Uusi maa, uusi koti

Julkaistu: 25.5.2023

Sayma Naznin Prova ja Felix Odunayo Omobepade haaveilevat hyvästä elämästä, perheestä ja työstä sekä hyvistä teoista luonnolle, ympäristölle ja ihmisille. 

Sayma on muuttanut Suomeen Bangladeshista ja Felix Nigeriasta. He toimivat vetäjinä Luontoliiton kansainvälisessä Nature Lovers Group -toimintaryhmässä. Sayma ja Felix opiskelevat ympäristöalaa ja kestävää kehitystä Ammattikorkeakoulu Noviassa.

Suomi on nyt kotini

Felix kuvailee Suomea hyväksi maaksi asua. Hän ylistää Suomen korkeatasoista koulutusta ja kehuu tapaamiaan ihmisiä mahtavan ystävällisiksi. Suomalainen luonto kiehtoo Felixiä:

– Täällä luonto on hyvin erilaista verrattuna Nigeriaan. Suomessa on erilaiset vuodenajat, ja on tuntunut hyvältä kokea talvi ja kylmä pakkanen. Täällä olen nähnyt myös elämäni ensimmäistä kertaa lunta. Nigeriassa on ainoastaan kuiva- ja sadekausi. Suomi on nyt kotini!

Saymaa ilahduttaa, että Suomessa luonto on aina lähellä. Hänen kotikaupunkiinsa Dhakaan verrattuna Suomessa on puhdas ilma ja metsäluonto aina lähellä myös Helsingin kaltaisessa kaupungissa.

–  Pidän siitä, että Suomessa kierrätetään ja lajitellaan jätteet. Bangladeshissa jätehuoltoa ei juurikaan ole. Täällä voi juoda huoletta vettä. Bangladeshissa se ei ole mahdollista, sillä vesi on likaista ja se pitää aina keittää ennen juomista, Sayma sanoo.

Turvallisuutta ja tasa-arvoa

Felix ja Sayma sanovat yhteen ääneen, että Suomessa on turvallista olla ja liikkua. Molemmat harmittelevat sitä, että Nigeriassa tai Bangladeshissa ei voi mennä yksin iltaisin ulos turvattomuuden takia.

Felixin mielestä Suomessa myös sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuu paljon paremmin verrattuna Nigeriaan.

– Nigeriassa on sukupuolisyrjintää. Lisäksi maassa on valtava ero rikkaiden ja köyhien välillä, Felix harmittelee.

Sayma on ollut yllättynyt suomalaisten täsmällisyydestä.

– Aikakäsitys on Suomessa hyvin erilainen verrattuna Bangladeshiin. Täällä ollaan todella täsmällisiä. Jos sovitaan tarkka kellonaika tapaamiselle, niin se myös tarkoittaa sitä, hän naurahtaa.

Tie Luontoliittoon

Sayma ja Felix löysivät Luontoliiton sattumalta. Sayma tapasi vuosia Luontoliitossa toimineen Riitan bangladeshilaisessa hääjuhlassa Helsingissä. Riitta kertoi Saymalle Luontoliiton toiminnasta saaden Sayman innostumaan.

Sayma houkutteli mukaan opiskelijakaveri Felixin, ja he päättivät käynnistää yhdessä muutaman vuoden hiljaiseloa viettäneen Nature Lovers Group -toimintaryhmän.

– Järjestimme Helsingissä rantojensiivoustalkoot viime syksynä. Talkoisiin osallistui mukava määrä vapaaehtoisia, Sayma muistelee.

Nature Lovers Group on myös järjestänyt Helsingissä Punavuoren vastaanottokeskuksessa luontoaiheisen piirustuskilpailun.

– Lisäksi olemme osallistuneet erilaisiin tapaamisiin sekä kokouksiin ja pääsimme mukaan Educa-messuilla esittelemään Luontoliiton toimintaa. Tulevaisuudessa haluaisin, että ryhmämme tekee metsäretkiä ja vierailuja esimerkiksi kansainvälisiin kouluihin, Felix kertoo.

Luonto tarvitsee puolustajia

Sayman mielestä kiertotalouteen ja kulutustottumuksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Felix painottaa meriluonnon tärkeyttä ja kuinka merten roskaantumisen torjuntaan on panostettava.

– Suomessakin rannoilla voisi olla huomattavasti parempi jätehuolto, sillä ihmiset viihtyvät meren äärellä. Tämä voisi toimia esimerkkinä koko maailmalle. Kun olimme puhdistamassa rantoja, ne olivat todella roskaisia, Felix kertoo.

Sayma on surullinen siitä, kuinka Bangladeshissa bengalintiikereitä metsästetään laittomasti. Tiikeriä ei suojele edes se, että kyseessä on Bangladeshin kansalliseläin.

Luontoon kohdistuvat vääryydet, kuten laiton metsästys, kalastus ja metsien riistohakkuut, ovat Felixin suurimpia huolia Nigerian luontoon liittyen.

Sayma ja Felix toteavat yhteisesti, että eri maiden hallitusten pitäisi olla tiukempia ympäristön- ja luonnonsuojelussa. He peräänkuuluttavat myös ympäristökasvatusta.

– Nigeriassa ei ole ympäristökasvatusta. Tai jos on, niin se on todella vähäistä, Felix harmittelee.

– Pidän tärkeänä, että ympäristökasvatusta tehdään myös käytännössä, eikä vain opetella kirjasta. Kouluissa pitää olla luontoon ja ympäristöön liittyvää toimintaa, Sayma tähdentää.

