Oodi kaamokselle


Kaamos antaa luvan rauhoittua ja hidastaa tahtia. Luonnossa liikkujalle riittää silti ihmeteltävää ja etenkin tilaa, kun valoisan ajan ihmisvilinä loistaa poissaolollaan.

Teksti: Salla Rajala. Kuvat: Aino Huotari.

Hämärä kuusimetsä hohtaa vihreän eri sävyjä, sammal tuoksuu ja ikivanhat puut narahtelevat hiljaa tuulen huojuttaessa niitä. Metsäpolku on märkä, mutta kumisaappaat pitävät jalat kuivina ja sadetakki suojaa tihkusateelta. On marraskuu. Hämärästä huolimatta tämä on mitä parhainta aikaa ulkoiluun ja luonnossa liikkumiseen.

Mikä ihmeen kaamos?

Kaamos eli polaariyö on ajanjakso, jolloin aurinko ei nouse lainkaan näkyviin horisontin yläpuolelle. Aikaisimmillaan kaamos alkaa Suomessa Utsjoella marraskuussa ja päättyy viimeistään tammikuun puolessa välissä. Maassamme todellisen kaamoksen voi kokea vain pohjoisessa: raja kulkee suurin piirtein Sodankylän kohdalla.

Kaamosajan pimeyteen vaikuttaa muun muassa lumipeitteen määrä ja pilvisyys. Vaikka aurinko nouseekin Etelä-Suomessa pariksi tunniksi näkyviin, syksyn pilviset säät ja vähäinen, useimmiten olematon lumipeite tekevät maisemasta pimeän ja harmaan. Pohjoisessa lumi puolestaan helpottaa pimeyttä heijastamalla taivaalta siroavaa auringonvaloa sekä selkeinä öinä kuun loistetta.

Kaamos asettaa haasteita myös luonnolle

Kun keskilämpötila painuu yhä kylmemmäksi, ravinto peittyy lumipeitteen alle ja jatkuva pimeys sotkee vuorokausirytmin, on eläinten sopeuduttava haastavaan ajanjaksoon. Porojen silmät sopeutuvat pimeyteen muuttumalla kaamosaikaan kullankeltaisesta syvänsiniseen: eläin näkee paremmin hämärässä, kun sen silmät alkavat heijastaa paremmin sinisempää valoa, jota on luonnossa pimeään vuodenaikaan. Geenienmuunnokset auttavat esimerkiksi vuorokausirytmin hallinnassa silloin, kun poro ei voi päätellä sitä valon määrästä.

Ihminen on sen sijaan kehittynyt Afrikassa, ja olemme sopeutuneet täysin erilaiseen ilmastoon. Vaikka olemme eläneet pohjoisella pallonpuoliskolla jo kymmeniä tuhansia vuosia, tämä on evoluutiomme näkökulmasta hyvin lyhyt aika, eikä geneettisiä sopeutumia kaamokseen ole ehtinyt syntyä. Ihmisen täytyykin aktiivisesti sopeuttaa itseään pimeään vuodenaikaan.

 

Kaamosväsymystä voi helpottaa

Sohva vetää puoleensa, makea maistuu, yöuni lisääntyy, mutta väsymys vain jatkuu. Erilaiset kaamosväsymyksen oireet ovat varmasti monelle tuttuja.

Valo vaikuttaa silmien kautta aivoissa sijaitsevaan suprakiasmaattiseen tumakkeeseen, eräänlaiseen sisäiseen kelloomme. Tumake säätelee unihormoni melatoniinin tuotantoa valon mukaan. Jatkuvan pimeyden aikana tumake ei saa valoärsykkeitä, eikä se siten ehkäise melatoniinin tuottoa. Näin ollen unihormonin määrä elimistössä lisääntyy ja väsymys kasvaa.

Tumaketta voi onneksi huijata ja yksi parhaimmista keinoista siihen on kirkasvalolamppu. Kirkasvalolampun tehokkuus perustuu siihen, että se tuottaa tarpeeksi kirkasta valoa, joka puolestaan estää aivoissa melatoniinin tuoton. Mikä tahansa kirkas valo ei kuitenkaan auta, vaan lampun tulee olla sertifioitu lääkinnällinen laite, ja siitä pitää löytyä CE-merkintä. Tämä takaa sen, että lampun valaistusvoimakkuus on tarpeeksi kirkas eli vähintään 2500 luksia. Tavallisen lampun luksimäärä on yleensä noin 500 luksia, eli kirkasvalolamppu on huomattavasti tehokkaampi valaistusvoimakkuudeltaan.

Luonnon kauneus

Luonto säilyttää kauneutensa kaamoksenkin keskellä: metsässä pikkulinnut hääräävät ja keräävät ravintoa talven varalle, oravat säksättävät puissa ja vaihtavat turkkinsa pikkuhiljaa harmaaseen ja lehtipuut imevät ravinteet säilöön runkoihinsa. Vaikka usein kaamoksen ajatellaan olevan kuollutta ja pysähtynyttä aikaa, todellisuudessa luonto on silloinkin hyvin aktiivinen. Kaamos ei ole kasvun aikaa, mutta välillä täytyy levätä, voidakseen taas keväällä puhjeta kukkaan.

Syksyn tullen retkeilyalueet hiljenevät ihmismassoista, jolloin luonnossa voi rauhassa nauttia hiljaisuudesta ja pysähtyä tarkkailemaan talveen valmistautuvaa luontoa. Pakkaa luontoretkelle mukaan istuinalusta ja kuumaa juotavaa ja istu hetkeksi tarkkailemaan ympäristöä. Kun varusteet ovat kunnossa, tarpeeksi lämpimiä ja mahdollisesti vedenpitäviä, ei pieni sade tai tuulenvirekään haittaa.

Luontoliikuntaa voi harrastaa läpi vuoden valon määrästä riippumatta. Kokeile suunnistusta, mikä on syksyn tullen helpompaa, kun rastit eivät piiloudu lehtimassan alle. Tai jos suunnistus on jo tuttua, on syksyllä oivallista tutustua yösuunnistuksen saloihin, ilman, että tarvitsee valvoa keskiyöhön asti. Mikäli kaipaa voimakasta endorfiiniryöppyä, kannattaa ehdottomasti kokeilla avantouintia. Kylmä vesi saa hyvänolon hormonit hyrräämään – olo on pulahduksen jälkeen suorastaan euforinen. Lumen tullen voi harrastaa perinteisiä talviurheilulajeja kuten hiihtoa ja luistelua. Ulkoilu tuottaa hyvää mieltä ja karkottaa väsymyksen pimeänäkin vuodenaikana.

Kaamosaika tuo kauneuden lisäksi mukanaan mahdollisuuden ladata akkuja. Emme voi käpertyä talviunille karhujen tapaan, mutta itselleen on hyvä suoda mahdollisuus rauhoittua. Keitä kuppi teetä, ota hyvä kirja ja istu nojatuolin nurkkaan viltin alle kuuntelemaan sateen ropinaa.

KATSO MYÖS