Nuorten Luonto

Nuorten Luonto on Luonto-Liiton jäsenlehti, jota tekevät nuoret itse yhdessä lehdenteon ammattilaisten kanssa. NL paneutuu ympäristöasioihin ja aika paljon muuhunkin raikkaalla ja räväkällä otteella. Lehden kestoaiheita ovat ekoelämä ja kestävä kulutus, ympäristönsuojelu sekä luonnossa harrastaminen – kulttuuria unohtamatta. NL ilmestyy neljä kertaa vuodessa.


Nuorten Luonnossa nyt


Taidehaukka: Metsäretkellä Ateneumissa

Taidemuseon metsäretkellä ei voi poimia sieniä tai kelliä sammalikossa, mutta siellä näkee, millainen metsä voisi olla. Vanha suomalainen maalaustaide on osaltaan säilyttänyt metsämaisemia, jotka muuten unohtuvat kulttuurisesta muististamme. Teksti: Kaisa Illukka. Kuvitus: Suvi Suitiala Havahduin
[Lue lisää]

Taidehaukka: Metsäretkellä Ateneumissa

×

Taidemuseon metsäretkellä ei voi poimia sieniä tai kelliä sammalikossa, mutta siellä näkee, millainen metsä voisi olla. Vanha suomalainen maalaustaide on osaltaan säilyttänyt metsämaisemia, jotka muuten unohtuvat kulttuurisesta muististamme.

Teksti: Kaisa Illukka. Kuvitus: Suvi Suitiala

Havahduin aikoinaan kuvataiteilija Jussi Kiven toteamukseen kirjassaan Kaunotaiteellinen eräretkeilyopas (2010): ”Varmimmin ikihonkia näkeekin esimerkiksi Ateneumin taidemuseon kokoelmissa.” Tosiaan, yksittäisiä luonnonmuistomerkkejä saattaa maastossa vielä nähdä, mutta vanhat metsät ovat enää harvinainen poikkeus, eivätkä enää arkiympäristöämme. Sen sijaan Ateneumin taidemuseossa metsätilanne saattaa olla toisin päin.

Tein siis syksyllä Ateneumiin erityisen metsäretken.

Taidehistorian mukaan 1800-luvun sekä 1800–1900-lukujen vaihteen kansallisromantiikan luontomaalauksia tulisi katsoa maalareiden omaksumaa keskieurooppalaisen romantiikan maalaustyyliä ja luonnon esittämisen tapaa vasten sekä kansallisen identiteetin rakentamisprojektina. Suomi ainutlaatuisena metsäkansana kehiteltiin oppineissa fennomaanipiireissä tuolloin. Esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan (1865–1931) tai Pekka Halosen (1865–1933) maalausten sitkeänä seisova tai myrskyn murtama ikihonka voi toisaalta symboloida Suomea Venäjän pinteessä, mutta toisaalta olla tekijänsä jopa uskonnollinen tulkinta metsäkokemuksestaan. Tällä kertaa en kuitenkaan nyökytellyt virallisen taidehistorian mukana vaan katsoin maalauksia mahdollisina muistoina menneestä ja menetetystä metsästä. Tai: mitä voisi olla.

Werner Holmbergin (1830–1860) klassikko Maantie Hämeessä (1860) on luonnosteltu aikoinaan Tampereen seudun maastoissa ja maalattu Saksassa. Maalausta voi ajatella taiteilijan henkilökohtaisena kokemuksena, ei-dokumentaarisena metsäkuvana ja lisäksi saksalaisen romantiikan leimaamana luonnon ihannointina. Eikä Holmberg edes maalannut ihmisetöntä, täysin koskematonta maisemaa vaan oikeastaan luonnon ja kulttuurin rinnakkaiseloa. Lämpimän kesäpäivän pölyinen tiepahanen mutkittelee suurten petäjien välistä kohti kauempana siintäviä loputtomia metsätaipaleita. Vertaan maalauksen vanhaa hämäläistä tienlaitametsää usein kulkemaani Valtatie 13:een Savossa ja Etelä-Karjalassa, jossa näen lähinnä nuorta talousmetsää, taimikkoa ja hakkuualueita. Ne tekevät tienkulkijan silmän turtuneeksi ja mielen yksitoikkoiseksi. Kuka sellaisen maiseman haluaisi maalata ja miksi?

Silmäni kiipeillessä Ateneumin seinillä myös Holmbergin akvarellitutkielmat metsistä koskettivat kaikessa yksinkertaisuudessaan: niissä on salaperäinen siimes. Katsojan mieli alkaa kuvitella. Metsä on kerrostunut ja sen tilat ja suhteet ovat kiinnostavia. Metsässä kasvaa eri-ikäisiä ja erilajisia puita. Näitä metsäekologisia piirteitä katsoo nyt tietyn surumielisyyden läpi: miksei ole tämmöistä? Oliko 1800-luvullakaan? Olisiko romanttinen luonnonkuvaus enää mahdollista nykyään? Virtaako kuvien kauneus metsän muodoista, evoluution ihmeellisyydestä vai menetyksen surumielisyydestä? Tekee myös mieli maastoon vertailemaan, oliko Holmbergin maalauspaikoilla tosiaan niin jylhää kuin maalaukset uskottelevat. Puusto ja muu kasvisto lienevät jo muuttuneet, mutta entä jylhät kalliot lampineen (kuten maalauksessa Aihe Torisevalta, 1859)?

Toisaalla Järnefeltin kaskimaalaus eli Raatajat rahanalaiset (1893) tervehtii Ateneumin pääsalissa ja muistuttaa 1800-luvun metsämaisemien toisesta puolesta.

Nyt kotoilukeväänä jatkan siitä, mihin museossa syksyllä jäin. Kansallisgallerian omistamia teoksia voi katsella verkossa* laadukkaina kuvatallenteina, ja nähdä muun muassa sellaisiakin Holmbergin ja muiden metsänkuvaajien piirroksia ja luonnoksia, joita ei juuri koskaan näyttelyissä esitellä. Olen edelleen lumoutunut: joko Holmberg on taikuri puiden piirtäjänä tai sitten hänen kohteensa olivat uskomattoman hienoja jo itsessään. Myös Pekka Halosen ulkona, jopa -40 asteen pakkassäässä maalaamat talvimetsät saavat jatkamaan Jussi Kiven ajatusta: varmimmin myös lumitalvia näkee tulevaisuudessa Ateneumissa…

Kuvataiteemme ja visuaalinen kulttuurimme ovat täynnä vanhoja, mystisiä ja myyttisiä luonnonmetsiä. Mutta entä talousmetsiä? Innoittuuko kuvataiteilija niistä? Jäävätkö ne kulttuuriperintöömme, onko niillä ylisukupolvista merkitystä tai viehätysvoimaa?