Toimintaryhmä kutsuu

– Henkilökohtaisilla valinnoilla on merkitystä samoin kuin päättäjien päätöksillä. Menkää luontoon ja rannoille. Tehkää asioita, jotka eivät vahingoita luontoa, Felix kannustaa.

– Ympäristö on yhteinen kotimme. Pidetään siitä yhtä hyvää huolta kuin niistä kodeista, joissa asumme, Sayma sanoo.

– On tärkeä miettiä tulevia sukupolvia ja jättää heillekin jotain hyvää. Luonto on myös muiden lajien koti ja heilläkin pitää olla rauha elää, Sayma ja Felix summaavat.

– Nature Lovers Group on Luontoliiton kansainvälinen vapaaehtoisten muodostama englanninkielinen toimintaryhmä. Ryhmä on hyvä tapa päästä mukaan luonto- ja ympäristötoimintaan, jos ei osaa vielä suomea, Sayma kertoo.

Nature Lovers Groupin toiminnasta saa lisää tietoa ryhmän Facebook-sivulta. Mukaan ovat tervetulleita kaikki, kaikista kansalaisuuksista.

– Pääasia on positiivinen yhteishenki, ryhmänvetäjät naurahtavat.

Teksti Sami Säynevirta

Kuva Merileena Reunanen

Selkoa hiilikompensaation kiemuroihin

Julkaistu: 14.2.2023

Keskiajalla ihminen saattoi saada syntinsä anteeksi käymällä anekauppaa: Jumala oli sovittanut aneen ostaneen henkilön synnit. Nykypäivänä syntejä ovat muovitavaran ostaminen, tehotuotettu ruoka sekä lentomatkailu. Niiden anekauppaa kutsutaan hiilikompensaatioksi. Pakollinen hiilikompensaatio on laissa säädettyä, mutta on myös vapaaehtoisia kompensaatiopalveluita.

Sitä oikeaa etsimässä

Vapaaehtoista hiilikompensaatiota tarjoavat palvelut lupaavat, että tuotetut ilmastopäästöt hyvitetään toisaalla. Lentomatkustus tuottaa paljon hiilidioksidipäästöjä. Matkustaja voi maksaa vapaaehtoisen hyvitysmaksun. Rahoilla saatetaan istuttaa puita tai kannattaa ympäristöystävällisä energiaa, ja matkustajan tuottamat päästöt on hyvitetty eli kompensoitu. Tilanne on plus miinus nolla.

Hiilikompensaatio kiinnostaa myös ympäristöystävällisyyttä tavoittelevia yrityksiä. Kun päästöjä ei voi muilla keinoilla vähentää, hiilikompensaatiohankkeet auttavat.

Luonnonvarakeskus eli Luke on julkaissut Hiilikompensaatioinfo-sivuston, joka antaa tietoa vapaaehtoisesta hiilikompensaatiosta Suomessa. Sivustolla on mahdollista tutkia eri päästökompensaatiotapojen vaikutusta ilmastoon. Tapoja ovat esimerkiksi metsitys, maaparannusaineiden käyttäminen ja metsän suojeleminen.

– Perustimme sivuston, koska perustietoa hiilikompensaatiosta on vaikea löytää tarpeeksi selkeässä muodossa. Keräsimme informaatiota yhteen osoitteeseen asiasta kiinnostuneiden saataville, kertoo Luken tutkija Heli Miettinen.

– Ostaja, kuten kansalainen, yritys tai kunta, saa tukea päätöksensä tekoon. Myös markkinoille pyrkivä uusi palveluntuottaja hyötyy sivustosta. Hän saa tietoa, mitä asioita toiminnassa tulee ottaa huomioon ja minkälaisia riskejä hän voi kohdata.

Säännöt toiminnalle

Hiilikompensaatiotoiminta on verrattain uutta, eikä yhteisiä pelisääntöjä ole vielä määritelty.

Vuonna 2019 Compensate-nimisen suomalaisyhtiön katsottiin keränneen rahaa lainvastaisesti. Arpajaishallinto piti hiilikompensaatiota vastikkeettomana hyväntekeväisyystoimintana. Rahankeruulle olisi pitänyt hankkia lupa. Tämän jälkeen rahankeräyslakia on pyritty uudistamaan hiilikompensaatiohankkeiden hyväksi.

– Sääntöjen ja sääntelyn puute aiheuttaa haasteita markkinoilla. Osa hankkeista voi olla huonosti suunniteltuja. Niissä ei ole käyty läpi toimintaan vaikuttavia tekijöitä ja riskejä. Myös hankkeen seuranta voi olla puutteellista, kertoo Heli Miettinen.

Valtiot tai yrityksen ulkopuoliset tahot eivät valvo hankkeiden luotettavaa toteutumista. Huijauksien tai virheiden riski on olemassa. Ostajalla on iso vastuu.

– Meillä ei ole tällä hetkellä olemassa  yhtenäistä valvontajärjestelmää. Mikäli hankkeella on hiilikompensaatioon tarkoitettu standardi, toimintaa seurataan kyseisessä standardissa määritellyllä tavalla.

– Ostajan on hyvä selvittää tämä ennen ostopäätöstä. Miten myyjä on varmistanut, että päästövähennys on todellinen? Todentaako riippumaton osapuoli hankkeessa saavutettavia tuloksia? Riippumattoman osapuolen suorittama toiminnan ja tavoitteiden saavuttamisen arviointi on aina hyvä ja tavoiteltava asia.

