen kuvio syntyy, kun teet 2. kerroksen reunimmaisen tasosolmun reunasta laskien naruilla 3–6, ja seuraavan, kuten 1. kerroksella.
  4. Muuntelet koristetta helpoiten solmittavien pätkien määrällä ja pituudella. Voit myös punoa keskelle letin (musta työ), solmia kuteiden päihin solmut, pujottaa solmujen väliin helmiä tai leikata roikkuvat pätkät muotoon (pinkki työ). Lisää solmuja ja ideoita löydät somesta hakusanoilla makramee ja macrame!

 

Linkki artikkelin sivulle

KATSO MYÖS