Kansallisgallerian teokset metsineen osoitteessa: kansallisgalleria.fi
Linkki artikkelin sivulle

DIY: Amppeli trikoovaatteesta

Muunna nuhjuinen trikoovaate kauniiksi amppeliksi! Tässä kaksi hiukan erilaista ohjetta, tumma (a) helpoilla hevosenhäntäsolmuilla ja turkoosi (b) osittain makrameesolmeilulla. Teksti: Vilma Tammelin. Kuvat: Sofia Bister Tarvikkeet: vanha trikoovaate, sakset, kukkaruukku, (puunoksa) 1. Leikkaa vaatteesta 3
[Lue lisää]

DIY: Amppeli trikoovaatteesta

×

Muunna nuhjuinen trikoovaate kauniiksi amppeliksi! Tässä kaksi hiukan erilaista ohjetta, tumma (a) helpoilla hevosenhäntäsolmuilla ja turkoosi (b) osittain makrameesolmeilulla.

Teksti: Vilma Tammelin. Kuvat: Sofia Bister

Tarvikkeet: vanha trikoovaate, sakset, kukkaruukku, (puunoksa)

1. Leikkaa vaatteesta 3 cm leveää kaitaletta (kuva 2). Kude rullautuu venytettäessä. Pätki kaitaleesta 4 kpl vähintään yli 2 m (a) tai 3 m (b) mittaisia naruja. Taita ne kaksin kerroin.

2. a) Solmi narut taitetusta päästään yhteen hevosenhäntäsolmulla (amppelin pohja). Laita ruukku ylösalaisin pöydälle ja levitä 8 narua sen päälle. Tee 3 riviä solmuja niin, että solmit 2 vierekkäistä narua yhteen 5–10 cm päähän edellisistä solmuista. Toisen rivin solmut tulevat edellisten väliin, josta syntyy verkkomainen pinta. Kun solmuverkko peittää ruukun, käännä se oikein päin. Tee vielä yhdet solmut ruukun yläpuolelle. Solmi päät yhteen ripustimeksi. Leikkaa pohjan hapsut auki.

3. b) Kiinnitä 4 pätkää oksaan taitetusta päästään papinsolmuilla. Tee yläosaan tasosolmuilla (kuva 3) sellainen pinta kuin haluat. Vinkkejä löytyy NuLun numeron 3/2017 DIY-palstalta. Tee ruukkuosa samoin kuin a-ohjeessa. Jos haluat amppelin seinälle, tee ensin 4 keskimmäisellä narulla 2 solmua. Jatka sitten verkon solmimista kaikilla naruilla. Sovita ruukkua, solmi päät yhteen ja leikkaa hapsut tasaisiksi.

Linkki artikkelin sivulle

Taidehaukka: HYS! Kuunnellaan kasveja

Kuuset kuiskailevat ja haavat havisevat ainakin runollisissa tunnelmoinneissa, mutta mikäli tuuli ei kasvia liikuttele, eivätkö kasvit ole eliökunnan hiljaisinta ja hitainta väkeä? Kun ne eivät toimi ihmisaistien mittapuulla selkeästi, kasvit jäävät helposti passiiviseksi ja hiljaiseksi
[Lue lisää]

Taidehaukka: HYS! Kuunnellaan kasveja

×

Kuuset kuiskailevat ja haavat havisevat ainakin runollisissa tunnelmoinneissa, mutta mikäli tuuli ei kasvia liikuttele, eivätkö kasvit ole eliökunnan hiljaisinta ja hitainta väkeä? Kun ne eivät toimi ihmisaistien mittapuulla selkeästi, kasvit jäävät helposti passiiviseksi ja hiljaiseksi taustaksi.

Teksti: Kaisa Illukka Kuvitus: Suvi Suitiala

Viime vuosina ainakin sekä kasvitieteilijä Stefano Mancuso että metsänhoitaja Peter Wohlleben ovat pohtineet suosituissa, suomennetuissakin kirjoissaan kasvien tietoisuutta, älykkyyttä ja ääniä. Wohlleben kuvaa puiden viestisysteemiä, jolla ne varoittavat toisiaan paitsi kemiallisesti, myös naksahtelemalla. Hän kertoo Länsi-Australian yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jossa aina 220 hertsin taajuutta kuullessaan kasvien juurten kärjet kääntyivät äänen tulosuuntaan. 

Myös taiteilijat ovat kiinnostuneet kasvikunnan äänimaailmasta. Ääni itsessään on vertauskuvallinen. Se kertoo sekä yksilöllisyydestä, ”omasta äänestä” että poliittisesta toimijuudesta demokratiassa, jossa kullakin on yksi ääni. Puut tai muut eliöt eivät saa osallistua ihmisten politiikkaan, vaikka se koskisi radikaalisti niiden oloja, kuten hakkuut tai muut elinolomuutokset. 

Useammatkin nykytaiteilijat ovat siis ottaneet asiakseen antaa kasveille toimijuuden tai äänen, tai ainakin leikkisästi virittää sitä otollisempaan muotoon ihmisten korville. Kokeellisista sävellyksistään tunnettu John Cage (1912–1992) oli edelläkävijä myös kasvimusisoijana soitellessaan vahvistimeen kytkettyjä kaktuksia jo vuonna 1984. Cage palasi mieleeni tutustuessani ennen joulua helsinkiläisessä galleriassa Johannes Vartolan ja Eero Yli-Vakkurin Bifi Studioon, jossa kävijä sai itsekin soittaa erilaisia jalostamattomia ja jalostettuja puumateriaaleja. Taiteilijoiden rakentamasta ”levystöstä” sai valita muun muassa pahvi-, vaneri- tai oikean puukiekon levysoittimella pyöritettäväksi ja soittaa sitä esimerkiksi kävyllä! Teoksen nimen bifi tuli käsitteestä biological fidelity viitaten biologiseen äänentoistoon.