Hankkeet on suunniteltava ja toteutettava hyvin. Kompensaatiolla pitää olla todellista vaikutusta. Sen pitää toteutua muiden ilmastotekojen ohella. Joskus päästöt voivat lisääntyä tai niiden vaikutus voi olla kirjattu väärin. Jos esimerkiksi metsää suojellaan kompensaatiotoimilla, hakkuita saatetaan lisätä muualla. Eri yritykset saattavat myös kirjata saman toimen useamman kerran.

Koska tällaisia virheitä on helppo tehdä, valvontaa tarvitaan.

Kompensaatio on työkalu muttei ratkaisu

Ympäristöjärjestö Greenpeace on pitänyt hiilikompensaatiohankkeita viherpesuna ja omatunnon puhdistamisena, aivan kuin modernina anekauppana. Huolta on herättänyt myös se, että osa hankkeista on toteutettu kolmannen maailman maissa, toisinaan ilman siihen osallistuneiden henkilöiden täyttä ymmärrystä.

– Vasta ne päästöt, joita ei ole mahdollista vähentää, voidaan kompensoida. Kompensaation ei pidä oikeuttaa kuluttamisen tai päästöjen kasvua, huomauttaa Heli Miettinen.

– Kompensaatio yksinään ei ole ratkaisu ilmastonmuutokseen. Se on lisätyökalu. Meillä ei vielä ole menetelmiä ja mahdollisuuksia vähentää päästöjä tarpeeksi.

Hiilikompensaatiossa ei siis välttämättä ole kyse pelkästä omatunnon puhdistamisesta, vaan ilmastotoimien vauhdittamisesta.

– Ensimmäinen ja tärkein asia, jotta vähähiilinen tulevaisuus saavutetaan, on omien päästöjen vähentäminen. On olennaista ymmärtää ja hahmottaa oman toimintansa vaikutuksia. Yritykset voivat tavoitella mahdollisimman vähähiilistä toimintaa tai tuotantoa, yksityinen kuluttaja omaa elämäntapaansa, Miettinen pohtii.

Teksti: Anni Kanniainen

Kuvitus: Maria Leskinen

Planetaarinen ruokavalio

Julkaistu: 14.2.2023

Kestävän ruokavalion pohjana on monipuolinen kasvisruoka. Punaista lihaa suositellaan alle sata grammaa viikossa. Planetaariseen ruokavalioon siirtyminen edellyttää globaaleja ruokapoliittisia muutoksia ja taloudellisen eriarvoisuuden vähentämistä.

Päivitetty lautasmalli

Planetaarinen ruokavalio – alun perin englanniksi planetary health diet eli planetaarisen terveyden ruokavalio – on tutkijaryhmän laskelma siitä, mitä meidän pitäisi syödä ja mitä voimme tuottaa ympäristön kannalta kestävästi, jotta maapallo pystyisi ruokkimaan kymmeneen miljardiin kasvavan väestömäärän.

Laskelman tulos on vahvasti kasvispainotteinen ruokavalio, mutta lihaa, kalaa ja maitotuotteita on laskettu jonkin verran mukaan. Ruokavalion pohjana ovat täysjyväviljat ja vihannekset. Ruokavalion periaatteita voidaan soveltaa monenlaisiin ruokakulttuureihin.

Osittain suositukset vastaavat tuttua lautasmallia, jossa ateriasta puolet koostuu kasviksista. Planetaarisessakin ruokavaliossa suositellaan hedelmiä ja kasviksia syötäväksi yhteensä noin puoli kiloa päivässä.

Suurin ero siihen, miten Suomessa nyt yleisesti syödään on lihan ja maitotuotteiden merkittävästi pienempi määrä.

Planetaarisen ruokavalion päivittäisiin suosituksiin kuuluu esimerkiksi noin 230 grammaa täysjyväviljoja ja riisiä, 300 grammaa vihanneksia, 200 grammaa hedelmiä ja 250 grammaa meijerituotteita.

Alle sata grammaa päivässä suositellaan syötäväksi esimerkiksi palkokasveja (75 grammaa), perunaa ja muita tärkkelyskasveja (50 grammaa) ja pähkinöitä (50 grammaa). Rasvan vuorokausisuositus on noin 50 grammaa, josta suurin osa olisi tyydyttymättömiä rasvahappoja. Sokereita on laskettu mukaan noin 30 grammaa.

Lihan, kalan ja kananmunien suositusmäärät ovat niin pieniä, että niitä on parempi tarkastella vuorokautta pidemmällä ajanjaksolla. Viikossa suositellaan syötäväksi kalaa ja siipikarjan lihaa kumpaakin 200 grammaa. Punaista lihaa suositellaan syötäväksi alle 100 grammaa viikossa.

Kananmunia planetaariseen ruokavalioon kuuluu kuusi kappaletta kuukaudessa.

Grammamäärien laskemisen sijaan kannattaa huomioida ruokavalion yleiset periaatteet ja soveltaa niitä. Esimerkkimäärät on laskettu 2500 kalorin päivittäiseen tarpeeseen, joka ei välttämättä vastaa omaa tarvetta.

Omien ruokatarpeiden tunnistamista edesauttaa tietoinen, riittävän hidas syöminen, jossa huomioidaan ruoan makuja ja omaa nälän ja kylläisyyden tunnetta. Kohtuullista syömistä edesauttaa myös syöminen muiden ihmisten seurassa, planetaarisen ruokavalion tutkijat neuvovat.

Raportti kannustaa myös etsimään uusia makuja lautaselle. Meillä on yli 30 000 syötävää kasvia, joissa riittää kokeiltavaa eliniäksi, tutkijat muistuttavat Eatforumin nettisivulla.

Suunnittelu säästää resursseja

Planetaarisen ruokavalion periaatteiden seuraaminen on helpompaa, jos suunnittelee viikon tai pidemmänkin ajan ateriat ainakin pääpiirteittäin ennalta. Esimerkiksi joka toinen päivä voi olla kasvispäivä tai joka toinen ateria vegaaninen. Lihaa ja kalaa voi ripotella halutut määrät eri kohtiin viikkoa.

Suunnittelu ja suurempien ruokamäärien valmistaminen tai preppaaminen kerralla kannattaa myös ajan ja rahan säästämiseksi sekä hävikin vähentämiseksi. Suomi on sitoutunut YK:n kestävän kehityksen tavoitteeseen puolittamaan ruokahävikin vuoteen 2030 mennessä. Kotioloissa hävikkiä voi vähentää suunnittelun ohella myös kokkaamalla tähteistä.

Reseptejä tähderuokiin ja vinkkejä muihin arjen kestäviin valintoihin löytyy esimerkiksi kotitalousneuvontaa antavien Marttojen sivustolta. Järjestön mukaan kestävä ruoka on terveellistä, turvallista, eettistä, ekologista, herkullista ja taloudellista, ja näihin kaikkiin löytyy sivustolta ohjeita. Esimerkiksi ruoan turvallisuuteen vaikuttaa sen oikeanlainen säilytys ja valmistustapa.

Taloudellisuus taas korostuu etenkin ruuan ja energian hintojen noustessa. Ukraina on tärkeä maataloustuottaja, ja Venäjän hyökkäys maahan vaikuttaa elintarvikkeiden hintoihin ja saatavuuteen globaalisti. Samalla se muistuttaa, että ruokavalioissa ei ole kyse vain yksilön valinnoista, vaan kansallisesta ja kansainvälisestä politiikasta.

Kohti planetaarista ruokapolitiikkaa

Planetaarisen ruokavalion toteuttaminen vaatii laadukasta kasvispainotteista ruokaa tukevaa paikallista ja maailmanlaajuista ruokapolitiikkaa. Paikallisesti se tarkoittaa esimerkiksi ravitsevan ja maukkaan kasvisruuan tarjoamista useammin suurkeittiöissä, kuten oppilaitoksissa, ja vahvempaa panostusta kasvien viljelyyn. Tähän suuntaan ruokapolitiikkaa Suomessa nyt hitaasti käännetään.

Elokuussa julkaistu Ministeriöiden tulevaisuuskatsaus 2022 kuvaa nykytilannetta: “Suomi on lähes täysin omavarainen viljojen, lihan, perunan ja maidon tuotannossa, mutta kasvihuone- tai puutarhakasvien sekä kalojen osalta omavaraisuusastetta tulee nostaa.”

Proteiiniomavaraisuudenkin astetta halutaan kasvattaa, ja siinä kasviproteiinit vertautuvat lihaan ja “uusiin ja alihyödynnettyihin” proteiininlähteisiin. Silti kasviproteiini- ja öljykasvialan kasvua halutaan edistää Suomessa esimerkiksi panostamalla alan tutkimukseen, tuotantoon ja vientiin “mukaan lukien uudet proteiinilähteet, viljelytekniikka, vertikaaliviljely ja kasvinjalostus” sekä perustamalla palkokasveille huoltovarmuusvarastot.

Globaalisti planetaariseen ruokavalioon siirtyminen vaatii taloudellisen eriarvoisuuden vähentämistä. Kansaivälisen ruokapolitiikan tutkimusinstituutin mukaan planetaariseen ruokavalioon siirtyminen ei olisi taloudellisesti mahdollista monille eteläisen Afrikan ja Itä-Aasian ihmisille.

Planetaarisen ruokavalion laskelma julkaistiin lääketieteellisessä The Lancet -lehdessä vuonna 2019. Työryhmän loppuraportin löytää projektin eatforum.org-sivulta.

Teksti: Miia Vistilä 

Kuvat: Aino Huotari

Kirjoittaja on toimittaja ja kuvittaja, jolta ilmestyi juuri elämäntaito-opas 100 muistikirjavinkkiä.  

Paikalliset osaavat parhaiten

Julkaistu: 14.2.2023

Yli 80 prosenttia maapallon elonkirjosta sijaitsee alkuperäiskansojen hallinnoimilla alueilla. Paikalliset perinteiset elämäntavat ylläpitävät luonnon monimuotoisuutta paremmin kuin erilliset suojelualueet, jotka erottavat ihmiset luonnosta. Alkuperäiskansojen ja paikallisyhteisöjen tietoon ja toimintaan nojaava suojelu myös purkaa siirtomaavallan ajoilta perityviä alistavia perinteitä ja vahvistaa ihmisten elinmahdollisuuksia alueilla.

Alkuperäiskansoilta viedään maat

Alkuperäiskansat hallinnoivat noin 22 prosettia maa-alasta, mutta 80 prosenttia elonkirjosta sijaitsee näillä alueilla, käy ilmi Siemenpuu-säätiön Luonnonsuojelun dekolonisaatio – Kohti kanssaelävää suojelua -julkaisusta. Kokoelmaan on kerätty yhdeksän esseetä ja yksi valokuvakooste alkuperäiskansojen näkökulmasta luonnonsuojeluun eri puolilta maailmaa. Yksityiskohtien kautta kuvataan, miksi vallalla oleva käsitys luonnonsuojelusta ihmisistä eristettyine suojelualueineen ei riitä luontokadon pysäyttämiseen ja mitä haittaa siitä on.