Saman gallerian kellariin oli taiteilija Lauri Linna rakentanut mimosa-tuntokasveille sensorinäppäimistön, jolla ne pystyivät ohjailemaan tapahtumia. Mimosat saattoivat siis liikkuessaan painella lehdillään herkkiä sensorinappeja, jotka käynnistivät muun muassa ääniä. Linna pohti, mahtaako kasvi havaita yhteyden liikkeensä ja tilan (äänen) muutoksen välillä ja millaisia tila-asioita kasvi ylipäänsä havaitsee.

Taiteilijapari Kalle Hammin ja Dzamil Kamangerin The Immigrant Garden -projektissa on kartoitettu kasvien muuttoliikkeitä pitkin maailmaa, ja he ovat tehneet myös aiheeseen liittyvän ääniteoksen. Kasviäänityksiä varten taiteilijat tutkivat erilaisia kasvien elektrofysiikan mittaukseen liittyviä tekniikoita luodakseen kasveille eräänlaisen ääniauran. Teoksessa kyseenalaistettiin kasvien olemus mykkinä ja järjettöminä olentoina joilla ei ole tunteita. 

Hieman samalla tavalla monitaiteisen ja -tieteisen Fern Orchestra -ryhmän instrumentteina toimivat kasvit ja mikro-organismit. Ryhmä on tutkinut Plant Series -teoksissaan muun muassa fotosynteesiä, suljettua biosfääriä ja kasvien aisteja. Esimerkiksi teoksessa Kasvijamit kävijät pääsevät soittamaan ja tanssimaan viherkasvien kanssa.

Viherpeukalot tietävät, että huonekasveille jutteleminen tekee niille ja miksei itsellekin hyvää. Tässä vuoropuhelussa ihminen antaa hiilidioksidia ja kasvi vastaa hapella, ja molemmat tykkäävät. Mutta mitä jos näkymättömien kaasujen vaihdon sijaan kuulisimmekin kasvien äänen? Katsoisimmeko huonekasvia tai pihapuuta enää samoin? Saisivatko ne hitusen enemmän yksilöllisyyttä? 

Linkki artikkelin sivulle

Kesälomalla vapaaehtoistöihin

Perinteisen lomailun sijaan moni lähtee matkalle tekemään vapaaehtoistyötä. Kesälomaviikon tai vaikkapa vain viikonlopun voi viettää mukavasti talkooleirillä maiseman- ja luonnonhoidon parissa. Teksti: Milla Aalto Kuvat: Antti Salovaara Vapaaehtoistyömatkalle voi suunnata miltei mihin tahansa maailman kolkkaan, mutta
[Lue lisää]

Kesälomalla vapaaehtoistöihin

×

Perinteisen lomailun sijaan moni lähtee matkalle tekemään vapaaehtoistyötä. Kesälomaviikon tai vaikkapa vain viikonlopun voi viettää mukavasti talkooleirillä maiseman- ja luonnonhoidon parissa.

Teksti: Milla Aalto Kuvat: Antti Salovaara

Vapaaehtoistyömatkalle voi suunnata miltei mihin tahansa maailman kolkkaan, mutta verraton valinta on jäädä Suomeen ja löytää omannäköinen tapa viettää lomaa auttamisen ja suojeluprojektien parissa.

Aktiivilomalle luonnonhoitotalkoisiin

Talkooleirit ovat ihanteellisia aktiivilomailun ystäville, sillä työ on fyysistä ja paikoin rankkaakin.
Talkootyöpäivät vietetään ulkona luonnossa ahkeroiden ja myös mahdollinen vapaa-aika täyttyy helposti
ulkoiluaktiviteeteilla. Talkooleiriläisenä voi päästä viettämään aikaa hienoissa luontokohteissa, joissa vieraileminen ei muuten ole aivan yksinkertaista. Suomen luonnonsuojeluliiton ja Metsähallituksen maisemanhoitotalkoot Saaristomeren kansallispuistossa vievät etäisille saarille, joille ei pääse reittiliikenteellä. Mannersuomalaiseen luontoon tottuneelle silmälle Saaristomeren maisemat voivat näyttää suorastaan eksoottisilta, ja talkoovoimin hoidettavat perinnebiotooppikohteet lukeutuvat Suomen arvokkaimpiin.

Saaristomeren kansallispuiston talkooleireillä ennallistetaan perinnebiotooppeja ja ylläpidetään niille
tyypillistä maiseman avoimuutta esimerkiksi niittämällä, haravoimalla ja raivaamalla kasvillisuutta.
Perinnebiotoopit ovat perinteisen pienimuotoisen karjan laidunnuksen myötä syntyneitä elinympäristöjä,
joiden lajisto on uhanalaistunut maatalouden ja maankäytön muutoksien takia. Suojelutyön tärkeimpiin
keinoihin kuuluu maiseman pitäminen avoimena.

Saaristomeren talkookohteista legendaarisin on varmasti Jungfruskär, Suomen läntisin saari ennen
Ahvenanmaan saaristoa. Aavan ulapan ympäröimällä saarella on tehty luonnonhoitotyötä jo 30 vuoden
ajan. Työn tulokset näkyvät maisemassa. Jungfruskärin 60 hehtaarinen perinnemaisema-alue kukoistaa
talkoiden ansiosta, ja saari on arvokas geenipankki monelle muualla maassa vähiin käyneelle eliölajille.
Jungfruskärille omaleimaisia, katoamisuhan alla olevia lehdesniittyjä on kuitenkin tarpeen edelleen hoitaa
vuosittain, joten jokakesäiset talkooleirit jatkuvat.

Maisemanhoitotalkoita Saaristomeren kansallispuistossa pidetään sekä keväällä että kesällä.
Huhti-toukokuun vaihteen leireillä aherretaan hakametsien ja niittyjen kevätsiivouksen parissa. Heinäkuun leireillä tehdään heinänkorjuuta lehdesniityillä. Leirien ohjelmassa on talkootyön lisäksi myös retkeilyä. Iltaisin päästään saunomaan. Leiriläiset majoittuvat sisätiloissa, ja leirikokki huolehtii muonituksesta.