Suojelun mittarit huomioivat vain luonnontieteelliset muuttujat, ja koska suurin lajikirjo on alkuperäiskansojen mailla, suojeluun otetaan asutettuja maita. Luonnonsuojelualueen perustaminen tarkoittaa usein sitä, että alueella asunut alkuperäiskansa tai muu paikallisväestö, joka on elänyt alueella pitkään ympärillään olevaa luontoa kestävästi käyttäen, ajetaan väkivaltaisesti mailtaan ja “suojelijat” ryöstävät heidän tavaransa.

Karkotuksessa tuhoutuu paikkaan ja sen ihmisiin liittyvää tietoa ja kulttuuria, jossa ihminen on osa luontoa. Usein ihmisen ja luonnon suhdetta tukevat erilaiset henkimaailmaan liittyvät uskomukset ja rituaalit.

Elävän, ekologisesti kestävän ja laajan elonkirjon säilyttävän kulttuurin tilalle perustetaan paikallisilta kielletty alue, joka luonnonsuojelun varjolla varataan turisteille ja eliitin hyödyksi sekä virkistyspaikaksi. Tämä on siirtomaa-ajoilta jatkunutta kolonisaatiota, jota nyt harjoittavat yritykset, järjestöt, kansainväliset toimijat ja paikalliset eliitit.

Luonnonsuojelualue on tehoton

Luonnonsuojelualue voi auttaa yhden lajin säilymisessä, mutta lajien kirjoa se ei maailman mittakaavassa kovin hyvin suojele. Monet lajit ovat sopeutuneet alkuperäisasukkaiden elämäntapaan, esimerkiksi laidunnuksen sykliin, joka suojelun myötä päättyy. Silti suojelualueet saavat kannatusta. YK:ssa valmistellaan niin sanottua 30/30-mallia, jossa 30 prosenttia maapallon maa-alueista ja 30 prosenttia meristä suojellaan vuoteen 2030 mennessä. Alkuperäiskansojen järjestöt vastustavat esitystä.

Mallin kannatus ei perustukaan ekologiseen tehokkuuteen, ja ihmisoikeudet siitä on unohdettu kokonaan. Se nojaa maailmankuvaan, jossa ihminen on luonnosta erillinen ja luonto erikseen suojeltavaa, sekä valtapolitiikkaan, jossa alueiden kohtalosta päättävät muut kuin siellä asuvat ihmiset. Usein taustalla on rasistista ajattelua, jossa ympäristönsä parhaiten tuntevat alkuperäiskansat nähdään tietämättöminä “jaloina villeinä”, jotka “valkoisen pelastajan” täytyy nostaa kehityksen kelkkaan ja sivistää. Kehitys tarkoittaa luonnon näkemistä elävän elinympäristön sijaan resurssina ja myytävänä tuotteena, jota voidaan myydä: rakennetaan esimerkiksi patoja ja kaivoksia.

Yhteisösuojelualue ylläpitää luontoa ja kulttuuria

Dekolonisaatio on näiden rasististen rakenteiden purkamista. Luonnonsuojelun dekolonisaatiossa valtaa siirretään takaisin paikallisille ihmisille, jotka saavat itse päättää mitä suojelevat ja miten.

Nyt alkuperäiskansat asuttavat 40 prosenttia suojelualueista, mutta hallinnoivat vain yhtä prosenttia. 30/30-tavoite ei määrittele miten luontoa suojellaan, tavoitteen voisi toteuttaa paikallisen väestön ehdoilla. Luonnosuojelualueiden sijaan pitäisi perustaa yhteisösuojelualueita, joiden lähtökohtana olisi paikallinen elämäntapa, tieto ja tapakulttuuri, ehdottaa intialainen Arunopol Seal.

Paikallinen väestö voisi käyttää alueitaan esimerkiksi marjastukseen, sienestykseen, kalastukseen ja laidunnukseen perinteisillä kestäviksi todetuilla tavoilla. Näin suojeltaisiin tehokkaasti laaja-alaisia elinympäristöjä ja lajien kirjoja. Tiede ja perinnetieto täydentäisivät toisiaan.

Moni hyötyy nykymallista

Lajien määrä ja lajikirjon vaihtelu kertovat vastaansanomattomasti elämäntavan ekologisesta kestävyydestä. Vaikka luontokato on yleisesti tunnustettu ongelma, harva on sen ratkaistakseen valmis luopumaan rahasta ja vallasta. Päinvastoin muutoksen pitäisi tuoda lisää rahaa. Yritykset, järjestöt ja valtiolliset toimijat tekevät voittoa nykyisellä luonnonsuojelulla, ja ympäristötuhojen ekologiset kompensaatiot on sisällytetty yritysten tuloslaskelmiin.

Moni valtiokaan ei ole valmis luopumaan vallastaan, kuten oikeudesta hallita maata ja päättää, mitä luonnonvaroja hyödyntäviä yrityksiä, kuten kaivosyhtitöitä, alueillaan toimii.

Suomikaan ei ole ratifoinut alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeutta suojaavaa ILO 169 -sopimusta. Sopimus suojaisi  saamelaisten taloudellisia, sosiokulttuurisia ja poliittisia oikeuksia, joihin myös maaoikeudet lukeutuvat.