Ilmoittaudu talkooleirille Saaristomeren kansallispuistoon: sll.fi/varsinais-suomi/2020/01/02/kesan-2020-talkooleirit.

Eläinsuojelutyötä ja maatilan askareita

Eläinten parissa puuhailusta ja eläinoikeusasioista kiinnostuneille on tarjolla loistava mahdollisuus tehdä
vapaaehtoistyötä Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä. Somerolla sijaitseva keskus ottaa vastaan vapaaehtoisia
auttamaan eläinten hoidossa ja maatilan töissä. Tuulispään toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, joten
vapaaehtoistyöntekijöiden panos on hyvin tärkeä.

Tuulispää on maatila- ja tuotantoeläinten turvakoti. Pian kymmenen vuotta toimineella tilalla asuu
vakituisesti kuutisenkymmentä eläintä: hevosia, lampaita, vuohia, sikoja, lehmiä, kanoja, ankkoja, kaneja,
kissoja, koiria ja sinikettuja. Joukossa on niin eläkepäiviään viettäviä, aiempia käyttöeläimiä kuin teuraaksi
joutumiselta pelastettuja tuotantoeläimiä. Tuulispään toiminnan tarkoituksena on auttaa eläimiä ja tarjota niille turvallinen loppuelämän koti, jossa ne saavat toteuttaa lajityypillisiä tarpeitaan. Konkreettisen auttamistyön ohella Tuulispää tekee työtä myös laajemmin eläinten oikeuksien edistämiseksi. Eläinsuojelukeskuksen taustalla toimii Eläinsuojeluyhdistys Tuulispää ry.

Vapaaehtoiseksi Tuulispäähän voi hakea ympäri vuoden yhdistyksen verkkosivuilta löytyvällä
hakulomakkeella. Vapaaehtoisilta edellytetään täysi-ikäisyyttä sekä fyysistä että psyykkistä valmiutta
annettujen tehtävien suorittamiseen ja ryhmässä työskentelyyn.

Tuulispäähän otetaan vapaaehtoisia työtilanteen mukaisesti. Vapaaehtoiset majoittuvat vaatimattomissa
tiloissa ja jakavat usein huoneen muiden työntekijöiden kanssa. Majoitus- ja ruokakulujen kattamiseksi
vapaaehtoiset maksavat viiden euron ruokamaksun jokaiselta keskuksessa viettämältään vuorokaudelta.
Uudet vapaaehtoiset saavat kahden viikon perehdytyksen, ja kaksi viikkoa onkin vähimmäisaika, johon
vapaaehtoiseksi Tuulispäähän hakevien on sitouduttava. Tuulispäähän voi kuitenkin tulla myös tekemään
talkootöitä lyhyempinä jaksoina esimerkiksi rakennusprojekteihin. Paikkaan pääsee tutustumaan kesäisin
avoimien ovien päivinä, mutta muuten tila ei ole avoinna yleisölle.

Hae vapaaehtoiseksi Eläinsuojelukeskus Tuulispäähän: tuulispaa.org/vapaaehtoistyo.

Supersuosittu paimenen virka

Pääsy Metsähallituksen lammaspaimenviikoille on monen luonnonystävän kesälomahaave. Paimenviikoissa yhdistyvät sekä arvokas luonnonhoitotyö että eläinten kanssa askarointi. Kansallispuistoissa ja muilla suojelualueilla toteutettavilla paimenviikoilla vapaaehtoiset saavat viettää päivänsä lampaita tai muuta laidunkarjaa kaitsien ja luonnossa oleillen. Paimenviikoista on tullut niin suosittuja, että paikat arvotaan ilmoittautuneiden kesken.

Metsähallitus hoitaa suojelualueittensa perinnemaisemia mahdollisuuksien mukaan karjanlaidunnuksella.
Tänä vuonna laidunnuskohteita, joihin vapaaehtoiset voivat päästä paimeniksi, on peräti 15 eri puolilla
Suomea aina Hämeestä Utsjoelle asti. Kohteet ovat luonteeltaan hyvin erilaisia niin ympäristön,
majoituksen kuin eläintenkin osalta, mutta paimenen tehtävät ovat kutakuinkin samat.

Paimenena pääsee viikoksi vahtimaan lampaita, lehmiä tai hevosia. Paimenen askareisiin kuuluu eläinten
hyvinvoinnin valvominen, juomaveden vaihtaminen, lauman siirtäminen laitumelta toiselle sekä eläinten
laskeminen, jotta pysytään selvillä niiden olinpaikasta ja löydetään mahdolliset karkulaiset. Lisäksi paimenet voivat halutessaan osallistua myös muihin kohteen askareisiin, kuten retkeilyrakenteiden kunnostamiseen tai vieraslajitorjuntaan.

Metsähallituksen työntekijät perehdyttävät uudet paimenet, eikä aiempaa kokemusta vastaavanlaisesta
työstä edellytetä. Paimenet majoittuvat laidunten tuntumassa yksinkertaisissa vuokramökeissä, joihin
mahtuu tavallisesti useampikin majoittuja, joten mukaan paimenviikolleen voi ottaa vaikkapa kavereita tai
perheenjäseniä. Joillekin kohteille saa tuoda omia lemmikkejäkin. Viikkojen ajankohdat vaihtelevat
laidunnustarpeen mukaan.

Ensimmäiset viikot ovat tavallisesti toukokuussa ja viimeiset syyskuussa.
Paimenviikkojen hinnat vaihtelevat 400–550 euron välillä.

Tutustu paimenviikkoihin: luontoon.fi/vapaaehtoistoiminta/paimenviikot

 

Linkki artikkelin sivulle

Itämeri – merellisen seikkailun aarreaitta

Ainutlaatuinen Itämeri tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia retkeilyyn Suomessa ja ulkomailla. On siis aika pakata reppu ja aloittaa seikkaileminen! Teksti: Juuli Lehtinen Kuvat: Aino Huotari, Juuli Lehtinen ja Merileena Reunanen Moni matkustaa kaukomaille hienojen maisemien ja merellisen
[Lue lisää]

Itämeri – merellisen seikkailun aarreaitta

×

Ainutlaatuinen Itämeri tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia retkeilyyn Suomessa ja ulkomailla. On siis aika pakata reppu ja aloittaa seikkaileminen!

Teksti: Juuli Lehtinen
Kuvat: Aino Huotari, Juuli Lehtinen ja Merileena Reunanen

Moni matkustaa kaukomaille hienojen maisemien ja merellisen tunnelman perässä, vaikka kotimaamme on täynnä toinen toistaan kauniimpia retkikohteita pariksi tunniksi tai pariksi päiväksi. Jos haluat tänä vuonna lentämisen sijaan pakata repun ja lähteä ihmettelemään ainutlaatuisen Itämeren aarteita, voit aloittaa seuraavista kohteista. Useat kohteet on mahdollista saavuttaa julkisilla kulkuneuvoilla ja mikä parasta, monissa niistä voit yhdistää luontoelämyksen kulttuurikokemukseen! Mukana myös ulkomailta poimitut bonuskohteet, joissa voit piipahtaa reilausreissulla tai road tripillä.

Merenkurkun saaristo

Vaasan ympäristössä voit ihailla häikäisevän kaunista maailmanperintökohdetta, Merenkurkun saaristoa, ja käydä ihmettelemässä Suomen pisintä Raippaluodon siltaa. Voit kävellä lukuisilla luontopoluilla, kuten neljän kilometrin Bodvattnetin kierroksella ja ihailla maankohoamisen muotoilemaa maisemaa näkötornissa. Jos kaipaat luontoelämystä varten pidempää reittiä ja enemmän haastetta, kokeile esimerkiksi Västerön keskivaikeaa 14 kilometrin vaellusreittiä tai jotakin vain vesiteitse saavutettavista reiteistä. Opastuksesta nauttiville Merenkurkussa on tarjolla erilaisia ohjattuja kierroksia esimerkiksi melojille ja lintuharrastajille.

Kohteet ovat saavutettavissa oman auton lisäksi myös Vaasan kaupungin julkisen liikenteen avulla.
Hankkiudu ensin esimerkiksi junalla tai bussilla Vaasaan ja hyppää sitten paikallisliikenteen bussiin,
joista löydät lisätietoa Vaasan kaupungin verkkosivuilta. Tarkempia reittejä ja lisätietoja voit lukea
muun muassa osoitteesta luontoon.fi/merenkurkku.

Porkkalanniemi

Moni on kuullut Porkkalanniemen nimen mainittavan yläkoulun historian tunneilla, koska toisen maailmansodan aikana sillä oli tärkeä turvallisuuspoliittinen asema. Nykyisellään se on myös oivallinen retkeilypaikka niin tähtitieteestä, linnuista, melonnasta, telttailusta kuin kalastuksesta kiinnostuneille meriluonnon ystäville. Niemi sijaitsee Kirkkonummella tunnin ajomatkan päässä Helsingistä ja mikä parasta, sinne pääsee myös julkisilla kulkuneuvoilla. Ympäri niemeä voit löytää rauhallisia paikkoja lintujen tai tähtien tarkkailuun pois kaupungin vilinästä ja törmätä muihinkin Itämeren kainalossa eläviin lajeihin. Metsän siimeksestä löytyy monenlaisia polkuja sekä taukopaikkoja eväshetkiä ja yöpymistä varten.

Kohteeseen pääsee omalla autolla Turun seudulta moottoritietä ja Helsingin seudulta kehäteiden sekä tien 51 kautta. Pääkaupunkiseudulta Porkkalanniemeen on vaivatonta kulkea linja-autolla Kirkkonummen kautta. Lisätietoa reiteistä ja alueen taukopaikoista saa esimerkiksi osoitteesta retkipaikka.fi/porkkala.

Seilin saari

Seilin saari on mystisessä maineessa muun muassa lepraparantolahistoriansa vuoksi, mutta se ansaitsee maininnan myös yhtenä maamme hienoista luontoretkikohteista. Tutkimuskäytössä vuosikymmeniä olleen saaren luonto on ihmisen muovaamaa ja siellä elää monia katoavien ketojen ja hakamaiden harvinaisia lajeja, joita esimerkiksi kasveista tai perhosista kiinnostunut reissaaja voi tutkailla lähemmin.

Perinnemaisema meren syleilyssä on itsessään hyvä syy nähdä Seili, ja toisaalta vierailuun voi yhdistää myös kulttuuria osallistumalla esimerkiksi opastetulle kierrokselle, joka käsittelee saaren historiaa, luontoa sekä nykyistä käyttöä.

Saarelle pääsee helpoiten yhteysaluksilla Turusta ja Nauvosta. Turusta saarelle pääsee helposti ilman omaa autoa, sillä yhteysalukset lähtevät vain 1,5 kilometrin päästä Turun keskustasta. Yhteysalukset liikennöivät kesäkaudella joka päivä ja talvellakin säännöllisesti. Lisätietoa saaresta saat osoitteesta visitseili.fi.

Kaunissaari

Moni mieltää Suomenlahden ulkosaariston suvessa, Pyhtäällä kukoistavan Kaunissaaren veneilijöiden paratiisiksi, mutta siellä on paljon nähtävää myös retkeilijälle. Siellä tutkijaansa odottavat kalastajakylän lisäksi lumoavat hiekkarannat, jääkauden muovaamat muinaisrannat, jalojen lehtipuiden viehätys ja mielenkiintoiset lintuvieraat, joiden muuttoa saarelta on helppo seurata. Nähdäkseen lisää kauniita ketoja ja rantaniittyjä voi vierailla Kaunissaaren eteläpuolella sijaitsevassa Ristisaaressa, joka kuuluu Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon. Kansallispuistosta löytyy myös kaunis Mustaviirin kulttuuriluontopolku.

Kotkan edustalla sijaitsevalle harjusaarelle pääsee Kotkasta yhteysaluksilla, eli se on myös autottoman seikkailijan ulottuvilla. Tietoa yhteysaluksista sekä alueen luonnosta löydät osoitteesta kaunissaari.fi.