Eivätkä kaikki valtiot välitä luontokadosta. Brasiliassa on Jair Bolsonaron presidenttikaudella aktiviisesti vähennetty alkuperäiskansojen oikeuksia asuinalueisiinsa ja helpotettu kansainvälisten, myös suuryritysten mahdollisuuksia tuhota Amazonian sademetsää viljelymaaksi tai karjankasvatukseen avoimen kolonialistisella ja rasistisella politiikalla.

Lakeja voi muuttaa

Dekolonialisoidussa mallissa perinnetieto ja tapaoikeus tulisivat kansallisen lain tilalle. Esimerkiksi saamelaiset saisivat itse päättää, ketkä Tenolla kalastavat ja kuinka paljon. Todennäköisesti he sallisivat maltillisen kalastamisen paikallisille, kun nyt ainoat vaihtoehdot ovat joko kuka vain, joka kalastusluvan ostaa, tai ei kukaan.

Lainsäädäntöä voidaan dekolonisoida esimerkiksi sisällyttämällä siihen alkuperäiskansan tapoja tai antamalla kahden järjestelmän elää rinnakkain, jolloin on tärkeää määritellä selkeästi, missä asioissa seurataan alkuperäiskansan hallintojärjestelmää, missä valtioiden lakeja.

Lainsäädäntöön on yhdistetty alkuperäiskansan maailmankuvaa esimerkiksi Uudessa Seelannissa, jossa maoreille pyhä Whanganui-joki sai oikeushenkilön aseman. Whanganuihin laillisesti kuuluvaksi lasketaan myös sen sivujoet ja “kaikki sen fyysiset ja metafyysiset elementit”, kertoo aasialaisesta Salween-joesta kirjoittava tutkija Saw John Bright.

Hän toivoo Salweenille vastaavaa asemaa. Kiinasta Thaimaan kautta Myanmariin virtaavan joen liepeillä asuu paljon eri alkuperäiskansoja, joiden elämäntapaa ja ympäristöä kiinalaisyritysten patohankkeet uhkaavat.

Kunnioitus suojelun tilalle

Lakien ohella ajattelutavankin pitää muuttua, summaa professori Antti Salminen. Suojelu ei ole päämäärä, vaan seuraus kestävästä elämäntavasta.

Kulttuurin muutos vaatii materiaalista, henkistä ja hengellistäkin muutosta: täytyy ymmärtää, että ihminen ja luonto eivät ole minkään suhteen osapuolet, vaan ihminen sisältyy luontoon.

Elävän luonnon ohella tulee kunnioittaa myös elotonta laajemmin kuin vain resursseja kuten vettä ja kiviä. Tulee kunnioittaa myös kuolemaa osana luontoa, ja kaikkea sitä, mitä ei vielä ole, ei tule ja mistä ei vielä tiedetä.

Teksti: Miia Vistilä

Kuvitus: Maria Leskinen

Perinteinen joulumenu vegaanisesti

Julkaistu: 20.12.2022

Joulun perinneruoissa on rutkasti makuja, suolaa ja sokeria. Siirapin makeus tuo juhlan tunnelmaa muuten mietojen arkiruokien keskelle, ja suola on aina ollut tärkeä säilöntäaine. Esimerkiksi silakka tarkoitti alun perin suolalientä, johon voitiin säilöä kalan sijaan vaikkapa sieniä – sienisilakkaa. Kasvipohjaisilla ruoilla on ollut vankka asema ruokaperinteessämme, eikä ideoita vegaaniseen jouluruokaan tarvitse hakea kaukaa. Lihan ja muiden eläintuotteiden kulutus on kasvanut nykyiselle tasolle vasta viime vuosisadan loppupuolella. Uusien vegaanisten elintarvikkeiden myötä siirrytäänkin oikeastaan lähemmäs perinteitä.

Lanttulaatikko (iso vuoka tai monta pienempää)

2 kg lanttua tai valmista lanttusosetta

4 dl kaura- tai soijakermaa

2 dl korppujauhoa

1–2 dl siirappia

3 tl suolaa

1 maustemitta inkivääriä

½–1 maustemittaa valkopippuria

½ maustemittaa muskottipähkinää

Vuoan voitelemiseen ja pinnalle:

2 rkl margariinia

1 dl korppujauhoa

Kuori ja pilko lantut ja keitä ne kypsiksi. Lisää lanttujen keitinveteen noin 2 tl suolaa. Kaada lanttujen keitinvesi toiseen astiaan. Soseuta lantut survimella tai sauvasekoittimella ja lisää keitinlientä tarvittava määrä. Voit myös käyttää valmista sosetta.

Sekoita lanttusoseeseen kaura- tai soijakerma, korppujauho ja siirappia vähän kerrallaan välillä maistaen. Lisää myös mausteita ja tarvittaessa suolaa vähän kerrallaan.

Voitele uunivuoka tai -vuoat (n. 3 l) ja kaada seos vuokaan. Kuvioi pinta lusikalla, ripottele päälle korppujauhoa ja muutama nokare margariinia. Paista 175 asteessa noin 2 tuntia.

Sinappihunnutettu nyhtökaurapaisti

2 pkt (480 g) maustamatonta nyhtökauraa

1 iso jauhoinen peruna (n. 200 g)

½ dl korppujauhoa

½ dl perunajauhoa

½ dl rypsiöljyä

1 dl omenasosetta

1 dl kaura- tai soijakermaa

1 rkl Dijon- tai muuta vahvaa sinappia

1 tl suolaa

½ tl kuivattua timjamia

½ tl kuivattua rosmariinia

½ tl kuivattua salviaa

½–1 maustemittaa mustapippuria

Kuorrutukseen:

2–3 rkl makeaa sinappia (tai muuta sinappia ja ½ tl sokeria)

1 rkl rypsiöljyä

2–3 rkl korppujauhoa

kokonaisia neilikoita

Pese ja pilko peruna, älä kuori. Keitä kypsäksi. Kaada nyhtökaura kulhoon ja murenna isommat palat. Muussaa peruna haarukalla ja sekoita nyhtökauran joukkoon. Lisää korppu- ja perunajauho ja sekoita huolellisesti.