Tammisaaren saariston kansallispuisto

Tammisaaren saariston kansallispuisto tarjoaa patikoijalle muiden kohteiden tavoin kaunista
meriluontoa, lintuja ja perinnemaisemaa, mutta myös ikivanhoja metsiä sekä mahdollisuuden
törmätä harmaahylkeeseen tai itämerennorppaan. Kulkua kansallispuiston alueella on osin rajoitettu
elinympäristöjen suojelemiseksi, joten esimerkiksi toiseksi suurimman Jussarön saaren länsipuolella
voit ihailla luontoa vain luontopolulta. Alueella on useita eri luontopolkuja sekä mahdollisuus yöpyä
luonnon helmassa.

Kohde on hieman haastavampi saavuttaa, mutta ehdottomasti sen arvoinen. Kansallispuistoon pääsee tutustumaan helpoiten omalla tai vuokratulla venekyydillä, jonka jälkeen voi heittää repun olalle ja jalkautua päiväksi tai useammaksi. Lisätietoja reiteistä, palveluista ja saavutettavuudesta löydät osoitteesta luontoon.fi/tammisaarensaaristo.

Kaikki nähty Suomessa? Ei hätää!

Jos olet kolunnut jo kaikki oman maamme helmet, voit suunnata seuraavaksi esimerkiksi Saksan
upealle Rügenin saarelle, Puolan Helin niemimaalle tai Ruotsin useisiin henkeäsalpaaviin merellisiin
kansallispuistoihin. Rügenin saarella retkeilijää odottavat muun muassa Jasmundin luonnonsuojelualue, pyökkimetsät ja vaaleana hohtavat jylhät kalkkikivijyrkänteet. Alue on ehdottomasti turistikohde, mutta suomalaisia siellä ei kuhise. Helin niemimaa taas on Euroopassa kiehtova kohde, sillä se on kapeimmillaan sata metriä leveä, noin 35 kilometriä pitkä hiekkakynnäs, jota reunustavat hienot hiekkarannat. Merellisestä ilmapiiristä nauttimisen lisäksi retkeilijä voi poiketa hylkeiden pelastamiseen erikoistuneessa luontokeskus Fokariumissa.

Myös lähempää naapurimaastamme Ruotsista löytyy useita hienoja kansallispuistoja, jotka sivuavat
Itämerta. Sellaisia ovat esimerkiksi Skuleskogenin, Ängsön, Blå Jungfrunin ja Stenshuvudin
kansallispuistot lehtimetsineen, muinaisrantoineen ja kukkuloineen. Jos innostuit suunnittelemaan
reissua johonkin näistä kohteista, hyvä sivusto ulkomailta löytyvien kohteiden tarkempaan
tutkimiseen on esimerkiksi tripadvisor.fi.

Meren rantaa Vaasassa

Linkki artikkelin sivulle

Kun yhteinen metsä palaa

Amazonin metsäpalot huolettavat ihmisiä – eikä syyttä. Sademetsien tuhoaminen uhkaa ilmastoa, kokonaisia ekosysteemejä ja alkuperäiskansojen oikeuksia. Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan poliittisia päätöksiä ja kansalaisaktiivisuutta. Teksti: Aino Huotari Kuvitus: Matleena Kehus Brasiliassa Amazonin sademetsissä riehuvat tulipalot eivät
[Lue lisää]

Kun yhteinen metsä palaa

×

Amazonin metsäpalot huolettavat ihmisiä – eikä syyttä. Sademetsien tuhoaminen uhkaa ilmastoa, kokonaisia ekosysteemejä ja alkuperäiskansojen oikeuksia. Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan poliittisia päätöksiä ja kansalaisaktiivisuutta.

Teksti: Aino Huotari Kuvitus: Matleena Kehus

Brasiliassa Amazonin sademetsissä riehuvat tulipalot eivät ole uusi ilmiö, mutta vuoden 2019 elokuussa ne tuntuivat saaneen uuden vaihteen silmään. Vaikka metsää poltetaan myös muualla Etelä-Amerikassa, kriisin painopiste on Brasiliassa. Bensaa liekkeihin kaataa tammikuussa 2019 virkaan astunut presidentti Jair Bolsonaro. Alueen tapahtumiin perehtyneen Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen apulaisprofessori Markus Krögerin mukaan kyseessä on laaja-alainen sosioekologinen kriisi, jonka ratkaisematta jättäminen voi johtaa useiden ekosysteemien romahdukseen maailmanlaajuisesti.

Ekologinen peruspilari

Tämänhetkiset metsäpalot erottuvat Krögerin mukaan nopeutensa, laajuutensa ja niitä ympäröivän poliittisen ilmapiirin muutoksen vuoksi.

– Näin nopeaa kasvua ei alueella ole ennen nähty. Palot ovat kolminkertaistuneet aiempiin metsäpaloihin nähden. Taustalla vaikuttaa Brasilian valtion politiikan muutos.

Kröger palaa 70- ja 80-luvuille, jolloin metsää hävitettiin myös suuria määriä. Ero aiempiin vuosikymmeniin on kuitenkin siinä, että hakkuissa ollaan nyt saapumassa lähelle käännekohtaa, peruuttamatonta kriittistä pistettä, jolloin sademetsässä tehtyjä tuhoja ei voida enää pysäyttää. Ennusteiden mukaan jo 20–25 prosentin tuhot voivat olla sademetsän kannalta katastrofaalinen käännekohta.

– Tutkijat ovat mallintaneet tätä käännekohtaa jo 70-luvulta, mutta kukaan ei tarkalleen tiedä, milloin sademetsä alkaa häviämään itsestään. Nyt metsää on hakattu lähelle 20 prosenttia. Amazon tuottaa valtaosan omista sateistaan ja aiemmin se on ollut kosteuden takia hankala sytyttää. Amazonin sademetsät ovat ekologinen peruspilari, jolla on suuri merkitys muiden maiden ekosysteemeihin, kuten Arktikseen.

Amazonin alueen metsäkadolla voi olla globaalisti kaoottiset seuraamukset.

– Metsät ja meret imevät itseensä lämpöä ja viilentävät ilmastoa. Jos Amazonilla jo nyt alkanut savannoituminen jatkuu ja kiihtyy Amazonin itä- ja keskiosissa, sille voi käydä kuten Saharan alueelle. Satelliittikuvissa näkyy, kuinka Sahara on aiemmin ollut metsää, joka sittemmin on esimerkiksi ylilaidunnuksen ja ilmastonmuutoksen vaikutuksesta vähitellen aavikoitunut.

Jos metsäpaloja ei saada kuriin, sademetsän kyky sitoa hiilidioksidia ilmasta heikentyy radikaalisti. Otsikoissa usein vilahtelevaan väitteeseen Amazonin sademetsistä maailman keuhkoina Kröger suhtautuu kuitenkin kriittisesti.

– Kyse on pikemminkin alueen synnyttämistä sateista niin paikallisesti kuin koko Etelä-Amerikan alueella. Amazonin sademetsä on tärkeä ekosysteemi, sillä se viilentää ilmastoa maailmanlaajuisesti. Tämän systeemin rikkoutumisen vaikutukset ovat vakavia ekosysteemien ja ilmastonmuutoksen kannalta ja siksi siitä pitäisi puhua enemmän.

Tuhon kasvot

Vuonna 2019 kiihtyneet metsäpalot voidaan jäljittää suoraan maan nykyiseen presidenttiin, Jair Bolsonaroon, ja hänen politiikkaansa. Kröger korostaa, että kyse on pitkälti Bolsonaron valinnasta ja sitä seuranneista tapahtumista.

– Bolsonaro oli protestiehdokas aiemmin hallinneita vastaan, jolle vaalien alla ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa. Vaaleissa tapahtui paljon vääryyksiä ja tulos olisi pitänyt mitätöidä. Bolsonaron puheita, jotka lietsovat väkivaltaan ja laittomuuksiin, pitäisi tutkia laittomuuksina, mutta tätä ei tapahdu. Hän saa tukea politiikalleen Brasilian uusilta pentekostaalisilta uskonryhmiltä, jotka tukevat metsien hävittämistä.

Vuosien 2004–2011 aikana Brasiliassa saatiin metsäkadon torjumiseksi aikaan valtavia edistysaskelia: luotiin reservaatteja ja ympäristösuojelualueita, ja laittomia metsähakkuita saatiin kuriin poliisivoimien valvonnan avulla. Kröger kertoo, että nyt kaikki tuo kehitys on tuhottu.

– Tuhot alkoivat jo vuonna 2012, jolloin metsälakia heikennettiin esimerkiksi niin, että se mahdollisti laittomien metsänhakkuiden kautta kaapattujen maiden laillistamisen maakeinottelijoille. Keskelle Amazonin sademetsäaluetta alettiin myös rakentaa valtavaa Belo Monten patoa, joka rakennettiin laittomasti alkuperäiskansojen maille. Patohankkeen työntekijät jäivät alueelle ja jatkoivat maan luvatonta valtausta, jonka seurausta myös tällä hetkellä käynnissä olevat tulipalot ovat. Pato on juuri valmistunut, mutta sitä ei voida käyttää, koska vettä ei ole riittävästi.

Bolsonaro ei peittele asennettaan luonnonsuojelijoita kohtaan. Krögerin mukaan voidaan puhua suoranaisesta vihasta. Hyvänä esimerkkinä hän nostaa esille presidentin tavan suhtautua luonnonsuojelulain rikkomiseen.

– Hän on suoraan todennut, ettei ympäristölaista tarvitse välittää, eikä esimerkiksi lain rikkomisesta johtuvia sakkoja tarvitse maksaa. Bolsonaro on saanut itsekin sakon luvattomalla alueella kalastamisesta. Vastaukseksi hän erotti sakon hänelle langettaneen virkamiehen ja mitätöi sakon. Tästä lähtien hän on ollut henkilökohtaisella ristiretkellä luonnonsuojelua kohtaan, josta hän puhuu vasemmistolaisena tai globalistisena juonena. Bolsonaro on väittänyt, että ympäristöjärjestöt olisivat sytyttäneet Amazonin palot.

Rikos alkuperäiskansoja kohtaan

Luonnon monimuotoisuuden katoaminen ja vaikutukset ilmastoon vaikuttavat erityisesti Amazonin alkuperäiskansoihin. Vuonna 2007 144 maata allekirjoitti Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) alkuperäiskansojen oikeudet takaavan julistuksen: Brasilia on yksi sopimuksen allekirjoittaneista maista. YK:n mukaan julistus tarjoaa universaalit standardit alkuperäiskansojen hyvinvoinnin ja oikeuksien takaamiseksi. Julistus pitää sisällään kulttuuria ja identiteettiä koskevia oikeuksia: valta taloudellisessa, yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa kehityksessä pitäisi olla alkuperäiskansoilla itsellään.

Julistuksen rohkaisemaa ”harmoniaa ja yhteistyöhön kannustavaa suhdetta valtion ja alkuperäiskansojen välillä” on kuitenkin vaikea löytää Bolsonaron toteuttamasta politiikasta. Kansainvälinen Amnesty International on vieraillut vuoden 2019 huhtikuun jälkeen ainakin neljän eri alkuperäiskansan alueella Amazonin sademetsässä. Järjestön haastattelujen pohjalta saadut havainnot Karipunan ja Uru-Eu-Wau-Waun alueilta Rondônia osavaltiosta, Araran alueelta Parán osavaltiosta ja Manokin alueelta Mato Grosson osavaltiosta kertovat vakavista alkuperäiskansojen oikeuksien loukkauksista ja riittämättömästä valtion lainvalvonnasta alueella.

Amnestyn haastattelemat henkilöt kertovat heihin kohdistuneesta uhkailusta ja luvattomasta tunkeutumisesta yhteisöjen alueelle. Vuoden 2019 aikana monia maaoikeuksiaan puolustavia on murhattu, ja muut ovat saaneet tappouhkauksia pyrkiessään suojelemaan kansojensa maita. Suojelua ja valvontaa ei ole riittävästi. Yksi syy tähän on Amnestyn mukaan se, että luvattoman maan haltuunoton ja metsäkadon torjumiseksi ja sekä alkuperäiskansojen oikeuksien turvaamiseksi tarkoitettua budjettia on leikattu rajusti, vaikka juuri alkuperäiskansojen maiden laissa tunnustaminen suojelee aluetta metsäkadolta.