Sekoita toisessa kulhossa öljy, omenasose ja kaura- tai soijakerma tasaiseksi. Lisää sinappi ja mausteet. Kaada seos nyhtökauran joukkoon ja sekoita hyvin.

Muotoile nyhtökaurataikinasta kostutetuin käsin paisti voideltuun uunivuokaan tai uunipellille leivinpaperin päälle. Tasoittele paistin pinta.

Sekoita makea sinappi ja öljy, ja sivele se tasaisesti nyhtökaurapaistin pintaan. Voit myös käyttää samaa sinappia kuin taikinaan ja lisätä ½ tl sokeria sinappikuorrutteen makeuttamiseen. Ripottele päälle korppujauhoa ja töki paistin pintaan halutessasi kokonaisia neilikoita.

Paista 175 asteessa 45 minuuttia. Tarkkaile paistia uunissa – jos se alkaa lässähtää, laske uunin lämpötilaa. Anna paistin vetäytyä ainakin pari tuntia.

Paistinkastike

2 rkl margariinia

2 rkl vehnäjauhoa

3 dl kaura- tai soijakermaa

1–2 dl vettä

2 tl Dijon- tai muuta vahvaa sinappia

½ tl kuivattua timjamia

½ tl kuivattua rosmariinia

suolaa tarvittaessa

Sulata margariini kattilassa ja sekoita joukkoon vehnäjauho. Kaada kattilaan kaura- tai soijakermaa vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen. Lisää tilkka kylmää vettä, ja sekoita, kunnes kastike on tasaista. Anna kiehua hetki miedolla lämmöllä välillä sekoittaen. Lisää sinappi ja mausteet. Lisää tarvittaessa vielä vettä, kunnes kastike on sopivan paksua. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.

Sienisalaatti

250 g suolaan säilöttyjä sieniä, esim. rouskuja

1 pienehkö kirpeä omena

1 pieni punasipuli

1 dl makeuttamatonta vegaanista vispiä (esim. Oatly)

100 g kaura- tai soijafraichea

1 rkl omena- tai valkoviinietikkaa

ripaus sokeria

ripaus mustapippuria

suolaa tarvittaessa

Huuhtele tai liota suolasieniä tarvittaessa suolaisuuden vähentämiseksi. Pilko omena ja sipuli pieniksi paloiksi. Pilko tarvittaessa myös sieniä pienemmiksi.

Vatkaa vispi kulhossa kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää fraiche ja sekoita. Lisää sienet, omena, sipuli ja etikka. Mausta ripauksella sokeria ja mustapippuria. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa ja mausteita. Anna maustua jääkaapissa ainakin pari tuntia tai yön yli.

Chilisuklaatryffelit

300 g tummaa suklaata

2 dl kaura- tai soijakermaa

50 g margariinia

½ dl tomusokeria

1–2 tl chilitahnaa (esim. sambal oelek)

Pinnalle:

1 dl tummaa kaakaojauhetta

Sulata suklaa kerman joukossa kattilassa miedolla lämmöllä, älä keitä. Anna jäähtyä hetki ja lisää sitten margariini, tomusokeri ja chilitahna. Sekoita huolellisesti ja anna jäähtyä.

Pyörittele jäähtyneestä massasta kahdella lusikalla pyöreitä parin sentin nokareita. Pyörittele tryffelit kaakaojauheessa. Säilytä valmiit tryffelit suljetussa rasiassa jääkaapissa.

Lue lisää itämerensuomalaisista perinneruoista: Perinnevegeä. Anniina Ljokkoi ja Liisa Kaski. SKS Kirjat 2021.

Teksti: Katariina Riipinen

Kuvitus: Viima Iivonen

Biokaasu – energiaa biojätteestä

Julkaistu: 20.10.2022

Uusiutuvista raaka-aineista valmistuva vähäpäästöinen biokaasu voisi korvata fossiilisen maakaasun.

Biokaasu on ympäristöystävällinen, uusiutuva polttoainevaihtoehto, jota voidaan valmistaa kaikentyyppisestä biojätteestä. Fossiilisena polttoaineena tunnettu maakaasu on puolestaan syntynyt miljoonien vuosien kuluessa kuolleiden eliöiden hajotessa syvällä maan uumenissa. Molemmat kaasut koostuvat suurimmaksi osaksi metaanista, minkä perusteella uusiutuva biokaasu onkin erinomainen korvaaja maakaasulle.

Metaanin palamisreaktiossa syntyy vettä ja hiilidioksidia. Kuten hiilidioksidi, myös metaani on kasvihuonekaasu, joten se absorboi eli imee itseensä maasta heijastuvaa lämpösäteilyä lämmittäen maapalloa.  Metaanilla on kuitenkin korkeampi lämmönsitomiskyky hiilidioksidiin verrattuna, mikä tekee siitä noin 28 kertaa voimakkaamman kasvihuonekaasun.

Tästä syystä olisikin paljon viisaampaa kerätä esimerkiksi kaatopaikoilla itsestään syntyvä metaani talteen ja käyttää hyödyksi sen sisältämä energia, kuin antaa sen vapautua ilmakehään voimistamaan ilmastonmuutosta.

Kaikki lähtee kierrätyksestä

Biokaasua valmistetaan suurissa reaktoreissa mädättämällä orgaanista jätettä. Mikrobit hajottavat biomassaa, jolloin syntyy muun muassa metaania ja hiilidioksidia.

Raaka-aineet kaasun valmistuksessa vaihtelevat kotitalouksien biojätteistä vedenpuhdistamoiden jätevesilietteisiin. Myös maatalouden biomassassa on merkittävä potentiaali biokaasun tuotantoon, sillä esimerkiksi lanta ja viljelykasvien syömäkelvottomat osat voidaan hyödyntää prosessissa. Biokaasutuotannossa energiaa saadaan siis tuotettua normaalisti hukkaan menevästä jätteestä.

Tuotantoprosessi alkaa biomassan murskauksella. Joukkoon lisätään yleensä myös vettä, jotta massan käsittely sujuisi helpommin. Reaktoreiden lämpötila säädetään noin 37 celsiusasteeseen mikrobien olosuhteiden optimoimiseksi. Tämän jälkeen massaa mädätetään anaerobisissa eli hapettomissa oloissa noin kolmen viikon ajan.

Lopuksi mikrobien aineenvaihduntatuotteena syntynyt kaasuseos kerätään talteen, ja siitä poistetaan epäpuhtauksia kuten hiilidioksidia, vesihöyryä ja rikkiyhdisteitä. Puhdistuksen jälkeen kaasu sisältää vähintään 95 prosenttia metaania, jolloin sitä voidaan kutsua biometaaniksi.

Jäljelle jäänyt ravinnepitoinen käsittelyjäännös voidaan käyttää maataloudessa lannoitteena korvaamaan teollisesti valmistettuja lannoitteita.

Energiaa ruoantähteistä

Biokaasulla on useita eri käyttökohteita energiahuollossa. Sitä voidaan käyttää muun muassa sähkön- ja lämmöntuotannossa, mutta erityinen potentiaali sillä on kuitenkin liikennepolttoainekäytössä.

Metaanimolekyyli rakentuu vain yhdestä hiiliatomista, johon on sitoutunut neljä vetyä. Öljypohjaiset polttoaineet taas koostuvat pitkistä ja haarautuneista hiilivetyketjuista, joten ne ovat rakenteeltaan metaanimolekyyliä paljon monimutkaisempia. Tämän perusteella metaanin hiilisäilö on bensiiniä ja dieseliä paljon pienempi, jolloin sen palamisessa syntyvät hiilidioksidipäästöt ovat perinteisiin polttoaineisiin verrattuna lähes olemattomat.

Kemiallisen rakenteensa vuoksi bensiinin ja dieselin palaminen on aina osittain epätäydellistä, jolloin palamistuotteena syntyy hiilidioksidin lisäksi myös myrkyllistä hiilimonoksidia eli häkää. Koska metaanimolekyyli on rakenteeltaan pieni ja yksinkertainen, se reagoi hapen kanssa paljon helpommin kuin raskaammat polttoaineet. Kokonaisuudessaan metaanin palaminen tuottaa jopa 85 prosenttia vähemmän päästöjä muihin polttoaineisiin verrattuna.

Kaasulla toimivissa ajoneuvoissa on kaksi erillisistä polttoainetankkia, joista toinen on tarkoitettu kaasulle ja toinen bensiinille tai dieselille. Auto käyttää usein käynnistyksessä öljypohjaista polttoainetta, mutta ajossa se kuluttaa vain kaasua. Kaasun loppuessa autolla voi ajaa myös pelkästään toisen tankin polttoaineella.

Kaasuautoja myydään koko ajan kasvavassa määrin uutena, mutta lähes jokaisen ajoneuvon voi myös muuntaa kaasuautoksi. Lisäksi Traficom eli Suomen liikenne- ja viestintävirasto myöntää muuntamiseen rahallista tukea.

Biokaasu Suomessa

Suomessa biokaasun suurin valmistaja on Gasum, mutta kaasua voidaan valmistaa myös pienemmässä mittakaavassa. Esimerkiksi laukaalaisen maanviljelijä Erkki Kalmarin tilalla on toiminut biokaasulaitos jo yli kaksikymmentä vuotta. Laitos tuottaa energiaa oman maatilan käyttöön ja ylijäävää kaasua myydään paikallisille kaasuautoilijoille. Tämän lisäksi Kalmarin perustama perheyritys Metener Oy suunnittelee ja kehittää uusia biokaasulaitoksia.

Myös Kaarinan Tuorlassa sijaitsevassa Livian Ammattiopistossa valmistetaan biokaasua oppilaitoksen omalla maatilalla. Raaka-aineena Liviassa käytetään lannan ja kuivikeoljen lisäksi esimerkiksi kasvi- ja kalanperkuujätettä. Maaseutuopiston biokaasulaitos vastaanottaa biojätettä myös paikallisilta asukkailta.

Vaikka biokaasutuotanto on ollut tähän asti melko vähäistä Suomessa, kehitystä on kuitenkin tapahtunut. Tuotanto kasvoi viime vuonna jopa 43 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna ja yli puolet liikennepolttoaineena käytetystä kaasusta oli biokaasua. Kuusi uutta biokaasulaitosta aloitti toimintansa ja useita vastaavia oli suunnitteilla.

Teksti ja kuvitus: Aino Maaheimo