Myös yrityksillä on roolinsa kriisissä. Krögerin mukaan niin paikalliset kuin kansainväliset suuryritykset harjoittavat Brasiliassa uudenlaista kolonialismia: Amazonin patohankkeet ja muu teollisuus pakottavat paikalliset ihmiset liikkeelle omilta alueiltaan, jonka seurauksena syntyvät maan sisäiset muuttoliikkeet aiheuttavat jännitteitä paikallisten ihmisten keskuudessa.

Pahin vasta edessä

Vaikka Krögerin mukaan Bolsonaron kannatus on laskenut, hän, kuten useat muut tutkijat, pelkäävät, että pahin kriisi on vielä edessä.

– Brasilian nykyinen hallitus kieltää ilmastonmuutoksen, haluaa lisätä soijapeltoja, laidunmaita, patoja ja kaivoksia, sekä rakentaa valtateitä liittääkseen Amazonin osaksi eteläistä Brasiliaa. Tämän lisäksi Bolsonaro on rampauttanut ympäristövalvojat ja tulentorjuntakoneistot alueella. Huolestuttavaa on myös aiheen uutisoinnin hiipuminen.

– Uutiset alueen tapahtumista ovat vähentyneet sitä mukaa, kun media on uskonut Bolsonaron väitteet siitä, että alueelle on lähetetty sotilaita ja palomiehiä torjumaan paloja. Samaan aikaan Bolsonaro järjestää tapaamisia paikallisten päättäjien kanssa ja miettii, miten alueen ihmiset saadaan häädettyä ja maan valtaamista edistettyä. Koko prosessi on siis vasta aluillaan eikä tilanne näytä yhtään paremmalta.

Kröger näkee metsät väliinputoajina, joiden kohtalo johtuu osittain poliittisesta ponnettomuudesta.

– Poliittiset päättäjät ympäri maailmaa tuntuvat olevan sitä mieltä, että kaupan pitää jatkua, eikä sillä ole väliä, miten tuotteet tuotetaan. Tämä koskee myös Suomea. EU:n pitäisi jäädyttää Mercosur-kauppasopimus ja asettaa laaja-alainen tuontikielto metsäpaloihin liittyville tuotteille.

Suomen ruokaturvaa Brasilian kauppasuhteiden jäädyttäminen ei hänen näkemyksensä mukaan uhkaa.

– Rehun hinnan nousu vaikuttaisi lihan hintaan, jolloin halpaa lihaa olisi meillä Suomessakin vähemmän tarjolla. Tämä olisi sekä terveyden että ilmastonmuutoksen kannalta hyvä asia. Suomessakaan ei kannattaisi olla riippuvainen tuonnista: esimerkiksi härkäpavun tuotantoa voitaisiin lisätä meillä. Kyse ei niinkään ole siitä, etteikö meillä olisi tarpeeksi tuotteita vaan siitä, että nyt tuotetaan liian halvalla. Poliittisten päättäjien pitää ohjata kulutusta vastuullisempaan suuntaan.

Vastuullisempaa metsän käyttöä

Krögerin mielestä Amazonin metsäkadon yhteydessä on hyvä puhua myös Suomen ja Euroopan omista ongelmista. Näiden vertaaminen Brasilian tämänhetkiseen tilanteeseen on kuitenkin hänen mielestään ongelmallista, koska se voi oikeuttaa huonojen eurooppalaisten tapojen jatkumisen.

– Brasiliassa on kyse aivan eri tason prosessista kuin Euroopan metsäpolitiikassa. Siellä ihmisiä tapetaan ja ajetaan kodeistaan – metsää suorastaan haaskataan polttamalla sitä täysin järjenvastaisesti. Tätä tekevät suuret maakeinottelijat, jotka toimivat rikollismafioiden tavoin.

Kerran tuhottu metsä, oli kyseessä sademetsä tai boreaalisen vyöhykkeen havumetsä, ei hetkessä, jos koskaan, palaa ennalleen. Suomen lajien uhanalaisuus-kartoituksen, vuonna 2019 julkaistun Punaisen kirjan mukaan 833 lajia on riippuvaisia metsistä.

Myös suomalaisessa metsänhoidossa riittää Krögerin mielestä tehtävää.

– Mielestäni Suomessakin pitäisi mennä kohti luonnon monimuotoisuuden huomioonottavaa ja tukevaa metsänhoitoa, pois avohakkuista ja muista tuhoisista tavoista, pois puuplantaaseista. Amazonilla pitäisi tukea siellä jo olemassa olevia kestäviä metsässä elämisen tapoja, ja sitä, että heidän tuotteensa voidaan markkinoida paremmin kansainvälisesti.

Vaikka suuret muutokset metsäteollisuuteen saadaan aikaan valtion ja EU:n tasolla, on yksilölläkin vaikutusvaltaa. Krögerin mukaan kansalaisvelvollisuutemme jatkuu äänestämistä pidemmälle.

– Poliittinen painostus on tärkeämpää kuin kuluttaminen. Voimme osallistua kansanliikkeisiin, jotka tukevat järjestöjen toimintaa. Yksilöt voivat kirjoittaa Euroopan parlamentin edustajille ja Suomessa ministereille sekä osallistua mielenosoituksiin. Esimerkiksi Brasilian suurlähetystön edessä Helsingissä kokoontui syksyllä ryhmä mielenosoittajia joka perjantai vaatimaan Brasilian hallinnolta toimia. On tärkeää osoittaa päättäjille, että ihmiset seuraavat tilannetta. Yksittäisten poliitikkojen voi olla vaikea saada aloitteita läpi, jolloin kansan näkyvä tuki heille on avainasemassa. Brasiliassa seurataan erittäin tarkkaan kansainvälistä painostusta.

Arviot Brasilian Amazonin metsäpalojen laajuudesta vaihtelevat ja kokonaiskuvaa on siksi vaikea hahmottaa.

BBC Brasilian ja WWF Brasilian käyttämän Brasilian kansallisen avaruustutkimusinstituutin (INPE)
datan mukaan vuoden 2019 tammi-elokuun aikana Amazonin sademetsää tuhoutui
arviolta yli 43 000 neliökilometriä.

Karttakuva havainnollistaa Amazonin kokoa sekä Suomen kokoa suhteessa Amazonin sademetsään.
Suomen pinta-ala on 338 424 km2 Amazonin pinta-ala on 5 500 000 km2.

Linkki artikkelin sivulle

KATSO MYÖS